perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Tutkijatapaaminen

Tänään käyn tsekkaamassa nuoren tutkijasukupolven Suomen Elokuvatutkimuksen Seuran seminaarissa. Toivottavasti meitä vanhoja kyrmyjäkin on paikalla muutama.

Seminaarin idea on poikkeuksellinen. Tarkoituksena on tutustuttaa tutkijoita toisiinsa ja keskustella. Seminaarin esittely käy näin: "Alansa nuoruudesta ja pienuudesta johtuen suomalaiset elokuva-, televisio- ja audiovisuaalisen kulttuurin tutkijat ovat hajallaan pienissä yksiköissä ympäri maata. Aina ei ole helppoa mieltää itseään osaksi minkäänlaista tutkijayhteisöä ja sen suomia älyllisiä ja henkisiä synergiaetuja. Tutkijankammio, julkaisupaine ja apuraharumba tekevät arkisesta työstä helposti yksinäistä puuhaa. Tämän tilanteen parantamiseksi Suomen Elokuvatutkimuksen Seura (SETS) järjestää 15.9.2006 valtakunnallisen tutkijatapaamispäivän."

En usko, että elokuva- yms. tutkimus on ainoa, joka kärsii tällaisesta. Suomalaisessa tieteessä on vaikea löytää niitä, jotka lukisivat ja kommentoisivat toistensa tutkimuksia. Niistä on niin paljon helpompi vaieta. Tässähän julkinen sana hämmentävän usein avittaa.

Seminaari on suljettu ja ilmoittautuminen tutkijatapaamiseen on päättynyt, ilmoittavat järjestäjät, joten tämä ei ole agitaatioulvahdus. Ilmeisesti ainakaan julkista sanaa ei siten ole paikalle "työseminaariin" kutsuttu, vaikka en tiedä. Näissähän elokuvajournalistien ja free lancereiden pitäisi aina olla.

Yritin eilen kehitellä seminaariin pikku skuuppia, mutta vaistoni ja tutkijan nenäni ei riittänyt. Kolmen tunnin nopeatempoinen arkistovierailu, joka tuli mahdolliseksi työpaikan tietokannan tilapäisen romahduksen vuoksi, ei tuottanut tulosta, enkä voinut ratkaista erästä Suomen elokuvahistorian perusknoppia.

Mutta yksi idea johti toiseen ja jopa kiintoisaan henkilökontaktiin. Syksyn aikana arkistokäyntejä on tulossa. Eikä ihme, sillä huomaan olevani tilanteessa, jossa tekeillä on kolme kirjaa ja joukko artikkeleita. Onneksi jälkimmäisillä on luonteva yhteys kirjojen teemoihin, joten minua repii kappaleiksi vain kolme vahvaa hevosta. Yleisössähän tälle pitää taputtaa...

Tallennetaan tämäkin nyt omaan historiaani - blogini on linnani on muistikirjani Päivän ohjelma:


TUTKIJATAPAAMINEN 15.9.2006 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6 00170 Helsinki

9.45 – 10.15 Rekisteröityminen (SALI 505)

10.15. Tilaisuuden avaus (SALI 505) SETS ry:n puheenjohtaja Harri Kilpi

10.30 Plenum II - Tutkijoiden dialogi (SALI 505):
Henry Bacon: Elokuvatutkimuksen nykytila Suomessa
Iiris Ruoho: Televisiotutkimuksen nykytila Suomessa

11.30 Ryhmäsessio II (SALIT 309 ja 313):
puheenjohtajina Anneli Lehtisalo ja Jaakko Seppälä

13.00 Lounas

14.00 Ryhmäsessio II (SALIT 309 ja 313):
Puheenjohtajina Outi Hakola ja Jenni Hokka.

15.45 Plenum II (SALI 309)
Dialogi kansainvälisyydestä Satu Kyösola: väitöskirjatutkijan arki Ranskassa
Harri Kilpi: väitöskirjatutkijan arki Englannissa
Jari Sedergren: Tutkimustyön arkisia käytäntöjä

17.00 Tilaisuuden lopetus (SALI 309)
SETS ry:n puheenjohtaja Harri Kilpi

Ei kommentteja: