Syksyn uusien kirjojen listoja pullahtelee esiin kuin sieniä. Huima määrä tekstiä on taas saatettu tekstiksi paperimassalle. Toivottavasti ne ovat kaadettujen puiden arvoisia.
Yön mustat pilvet ovat väistyneet ja tietokoneen asetukset toimivat mainiosti yöllisten asennusten jälkeen. Aamupäivä onkin kulunut rattoisasti elokuvaa katsoessa ja siihen liittyvää artikkelia kirjoittaessa. Keväällä kirjoitettu perusta oli yllättävän vahva, eikä sitä tarvinnut alkaa kokoamaan da capo.
Olen luvannut itselleni, että kirja-artikkeli Hannu Lemisen Ratkaisun päivistä on valmis kesän aikana. Siitä on tulossa yksi lisä näitä yksittäisiä elokuvia koskevaan kirjoitussarjaani. Koska niissä on yhteistä (teoreettista) ajatuspohjaa, olen ajatellut, että joskus niistä saisi kokoelman aikaiseksi. Kaikkia ei ole edes yritetty julkaista paperilla, vaan osa perustuu luentokeikkoihin. Jotakin niistä olen tainnut laittaa blogeihini.
Artikkelin lisäksi olen loppuvuonna lupautunut luennoimaan julkisesti Edvin Laineen Oprista, joka on unohdettu verkkokalvoja värisyttävä mestariteos. Artikkelien ja muiden luentokeikkojen sekä Orionin Dokumentin ydin –sarjan kokoamisen lisäksi pitäisi kollegan kanssa aherrettu käsikirjoitus suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historiasta luovuttaa ns. parempiin käsiin. Ja taas puuta kaatuu. Arkisemmat virkatyöt tietysti tässä sivuutan.
Kirjan toimittajat odottivat nyt käsillä olevaa artikkelia tietysti jo kesän alussa. Mutta en taida olla ainoa, joka ajattelee, ettei dead line voi in real life olla perjantaina tai kesän alussa. Väkisinhän se venähtää viikonlopun yli tai kesän loppuun. Kohtalotovereita tavatessa kuulee, että ainakin implisiittisesti – siis ääneen sitä sanomatta – he ovat samaa mieltä.
Omia teoksia ei ole nyt listalla. Näin jälkikäteen arvioiden edellinen urakka oli vähän turhan rankka. Kroppa ei anna periksi yhtä raskaaseen savottaan. Toisten painostuksen kiirehtimiseen kokee ahdistavana.
Onneksi mitään kirjoituslukkoa ei kuitenkaan ole päässyt syntymään. Uutta tekstiä on kasattu vanhalla metodilla. Perustavaa laatua olevia avauksia luvuiksi, kontekstin ja sisällön perusasioiden keräämistä ja pakollisen aineksen kirjoittaminen aina silloin, kun sitä omakohtaisempaa tekstiä ei suju. Merkittävä osa mistä tahansa suuremmasta tekstikokonaisuudesta on ns. pakollista ainesta. Siis tekstiä, joka on välttämättä oltava mukana, jotta tekeillä oleva teos voidaan tehdä.
Kokemus auttaa tässä paljon. On lähes itsestään selvää, mitä pakollista on mukana oltava. Sitä voi sitten naputella menemään vähän matalammallakin vireystasolla. Ei tarvitse syödä sieniä tai eläytyä etruskiksi, kuten Mika Waltari teki.
2 kommenttia:
Ei mitään kiirettä, yleisestihän puhutaan, että kesä alkoi ”vasta nyt” kun elohelteet tulivat. Odotamme järisyttävää tieteellistä kontribuutiota myös leffasta ”Isäntä soittaa hanuria”. Hanuri on muuten yksi viattomuutensa menettäneistä sanoista.
Kuvauksesi aiheesta ”miten kirjani ovat syntyneet”/syntyvät oli kiintoisa, enemmänkin lukisi.
Minä en ole unohtanut tätä Edvin Laineen Opria. Muistan elokuvan väkevänä, voimakkaana teoksena. Olisiko niin, että nimenomaan kuvaus, kuvakulmat ovat olleet erinomaisia ja jääneet verkkokalvoille pysyvästi? Juontakaan en muista pikkupiirtoja myöden, mutta siis tunnelman ja kuvat kyllä.
Lähetä kommentti