On jotenkin kummallista, että televisio pursuaa hienoja ohjelmia juuri silloin, kun varmasti tiedetään että yli puoli Suomea keikkuu mökin ja rantasaunan välillä eikä taatusti edes avaa televisiota muuten kuin puoliyhdeksän uutisten aikaan. Jos nimittäin sähköt on kesäpaikkaan vedetty.
Tänään ykköskanavalta tulee Juhannukseen tarinaltaan hyvin sopiva, Mike Figgisin ohjaama Neiti Julie. (GB 2000, 98'). Pääosissa ovat Saffron Burrows, Peter Mullan, Marie Doyle Kennedy, Tam Dean Burn. Kyse on ruotsalaisen kirjailijan August Strindbergin näytelmästä (1888), jonka teema on tässä luokka- ja sukupuolten välinen taistelu. Elokuvassa eletään 1800-luvun kartanoelämää. Kartanon Julia-tyttären kihlaus purkautuu yllättäen ja juhannusyönä hän liittyy palvelusväen seuraan, missä flirttailee ja nöyryyttää isänsä palvelijaa Jeania.
Neiti Julien kanssa katsoja-ajasta kilpailee Rodrigo Garcian Julmia totuuksia (2000) joka on oikea naiselokuva. Molempia katsoisi mielellään. Julmia totuuksia on antologia, joka koostuu viidestä elämänongelmia teemoittavasta tarinasta. Ensimmäisessä "This is Dr. Keener"-pätkässä Glenn Close on lääkäri, joka hoitaessaan invalidisoitunutta äitiään tajuaa, että hänen oma elämänsä menee niin sanotusti ohi. Toisessa tarinassa "Fantasies about Rebecca" Holly Hunter, joka elää varakasta pankinjohtajan elämää, mutta joka ei tajua, että oma elämä on pielessä: eteen vyörytetään ei-toivottu raskaus, työnarkomaani-poikaystävä ja kadunnaiset, jotka tietävät itsestäsi enemmän kuin sinä itse.
Kolmas tarina "Someone For Rose" esittelee itsekseen puhuvan yksinhuoltajaäidin Kathy Bakerin, joka suunnittelee suhteen aloittamista kadun toiselle puolelle muuttavan kääpiön kanssa. Neljännessä jaksossa "Goodnight Lilly, Goodnight Christine" Calista Flockhart näyttelee Christinea, tarot-korteista ennustajaa, joka kärsii masennusestaan, sillä hänen lesborakastajattarensa Lilly on kuolemassa syöpään. Viidennessä tarinassa "Love Waits for Kathy" Amy Brenneman on poliisietsivä, joka tutkiskelee omaa yksinäisyyttään sen jälkeen, kun hänen sokea sisarensa on alkanut seurustella ja hän itse tutkii vanhan koulutoverinsa itsemurhaa: sen syy näyttää olevan se, että tämä oli yhtä yksinäinen kuin hänkin.
Sekä Neiti Julie että Julmia totuutksia kestävät puolille öin, joten Etelä-Koreasta tuleva Reptilian, jossa jättiläislisko tuhoaa kaupunkia jää näkemättä - minulla on hämärä muisto siitä, että olen nähnyt jotain vastaavaa japanilaista elokuvaa parisataatuhatta kertaa... Eikä vaikuttavia kauhuelokuviakin aikaan saanut John Carpenter (The Thing, Halloween) vakuuta scifi-hölmöilyllään Ghosts of Mars, joka kertoo nelosen yöohjelmassa tärkeän tarinan siitä, kuinka marsilaiset riiviöt häiritsevät telluslaisten siirtokunnan elämää.
Pois se minusta. Punainen planeetta saa jäädä, niin kuin ilmeisesti nuo muutkin, sillä sillä Yle Teemalta alkaa klo 23.10 huima elokuvaputki. Digitaalisen kanavan kautta minun boksini ei salli nauhoitusta ja katselua yhtä aikaa eri kanavilta, joten on turvauduttava siihen, että muut ottavat nuo muut elokuvat videonauhalle.
Teeman yöputken aloittaa Ralf Rubinin aiemmin televisiossa esittämätön elokuva Kesäyön lapset (1955), jossa on tarjolla viisikymmenluvun mutruhuulia useampikin. Elokuvassa näytetään mallia juhannusjuhlien menoista ja siinä on, kuten olettaa saattaa varsin moraalinen loppuhuipennus. sitä ennen tehdään kaikenlaista, mitä sitten pitää moralisoida.
Kun ette kerro kenellekään, en ole tuota Rubinin elokuvaa koskaan nähnyt, mutta vieläkin suurempi järkytys on se, etten ole nähnyt myöskään kolmantena esitettävää elokuvaa, joka on Ilmari Unhon Rengasmatka eli Peräkylän pikajuna (1952) - kyse ei siis ole Heidi Köngäksen Rengasmatka-nimisestä televisioelokuvasta (1988).
Yön toisena ja viidentenä elokuvana esitetään paremmin lyhytelokuvien ja kokeellisten elokuvien tekijänä tunnetun Eino Ruutsalon pitkät elokuvat Hetkiä yössä (1961) ja Tuulinen päivä (1962). "Kopu" oli loistava kuvaaja ja monet hänen lyhytelokuvistaan kuuluvat alansa klassikoihin.
Ruutsalon pitkät elokuvat liittyvät siihen uuden aallon suuntaukseen, joka sai vaikutteita ennen muuta italialaisesta elokuvasta. Tuulisesta päivästä voi helposti tehdä analogian tai ainakin alluusion italialaisohjaaja Micheangelo Antonionin tuotantoon, jonka L'Avventura (Seikkailu, 1960) oli tuoreessa muistissa. Karjalaisen Jussi on Helsingin Sanomissa aivan oikein noteerannut Antonionin lisäksi Monica Vittin, jota pääosanesittäjä Raili Metsä suuresti muistuttaa.
Lauantaina on suorastaan motiivikonflikti. Ossi Elstelän Kaksi vanhaa tukkijätkää (1954) on siitä kummallinen elokuva, että kaikki yli kolmikymppiset tuntevat sen nimikappaleen, mutta lyönpä vetoa, että elokuvasta ette muista mitään. Se ei mene päälle nelosen Rautajätin (1999) kanssa. Mutta illalla tulee tsekkiläisen Jan Sverakin hieno Pilviin piirretty, tsekkien ilmavoimien tarina toisen maailmansodan alusta. Sverakin paras elokuva on kuitenkin Kolja vuodelta 1996, vaikka kyllä hänen aiemmatkin elokuvansa Obecna skola (1991, valittiin Oscar-ehdokkaaksi parhaaksi vieraskieliseksi elokuvaksi), Akumulator 1 (1994, tsekkien kaikkien aikojen eniten katsottu ja kallein elokuva) ja Karlovy Varyssa pääpalkinnon saanut Jizda (1994) upeita leffakokemuksia ovat.
Yhtäaikaa Pilviin piirretyn kanssa tulee Martin Scorcesen Viattomuuden aika (1993), joka on aivan fantastinen elokuva New Yorkin seurapiirien elämästä 1870-luvulla. Monille se saattaa olla liian hidas, mutta me kulttuurin ystävät nyökyttelemme tietäväisinä: me tiedämme paremmin. Se hollantilas-saksalainen kauhurypistys kolmosella saa kyllä jäädä sinne: Juhannuksena ei tarvitse pujotella, ei edes kanavapujotella.
Lisäsin tuonne otsikkopalkkiin linkin, josta voi kätevästi lisätä Sedis Blogin omalle suosikkilistalleen. Eli kirjaudu blogilistalle, palaa Sedis Blogiin ja täräytä linkkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti