Olavi Virta

Kirjoittelen pariakin juttua, jotka liittyvät tavalla tai toisella Olavi Virtaan. Tässäpä päivän muistiinpanoja kirjallisuudesta, mutta hieman siellä on myös itse hankittua lisätietoa tai tarkennuksia tunnetuimpiin elämäkertoihin. Tässä edetään sodan loppuun asti.

Oskari Olavi Virta (alunperin Ilmen, 1915–1972) on niitä hahmoja, joihin tähteys on kiinnitetty useammin kuin kehenkään muuhun. Hän oli elokuvatähti, iskelmätähti, revytähti – myöhemmin Mestari ja Kuningas. Mutta hän ehti olla paljon muutakin: säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja sekä liikemies, Rotapaino Oy:n ja lukuisten musiikkiliikkeiden omistaja, Levytukun tuotantopäällikkö ja sen julkaiseman Musiikki – Revyy –lehden päätoimittaja.

Suomalaisessa populaarimusiikissa tähtiä oli ollut 1920-luvulta. Heistä ensimmäiseksi on tutkimuksessa mainittu alttosaksofonisti Tommy Tuomikoski, joka saapui Yhdysvalloista amerikansuomalaisen, chicagolaistyyliin soittaneen yhtyeen mukana Suomeen 1926 s/s Andanialla. Orkesterinjohtaja Klaus Salmi kiinnitti hänet omaan Ramblers-yhtyeeseensä, jota voi pitää aikansa tärkeimpänä modernina tanssiorkesterina.

Kari Kallioniemen mukaan nuoret "pop-muusikot" matkivat Tuomikoskea kampausta, pukua ja kävelytyyliä myöten. Tutkija pitää ensimmäisten tähtien ilmaantumista juuri äänielokuvan ja populaarimusiikin liiton tuloksena. Se "loi todelliset ensimmäiset tähdet kotimaisen kevyen musiikin taivaalle: Georg Malmsténin, Ansa Ikosen ja Tauno Palon sekä sotien jälkeen Olavi Virran ja Tapio Rautavaaran".

Ennen toista maailmansotaa Suomen levymarkkinoita hallitsivat miehekkäät miehet. Tilanne ei oleellisesti muuttunut 1950-luvun alussa, sillä suosituimpia olivat sodankäyneet jermut. Olavi Virran lisäksi esimerkeistä käyvät Tapio Rautavaara, Esa Pakarinen, Veikko Lavi, Kauko Käyhkö, Toivo Kärki ja Reino Helismaa. Useimpien tausta oli työväenluokassa, Kärki tosin papin poika. Olavi Virran isoisä Sysmän työväenyhdistyksen paikallispuheenjohtaja, isä saman yhdistyksen sihteeri ja Hennalan vankileirin kokenut, setä Theodor ammattilaistason puhuja.

Olavi Virran urakehitys muistuttaa Seija A. Niemen mukaan Georg Malmsténin nousua tähdeksi. Molemmat olivat luonnonlahjakkuuksia, jotka kouluttivat itseään järjestelmällisesti, vaikka Virta ei tutkintoja ja klassisen laulun konsertteja koskaan toteuttanut kuten Georg Malmstén. Molemmilla miehillä oli vankka asema suomalaisen elokuvan tähtinä, molemmat työskentelivät jossakin elämänvaiheessaan levy-yhtiöiden palveluksissa. Kumpikin hallitsi upeasti ajan mikrofonitekniikan: alkuaikoina piti osata laulaa hiljaa, pehmeästi – varhainen tekniikka ei kestänyt korkeita, kovia ääniä, mikä vaikeutti naissolistien tilannetta.

1930-luvun alussa Olavi Virta opiskeli viulunsoittoa Helge Pahlmanin johdolla Dallapé-opistossa. Koulun orkesteri oli nimeltään Tama, Virran soittimina siinä viulu ja kitara. Laulutunteja hänelle antoi kanttori Mauno Tamminen ja laulunopettaja Olavi Nyberg, molemmat levyttäneitä taiteilijoita. Viipurissa sotaväen aikana – sen hän vietti "tolppa-apinana" – Olavi Virta liittyi Väinö Haapalaisen johtaman Karjalan laulu –mieskuoroon ja sai tunteja Nikolai Schmakoffilta (1871-1956) eli "Ukko Schmakoffilta", joka oli työskennellyt mm. Viipurin Lauluveikoissa ja marionettiteatterin johtajana. Schmakoff antoi vähävaraiselle oppilaalleen tunteja lopulta ilmaiseksi.

Myöhemmin Virta sai laulutunteja oopperalaulaja Thorild Brödermannilta, joka esiintyi aikoinaan viidessä elokuvassa, mm. molemmissa Pohjalaisia-filmatisoinnissa. Jälkimmäisessä (1936) hänen roolinsa oli poliisipäällikkö. Virta haaveilikin klassisen musiikin opiskelusta Italiassa.

Ammattimuusikoksi Virta tuli 22-vuotiaana vuonna 1937, kun hän sai helsinkiläisen Rainbow-orkesterista kitaristin ja laulusolistin pestit. Sen usiikkia voi luonnehtia Dallapé-vaikutteiseksi, työläisten tanssipaikoissa luoduksi haitarijazziksi. Rainbowin yhtyeen perustajat olivat neljä tapetti- ja väriliikkeessä työskentelevää amatöörimuusikkoa, jotka soittivat aluksi korvakuulolta.

Dallapén juuret olivat nekin työläisten kisälliyhtyeissä kuten Sörnäisten nuoriso-osaston ohjelmaryhmä Rajamäen pojat, jota johti rautatieläisen poika, Hennalan vankileirillä 1918 istunut Martti Jäppilä. Rajamäen pojat oli tietenkin lainaa Seitsemästä veljeksestä Aleksis Kiveltä.Harmonikkayhtye Dallapéksi se muuttui 1925, mukana Jäppilä, Erkki Majander, Mauno Johnson, Eino Katajavuori ja, kuten jo mainittu, sittemmin Virralle viulunsoittoa opettanut Pahlman.

Myöhemmin Virta lauloi Dallapéssa, mutta ensimmäiset levytuksensä hän teki lahtelaisessa Suomen soitin-orkesterissa 1938, jota johti pianisti Tauno Marttinen. Hän oli myöhemmin yksi johtavista modernin konserttimusiikin säveltäjiä Suomessa, mikä näkyy esimerkiksi Virran myöhemmin levyttämässä hitaassa foxissa Episodi. Marttinen auttoi Virtaa ensimmäisen levytyssopimuksen tekemisessä Odeon-yhtiön kanssa, kannusti ja tuki nuorta lahjakkuutta. Levytyksiä Suomen Soitin-orkesterin kanssa kertyi kaikkiaan yhdeksän, mutta läpimurtoa huipulle ei vielä tapahtunut.

Virta vaihtoi levy-yhtiöllä siirtymällä Niilo Saarikon johtamaan Levytukkuun, joka oli amerikkalaisen Columbian suomalainen edustaja. Se tuotti Suomessakin amerikkalaishenkistä jazzia, läpimurtoesimerkkinään Kissa vieköön (orig. Jeepers Creepers, 1939), jonka levytti Suomeen 1939 palannut amerikansuomalainen Bruno Laakko (1907-1989) Lepakot-orkesterin kanssa – kyse oli käytännössä Dallapésta, joka Odeon-yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi käytti salanimeä. Virrasta tuli samalla Dallapén solisti, ei kuitenkaan koko aikaisesti.

Laakko palasi Yhdysvaltoihin 1940 sota-ajan vuoksi. Sota-aika katkaisi lupaavasti alkaneen kansainvälistymisen myös Toivo Kärjeltä, joka oli voittanut 1939 brittiläisen New Musical Expressin sävellyskilpailun ja Helge Pahlmanilta, jota kosiskeltiin suureen Länteen.

Virran Columbialle tekemistä 36 levytyksestä suurin osa oli Arvo Koskimaan sävellyksiä, joukossa kuitenkin kolme Harry Bergströmin sävellystä tuolloin tekeillä olevasta elokuvasta Rikas tyttö, jonka Valentin Vaala ohjasi. Virta oli siinä oma itsensä eli roolihahmo "laulusolisti". Samana vuonna ilmestyi myös Turo Karton ohjaama lyhyelokuva Iskelmäparaati, jossa Virta on laulusolistina. Hän esittää siinä Harry Bergströmin elokuvaan Markan tähden (1938) säveltämän tangon Päin onnen rantaa, jonka Birgit Kronström oli levyttänyt samana vuonna.

Elokuvaesiintymiset olivat suosion tae: kuten Seija A. Niemi on todennut, vuonna 1939 Suomessa myytiin noin puoli miljoonaa äänilevyä, mutta elokuvalippuja yli neljä miljoonaa. Niemi lainaa Fazerin gramofoniosaston johtajaa, neiti Brunfeltia, jonka mukaan "filmi näkyy kovasti levittävän musiikintuntemusta ja –harrastusta. Jokaisen musiikkielokuvan jälkeen kysellään vilkkaasti siinä esiintyneitä melodioja ja schlaagereita".

Virran ura keskeytyi talvisodan aikana, sillä hän palveli armeija- ja siviilikoulutuksensa mukaisesti – hänhän oli koulutettu sähköasentajaksi ja viestimieheksi – alikersanttina neljännen divisioonan viestipataljoonassa Kannaksella.

Talvisodan jälkeen Virta meni ystävänsä kehoituksesta Suomen Filmiteollisuuden filmikouluun. Koulun tarkoituksena oli toimitusjohtaja T. J. Särkän mukaan "nuoren elokuvanäyttelijäkunnan luominen, elokuvakulttuurin kohottaminen ja samalla elokuvatyön arvovallan lisääminen maassamme". Sen ohjelmistoon kuului "perusteellisia kursseja ruumiinkulttuurissa, plastiikassa, puhetekniikassa, mimiikassa, roolianalyysissä ym:ssa erikoisesti silmälläpitäen elokuvan vaatimuksia. Tarkoituksena on luoda naisellinen nainen ja miehekäs mies, jota eivät vaivaa pingoittuneisuus, jäykkyys ja teennäisyys". Virta arvosti saamaansa oppia, ja sanoi 1950-luvun haastattelussa sen olleen "todella kehittävä ja mielenkiintoinen koulu". Särkkä oli saanut ideansa Saksasta, minne se oli kopioitu Italiasta.

Jatkosodan (1941-1944) aikan perustettiin uusi kotimainen äänilevy-yhtiö Rytmi. Sitä johtivat Yleisradiossa päätyötään pitävät insinöörit Paavo Arni ja Rafael Ylkänen. Sen äänityksiä tehtiin Yleisradiossa yleensä öisin. Kun Robert von Essenin säveltämää tangoa alettiin äänittää, sanat puuttuivat. Ongelma ratkesi nopeasti, sillä Virta teki sanat, jotka heijastelivat paitsi tangosävelmän kaihoisaa luonnettä, myös käsillä olevaa myöhäistä iltaa. Kun ilta ehtii oli valmis levytettäväksi. Siitä tuli Olavi Virran läpimurtokappale suuren yleisön tietoisuuteen.

Sodan lopulla Virta oli jo yksi suurista levylaulajista. Kappale säilyi hänen suosikkinaan niin, että vuonna 1963 se levytettiin uudelleen. Sota-ajan levytyksiin kuului myös Virran ensimmäinen levytys omaan sävelmään Yö kerran unhoa annoit. Se oli neljäkymmenen soitetuimman levyn joukossa valtakunnallisilla radio- ja televisiokanavilla vielä vuonna 2004.

Sodan aikaisiin levytyksiin kuului myös Harry Bergströmin valssi Seitsemän tuntia onnehen, joka oli musiikkia elokuvaan Morsian yllättää (1941). Suomi-Filmille sen oli ohjannut Valentin Vaala.

Virran ainoaksi sodanaikaiseksi elokuvarooliksi jäi Ossi Elstelän Nuori ihmisiä –elokuvan (1943) komeaääninen keikari Klaus. Virta laulaa siinä Kaarlo Valkaman yhtyeen säestämänä reilun minuutin Martti Similän säveltämää, Tapio Ilomäen sovittamaa ja Mika Waltarin sanoittamaa nimetöntä laulua, joka tunnetaan riimiltään: "Kelle laulaisin, mä kelle? Laulan laulun nuoruudelle". SF:n filmikoulun kasvatti pääsi näin ensimmäiseen yhtiön valmistamaan elokuvaan vasta silloin.

Vuonna 1943 Virta ei levyttänyt yhtään omaa levyä. Vasta maaliskuussa 1944 hän sai levyttää 10 levynpuolta, kaikki Toivo Kärjen sävellyksiä ja Kerttu Mustosen sanoituksia. Joukossa on tunnettu Siks' oon mä suruinen, vaikka se tulikin suosituksi Eero Väreen esittämänä. Toinen levytys maaliskuulta 1944 osoittaa poliittista ajatustakin: Harmony Sistersin Raija Valtosen kanssa Virta levytti englanninkielisiä swing-kappaleita. Brittimusiikkia Virta oli tuonut jo Rainbow-yhtyeensä ohjelmistoon.

Mukana oli myös Casablanca-elokuvan pääsävelmä As Time Goes By. Itse elokuva pääsi Suomessa markkinoille vasta joulun jälkeen 1945. Sovitukset näihin olivat rintamalla yhä olevan Toivo Kärjen, säestäjänä Erkki Ahon Rytmi-orkesteri, jonka tyyli saatiin Dorseyn veljeksiltä ja Benny Goodmanilta. Se oli samalla amerikkalaisen musiikin tarjontaa aikana, jolloin sitä ei voitu Suomessa ostaa. Virta ei osannut puhua englantia, mutta hän osasi laulaa sitä, luonnehti Toivo Kärki hänen svengaavaa esiintymistään.

Maailma oli muuttumassa, mikä tajuttiin rintamallakin. Siellähän liikkui samaan aikaan populaarikulttuuriin olennaisesti liittynyt letkaus: "Mannerheimin yhtye soittaa hitaan suomalaisen foksin Kusessa ollaan, säveltänyt Risto Ryti".