Hulluus ja luovuus

Tunnistan itsessäni hulluuden merkit. Keräsin kirjoittamamme fileet yhteen ja printtasin, vaikka kokonaisia lukuja "puuttuu", koska ne ovat vielä raakileita tai ne ovat vain kuvina päässä. Kollega kirjoitaa omalla tahollaan tiettyä 20-30 liuskan teemakokonaisuutta, josta muotoutuu kokonaan uusi luku.

Piti mennä Espooseen elokuviin, mutta juutuin terassille 160 liuskaa käsikirjoitusta mukanani ja päätin jatkaa sen käsittelyä kotonakin. Tekstiä on viiden tunnin urakan jälkeen korjattu sivulle 133. Luulen jatkavani koko nivaskan läpi yhteen putkeen.

Huomenna teen korjaukset tekstiin. Jatkoideat, laajennukset ja intertekstuaaliset hypertekstimäisyydet jäävät käsikirjoituksen laitaan merkityiksi huomautuksiksi. Niitä täydennetään myöhemmin kirjoitetuilla täsmäiskuilla. En ole vielä tottunut käyttämään edistyksellisiä tekstinkäsittelyohjelmia niiden kirjaamiseksi ylös. Jotenkin se tuntuu turhalta työltä, koska en aio esitellä näitä rakenteellisia ajatuksiani kenellekään tässä vaiheessa. Kirjoittelen (eli keitän) niitä kasaan ensin.

Samalla kokonaan puuttuvat osat - kirjoittamattomat mutta eivät kuvittelemattomat osat - saivat sijansa tekstin kokonaisuudessa. Tuohon väliin ehkä upotamme yhden keskeisen yhtiön oleelliset elokuvat ja kertomuksen yhtiöstä. Tuohon toisesta sillä ja sillä vuosikymmenellä. Tuohon laitamme katsauksen suojeluskuntiin ja puolustusvoimien elokuviin ja työväenliikkeeseen - mutta niiden suhde temaattisiin valintoihin on vielä ratkaisematta. Mikä toimisi hyvin?

Entäs tekniikan kehitys, yksityiset, riippumattomat, arkistojärjestelmän vuoksi tärkeiksi tulleet. Kokeilut, värit, animaatiotkinko? Ja se kaikki, mitä on käytetty joskus jossakin - uusiokäyttö.

Ehkä keskeiset - paljon käytetyt, arvostusta saaneet ja arvostusta ansaitsevat elokuvat - voisi raamittaa taitossa omiksi pienoiskertomuksiksi tai tiiviiksi analyysiksi. Ehkä yhtiöiden toiminnasta eri vuosikymmenillä voisi tehdä tällaisiä raamillisia tietoiskuja, jotta itse teksti voisi soljua jumalaisen ajattelun kannattamana.

Kokonaisuuden elementit alkavat hahmottua. Temaattiset luvut, yhtiö- ja instituutiokohtaiset pienoiskertomukset, ohjelmalliset hankkeet, yksittäiset elokuvat, unohtamatta tekstiä aina selkeyttävää ajallista jaottelua.

Risteymäkohtien, hypertekstimäisyyksien muotoilu ja (temaattiseen käsittelyyn helposti livahtavan) suoranaisen toiston varominen saavat sijaa tekstiosioista rakentuvaan jättimäiseen palapeliin.

Ja välissä päässä vilahtelee ideoita kuviksi, kuvateksteiksi, kuvakokonaisuuksiksi. Kun tietäisi mitä kaikkea on tarjolla ja mitä pitää tehdä - käytännössä siis skannata filmeistä. Siihen onneksi saa apua.

Tämä on onnellinen hetki. Tajuaa, että siitä tulee kirja.

Huominen tanssitaan vielä ruusuilla. Sitten alkaa raataminen. Ja siihen tarvitaan sitä hulluutta, sillä se käy kipeää. Luomisen tuskaa, väsymystä, herkeämätöntä ahdistusta, painostuksen kestämistä sillä muutkin tulevat vaativiksi ja hulluiksi ja alkavat kiristää.

Kun kaikki on ohi, alkaa häpeä. Mutta muutamassa vuodessa sekin unohtuu. Sitten on vain vanhentuneelta näyttävä kirja hyllyssä ja uuden hulluuden kiilto silmässä.

Siksi tämä onnellinen hetki sivun vaihdon välillä on niin tärkeä.