Kävin eilen katsomassa Aku Louhimiehen uutuuden. Riisuttu mies on saanut ennakkokohua siksi, että nykyään ilmeisesti BBC:llä työskentelevä ohjaaja-käsikirjoittaja, pappi Veli-Pekka Hänninen ei hyväksynyt "Herran pelko"-käsikirjoituksensa muokkaamista elokuvantekijöiden haluamaan suuntaan. [Ks. kiistasta tarkemmin Salla Korpelan juttu Kirkko & Kaupunki -lehdessä].
Nyt asia on viety hovioikeuteen, sillä käräjäoikeus ei katsonut voivansa puuttua asiaan - käsikirjoituksen muutosten luonteeseen - ennen kuin elokuva on markkinoilla. Se tarkoittanee sitä, että elokuva esitetään "luonnollisen kiertokulkunsa" ajan, sillä alle puolen vuoden hovioikeudesta ei tule edes lämmintä kättä.
Elokuvan pressimateriaalissa mainintaa käsikirjoittajasta ei ollut ja lopputeksteissä sanottiin, että elokuva on "saatettu elokuvaksi" Hännisen tekstin pohjalta. Dramaturgeja oli sitten mainittu iso liuta, mutta ohjaaja Aku Louhimies ja tuottaja Harri Räty - joihin Hännisen syyttävä sormi muistaakseni aikanaan osoitti, eivät olleet heidän mukanaan.
Elokuvalla oli lehtijuttujen mukaan vaikeuksia saada kuvata Turun tuomiokirkossa, mutta tuottaja Harri Räty vakuutti em. jutussa: "Mitään hävytöntä tai rienaavaa elokuvaan ei sisälly. Jossain käsikirjoituksen vaiheessa mukana ollut alastonkohtaus kirkossa on jätetty nyt pois."
En tiedä ovatko elokuvan papilliset ja piispalliset runkkauskohtaukset rienaavia. Uskovaisten mielestä ehkä ovat, mutta tuskin he elokuvissa kovin paljon käyvät. Kyynisyys pois, mutta sensuuriasioiden kokemukseni uskottelee minussa, että sillä halutaan herätettävän kohua uskovaisten piirissä. Tämän kohun lasketaan sitten olevan elokuvan mainosta muulle kansalle.
Niinpä elokuva alkaa sillä, että piispan tytär ja nuorehkon papin vaimo runkkaa huonolla menestyksellä miestään, josta kohta yritetään leipoa piispaa. Siinä ominaisuudessa väistyvä piispa yrittää saada kunnianhimoisesti miehensä uraa ajavan piispan tyttären omaan sänkyynsä ja eiköhän oma käsi hamua siinäkin kohtauksessa pikkuhousun kauluksen alle. Mikähän minussa on vikana, kun tällaiset eivät innosta?
Itsemöitämisestä on ohjaajalle tulossa jo klisee, mutta jokainenhan taakkansa valitsee. Alastomuutta elokuvassa riittää: Samuli Edelmannin potra olemus - sehän kasvatettiin aikoinaan Häjyissä näihin mittoihin eikä tunnu koskaan katoavan - ei jää kenellekään vieraaksi, vaikka hän ei kirkossa sitten alastomaksi riisuudukaan.
Hyvällä tahdolla ajatellen tavoitteena on riisua papeilta ja piispoilta pyhyyden kaapu, mikä tietysti ymmärretään vain ja ainoastaan kirjaimellisesti. Elokuvan intellektuaalinen avainlause tulee, kun pappi vaatteet päällä pohtii sopimattomuuttaan piispaksi ja papiksi omien arkipäiväisten syntiensä ja uskon puutteen vuoksi. Hän saa vaimoltaan - joka on siis vain ja ainoastaan uraohjuskonsultti - ehkä yllättäen oikean vastauksen: ei se estä viran toimittamista. Kirkonmiehet ja -naiset ovat hekin "vain ihmisiä", kuten tapaamme sanoa milloin mistäkin ammattikunnasta. Heidän on vain riisuttava kaapunsa ollakseen tarpeeksi vastaanottavaisia maailmalle, arkielämälle, ihmisten suruille ja murheille. Ja vasta kun on vastaanottavainen, voi antaa lohtua ja pohdiskella armoa, jota tunnetusti saa vain oikeuden sijaan.
Riisuttu mies olisi voinut olla komedia, mutta sitä ei ole tarpeeksi, vaikka näyttelijöitä lienee kehotettu koheltamaan vauhdin saamiseksi. Elokuva olisi voinut pohtia uskonnollista, mutta välttää sitä muutamia polvistumisia lukuunottamatta kuin kirkonkirousta. Parodiaksi se on liian realistinen, farssiksikaan siitä ei ole, kun se on niin pitkä ja rytmi vetää viimeisen henkosensa 1 tunnin 26 minuutin kohdalla eikä draamaa synny, kun se kuolee käsiin jo ensi hetkillä poukkoiltaessa genretyyppien sekamelskassa. Ehkä käsikirjoittajia on ollut liikaa. Elokuvayhtiö luokittelee elokuvan draamaksi.
Elokuvan käsikirjoitusta en tietenkään ole nähnyt, mutta voisi ajatella elokuvan alun olevan streamlinetun niin, että kaikki sivukuviot on leikattu pois. Elokuvan alku yksitotisuudessaan ajaa juonta putkeen. Sitäkin käsittämättömämpää on, että elokuvan loppu on sijoitettu niin kauas - tarina pitkittyy, katsoja huokailee, ja päätyy lopulta siihen että loppukin on ikuisuusasia - ehkä se ei tule koskaan tai vasta sitten kun Jumala armahtaa.
Yleisöensi-ilta elokuvalla on 15. syyskuuta. En povaa huippumenestystä, vaikka elokuva ei missään mielessä ole floppi. Minun makuuni se on sekava, osin alatyylinen ja lajityypiltään "lintu tai kala" tai "ollakko vai eikö olla". Kohokohdat olivat vähissä tässä käsittämätöntä kyllä peräti kaksituntisessa elokuvassa.
Elokuva on kuitenkin kuvattu elokuvaksi - ei televisioon - ja kyllähän Louhimies osaa kuvat asettaa järjestykseen. Siksi tyydyttävä miinus, ei välttävä eikä huono. Tämän syksyn kolmesta uutuudesta lastenelokuva Onni von Sopanen ajaa kyllä ohi, vaikka se on television ja elokuvan ristisiitos.
Mainostekstin mukaan "Aku Louhimiehen Riisuttu mies on tarina tekopyhyydestä. Samuli Edelmannin esittämä Antti Pitkänen käy monen rintaman taistelua miellyttämisen pakkomielteen keskellä. Pitkäsen vaimo (Matleena Kuusniemi) elää miehensä uraa. Paineen keskellä Pitkänen hylkää vanhan ystävänsä (Mikko Kouki) ja kohtaa uuden ihastuksen Vilmassa (Laura Malmivaara).
Kaikki haluavat jotain, mutta kuka on valmis antamaan?
Seurauksena on kestämätön peli vallankäytön ja hyvän tahdon välillä. Ihmiset kohtaavat rajansa ja löytävät uuden totuuden itsestään. Kunhan ovat ensin valmiita riisuutumaan."
9 kommenttia:
Ingmar Bergmania saattaa harmittaa... Louhimies uskaltautuu sielunsyvyyksiin joita hän vain raapaisi pinnalta.
Bergman on tyypillisesti ohjaaja, josta toiset pitävät ja toiset eivät. Sielunsyvyyksiin hän kyllä menee. Se on kai hänen vahvuutensa. Bergman-kriitikot sanovat että yhteiskunnallisesti hänellä ei ole mitään sanomista.
En kyllä tuon elokuvan perusteella menisi kehumaan Louhimiestäkään... Kummastakaan...
Kommenttini oli vitsin suuntaan kallellaan. Olen Louhimiehen jutuista melko samaa mieltä kuin sinä tunnut olevan.
Mutta tässä nimenomaisessa yhteydessä ("Louhimies goes angstinen syvällisyys") ei voi olla tulematta mieleen myös liperit kaulassa ikkunasta syyssateeseen tuijottava Max von Sydow. Veitsenterällä, ettei sekin ajoittain notkahda komiikan puolelle (tahattoman).
"Mig slipper du inte" - sanoi ilkiöpapin haamu Fanny et Alexanderissa, ja se tuntuukin pitäneen paikkansa; Bergmanin keskeisin tuotanto on tuon haamun kanssa painimista.
Mestaristasoa toki. Siis Bergman.
Ehkä tuomarit haluavat nähdä leffan ilmaiseksi?
Vastaaja maksaa lautamiesten kokikset ja kantaja popcornit niin tuomiokin tulee olemaan puolueeton.
Ka. Ensimmäinen Sediksen kirjoitus, josta ei tarvitse etsiä sitä yhtä paitsi tuota yhtä kohtaa, josta olla toista mieltä.
Siis sittenkin synnytyslaitokselta kadonnut veljeni!
Jollei nyt olisi vaan niin että Hännisellä on ollut vähän väärä kuva elokuvanteon luonteesta.
Jos elokuvanteossa on joku nokkamiehenä niin se kai on ohjaaja - vaikka usein taitaa tuottaja olla se varsinainen auteur.
Hännisen kannattaa ryhtyä romaanikirjailijaksi jos haluaa taata tekstinsä koskemattomuuden.
Tai ainakin pitäisi sitten osata tehdä niin tarkka kirjallinen diili ennen hommiin ryhtymistä ettei siitä tulkinnanvaraisuuksia löydy, jos kerran kynämiehiä ollaan.
etappisika sanoi, että Hännisen "pitäisi sitten osata tehdä niin tarkka kirjallinen diili ennen hommiin ryhtymistä ettei siitä tulkinnanvaraisuuksia löydy, jos kerran kynämiehiä ollaan." Juuri siitä kiistassa on kysymys, hän teki tarkan sopimuksen siitä, ettei käsikirjoitusta, hänen alkuperäisideaansa, muuteta. Kun sitä sitten haluttiin muuttaa hyvin suurilta osin, vetäytyi H kokonaan pois projektista - hän ei halunnut olla käsikirjoittajana elokuvassa, jota ei voinut allekirjoittaa.
Käy tsekkaamassa Akun uusin tuotos osoitteessa talolliset.fi , joka on myös elokuvan nimi. Parasta tässä on se, että leffa on ilmainen. Tulee tosin ensi-iltaan vasta 15.2.
Lähetä kommentti