Meni kymmentä vaille puoliyöhön, vaikka piti olla nopea ja rutiininomainen pakkaus. Mutta niin vain kaikki pienet esineet olivat piilosilla ja isommat hukkasilla. Kumma että kolmen päivän matkaan ei tarvitse juuri mitään ja viiteen päivään kaiken. Eikä tähän ikään asti ole oppinut varautumaan ajoissa. Vanhan rocktoimittajan ohje, samettipuku ja sen rintataskuun paljon rahaa ja kolmessa viikossa olo alkaa olla kunnossa, ei ole nyt täysin toteutettavissa.
Mutta muuten on ja pysyy. Silitetty, taiteltu ja taiten pakattu. Ei paina paljoa. Ei mene sekaisin. Kaikkea on ja jos ei, hankitaan. Matkakuume on laantunut. Pientä freenisyyttä havaittavissa.
Huomenna kello 11.30 laskeudun toivon mukaan Roissyyn. Ja puolitoista tuntia myöhemmin, kun iltapäiväaurinko nostaa lämpötilan noin 20 asteeseen, astun lentokenttäviskin hienoinen maku suupielessäni Pariisin latinalaiskorttelin hotellin ovesta ulos kadun äärelle ja sytytän parikymmensenttisen sikarin. Mietin sitten hetken hiljakseen, ihan vain paikallani tuprutellen, lähdenkö oikealle vai vasemmalle.
Luulisin että silloin hymyilyttää. Niin se on ainakin ennen tehnyt.
Netin mukaan hotellissani on adsl-yhteys. Saas nähdä, mitä se käytännössä tarkoittaa.
1 kommentti:
Näetkö viestini läpi, kuinka vihreäksi kateudesta muutun, kun luen matkavalmisteluistasi ja sisikunnassani aistin Quartier Latin'in sikarinhuurut...Vive la Finlande!
Lähetä kommentti