Texasin murre alkaa jo soljua aika mukavasti, vaikka Liz oikookin ääntämyksiäni amerikankieliseksi jatkuvasti. Keskiviikkoiltana sain sitten häneltä puhelun klo 17. Sanoin, että olet sitten päässyt Amsterdamiin. "Ei, olen rautatieasemalla Helsingissä. Minulla on hyvä lentokarma."
Nielaisu. Kämppä on aivan hirveässä kunnossa ja on pyykkipäivä. Soitto kotiin. Vaimo oli ehdoton: "Pidättelet sitä sitten vaikka väkisin kaksi tuntia."
Niinpä sitten myöhästyin tapaamisesta Lizin kanssa tahallani 20 minuuttia ja istahdin pöytään niitä näitä juttelemaan. Hän oli jo jäänyt suustaan kiinni Asemaravintolassa (ent. Eliel) istuneen miehen kanssa, joka oli onnistunut olemaan aviossa Yhdysvalloissa joitakin vuosia ja omasi oikean murteen. Niinpä olin hiljaa ja annoin keskustelun katketa luonnollisin metodein ennen kuin aloimme lörpöttelyn. Puoleen tuntiin en saanut suunvuoroa ja kerrankin olin siitä mahdollisuudesta kiitollinen. Tauon tultua otin olutta ja Liz sai toisen punaviinilasillisen. Hyvä kunto, kun ajattelee hänen olleen hereillä edellisvuorokauden kokonaan ja tätäkin oli kulunut jo 18 tuntia. Mutta kohta haukotukset jo paljastivat, että lähdettävä on.
Otin alun perin asenteeksi sen, että en kerro Suomesta kaunisteltuja juttuja. Sanoin etten aio puhua totta, virallista tai vähemmän virallista, vaan heijastelen miespuolisen väestön enemmistön julkilausuttuja kantoja.
Olen siis esittämissäni mielipiteissäni harkitusti juntti: hän ymmärtää sarkasmini ja ironiani, vaikka tapani harrastaa kielipelejä englanniksi ei aina tuotakaan parasta mahdollista ymmärrysympäristöä. Hän on itse sarkastinen ja ironinen amerikkalaisuutta kohtaan, mutta juuri tästä piirteestä, siitä kuinka hän paradoksaalisesti Suomessa ollessaan edustaa Amerikkaa ja amerikkalaisuutta, aina väliin häntä muistutan. Se näkyy myös elämänkäytännöissä. Kun valtsikan fuksit leikkivät piirileikkejään eilen illalla, naapuripöytään tulleet tyttöset - terveisiä sille vaalealle - päästelivät suustaan vov-huutoja kun kuulivat Lizin olevan Teksasista. Eivät he sitä Peräseinäjoelle tekisi, ja kyse on kuitenkin melkein samasta asiasta.
Koska Liz on menossa Venäjälle, kerroin tietysti miten Venäjään ja venäläisiin täällä tavallisesti suhtaudutaan. Suomi ei ole mikään suvaitsevainen maa, kerroin, ja ulkomaalaisia on niin vähän, että etnishomogeenisiä ravintoloita ei ole vaikea löytää. Hänen oli se helppo uskoa katsoessaan ympärilleen. Olemme kuulemma kaikki saman näköisiä. "Tuota et sano minun naistuttavilleni", kielsin. Olemme keskustelleet paljon Venäjästä, Amerikan käytännöistä, ammattiyhdistysliikkeestä, politiikasta, mutta myös mauttomia sanaleikkejä ja -pelejä sekä nokkeluuksia on syljetty niin paljon peliin kuin mahdollista. Hän yrittää aina aloittaa ekologiasta, mutta silloin käyn pisteliääksi.
Torstai-iltana hän kävi katsomassa Albert Edelfeltin 150-vuotisjuhlanäyttelyn ja taidemaalarina hän kommentoi hienosti pahimpia mogia. Taiteilijan uralle yleispätevästi tapahtuvaa löystymistä - esimerkiksi muotokuvien vaatetuksessa ja interiöörissä - veden virtauksen suunnassa tehdyistä virheistä, valaistusvirheistä tai valon suuntaamisen esittämisessä tapahtuneista virheistä, käden kietoutumisessa tehdyistä virheistä. Keskustelimme pitkään tahallisten virheiden mahdollisuudesta, mutta ne voitiin sulkea helposti pois näissä tapauksissa. Yleisvaikutelma oli että Edelfelt on kansainvälisen tason maalari, jonka vaikutehistoria on tutkimisen arvoista.
Pizzan jälkeen oli aika käydä karaokessa. Lauleskelin hänelle poppia, rokkia ja tangoja - tangoklubit oli ainoa asia jonka hän Suomesta tiesi. Kun paukkuja alkoi kertyä siinä määrin, että minun oli lopetettava tämän aamuisen kokouksen vuoksi, hän päätti jäädä vielä pariksi tunniksi ystäväni Akin, englannin ja toivottavasti loppuvaiheissa olevan opiskelijan ja merkittävän kotimaisen karaokelaulajan (tiedän hänen lukevan tätä!) seuraan. Ihme kyllä Liz löysi tiensä asunnollemme, noudattaen annettua ohjeistusta juuri niin kuin paperille yksityiskohtaisesti piirsimme. Olen hyvä antamaan ohjeistusta.
Koska kertaus on opintojen äiti, palaamme tänään ainakin hetkeksi karaoken pariin. Ehkä jo ennen neljää Jonesissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti