torstaina, toukokuuta 29, 2008

Turkan jäljillä

Jouko Turkka on pääkaupunkiseudun näkökulmasta ollut jo pitkään poissa. Wikipedian mukaan noin 65-vuotias ohjaaja on sompaillut enämpi Turun suunnassa. Silti toimittajat ovat innostuneet repimään isoja otsikoita. Ja mistäs muista kuin vanhoista skandaaleista.

Turkka liittyy kyllä moniin sopivasti kokoon keitettyihin skandaaleihin, mutta voisiko 1970-luvun alussa tehdä teatteria Joensuussa ja jäädä niitä ilman. Turkka erotettiin ja näyttelijät lakkoilivat. Hyvä meininki! Syynä oli riitely siitä, kuka saa päättää ohjelmistosta.

Teatterikorkeakoulussa, jossa Turkka oli kantava fyysinen voima koko 1980-luvun, skandaalit kuuluvat arkipäivään ja voimme olla huolissamme nykyisin enemmän siitä, että sieltä ei niitä viime aikoina ole kuulunut. Nehän ovat taantuneet ihan huippuyliopistosakiksi.

Kun en ole teatteri-ihmisiä, itse kiinnitin Turkkaan huomiota opiskelijana 1980-luvun alussa, sillä hän oli ensimmäisiä suomalaisia intellektuelleja, joka osasi käyttää termiä kansallinen identiteetti jotenkin järkevästi. Identiteetti-puhe alkoi maailmalla oikeastaan vasta vuonna 1979, joten Turkka seurasi kansainvälisiä keskusteluja päinvastoin kuin monet aikalaisensa. Ja mikä parasta, hän niitä myös ymmärsi.

Eräät Turkan oppilaat ovat nyt neli-viisikymppisinä itkeneet kovaa kohtaloaan. Tämän päivän HS haastattelee (Esa Lilja, HS 29.5.) viisikymppistä Jarmo Mäkistä, jonka tunnetuimmat työt taitavat olla tehty ruotsalaisen elokuvan pahana poikana. Vaikka mies opiskeluaikanaan veteli 3500 m Cooperin testissä ja 150 kiloa penkiltä, silti: "[...] samalla tavalla mä tärisin kuin muutkin".

Turkan jengi jakautuu selvästi kahtia. Mäkinen ajattelee tärinästään huolimatta HS:n haastattelussa posiiivisesti: "Olin jo aikamies, ei ollut korvantaukset märkinä. Se oli henkistä runttausta, mutta kun mankelista selvisi, monia asia on tuntunut helpolta." Toisin sanoen hyvin harjoiteltu on puoliksi tehty. Fyysisesti kykeneväiselle Mäkiselle se saattoi olla helpompaa kuin muille.

Mutta ei Mikko Kivinenkään, jota sentään ei voi urheilijan perikuvana pitää, itke kovaa kohtaloaan. Karjalaisen haastattelussa: "Se antoi kyllä sellaiset eväät, ettei mikään tässä ammatissa eteen tuleva pelota."

Toisille kävi huonommin. Eppu Salminen kirjoitti asiasta tänä keväänä gradunkin, "Lasten ristiretki", mikä on tietysti aika paljastava nimi, vaikka kyseessä onkin Salmisen HS:n haastattelun mukaan tilanne, jossa olisi ollut aihetta useampaan rikosilmoitukseen. Turkan ja Jussi Parviaisen ronskisti suuta soittavassa kuntopiirissä kaikki eivät jaksaneet ja hävinneitä kohdeltiin huonosti.

"Tästä nykyisestä perspektiivistä ihmetyttää, miksi kukaan ulkopuolinen ei puuttunut siihen, mitä koulussa tapahtui", Salminen kertoo edellä linkatussa haastattelussaan.

Kummat sitten olivat oikeassa? Ne jotka kasvoivat kärsimyksen kanssa selviytyjäksi vai ne joille asiat jäivät kaivertamaan?

Oikeassa eivät tietenkään ole kummatkaan. Kysymyshän on kokemuksista.

Näitä kokemuksia näytetään jo selviteltävän. Jenny ja Antti Wihurin rahastosta myönnettiin vuonna 2007 teatteritaiteen maisteri Janne Tapperille 18 000 väitöskirjatyöhön ”Jouko Turkan koulutustoiminta Suomen Teatterikorkeakoulussa vuosina 1981-1985.” Liekö haastattelut jo käynnissä, kun vanhat muistiradat ovat niin monella virkistyneet.

Mitä mieltä Turkka itse on maailmasta? Tuorein löytämäni haastattelu on Sanna Hongiston Aviisille vuonna 2006 tekemä Aito anarkisti.

"Eli sinulla on tunnonvaivoja valinnoista, ei menetelmistä.Herrajumala! Mitä muuta on olemassa kuin valinta?

Suomessa valitaan enintään 20 oppilasta vuodessa, ja kun ne on valittu, niin kaikki on jo siinä. Tunnonvaivoja tunnen hyvin monista asioista, mutta useimmiten siitä, että olen armahtanut jonkun toimittajan tyhmyyttä, joka ei ole nyt tämä toimittaja tässä - hän on vain sokea ja kuuro ja hänen puheensa on sammallusta!

Yritäksää nyt nöyryyttää mua?
En! Mähän kehun sua! Me pääsimme jotenkin kiinni johonkin olennaiseen..."

4 kommenttia:

Henry kirjoitti...

Parhaiten Turkalta on jäänyt mieleen kommenttinsa jossain naistenlehdessä noin vuosikymmen sitten. Turkan mukaan Eila Roine hallitsee ns. "sisäiset prosessit" paljon paremmin kuin Tom Hanks.

Näin asia lieneekin, mutta hauskan yhteismitaton vertailupari!

Tiina kirjoitti...

Kysymyksenasettelu on väärä, jos kysytään kummat ovat oikeassa. Kaikki ovat oikeassa, koska kysymys on kokemuksista - tätä tietysti tarkoititkin -, mutta varsinaista ongelmaa ratkaistaessa pitää fokusoida opettajan toimintaan.

Se, että vahvat/suosikit kestävät ei perustele toisille aiheutettua kärsimystä. Vaikka Turkkaa fiksuna pidänkin, hän ei välttämättä ole paras mahdollinen pedagogi. Tokihan keskitysleiritkin ovat tuottaneet joitain hyvin selviytyviä kansalaisia jos niikseen tulee...

Mut joo, milloin kohtaamme sataman terassilla?

Vt kirjoitti...

Tämä ei nyt välttämättä liity suoranaisesti tähän merkintään, mutta onko Sedis Blog alkanut viime aikoina osoittaa jonkinlaisia vahvoja elpymisen merkkejä? Vai olenko se vain minä ja haluni nähdä keväistä elpymistä kaikkialla - siis niissä asioissa, joita täällä pimeässä ja kosteassa, nettiyhteydellä varustetussa luolassa nyt näkee... No jaa.

Sedis kirjoitti...

Raittius, reippaus ja sekatalous ovat pitäneet minut pois terasseilta. Mutta voisihan sitä näin naapureina joskus yhden.

Vt, rikkaruohot puskevat aina läpi betonin, jos vaan hieman ensin pintaa rikkoo asfalttiporalla. Mä vaan yritän olla parempi kuin te tuulimyllyt, joita vastaan ritarin on aina käytävä sancholla tai ilman.