Työllistelyitä

Viime viikkoina olen työllistänyt itseäni Dokumentin ytimen Elävän kuvan musiikkiraidan ohella katsomalla sota-aikojen Puolustuvoimain katsauksia.

En osaa sanoa kumpi on ollut hauskempaa. Molemmista irtoaa koko ajan uusia jutskia.

Viihteen historia kuuluu tietysti elokuvahistorioitsijan repertuaariin, mutta populaarimusiikki on kieltämättä ollut vähäisellä hapella.

Siksi hankin tänään hyllyyn Suomen musiikin historian osan Populaarimusiikki (WSOY 2003), jonka ovat kirjoittaneet alan tunnetuimmat spesialistit Pekka Jalkanen ja Vesa Kurkela. Ovh teoksella oli peräti 110 euroa, mutta Akateemisen hyllyltä reilun 700-sivuinen opus lähti nyt alehintaan, kahdella kympillä.

Pari niitä jäi vielä jäljelle, joten kiirettä pitää.

Tämän projektin vuoksi lukaisin muutaman Olavi Virta -teoksen, viimeisimmästä kirjoitan esittelyäkin Agricolaan, jonka kirja-arvosteluja muuten kannattaa kaikkien seurata.

Saman sarjan teos Kansanmusiikki oli hyllyllä myös, mutta ei mahtunut laukkuun, kun alakerran tyrkkytiskiltä nappasin mukaani myös Peter Ackroydin yli 800-sivuisen järkäleen London. A Biography. Sivistystä massiivisessa muodossa. Jälkimmäinen herätti jo inspiraatioita monenlaiseen aktiviteettiin.

Puolustusvoimain katsauksia katselen monestakin syystä. Talvisodassa ja jatkosodassa virallisia katsauksia tehtiin yhteensä lähes sata ja tuo luku ylitetään reilusti kun mukaan lasketaan lyhyet "lisäkatsaukset", ja katsottava määrä kasvaa edelleen, kun valtion tiedoituslaitoksen ja muut lyhytkuvat lasketaan mukaan.

Jatkosodan vuosina lyhyelokuvia valmistettiin vuosittain noin 80-90 kappaletta. Vuonna 1945, ensimmäisenä rauhanvuotena, luvut räjähtivät taivaisiin: valmistuneita lyhytelokuvia tarkastettiin silloin 155. Katsominen ei ahkerallekaan heti lopu, sillä sota-aikana ja kahden sodan väliin sijoittuvan Moskovan rauhan aikana valmistui kaikkiaan 511, kun 38 mainoselokuvaa jättää laskuista pois.

Suurin valmistaja oli Finlandia-Kuva, jonka Finlandia-katsaus lienee tuttu monille, puolustusvoimain uutiskatsaukset (talvisota) ja katsaukset (jatkosota) tekivät Puolustusvoimista toiseksi suurimman lyhyelokuvien valmistajan, ja Suomi-Filmi oli kolmas. Suomen Filmiteollisuus ei ollut kovin innostunut lyhytelokuvien tuottaja: siitä asemasta se pääsi hyötymään vasta sodan jälkeen.

Jos sodan ajan lyhytelokuvia haluaa luonnehtia, niin sotakatsausten propagandatehtävän jälkeen niiden tärkeimpiä päätehtäviä olivat kotien ja arjen valistus ja työn rationalisointi. Näistä väitellyt Minna Lammi on laskenut, että vajaa kahdeksankymmentä niistä liittyy häntä eniten kiinnostaneeseen "arjen ja kaupallisuuden risteyskohtaan".

Talvisodan aikana lyhytelokuvatuotanto romahti. Joulukuussa tuli markkinoille vain kaksi Suomi-Filmin Uutiskuvaa. Vuodenvaihteesta 1940 maaliskuun puoliväliin elokuvatarkastukseen tuotiin 21 uutta lyhytelokuvaa - yhdeksän niistä on Suomi-Filmin tuottamia uutiskatsauksia. Puolustusvoimat ehti mukaan omilla uutiskatsauksillaan tammikuun jälkipuoliskolla - kuvaustoiminta oli toki alkanut jo ennen joulua, mutta organisoituminen ontui.

Talvisodan aikana puolustusvoimat teki seitsemän uutiskatsausta, rauhan tultua kahdeksannen, jonka ainoa sisältö on Tasavallan Presidentti Kyösti Kallion rauhanpuhe 14.3.1940. Tämän jälkeen keväällä julkaistiin vielä kaksi katsausta, ja ne tarkkaan katsottuani väittäisin molempien olevan Aho & Soldanin käsialaa. Yleensä heille kreditoidaan vain jälkimmäinen. Molemmat ovat uskoa tulevaisuuteen luovia propagandaelokuvia. Katsauksien rinnalla näytettyjä Lisäkatsauksia Puolustusvoimat teki kaikkiaan kuusi.

On hassua, ettei niistä koskaan ole kirjoitettu perusteellista analyysia. Se jäi nyt sitten ilmeisesti minun tehtäväkseni ja ne olen nyt katsonut ja muistiinpanot kasannut. Tackar ja pockar siitä mahdollisuudelle kaikille niille, jotka eivät millään keksi tutkittavia aiheita. Minulla niitä on enemmän kuin eläessäni ehdin tehdä.

Jatkoin saman tien jatkosodan katsauksiin, joista on muutama gradu ja yksi kohtuullista komeampi lisensiaattityökin tehty. Näyttää kuitenkin siltä, että sanottavaa niistäkin voi vielä keksiä: oman julkaisunsa väärtti sekin. Kukaan ei ole käsitellyt niitä kaikkia - totaalisuudessa on näinä fragmenttien aikana voimaa. Toivottavasti myös analyyttista voimaa.

Tämä aamut, päivät, illat ja yöt täyttävä katselurupeama osuu kuin porkkana pukin nenään myös sen kirjaprojektin kanssa, jonka käsikirjoitusta valmistelemme kollegani Ilkka Kippolan kanssa. Olen kai aiemminkin kehunut, että tekeillä on Suomen dokumenttielokuvan historian ensimmäinen osa (1896-1944). Julkaisua suunnitellaan jälleen kerran ensi vuodeksi.

Siihen pitäisi sota-ajasta luku kirjoittaa: oma lempiaiheeni on jätetty viimeiseksi. Taustalähteistönhän olen joutunut pariinkin otteeseen kahlaamaan aiempien kirjahankkeideni kanssa: tutkimukseen käyttämätöntä ainesta on kymmeniä sinisiä vihkoja, mutta vielä kerran se aineisto on perattava. Näkökulman vaihtuminen tarkoittaa, että laajojakin muistiinpanoja on tarkennettava. Uudet yksityiskohdat kiinnostavat.

Tekeillä on toki muutama muukin kiinnostava kirjoitusprojekti. Ideaalihan olisi se, että pöytälaatikossa olisi seuraava julkaistava teos viimeistelyä vaille valmiina. Pääsisi ikään kuin yhden edelle. Siihen tuskin koskaan pääsee, sen verran hoppua tämäkin tahti pitää.