Kirjoittelen paraikaa laajahkoa esitystä Ilmari Unhon elokuvasta Kirkastettu sydän (1943). Elokuva esitettiin ensimmäistä kertaa televisiossa vuonna 1975. Sen uskaltautui ottamaan ohjelmistoonsa MTV Yleisradion kakkosverkossa. Asiasta nostivat kohun taistolaiset, jotka suuntasivat kritiikkinsä Yleisradion johtoa vastaan.
Tässäpä kommentaaria, ote luonnoksesta tekstikseni:
Pahimmin Suomessa ärähti arvattavasti Tiedonantaja (14.10.1975). "Johtaja Paloheimon valvonnassa oleva TV 2 lähetti lauantaina parhaaseen katseluaikaan vuonna 1943 valmistetun kotimaisen elokuva Kirkastettu sydän, joka oli alusta loppuun peittelemätöntä sotapropagandaa. Elokuvan tarkoituksena aikanaan olikin Neuvostoliiton vastaisen "koti–isänmaa–uskonto" –hengen lietsominen sekä työläisten houkutteleminen suurporvariston seikkailupolitiikan välineeksi." Tiedonantajan toimitus piti elokuvan esittämistä 30 vuotta sodan jälkeen vieläkin perusteettomampana kuin se oli ollut vuonna 1943.
Lehti piti elokuvan esittämistä myös avoimena Neuvostoliiton ja Suomen tuolloisen ulkopolitiikan vastaisena provokaationa, josta tv-johtaja Pertti Paloheimo oli täydessä vastuussa. Lehti kiinnitti huomiota myös edellisenä talvena lähetettyyn Juhani Sipilän radio-ohjelmaan Äänislinnan sotaradiosta, mikä "sai laajan tuomion neuvostovastaisuutensa takia."
Näiden esimerkkien avulla Tiedonantaja kiihdytti lukijakuntaansa tuomitsemaan television tuolloinen politiikka, mistä esimerkkinä oli myös juuri Nobel-palkinnon saaneen "Andrei Saharoville annettu laaja myönteinen julkisuus varsinkin tv-uutisissa". Näitä lehti piti NATO-Norjan oikeistopiirien tuotoksina samaan aikaan kun Neuvostoliiton kanta tuotiin mahdollisimman epäselvästi julki. Siksi Yleisradion johtoa vaadittiin astuuseen neuvostovastaisesta ohjelmapolitiikasta.
Ilmeisesti Tiedonantajan hälyttämänä myös neuvostoliittolainen sanomalehti Sovjetskaja Rossija otsikoi viikkoa esityksen jälkeen (18.10) kirjoituksensa "Menneisyyden varjoja". Siinä se totesi, ettei Suomen television esittämä 30 vuotta vanha elokuva ilmeisesti ollut esillä "taiteellisten omianisuuksiensa vuoksi", sillä syy oli suomalaisten lehtien mukaan kokonaan toinen. "Elokuva on tehty vuonna 1943 ja sillä on selvä Neuvostoliiton vastainen suunauts. Samalla se on, koska se ylistää menneisyyttä, myös suunnattu Suomen rauhaa rakastavaa ulkopolitiikkaa vastaan", lehti kirjoitti.
"Kenellä oli oikeastaan tarvetta liikuttaa arkistopölyä Suomen television kokoelmissa", Sovetskaja Rossija kysyi. "Kysesssä olivat ilmeisesti ne, jotka eivät ole tyytyväisiä ystävällisten hyvien naapurisuhteiden kehittymiseen Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Kirkastettu sydän ei kirkasta mitään. Sen sijaan se heittää vain menneisyyden varjon kahden maan kansojen välisten uudenlaisten suhteiden ylle", Sovetskaja Rossija tuomitsi.
"Menneisyyteen kohdistuvia viittauksia, joilla on aivan tietty tarkoitus, ei suinkaan esiinny ensimmäistä kertaa Suomen radiossa ja televisiossa. Kuten Suomen lehdistöstä ilmenee, tapahtuu ei niinkään harvoin, että radion ja television lähetyksillä on Neuvostoliiton vas-tainen suuntaus", lehti jatkoi viitaten Juhani Sipilän mainittuun radio-ohjelmaan.
"Sen vuoksi on täysin luonnollista, että tällaiset esiintymiset, jotka on tarkoitettu sabotaashiksi suomalais-neuvostoliittolaisia ystävyyssuhteita vastaan, saavat osakseen jyrkän tuomitsemisen Suomen suuren yleisön laajojen kerrosten taholta", Sovetskaja Rossijaan kirjoittanut V. Teplov päätti artikkelinsa.
Sovetskaja Rossijan kirjoittelusta innostui kampanjaan mukaan myös Kansan Uutiset. Hilkka Vuori kirjoitti ("Kahdenlaisia äitejä sodan vuosilta", 20.10.1975) elokuvan herättäneen suuttumusta "edistyksellisen tv-yleisön piirissä, edustaahan se neuvostovastaisen sodan propagandaa puhdasverisimmillään. Siinä uhotaan onnea kun saadaan lähteä rintamalle rakastetun kirkkoherrasotilaan johdolla, siinä äidit ovat kiitollisia, kun ovat synnyttäneet lapsia kaatumaan rintamilla. Aivan ilmeisesti sodan vuosina löytyi juuri tällaisia yksilöitä, mutta oleellista on, että elokuvan näkökulma on niin kapea, että se antaa väistämättä täysin valheellisen kuvan sotavuosien suomalaisista."
Hilkka Vuori puuttui myös elokuvan propagandistisuuteen sanomalla sen tarjoavan kouluesimerkin siitä, millaisen "yksipuolisen propagandan voimalla valhekuva Suomen kansan 'yksimielisyydestä' pidettiin." Siitä oli syytä muistuttaa myös vuonna 1975. "Selittäköönpä yksikin porvari tämän jälkeen taiteen puolueettomuutta ja ennen kaikkea puolueettomuutta niinä 'onnellisina vuosina', jolloin työväen ääni ei seulaa läpäissyt." Hän nosti Kirkastetun sydämen vastapainoksi Anni Rotkon näytelmän Sankariäiti, jossa esillä oli "kaatuneen sotilaan äidin suru ja lohduttomuus, hänen äidinrakkauteen pohjautuva suojeluvaistonsa nuorimmaisen, rintamalta pois lähteneen pojan toimien edessä, vaikka hän ei niiden syvää merkitystä ymmärräkään. Mukana on myös sodan mielettömyydesätä kyllikseen saanut poika [-- --] Raimo ja hänen taustallaan yllättäen kadonnut sotatoveri, joka oli uskaltanut esittää virallisesta linjasta poikenneen näkemyksen sodan syistä ja kuluista. Mukana on myös vaistomaisesti sotaa vieroksuva naapurin nuori vaimo [-- --] – hänkin eräs osa Suomen kansan rikasta monivivahteisuutta."
Uuden Suomen vastineen kirjoitti nimimerkki M.o.t. (Sotafilmin arvio, 21.10.1975), joka piti MTV:n "uskallusta tarjota elokuva tämän päivän yleisölle kunnioitettavana", sillä nyt asiat voitiin ottaa asioina ja voitiin "erottaa tunteet tunteiksi". Nimimerkin mukaan elokuva onnistui välittämään monia kotirintamalla käydyn henkisen kamppailun tunnelmia "aidosti ja mieltä koskettavaksi". Maan itsenäisyyden ollessa vaakalaudalla, elämänarvot oli pantava uuteen järjestykseen. Esimerkiksi sankarihautajaisia kuvaava kohta "kohotti katsojan toivon ja epätoivon harjalle, näiden vastakkaisten tunteiden oudon lujaan liitokseen. Sotavuosilt tuttu ilmiö, sotilaiden kokema oman kohtalon ennalta aavistaminen palautui elokuvasta tuttuna mieleen."
M.o.t. tunnusti, että Kirkastetun sydämen "korulauseisiin tukeutuva" oli "nykypäivälle vierasta" ja esimerkiksi elokuvan edustama pidättelemätön uhrivalmius vaikutti jälkikäteen epätarkoituksenmukaiselta. "Kuitenkin nämä olivat eräitä sota-ajan ihmisyyden ilmenemismuotoja kuten myös kommunistien rintamakarkuruus tai pinojen polttaminen." M.o.t päätteli, että aika on kyosä sille, että "suomalainen alkaa uskaltaa katsoa menneisyyden albumista omaa kuvaansa. Tässä ei pitäisi olla mitään epäluonnollista."
M.o.t. kritikoi Hilkka Vuoren kirjoitusta suoraan sanomalla, että arvostelija ei pysty antamaan mitään esimerkkiä filmin neuvostovastaisuudesta. "Väitetystä kapeudestaan huolimatta isänmaan edun kaiken muun yläpuolelle asettava katsomus oli kantava. Filmissä oli muutamia kohtauksia malliksi, että kansakunnan enemmistö ajatteli sittenkin samalla tavalla. Asiaa ei osattu ilmaista yhtä kaunopuheisesti yhteisen kansan parissa kuin pappilapiireissä, joten kapeuskin on melko näennäistä."
M.o.t.:n loppupäätelmä kuvasi sodan historiallisesta tulkinnasta ja jälkiseurauksista vallinnutta kahtiajakoa vasemmistolaisen ja oikeistolaisen välillä: "Ne yli-inhimillisiltä vaikuttavat ponnistelut, joita Kirkastettu sydän -filmissä kuvattiin, tuottivat toivotun tuloksen. Kansa ja sen yhteiskuntajärjestelmä säilyivät. Rintamalla olleet ja suuri osa karjalaisista joutuivat antamaan enemmän kuin muut. Siihen kiittämättömyyteen nähden, mitä rintamamiehiä ja –naisia kohtaan on osoitettu, uhri tuntuu liian suurelta. Tämä ajatus painoi mieltä Kirkastetun sydämen aikana monta kertaan. Mainosten aiheuttamat katkot suorastaan voimistivat tätä kiittämättömyyden vaikutelmaa. Paljon keskustelua on Kirkastettu sydän aiheuttanut myös yleisön piirissä. Hyvä on, että kipeistäkin asioista puhutaan."
Julkinen keskustelu jatkui, kun ohjelmapäällikkö Tauno Äijälä vastasi Katso-lehden kysymyksiin marraskuun alussa 1975. Hän kertoi elokuvaa "seulotun tarkkaan läpi" ennen lähetystä, mutta joidenkin mielestä saksiminenkaan ei tehnyt sitä esityskelpoiseksi. Ohjelmapäivystykseen oli tullut kymmenkunta soittoa, joissa tasapuolisesti syytettiin elokuvaa joko sotapropagandistiseksi tai kiiteltiin sen lähettämistä.
"Olemme vuosien mittaan systemaattisesti näyttäneet MTV:ssä kaikki vanhat kotimaiset elokuvat ennen kuin mustavalkoisten elokuvien aika tv:ssä on auttamattomasti ohi. Erityisellä huolella olemme tarkastaneet vuosina 1939-1943 tehdyt elokuvat ja Kirkastetusta sydämestä oli leikattu kymmenkunta minuuttia pois sellaisia sävyjä, joiden katsottiin olevan toimiluvassa säädetyn ulkopoliittisen hengen vastaisia", Äijälä kertoi Katso-lehdelle. (3.11.1975)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti