lauantaina, elokuuta 18, 2007

”Ja silti ei voi etukäteen sanoa, miten se menee.”

Eilen Tarkovski by DocPoint –tapahtumaan mennessä pistäydyin kantakaraokessa, kun se sattui kirjaston viereen. Kuten usein alkuillasta, laulamassa oli tangon taitaja Hans. Hän valmistautui tämän päivän Helsinki City Marathonille.

Hans kertoi, ettei koskaan ole ollut näin hyvässä kunnossa. Viimeiset lenkit ovat menneet loistavasti, tankkaus on onnistunut ja olo on hyvä. "Ja silti ei voi etukäteen sanoa, miten se menee."

Kokemuksen puutteesta ei ole kyse. Tämänpäiväisen urakan jälkeen Hasse on juossut 624 täyspitkää maratonia. Maraton on 42 km 169 metriä pitkä.

Sen verran kokemusta itsellänikin on, että saattoi helposti arvata Tarkovski-tapahtuman avajaisten vetävän salin täyteen. Paikalla olleet venäläisohjaajat sitä ihmettelivät. Oli hauska saada silmien eteen myös Risto Mäenpään ohjaama ja Veli-Pekka Makkosen vetämä dokumenttielokuva Taitelijan vastuu, josta näimme videokopiosta tehdyltä DVD:ltä Andrei Tarkovskin haastatteluosuuden.

VP:tä otti päähän ihan lavapuheiksi asti, että elokuvan 16 mm:n kopio on jonkin pari vuotta sitten tapahtuneen ulkomaankeikan jälkeen hukkateillä.

Veikkaisin, että se on mennyt arkiston hyllyillä väärään paikkaan. Kukaan ei sellaista halua, ja kaikki yrittävät tehdä asiat oikein. "Ja silti ei voi etukäteen sanoa, miten se menee."

Vaimo on päättänyt vanhojen koulukavereidensa kanssa juhlia tänään sitä, että täytti tammikuun lopulla 50 vuotta. Elämä siis jatkuu. "Ja silti ei voi etukäteen sanoa, miten se menee."

Ei kommentteja: