Jäätävä polte

Finnsanity-blog viittasi taannoisessa jutussaan Renny Harlinin Jäätävän poltteen kieltoon. Arhin lähteenä oli Juha-Pekka Tikan artikkeli Ilta-Sanomissa 13.2.2008

Tikka kirjoittaa: "Renny Harlinin ja Markus Selinin filmiurat aloittanut Jäätävä polte -elokuva kiellettiin 1986 Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Sobolevin painostuksen vuoksi.

Neuvostoliiton virallisesta valituksesta kerrotaan ensi kertaa Juhani Suomen uudessa kirjassa Kohti sinipunaa.

Tähän asti on luultu, että sensuurin takana olivat suomalaiset elokuvatarkastajat. He ovat väittäneet aikanaan tehneensä kieltopäätöksensä itsenäisesti."

Suomalaisten elokuvatarkastajien taakkaa olen kyllä hieman helpottanut. Kesäkuussa 2006 julkaistussa kirjassani Taistelu elokuvasensuurista (SKS, markkinoilla!) nimittäin jo neuvostovalituksista kerrotaan. Kirjoitan sivulla 485: "Elokuvatarkastamon päätös perustui siihen tosiasiaan, että Neuvostoliiton suurlähetystö valitti asiasta epävirallisesti. Varsinaisessa tarkastustilanteessa ulkoministeriön alivaltiosihteeri Klaus Törnudd ei kuitenkaan esittänyt ehdotonta kieltoa, vaan suositteli rajua lyhentämistä." Sobolevin nimeä en tiennyt, kun kukaan ei kertonut.

Törnuddin perustelu kannalleen, josta teen omalta osaltani selkoa Suomen Kuvalehden jutussa (by Kalle Kinnunen) on sama, jota silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli käyttänyt vastauksessaan Soboleville. Tässä Juhani Suomi lisää jälleen kerran tietämyksemme määrää.

Tikan mukaan "Väyrynen korosti vastauksessaan Soboleville, että asiaan puuttuminen saattaa aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin filmin esittäminen. Sobolev kuitenkin 'toivoi toimenpiteitä asiassa'."

Väyrysen ajama linjaus oli perua jo 1960-luvun alkupuolen tapauksista (esim. Veikko Itkosen elokuvassa Vaarallista vapautta) - se taisi kyllä vilahtaa esiin suomalaisten kommenteista kiinalaisdiplomaateille jo 1950-luvulla näiden valittaessa Kiinan-vastaisista amerikkalaiselokuvista. Sobolev palasi toiminnallaan neuvostokäytäntöihin, joita viljeltiin 1940-luvun lopulta 1950-luvun loppuun.

Blogissa saanen esittää ulkopoliittisen näkemykseni siitä, että Väyrynen oli tässä asiassa oikeassa, Sobolev pahasti pielessä.

Kun nyt kirjoitin Finnsanity-blogiin kommenttini, laitettakoon se hieman kaunokirjallisesti korrehteerattuna ja pienin täydennyksin tännekin:

Luin vasta nyt tuon IS:n J-P Tikan artikkelin. En tiennyt, että Jäätävästä poltteesta oli tehty virallinen valitus eli nootti. IS:n jutustakaan ei käy ilmi oliko se kirjallinen vai verbaalinootti.

Miksi en tiennyt (eikä kyllä juuri kukaan muukaan) virallisesta nootista?

Asiasta on Ilta-Sanomien siteeraaman Juhani Suomen mukaan ulkoministeriön muistio, joka on yhä ulkopoliittisen salaisuussäännöksien alainen.

Ulkopoliittiset asiakirjat ovat lain mukaan salaisia 25 vuotta. Se on maailmanlaajuisesti varsin vähäinen aika tämänkaltaisille papereille. Erkki Tuomioja laski sen pitkään käytössä olleesta 40 vuodesta siksi, että "kyllästyi antamaan tutkimuslupia" tutkijoille.

Salaisia papereita ei tutkijoille anneta muuten kuin (käytännössä ulkoministerin itsensä myöntämällä) erityisluvalla. Nyt voisi päätellä, että ko. muistio on Suomen tekemä. Tällaisessa asiassa, joka on selvästi mennyttä - NL on kuollut - sen voi kyllä saada käsiinsä, jos tietää semmoista pyytää. Minä en tiennyt, enkä arvannut Sobolevin johtamia neuvostodiplomaatteja noin vanhanaikaiseksi.

Elokuvatarkastamon papereissa ei tuota - eikä muuten juuri muitakaan UM:n muistioita - ollut. Käsittääkseni sain kaikki jälkeenjääneet paperit luettavakseni instituution historian kirjoittamista varta. Papereitahan tietysti aina tarttuu virkamiesten mukaan heidän vaihtuessaan, mutta luulenpa, että yhteyttä pidettiin tämmöisistä pääosin puhelimitse, ei muistioita lähettelemällä. Tarkastamo toki lähetti muistioita yleisellä tasolla ja vastaanotti joskus käskyjäkin.

Yhteydenpidosta tarkastamon ja ulkoministeriön välillä vaiettiin tavallisesti täydellisesti, mikä selittää tarkastamon varapuheenjohtajan suoranaisen valehtelun televisiohaastattelussa (Ylen elävä arkisto).

Tutkiessa asioita UM:n muistiot kyllä kannattaa lukea jo siksi, sillä niiden reunoilla on joskus käsin kirjoitettuja kommentteja siitä miten asia on edennyt, joskus toimenpide-ehdotuksia jne. Ja näistä puhelinkeskusteluistakin saattaa olla aina jotain mukana.

Neuvostoliiton valituksesta minulle kerrottiin suullisesti, joten tiesin suurin piirtein mistä kirjoitin, vaikka en tiennyt tarkkaan, mitä oli tapahtunut. Valituksen virallista luonnetta ei mainittu, mikä näkyy tuossa SK:n jutun kommentoinnissani. Luulin sitä epäviralliseksi, vähemmäksi kuin suullinen verbaalinootti olisi - sekin olisi vaatinut käytännössä neuvostodiplomaatin vierailua ulkoministeriöön. Nyt siis näyttäisi IS:n Suomen kirjasta tekemän jutun perusteella siltä, että asiasta on peräti kirjallinen nootti olemassa. [Mikä ei kyllä arvostusta Sobolevin diplomaattisista kyvyistä kovin paljon nosta...]

Suomen Kuvalehteen haastateltaessa mielessäni oli aiempi tapaus. Televisiosarja Sodan ja rauhan miehistähän valitettiin aikanaan cocktail-kutsuilla. Silloin Sobolev ravisteli keskustelukumppaniaan niin, että "mitalit rinnassa heiluivat".

Sitaatti on Juhani Suomen minulle kertomasta. Mainitseeko hän kirjassaan sitä?