sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Porvarihenki, johda sinä meitä

Vanhaa virttä on syytä veisata, kun lukee tämän päivän uutisia. "Mitään yhteisiä porvarihengen julistuksia ei tarvita", pääministeri sanoi Kepun puoluevaltuuskunnassa (HS 22.4., A5, Jaakko Hautamäki).

Mutta kyllä uuden, entistä rajumman vastakkainasettelun aineksia löytyy. Itse asiassa samalta sivulta löydämme kovuutta Saksassa opiskelevan valtiovarainministerin (HS 22.4., A5, Hanna Kaarto). "Jos valtiovarainministeri epäonnistuu, ihmiset voivat kärsiä siitä pitkään", Katainen sanoo kuin ennustuksena.

Kataisen kovuus näkyy uusissa retorisissa avauksissa. Hänhän on retoriikan mestari, vaikka nyt tietysti pulassa, kun pitää opetella uusi. Ruotsalainen Anders Borg oli toiminut opettajana, kun Katainen loihe lausumaan, että "sosiaaliturvaa täytyy uudistaa, koska se on teollisuusyhteiskunnan jäänteitä".

Työntekoon täytyy siis "kannustaa enemmän". Se tarkoittaa työttömyysturvan reaalista huonontamista, ei mitään muuta. Sillä ei tule yhtään työpaikkaa lisää. Porvarihenki ei ole koskaan ilmestynyt porvareille ja kertonut heille, että työntekoon kannustavat työpaikat, vapaat työpaikat, joihin palkataan myös työttömiä.

Eivät mitkään kvasikannustukset, jotka ovat rikollista retoriikkaa köyhissä oloissa eläville työttömille.

Katainen toistelee Berliinissäkin tätä hallitusneuvotteluissa opeteltua pellevirkettä, että täällä on "todella hyvä henki".

Kansainväliset kollegat ovat realistisempia: "Tämä on ainoa paikka, missä sinua ymmärretään."

Ei näytä kyllä olevan aihettakaan laajempaan ymmärrykseen. Tältä puolelta.

Porvarin Henki
(lauletaan Totuuden hengen sävelellä)

1.Porvarin Henki, johda sinä meitä. Etsiessämme valkoisuuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, vaurautemme siunaa.

2.Kaikessa näytä käsiala Jyrkin, mahtavan, viisaan, porvarien suojan. Kollegan luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät.

3. Tämä henki on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Armosi, Matti, anna voimaksemme, uudista meidät.

4.Anna nyt, Jyrki, valos meille hohtaa, anna sen meitä Matin kotiin johtaa. Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,voittamaan auta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No, jopa oli hauskaa, heh,heh!!!

Jari Sedergren kirjoitti...

Harvoin sitä voi itseään Anonyymiä ilahduttaa. Ole hyvä ja hauskaa jatkoa kirkonmenoissa, jonne henki sinut toivottavasti ajoissa johdattaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mainio merkintä. Mainiot merkinnät harvoin huomataan. Se ei ole mainiota.

Jari Sedergren kirjoitti...

Mykistäminen on aina hämmentävää.