Aamu valkeni yhta rahmakapalisin tunnelmin kuin eilinenkin. Uutta olivat ylaruumiin tayttavat hyttysten pistosten jaljet. Vaikka pohjoissuomalaisena olen hyttysiin tottunut, nama moskiitonpirulaiset tekevat ilkeita punaisia spotteja. Olisikohan tama silmatulehduskin niista johtuva - jospa ne ovat yon aikana imeneet metta silmanvalkuiaisistani, jotka ovat jahmettyneet hammennyksesta appoavoimeksi koko yoksi loisteliaan ja grandiositeettia taynna olevan ranskalaisen kulttuurin aarella. Pelkka ajatuskin kaksinkertaistaa paansarkyni.
Yleisesti ja lyhyesti sanoen ulkomuoto on edelleen kuin ranskalaisen raskaan sarjan rugbyn pelaajan jaljilta. Heita istui eilen naapuripoydassa nayttamassa pubin lasin lapi hauiksiaan ja huutelemassa havyttomyyksia keski-ikaisille ja nuorille ranskalaisnaisille valittamatta siita, oli naiden naisten seurassa 80-vuotiaita aiteja, niin kuin oli. Minun ihmettelyni huomatessaan he kohauttelivat olkapaitaan. Naytin kasimerkein filmaavani tapahtumia aivoihini. Ehka paasen viela siihen mihin Liberation-lehti tanaan - tuo vasemmistolainen lehti saa maata aina vapaana hotellin poydassa - se nimittain sanoi amerikkalaisen kulttuurin tai oikeammin newyorkilaisen taiteen olevan perapukama aivoissa. Napsakasti sanottu: kelpaisi varmaan kunnallisvaaliteemaksi meillakin.
Aamiaispoytiin oli jonoja, ja kolmen hengen amerikkalaisperhe odotti poytaan paasya. Kysyin heilta haluaisivatko he ainoan vapaana olevan, eivat halunneet ja vein sen armotta. Sittan sain aamiaiseni noin kymmenen minuutin odotuksella ja jenkitkin tilasivat omansa; naapuripoydassa istui nainen joka luki lehtea kaikessa rauhassa niin kuin maksavan asiakkaan tulee kuulua saada. Han tarjosi jopa vapaata tuolia poydassaan mutta ei perheelle kelvannut.
Ai miten kavi? Totta kai pohjois-jenkit saivat aamiaisensa, ja tarjoilija ajoi taman lehteaan lukevan toisen amerikkalaisen pois poydasta, jotta nama saavat tulla poytaan jota he eivat alun perin halunneet. Yksi maksava asiakas vahemman, veikkaisin, ensi kerralla. Ja koska ranskalainen kaskykulttuuri tehoaa naihin jenkkeihin, nama hyvaksyivat sen aivan kuin mitaan ei olisi tapahtunut. Pari huitaisua kasiliinalla ja, voila, istukaa taydentamaan ranskalaiskulttuurin valkoisia pisteita: jenkit Ranskassa taistelemassa sitkaasta aamusampylasta.
Tanaan on suuri paiva. Koska instituutista ei ilmeisesti ole otettu lehtiin yhteytta, mainostavat kaikki instituutin nayttelya, mutta leffoista ja luennosta ei ainakaan minuun silmiini osunut mainintaa. Olisi varmasti saanut, vaikka ajankohta ei paras. Ehka siella jossakin jotakin on, omatoimisesti, mutta eilen huomasin, etta ranskalainen tyyli oli tarttunut instituutin vakeenkin. Tiskilla ei nimittain kerrottu nayttelyyn tulijoille huomisesta elokuvanaytannosta. Niinpa niin; kulttuuri etenee jalleen jyrmyin askelin. Naytan paljon samanlaisia kuvia kuin nayttelykin ja tuoreeltaan siita voisi olla iloa nayttelyissa kavijoille. Mutta minahan vain luennoin, en mainosta.
Tanaan on siis Pariisissa taiteiden yo ja minua kauhistuttaa se kukkotappelu joka on tulossa. Onneksi on niin sairas olo, ehka tama on malariaa; paata sarkee, hikoiluttaa ja silmia aristaa. Voi helposti livahtaa turhista hompotyksista.
Lukijamaarista paatellen teilla on muutakin tekemista. Olkaa iloisia etta olette siella etteka taalla. Maailma on taynna mukavia paikkoja. Helsinkikin joka on taalla eliitin trendeissa korkealla. Brassitkin tietavat Suomea mainostavan nayttelyn jonka vetonaula on jattilaiskokoinen jaakuutio, jota saa sitten etelamaalainen kosketella. Sanoin tietysti etta sellaisia me suomalaiset olemme. Jaakuutioita, joita on kiva kosketella. Han ymmarsi. Siis olennainen kysymys: Porque a Paris?
Paitsi tietysti ruoan vuoksi. Se ON hyvaa. Ihmettelen sita etta olen selvasti Pariisin lihavin mies. Kaikki ovat taalla laihoja vaikka kiskovat kiloisia pihveja tosta vaan; tammoiselle turistille tuotiin puolet pienempi - ja puolet verisyydesta myos - onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti