Sedis Blog Inc. tiedottaa

Maanantai-aamuna Sedis Zedis istui hämmentyneenä Sedis Blogin Inc.:in vasta hankitussa avomaisemakonttorissa. Yksin hänen oli tuijotettava pilvenpiirtäjän huipulta yli harmaan Helsingin, oman kaupunkinsa, jonka rinnalla Tampere oli Köyliönjärvi vain ja Turku merisairas ruotsalaiskaupunki. Lasinen pilvenpiirtäjä sinkoili taivaaseen valonsäteitä, jotka toimivat yksinäisten merimiesten lohtuna heidän viedessä jättiläismäisiä öljylastejaan Pietarin dieselhirmuille.

Saarillaan majailevat yksinäiset harmaamerikarhut polttelivat iltaisin piippuaan miettiväisinä katse horisonttiin viritettynä nähdäkseen edes pilkahduksen Sedis Blog Inc.:in tornitalon loisteesta, ja varsinkin sen ylimmästä kerroksesta, jossa valo ei koskaan, ei koskaan sammunut hetkeksikään. Jokainen sen nähnyt tiesi, että Sedis Zedis valvoi, kun kansalaiset painoivat päänsä pieluksiin New Yorkissa, Pariisissa ja Wienissä. Sedis Blog Inc ei toivonut sotaa ja siksi se oli saatava pian loppumaan, maksoi mitä maksoi.

Kukaan ei ollut ilmestynyt paikalle Sedis Blog Inc.:n strategiakokoukseen, vaikka alhaalla tihkusateessa vilkkuivat satojen mutteriveneiden tukevat tuhdot. Sedis Blog oli romahtanut yleislakon tunnelmiin. Sedis Zedis mietti Urho Kaleva Kekkosta, jolla oli varmaan virkaan astuessaan 1956 ollut samanlaisia tuntemuksia.

Ne tuntemukset olivat tulleet kipeiksi shaahinvastaisissa mielenosoituksissa, kun Sedis Zediksen nahkaan iskeytyneet Nokian kumipamput olivat opettaneet kansainvälisen politiikan alkeita.

Kovimmilta lyönnit olivat tuntuineet silloin kun harmaapukuinen Supon mies, myöhempi salakuuntelusta kärähtänyt juristinplanttu, oli silponut kylkiluita opiskelutoverinsa poplarin alta kiloisella kumimöykyllään. Taiston tiimellyksessä vaihdetut kiihkeät katseet kuitenkin kertoivat, että kyse oli paradoksaalisesta taistelukumppanuudesta, jossa molemmilla oli brechtiläinen puolensa. Supotoverin tyttöystävän viettely seuraavassa juristikerhon kokouksessa oli riittänyt sovittamaan pahimmat fyysiset vammat.

Seuraavassa mielenosoituksessa pampunlyönnit olivat olleet vieläkin kovempia, mutta Vietnam-mielenosoituksissa hän osasi jo puolustaa itseään ja naistensa kunniaa ja ymmärsi salaa tölväistä kapitalistien agentteja kipeästi kainaloon ruuvimeisselillä.

Väkivalta ei ollut kuitenkaan lopullinen sanoma eikä terroriin ollut toveripäätöksellä aihetta. 1970-luvun alun yhteisrintamassa telakkatyöläisten kanssa solidaarisuuden sanoma oli vakiintunut jo vankaksi marxilaisleniniläisin sanakääntein vahvistetuksi yksimielisyydeksi, vaikka Tiedonantajaa hän ei koskaan tilannutkaan. Toverit olivat kuitenkin maksaneet ajoittaiset vapputervehdykset häneltä lupaa pyytämättä.

Protesteihin ei ollut varaa, sillä hänessä ei asunut pientä Ben Zyskowiczia edes noina kauhun vuosina, jolloin Leningradin ja Helsingin välillä risteilevät junat uhkuivat vallankumousta, tuhoa ja muuta untergangia.

Seinälle ripustetut Stalinin, Zedong Maon ja Lev Trotskin kuvat oli nyt piilotettu Sedis Blog Inc:n ylimmän kerroksen suurimpaan vaatekaappiin. Sieltä hän kaivoi ne yksinäisinä hetkinä esille muistaakseen sen mistä oli lähtenyt ja mihin tullut.

Samasta kaapista löytyvä KGB:n upseerin asu oli käynyt pieneksi, mutta niin oli rippipukukin, jota hän ei lopulta koskaan tarvinnut, sillä kaksosettomat ja yli 500 hehtaarin talon ainoat tytöt olivat loppuneet kesken, ennen kuin matka rippileirille oli valmis. Siksi hän oli murtautunut irti maaseudun ilmapiiristä ja tullut haistelemaan kaupunkilaisilmaa ja atmosfääriä, jossa vallankumous kukki kuin lenkkimakkara 250 asteen uunissa.

Aamun yksinäiset hetket Sedis Zedis käytti kuunnellen puhelinvastaajan viestejä aina uudestaan. Se oli surullista kuultavaa: "Osaamisalue ykkönen täällä. HKL lakkoilee ja polkupyöräni Sedis-ketjut olivat poissa paikoiltaan. Naapurin kakarat veikkaisin yksi risti kaksi. Menen siihen hampurilaisleffaan ja käyn varmaan syömässä jonkun hampurilaisen sen jälkeen." "Osaamisalue kakkonen täällä. HKL lakkoilee ja täällä Itä-Helsingissä sataa. Jos sade lakkaa, menen Mogadishu Streetille palloileen, jos vaikka tulis joitain huumori-idiksiä, eiköhän sieltä jonkun falafelin saa repäistyä, vaikka siinä onkin vitsit vähissä, kuten sä kätsynä ajattelijana tiedät." "Osaamisalue kolmonen täällä. HKL lakkoilee enkä tapaa ketään. Otan lounaaksi HK:n sinisen, jos vaikka siitä sais jotain ihmissuhdeajatuksia." "Osaamisalue nelonen ilmoittautuu poissaolevana. Ei tästä taksien muodostamasta ruuhkassa pääse eteenpäin, joten käännän keulan. Mutta älä ota tätä henkilökohtaisesti tai poliittisesti, kulta." "Kulta hei, osaamisalue kotipesä täällä. Älä toivokaan mitään sapuskaa illalla kotona. Tiskaa astiat. Jos mä en mahdu ruuhkabussiin, mä ootan aamukolmeen ja tuun ku tuun. Muistathan viedä roskat ja siivota jälkes." "Ai tää meni vastaajalle? Sun oma lapses täällä. Mä en tuu illaks kotiin ennen kuin askartelukerho on loppu enkä ehdi varmaan sittenkään heti. Enkä syö mitään kun oot niin pihi. En siivoo tällä viikolla. Ja katon Tom ja Jerryn iltauutisten aikaan oli sulla telkkarissa vaikka mikä matsi käynnissä hyvänsä. Eikä mitään vastalauseita. Mä teen mitä haluan. Viitsitsä panna mun possuun pari euroo, mut sit mä kyllä tartten uuden vasaran, kun sillä entisellä on niin huono kalauttaa possu palasix…"

Ja niin edelleen. Sedis Zedis painoi päänsä käsien väliin. Ei päivän huippuhetkeä, viihtyisää kollektiivilounasta tai edes ikuista kahvitaukoa... Eikä päivän blogia siis tule.

Tämä toimisto on rappiolla, hän ajatteli. On käytävä käsiksi pöytälaatikkoon, Sedis Zedis päätti ja avasi teakpuisen piirongin salalokeron. Päällimmäisenä oli mustanpunaiselle alustalle painettu edellisen strategiakokouksen pöytäkirja. Siinä kaikki osaamisalueet, elokuva, huumori, ihmissuhteet ja henkkoht. paljastusblogisegmentit saivat selkeän strategisen ilmaisunsa, mutta mitä oli tapahtunut käytännössä. Ei paljon mitään. Ei ole tämäkään blogitoimisto niin kuin ennen. Kulissit olivat komeat, mutta Potjomkin vieköön, se ei nykyaikana riitä. Pitää olla sisältöä.

Pitäisiköhän tälle Sedis Blogin looserijengille antaa potkut, Sedis Zedis pohti vastuuntuntoisen yrittäjän lailla. Mitä osakkeenomistajatkin ajattelevat? hän mietti raskain mielin ja huomasi kuin vanhasta tottumuksesta kaivelevansa perstaskusta lompakkoaan. Mieli teki palata vanhaan johtamismenetelmään: huutoa, ärjyntää, raippaa ja sihteerille tulppaanipehko. Mutta toki liikkeenjohtostrategioita on muitakin. Ehkä tämän yksinäisen filosofisen hetken voisi käyttää uusien, rankkojen ideoiden kehittelyyn.

Siitä poliittisesta blogista on kyllä viime aikoina kohuttu niin paljon, että sitä voisi yrittää panna vireille, Sedis Zedis saneli näpsäkkään kämmentietokoneeseensa, joka muutti äänen xml:ksi. Osaamiskeskusten on kaikkien politisoiduttava. Suomi tarvitsee todellisen poliittisen blogin. Kohta ovat kunnallisvaalit. Presidentinvaaleista keskustellaan. Ihmisten, demokraattisten kansalaisten on saatava tietää, äänestääkö kansalaisjournalisti nro 1 Sedis Blog vaaleissa, kannattaako hän taspres Tarja Halosen jatkokautta, mitä mieltä hän on Darfurin ja Ossetian verilöylyistä, tukeeko hän terrorisminvastaista sotaa kaikin keinoin ja kääntyykö hän lopulta henkilökohtaisesti Dzon Kerryn vai George Dabljuun puoleen ratkaistessaan sen, saavatko väsyneet äidit kiikuttaa ylimääräiset kakaransa solidaaristavaan päivähoitoon, jossa väsyneet hoitajat kansalaiskasvattavat heidät kiroileviksi Tony Halmeen äänestäjiksi. Pitäisikö raipparangaistus ottaa takaisin kouluun, kun kymmenet jälki-istunnot eivät ekaluokkaisia palauta kurinpitokomppanian vaatimusten tasolle. Onko tänne rakennettava uimahalli, silta vai kirjasto. Miten yksityisautoilijat saadaan kunnioittamaan liikennesääntöjä?

Mistä kaikesta Sedis Blog oli jäänyt paitsi, kun se ei ollut keksinyt tätä. Hän voisi sanoa painavan mielipiteensä kaikesta tästä. Se on kansalaisjournalismia. Se on demokratiaa. Se on Sedis-mielipidevaltaa!

Mahtavaa, Sedis Zedis ajatteli. Tällaisia yleislakkoja pitäisi saada lisää. Se on kuin mustikkapiirakka näiden mansikoiden keskellä. Työntekijöille tilatun kakun päälle oli piirretty suunnaton Leninin pää, jossa silmät olivat mansikoita ja suu mustikassa. Sedis Blog oli neljä kuukautta vanha juuri tänään.