maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Ulkopolitiikkaa

Yleisradion pääjohtaja Mikael Jungner sanoi sunnuntain haastattelussa, että politiikan aika on ohi. Vaikka epäilisikin ennustuksen pitävyyttä, sitä täytyy sitten varmaankin harjoittaa blogeissa.

Kansallinen kokoomus, tuo ulkopolitiikan lahja kiertävälle interstellaariselle (tähtienväliselle) järjestelmälle, on kritisoinut ennen muita Kimmo Sasin suulla Suomen ulkopolitiikkaa. Sasi, joka tunnetaan huippuälykkäänä yksilönä, on valitettavasti ulkopolitiikassa lähinnä ruisrääkän pelotin. Ei määrällisesti, mutta laadullisesti.

Tässä en asiaan enempää puutu, mutta on kiintoisaa, että yleensä Eduskunnan Suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén, jolla on myös ministerikokemusta, puhuu samaan aikaan huomattavasti järkevämpiä.

Vilénin esiintyminen on viime vikkoina antanut vaikutelman siitä, että puolueessa on sittenkin joku, jolla on edes jotakin annettavaa ulkopoliittiselle keskustelulle. Alexander Stubbistahan tähän ei sitten loppujen lopuksi ollut. Häneltäkin sujuu räkättäminen paremmin kuin keskustelu. Ymmärrän oppositioaseman tuoman orpouden, mutta on valitettavaa, jos ulkopoliittinen keskustelu kuihtuu vain osoitukseksi sananvapauden laajuudesta.

Kokoomuksen ulkopolitiikka on kaksijakoista. Kun Vilén yrittää asiallisesti keskustella ja analysoida, niin Sasi räkättää kuin heikkopäinen järjettömillä höpötyksillään, jotka suuntautuvat aina nimeltä mainittuun henkilöön. Sillä hetkellä kun Suomen ulkopolitiikka oikeasti on koetuksella, Sasi kitkuttaa vuosikausia sitten keksityillä teorioillaan "johtamisesta". Se on säälittävää. Ulkopolitiikan tai sen tekemisen kanssa hänen puheillaan ei ole mitään tekemistä.

Silti Sasi on saanut yllättävän paljon sijaa journalismin piirissä. Sasin pyrkimyksenähän on hypätä kakusta narrin puku päällä esiin vain, jotta hänet noteerattaisiin. Tavoitteena on selvästi päästä politiikan agendaan, saada tilaa julkisuudesta. Asian tai esityksen laadulla ei tässä ole väliä. Tämä on kokoomuksen taktiikka kerta toisensa jälkeen. Ja melkeinpä missä tahansa asiassa.

Pääministeri Matti Vanhanen on viime päivinä tehnyt mallikelpoista ulkopolitiikkaa omalla esiintymisellään. Hän on opetellut roolinsa ja vienyt sen tyylikkäästi läpi, kielenkäyttöä myöten. Se, että ulkopolitiikan ammattilaiset, Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen, ovat erikoisaloillaan toimineet aktiivisesti, on Suomelle aivan erinomainen asia. Ulkopolitiikka ei saa olla yhden ihmisen politiikkaa, niin kuin kritiikki näyttäisi vaativan.

Erkki Tuomiojan asemaa on aika ajoin yritetty horjuttaa rämälämäbämbäm-kritiikillä. Ne hän on voinut torjua helposti, kameroiden edessä hieman kireällä päänheilautuksella. On kuitenkin vaikea keksiä, kuka muu suomalainen vastaavan tontin olisi voinut hoitaa. Tuomioja on sopeutunut maailman huippupoliitikkojen joukkoon ilman vaikeuksia. Niin teki aikoinaan myös Tarja Halonen.

Joistakin poliitikoista sanotaan aika ajoin, että he ovat ylivoimaisia toisiin poliitikkoihin nähden. Tuomioja ja Halonen ovat sitä ulkopolitiikan saralla.

Lehdistö on nostanut ulkopolitiikan kritiikin näyttävästi esille silloinkin, kun siinä ei oikeasti ole ollut järkeä. Vaikka tiedän, että ulkopolitiikan harrastus on kapeaa ja toimittajakin vain rajallinen olio, ihmettelen aina välillä. Missä Sasi on nyt? Missä ovat hänen todelliset kannanottonsa ulkopolitiikasta. Mitä mieltä hän on Myanmarin ihmisoikeuspolitiikasta. Mitä muita ulkopoliittisia teemoja hän on pitänyt viime aikoina esillä.

On kiintoisaa, kuinka julkinen sana alkaa linnunpelättimien jäljiltä määrätä agendaa. Vain tämä voi selittää, kuinka Myanmarin ihmisoikeuspolitiikasta - sitä tietenkään vähättelemättä - tulee näin keskeinen asia näin suuressa kansainvälisessä kokouksessa.

Opposition taktiikka on selvä. Keskeisillä ulkopolitiikan tekijöille yritetään sälyttää mahdottomia tehtäviä, jotta voitaisiin edes vähimmässä määrin sanoa heidän muka epäonnistuneen. Libanonin kriisin hoitaminen on sen luokan asia koko EU:lle ja maailmalle, että on todennäköistä jonkun asian tai osatekijän menevän myös pieleen. Lähi-idän ongelmathan eivät varmasti kokonaan ratkea, vaikka tästä kriisistä päästäisiinkin kuiville. Voidaan puhua vain rauhanajatuksen etenemisestä.

Tämä kaikki tuli mieleen, kun toimittaja kyseli tänä aamuna Tuomiojalta siitä, kuinka Guantánamon ongelma ratkaistaan. Anna mun kaikki kestää...

3 kommenttia:

Timo kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Timo kirjoitti...

Jungnerin ajatus taisi olla ilmassa eilen...

Sedis kirjoitti...

Monella on.