perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Vielä kerran patsaista

Katselimme eilen patsaselokuvia. Ensimmäiseksi olin valinnut Antti Peipon lyhytelokuvan Graniittipoika.

Elokuvaa levittävän Elokuvakontaktin esittelyn mukaan vuonna "1917 nuori suomalainen kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen alkoi tehdä veistosta noin kolmevuotiaasta ujosta pienestä pojasta. Patsas sai nimen Graniittipoika. Elokuvassa seurataan 'graniittipojan ikäluokan' kohtaloita itsenäisen Suomen vaiheissa. Historiaa valotetaan autenttisilla filmijaksoilla. Elokuvassa ei ole selostusta. Kuulonsa täydellisesti jo hyvin nuorena menettäneen kuvanveistäjän 'äänimaailmaa' dramatisoidaan elokuvassa kuvien avulla."

Itse kirjoitin DocPoint-esityksen yhteydessä luvatun noin kahden-kolmen tekstiviestin merkkimäärän puitteissa: "Antti Peipon Graniittipoika on tutkielma eräästä sukupolvesta. Visuaalisena lähtökohtana on Wäinö Aaltosen veistos nuoresta pojasta, jonka elämänkaarta kuvaa elokuvan ainoa teksti: 'Graniittipoika 1917, vuoden 1918 sotaorpo, sotien 1939-44 sankarivainaja'. Aaltosen ja myös Peipon työ heijastelee heidän maailmankuvaansa, jonka keskeisiä tekijöitä ovat rauha, jälleenrakennus ja kansainvälinen ystävyys. Vielä sotaa edeltävänä aikana kansallissankariksi ylevöitetty Aaltonen edusti monissa töissään kansallista heroismia. Tämä maailma romahti maailmansodassa, minkä symbolina Graniittipoika näyttää kuinka Helsingin yliopiston pääauditorioon vuonna 1939 valmistunut reliefi Vapauden jumalatar vaurioituu ilmapommituksissa vuonna 1944."

Tämä elokuva pitäisi esittää televisiossa juuri nyt. Eikä vain Suomen vaan myös Viron ja Venäjän televisioissa. Parhaaseen katseluaikaan.

Ja vielä toinenkin patsastelu. Neuvostoaikana itänaapurissa käytettiin varsin usein sanaa fasismi. Se oli silloin ja on nyt yleiskäsite.

Suomalaisessa keskustelussa fasismia tavalla tai toisella puolustelevat rajaavat sitä rajaamistaan. Edes höyrypäisimpiä natseja ei voi sanoa heidän mukaansa fasisteiksi, koska se on näiden näsäviisaiden mukaan vain Italian fasistista järjestelmää toteuttaneita koskeva termi. Niinpä - liberaali mieli joutuu kestämään kaikenlaista sananvapautta.

Mutta mitä termiä paljon viljelevät venäläiset tarkoittavat "fasismilla" ja termillä "fasisti"? Sen selvittämisessä paras elokuvateos on vieläkin Mihail Rommin Arkipäivän fasismi. Elokuvan reilun kahden tunnin keston aikana asia käy kyllä selväksi.

Televisio voisi näyttää myös tämän neuvostoideologiaa välittäneen historiantulkinnan ja kylmän sodan propagandaa sisältävän elokuvan. Eipähän olisi epäselvää, mitä fasismi sitä tänäänkin käyttävälle venäläiselle symboloi. Elokuvan yksi pääluku käsittelee natsitaidetta: patsaista - jättimäisistä - ei ole silloin pulaa.

Eilisessä televisiossa esitetyssä Sabina Spielrein -elokuvassa, josta olen kyllä kirjoittanut esitteen, mutta jota en näemmä ole laittanut nettiin, oli hieno kohtaus: psykoanalyysin uraohjus Jung kärsii rakkaushuolista, ryntää kotoaan pihamaille ja raivoissaan takoo uusimman taideteoksensa pään vasaralla palasiksi. Jung harrasti kuvanveistoa.

Patsaat (ja monumentit) ovat herkkiä asioita. Herkempiä kuin äkkinäinen luulisi. Ajatelkaa nyt sitäkin, kuinka vaikea ihmisen on tehdä patsas itsestään. Maalaus on ok, jokainen on joskus piirrellyt omakuviaan, omaelämäkertoja ja avainromaaneja sopii kirjoittaa, tanssijat, näyttelijät ja muut ovat omana itsenään vaikka mitä.

Mutta tehkääpä itsestänne patsas. Parimetrinen. Tai suurempi. Tai aivan jättiläissuuri patsas.

10 kommenttia:

Finnspång kirjoitti...

Matias Keskiseltä sekin luonnistui, siis patsaiden tekeminen itsestään. Matiaksen mielestä jokainen ihminen oli patsaan arvoinen, mutta suurmiehet suurten patsaiden arvoisia. Niinpä Keskinen värkkäsi valtavia patsaita itsestään ja Kekkosesta. Kuuluisin Kekkos-pää taisi olla se, joka sortui Oulussa.

Veli Granön hieno dokumentti Keskisestä taitaa olla mukana tulevissa Sähkömetsä-esityksissä.

Sedis kirjoitti...

Tämä Veli Granön kirjoitus Kaltiosta sopinee tähän kommentiksi.

Sedis kirjoitti...

Tässä vähän Kekkosen päätä ja kieliverryttelyä.

Leffa muuten esitetään Orionissa 22.5. alkaen klo 19.00.

En pääse paikalle, kun luennoin samaan aikaan.

Veikko kirjoitti...

Jyrki JJ Kasvilla on blogissaan järkevä kommentti tästä patsasjupakasta ja yleisemminkin noista Venäjän touhuista.

Sedis kirjoitti...

Täytyypä tsekata.

Petja Jäppinen kirjoitti...

Minä olen suunnitellut itselleni ratsastajapatsaan.

Hevosen etukaviot tulisivat suunnilleen Ruotsalaisen Teatterin ja Vanhankirkon puiston kohdalle. Takakaviot Sibelius Akatemian ja Musiikkitalon työmaan tietämille. Pronssinen häntä kaartaisin yli eduskuntatalon, ja sen alta pilkittäisi Kekkosen näköispatsas Lisärakennuksen kohdalla olisi alaspäin suunnattu suihkulähde, josta vesi sitten valuisi pitkin ratakuilua Töölönlahteen.
Pystyyn ojennetun keskisormeni toimisi majakkana, jonka kierto sähköttäisi rauhansanoman maailman kansoille.
...- ,..,-,..-,-. -..,---,.-.,-.-,.-,-

Jussi kirjoitti...

Joskus kauan sitten pyöritin veljeni kanssa muutaman vuoden ajan Helsingin teiniyhdistyksen elokuvakerhoa,taisi nimilyhennys olla HETEK.

Oli useampiakin esityksiä viikossa jossakin vaiheessa ja ainakin Bio Rexissä ja sitten siellä nykyisessä Jehovan todistajien valtakunnansalissa,Mika Waltarin vanhan kämpän lähellä.

Olivat mokomat filmikelat pirun painavia ja ne oli pakattu suureen peltilaatikkoon jossa oli terävät reunat jotka helposti repivät vaatteita.

Muistaakseni se Rommin leffakin taidettiin muutaman kerran näyttää - ihan varma en tosin ole, voi olla että oli eri foorumi.
En oikein enää muista sitä sillälailla elävästi - tunneyhteys puuttuu - mutta Stalinia Romm ei tuominnut, paitsi piilotetusti. Tai niin ainakin se silloin ymmärrettiin. (Entä nyt?)

No se oli sitä aikaa, mutta ainakin minulle edelleen ykkösleffa joka aihetta käsittelee on tuo Alan Resnais’n Yö ja usva.

Sedis kirjoitti...

Eipä sitä voi katsoa ajattelematta Stalinin tekosia.

Nimenomaan tuosta natsitaidekohdasta sanottiin, ettei yhdennäköisyyttä stalinissosialistisen realismin ja natsitaiteen välillä voinut olla huomaamatta - ja sille vähintäänkin nauramatta.

Eli tulkinta pätee yhä. Me tiedämme entistä enemmän.

Jussi kirjoitti...

No hyvä.

Tuli vielä yksi vähän myöhemmin tehty neuvostoelokuva mieleen eli tuo Grigori Chukhrain Pamyat - Memory, jonka muistan myös nähneeni aika uunituoreena.

Muistaakseni siitäkin tuli aika ristiriitainen olo, sellainen toisaalta ja toisaalta fiilinki ja kuitenkin sen kuvamateriaali oli aika vaikuttavaa.

- mitenkäs tuntuu, että ohjaajan nimi olisi kieliasultaan ollut hiukka erilainen Filmihullun kannessa ainakin -

Haavikko muuten taisi joskus puhua fasismista toimintatapana, eikä kovin halukkaasti suostunut sitä sen enempää idealogisoimaan.

Jussi kirjoitti...

Siis piti kirjoittamani "ideologisoimaan" vaikka ei tuo idealogisointikaan huono sana ole.