Sodan ja rauhan viihde 1940 – 1945

Tänään Orionissa klo 16.45. Vapaa pääsy!

Elävän kuvan musiikkiraita
Dokumentin ytimessä 31: Sodan ja rauhan viihde 1940 – 1945

Suomi varustautui vuodesta 1938 lähtien Helsingissä kahta vuotta myöhemmin järjestettäviin olympialaisiin, mutta joutui keskittämään voimansa henkiseen maanpuolustukseen suursodan uhkakuvien edessä. Tämä kuvastui kotimaisen elokuvan valintoihin, kun yhtiöistä suurimmat, Suomi-Filmi ja SF panostivat viihde-elokuvaan ja uutiskuvaukseen.

Viihteen merkkitapaukseksi nousi Toivo Särkän ohjaama Kulkurin valssi. Se lievitti kotirintamien eskapisminkaipuuta tehokkaimmin ja houkutteli sotavuosien valkokangastunnelmiin yli 1,3 miljoonaa katsojaa kautta Suomen niemen. Suurin lyhytkuvien valmistamo Suomi-Filmi keskittyi talvisodan sytyttyä marraskuussa 1939 uutiskuvauksiin.

Puolustusvoimain uutiskatsausten rinnalla Suomi-Filmin uutiskuvat muodostivat peilin, josta taisteleva kansakunta saatoi nähdä itsensä ja samaistua sodan päätyttyä Risto Orkon puolus-tusvoimain ja Suomi-Filmin aineistosta koostaman Taistelun tien sankaritarinaan kevättalvella 1940. Sillä oli merkityksensä myös armeijan pysyttämisessä aseissa: termillä "välirauha" on lähes revansistinen käytännön tavoitteensa.

Äänielokuva löi itsensä sopivasti läpi ennen sotia. Suomi-Filmi oli rakennuttanut kaksi modernia studiota käsittävän tehokompleksin Munkkisaareen ja meille tärkeässä mallimaassa Saksassa ajettiin musiikkiviihdettä elokuviin määrätietoisesti. Valtiollistetun UFA:n "Kulturfilm"-keskus ajanmukaisti alkukuvaohjelmistoa sotapropagandaan soveltuvaksi viihteeksi. Sen kaikuna astui meillä voimaan 25. päivänä tammikuuta 1941 säädös, joka edellytti että veronalennukseen oikeuttava lyhytfilmi oli äänellinen ja jopa laadukas.

Kriteerit täyttyivät Suomi-Filmin vuosina 1940-42 valmistamissa "kulttuurifilmeissä" Sävelten kesäkeitto, Kolme pientä sävelmää sekä Pihasoittajat, jotka kuvastelivat "nykyhetken näkymiä musiikkimme alueella" jurvalaisista karkeuksista siistittyinä.

Sävelten kesäkeitto
Suomi 1940. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Risto Orko. Ohjaus: Turo Kartto. Esiintyjät: Eino Katajavuori (ksylofoni), Matti Rajula (saksofoni, klarinetti), Yrjö Gunaropulos (piano). VET: A-1410 / 30.8.1940 – Va – 205 m / 7' 30"

Sävelten kesäkeitto alkaa kahden virtuoosin, ksylofonisti Eino Katajavuoren ja saksofonisti Matti Rajulan Ukko Nooa –variaatioilla. Monipuolinen Katajavuori steppailee soittonsa aikana taidok-kaasti. Rajula soittaa saksofonillaan Yrjö Gunaropuloksen säveltämän ja säestämän uutuuskappa-leen Moottoriveneidylli. Esitys siirrettiin myöhemmin vuonna 2004 Suomen saksofoniseura ry:n toimin cd-levylle (Historical Recordings, FSSCD 04002).

Ksylofonisti Katajavuori loi uraa myös elokuvanäyttelijänä. Hän näytteli sankariosia melodraa-moissa, esimerkiksi Veikko Itkosen elokuvissa Kohtalo johtaa meitä (1945) ja Silmät hämärässä (1952) sekä Teuvo Tulion elokuvassa Levoton veri (1946). Elokuva jatkuu Katajavuoren loistok-kaaseen, tunnistamattomaksi jääneeseen swing-revitykseen, joka tuntuu jättävän paljon tilaa Katajavuoren improvisointiin. Lopuksi kuullaan todennäköisesti Matti Rajulan itsensä säveltämä klarinettipolkka, mahdollisesti Liukkaat jalkineet, jossa tahti kiihtyy kiihtymistään…

Suomi-Filmin sotilaspila 1: Leikki sijansa saakoon
Suomi 1940. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotanto: Risto Orko. Ohjaus ja suunnittelu: Matti Jurva ja Tatu Pekkarinen. Kuvaus: Olavi Gunnari. Leikkaus: Valentin Vaala. Esiintyjät: Matti Jurva, Kosti Aaltonen. VET: A–1322 - 7.2.1940 - Vv – 150 m / 5 min

Sodan sytyttyä uutisfilmien kylkeen kyhättiin leikin varjolla neljä ronskia alkukuvaa nostattamaan talvisodan henkeä. Neljä Suomi-Filmin sotilaspilaa (1940) olivat Tatu Pekkarisen käsikirjoittamia. Ne leikkasi lyhytfilmeiksi menestysohjaaja Valentin Vaala. Suomi-Filmin studioilla pikaisesti kuvatun sarjan juonsi rahvaanomaisen sketsiviihteen tähti Matti Jurva. Hän oli lämmitellyt elokuvarooleissa jo välirauhan kesänä Adams-Filmin avatessa ovet musiikkiviihteelle Katajanokan studiollaan, osoitteessa Pikku Satamakatu 6. Arvo ja Veli Tammisen Sampo-Filmi lääkitsi sieltä käsin kansan mielialoja Eulalia tädillä (1940) ja päästi Jurvan kumpaneineen irti lyhytfilmeissä Seitsemän velimiestä (1939) ja Ankkurikahvilan kantavieraat (1940).

Kilpailevan yhtiön Sotilaspiloissa Jurva painoi kaasun pohjaan ja lauloi härskisti suohon Stalinin asettaman Otto Ville Kuusisen hallituksen; irvaili eetterissä häiriköivää punapropagandan henkilöitymää "Teuvan Tiltua" sekä varoitteli "tyhjästä nyhjäistyjen" huhujen levittelystä.

Lauluntekijänimimerkki Erkki Salaman taakse kätkeytyivät talvisodan ikäväntorjuntaviihteen merkittävät hahmot, säveltäjä Matti Jurva ja sanoittaja, kuplettimestari Tatu Pekkarinen. Suomi-Filmi tilasi heiltä talvisodan aikana neljä erilaista sotilaspilaa, joiden tendenssi oli aina ajankohdan hermolla ja aikalaistermein ryssää pahasti piikittelevä. Samanaikaisesti ajankohtaisia uutisia sanomalehdistä lukeva Matti Jurva laulaa merkillistä maailmanmenoa ihmettelevän kappaleensa Sattuu se joskus niinkin (Columbia DY 158, 1938) täysin uusilla sanoilla, joissa ihmetellään ilkeän Iivanan tyhmyyttä ja luvataan Iivanalle korkeintaan hautapaikan verran maata Suomesta.Vastaavia letkautuksia löytyy myös puolustusvoimain uutiskatsauksien kielestä.

Laulu Hei jenkkankaa, tässä tulee Iivana on sen sijaan todennäköisesti sävelletty ja sanoitettu elokuvaa varten. Välikuvat sodasta on otettu autenttisiin kuvamateriaaleihin perustuvista Suomi-Filmin uutiskuvista. Tärkein Jurvan lauluista on kuitenkin itseoikeutusti talvisen korsun edessä laulettu Niet Molotoff, jossa Jurva näpäyttää mieskuoron vahvistamana että "valehtelit enemmän kuin itse Bobrikoff". Laulun aikana nähdään uutiskuvia venäläisistä sotavangeista. Jurva levytti kappaleen vasta jatkosodan aikana (Kristall 205, 1942). 2000-luvulla ikäväntorjuntaviihde on nostettu pitkän hiljaisuuden jälkeen uudestaan esille, esimerkiksi useiden levykokoelmien muodossa kuten Mannerheimin linjalla – Matti Jurvan musiikkia vuosilta 1940-1942.

Suomi-Filmin sotilaspila 2: Laulava talonryhmä
Suomi 1940. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotanto: Risto Orko. Ohjaus ja suunnittelu: Matti Jurva ja Tatu Pekkarinen.Leikkaus: Valentin Vaala. Esiintyjät: Matti Jurva, Lauri Kyöstilä, Maija-Liisa Lehtinen, Hannes Veivo, Harry Bergström, Kosti Aaltonen. VET: A–1326 - 20.2.1940 - Vv – 150 m / 5 min

Kotirintaman toiminta pimennysverhoineen, hamstrauksineen ja talonryhmän vartioimisineen on tiukasti läsnä tässä ajankuvassa. Kahvin loppumista päivitellään, säveltäjä Harry Bergström esittää tupakan ruinaajaa. Laulajatar Maija-Liisa Lehtinen haaveilee sotapojasta "siellä jossakin".

1930-luvun levylaulaja, näyttelijänä lähinnä tunnettu Hannes Veivo puolestaan esittää kaihoisan laulun kotipuolen tytölle. Jurva tiskaa astioita niitä lähinnä särkien ja laulaa vuonna 1931 levyttämänsä laulun Rengin ruokapolkka (Columbia DY 21). Hannes Veivo laulaa siihen introksi uusilla sanoilla Jurvan vuonna 1934 levyttämän valssisuosikin Hiekkarannalla (Odeon A 228263). Kodinturvajoukot (eli Jurva ja Kyöstilä sekä kaksi neitosta) laulavat piirissä "pelota ei ukkosia, eikä myöskään akkasia, vaikka satais puukkoja, ryssän lentosuukkoja"…

Suomi-Filmin sotilaspila 3: Kaksi kaverusta Kille ja Kalle
Suomi 1940. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotanto: Risto Orko. Ohjaus ja suunnittelu: Matti Jurva ja Tatu Pekkarinen. Leikkaus: Valentin Vaala. Esiintyjät: Matti Jurva, Onni Veijonen, Hannes Veivo, Kosti Aaltonen. VET: A–1330 - 28.2.1940 - Vv – 290 m

Jurva laulaa alkusoittona ikivihreää jenkkaansa Tullaan, tullaan (levytys Odeon A 228260, 1934). Hannes Veivo esittäytyy teatterin vahtimestarina ja laulaa Jurvan kanssa ryssän politiikasta foxtrotin Tyhjästä ei nyhjästä (Kristall 130, 1940).

Jurvan kaverina on Onni Veijonen, nykyisen Vares-näyttelijähahmon Juha Veijosen isoisä, joka laulaa Minun kultani kaunis on –säveleellä Iivanan mielikuvituksettomuudesta.
Juorumyllyn ja vakoilijoiden keskellä soi Jurvan varoituksena kaunis sävelmä Sulamith.

Suomi-Filmin sotilaspila 4: Otto Ville ja Teuvan Tiltu
Suomi 1940. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotanto: Risto Orko. Ohjaus ja suunnittelu: Matti Jurva ja Tatu Pekkarinen. Käsikirjoitus: Matti Jurva. Leikkaus: Valentin Vaala. Esiintyjät: Matti Jurva, Onni Veijo-nen, Inari Koponen, Hannes Veivo, Kosti Aaltonen, Hugo Hytönen. VET: A–1333 - 8.3.1940 - Va – 320 m

Terijoen hallituksen pääministeri Otto-Ville Kuusinen (Matti Jurva) esittää puhelauluna resitoiden uudella esittelytekstillä vanhaa kansanlaulua Villiruusu. Suomi-Filmi jatkoi irvailulinjaansa jatkosodankin aikana kahdella Armas J. Pullan sotaromaaneihin perustuvalla elokuvalla Ryhmy ja Romppainen (1941) ja Jees ja just (1943).

Kolme pientä sävelmää
Suomi 1941. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus, kuvaus: Olavi Gunnari. Suunnittelu ja musiikki: Harry Bergström. Esiintyjät: Kaija Rahola (laulu), Harry Bergströmin 7-henkinen orkesteri. Elokuvatarkas-tamo: 1581 / 30.5.1941 – Va -210 m / 7' 30"

Elokuva on Suomi-Filmin ykkössäveltäjän Harry Bergströmin tuotannon esittelyfilmi. Alkusoittona soi hänen säveltämänsä, Valentin Vaalan ohjaaman elokuvan Rikas tyttö (1939) nopea foxtrot Oli-oli-oli. Olavi Virta oli levyttänyt sen Bruno Laakon Lepakot-orkesterin kanssa Columbia-levymerkille (DY 272, 1939).

Viulisti Sulo Aron soittaman Bergströmin virtuoosinumeron jälkeen tunnistamaton sellisti soittaa herkän sävelmän Tule aamu elokuvasta Poikamiesten holhokki (1938), minkä jälkeen koloratuuri-sopraanon heleän äänen omaava, Suomi-Filmin suosittu sota-ajan tähtinäyttelijätär Kaija Rahola esittää tangon Niin rakastan mä maailmaa elokuvasta Antreas ja syntinen Jolanda (1941). Eine Laineen sanoittaman kappaleen levytti Kalevi Korpi vasta vuonna 1955 (Odeon PLD 107).

Pihasoittajat
Suomi 1942. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus, kuvaus: Erkki Majava. Esiintyjät: Asser Fagerström (harmonikka), Wolde Jussila (viulu) ja Viljo Immonen (kitara). Elokuvatarkastamo: 1698 / 9.10.1942 – 10 % -- 210 m / 8 min

Pihasoittajat on studioon lavastettu lyhytelokuva pihasoittajista syksyllä 1942. Kuulijoina on vain naisia ja lapsia, joka viittaa todellisuuteen: miehet ovat rintamalla. Pihasoittajat Asser Fagerström (harmonikka), Wolde Jussila (viulu) ja Viljo Immonen (kitara) viihdyttävät yleisöä Matti Jurvan sävelmällä Väliaikainen ja argentiinalaisen Matos Rodríguezin tangolla La Cumparsita. Syvästi ajankohtaisen Elämää juoksuhaudoissa –valssin laulaa nuori parikymppinen tunnistamaton laulaja jatkaen kuitenkin aurinkoisempaan napolilaiseen lauluun, Eduardo di Capuan säveltämä O sole mio (1898). Viljo Immonen sooloilee ja tunnelmoi traditionaaliseksi venäläissäveleksi määritellyn Kaksi kitaraa, Asser Fagerström taas hurmaa naisia niin ikään traditionaalisella kappaleella Mustat silmät.

Wolde Jussilakin saa esittää taituruuttaan soolotangolla Mustasukkaisuutta, jonka säveltäjä on tanskalainen Jacob Gade (La tango jealousie, 1925) Soittajiksi on elokuvaan selvästi palkattu ajan ehdottomat huiput.

Puolustusvoimien Katsaukset olivat haukanneet vuoden 1941 alkukuvatarjonnasta leijonan osan, mutta niiden valmistustahti hidastui rintamatapahtumien juuttuessa asemasotaan. Siinä vaiheessa oli kamerasilmän sihdattava kotirintaman tekemisiin.

Niinpä Puolustusvoimain Kuvalaitoksen vastaus huvittelukieltoa poteville kotijoukoille oli Sotamarsalkan hopeatorvet (1942), jossa keskityttiin koko katsauksen voimalla Messuhallin asemiesiltamiin. Rintamilla ja radiossa esiintyvät yhtyeet, viihdetaiteilijat sekä hupinumeroiden vanhat ja tuoreet kasvot ottivat paikkansa myös alkukuvien tähdistössä. Siihen kuuluivat itseoikeutetusti Korsuorkesteri ja Harmony Sisters, miehekäs Georg Malmsten, velmu korpraali Einari Ketola sekä Sorrentoa laulava sotamies Henry Theel. Rotupuhdasta naiseutta edustivat trikoissa liikehtivä Lucia Nifontova ja sääriään väläyttelevä Liisa Tuomi, joka luopui pyssyistä vasta myöhemmin. Tähteyden vetovoimaan luotti myös useat näistä tähdistä löytänyt Suomi-Filmi, joka valmisti asemmiesiltamista oman filmin Välähdyksiä Propaganda-aseveljien toivekonsertista (1941) sekä kotirintamille suunnatun sukseen Kenttäpostia (1942).


Välähdyksiä Propaganda-aseveljien toivekonsertista
Suomi 1942. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Kuvaus: Uno Pihlström ja Felix Forsman. Musiikillinen joh-to: George de Godzinsky. Esiintyjät: Helsingin varuskunnan soittokunta, joht. Artturi Rope, Korsuorkesteri, joht. George de Godzinsky, Josef Kaartinen (saksofoni), Harmony Sisters, Onni Laihanen (harmonikka), Martti Jukola (radiokuuluttaja). Elokuvatarkastamo: 1640 / 14.2.1942 – Va -- 365 m / 13 min

"Mainostoimistojen ja lehdistön maanpuolustuksellisen tukijärjestön, Propaganda-aseveljet ry:n järjestämä toivekonsertti Helsingin konservatorion salissa Pohjoisella Rautatiekadulla kokosi moni-puolisen esiintyjäkaartin". Ohjelmisto perustui yleisön toiveisiin ja onnentoivotuksiin radio-ohjelma Sävellahjan tapaan. Tilaisuus myös radioitiin ja sen juonsi legendaarinen urheilutoimittaja Martti Jukola. Elokuvassa Helsingin varuskunnan soittokunta johtajanaan Artturi Rope soittaa tervetuliaismarssin. Ohjelman käynnistää Korsuorkesteri soittamalla George de Godzinskyn johdolla Hungaria-sarjan, jonka oli tehnyt levytettynä tunnetuksi harmonikkataituri Vili Vesterinen. Kilpaileva mestari Onni Laihanen hauskuttaa yleisöä Ukko Nooa –muunnelmilla. Harmony Sisters laulaa eteerisesti yhteen sota-ajan ohjelmistoaan, jonka huipentaa Kodin kynttilät sekä Liisa Pien´-tulkinta saksalaisten menestysiskelmästä Lili Marleen. Kodin kynttilät on amerikkalainen laulu vuodelta 1933. Sen levytti tuolloin The Vagabonds –salanimeä käyttävä jazzyhtye California Ramblers nimellä When It's Lamp Lightning Time in Valley. Kappale kääntyi 1935 ruotsiksi joululauluna ja sikäläisen suuren suosion myötä tehtiin myös suomalainen versio. Nuori saksofonin soittaja Josef Kaartinen taituroi Pietro Frosinin kappaleen The Jolly Caballero. Esitys on julkaistu Suomen sakso-foniseuran cd-äänilevyllä (Historical Recordings, FSSCD 04002, 2004).

Valtion Tiedotuslaitoksen kuvatoimiston elokuvaosastolla työskentelevät filmimiehet Yrjö Norta, Yrjö Rannikko, Topo Leistelä ja Asser Kantola esittelivät kulisseissa ajatuksensa omasta siviilielä-män tapahtumiin keskittyvästä katsaussarjastaan, jotta "puhdetyön kuvaukseksi surkastuneeseen aiheistoon saataisiin edes jonkinlaista ytyä". 15.10.1942 päivätyllä sopimuksella ehdotuksesta tuli totta, kun kuvatoimiston tehtävät siirtyivät Propaganda-Aseveljet r.y:n perustamalle Finlandia-Kuvalle. Helmikuusta 1943 alkaen Finlandia-Kuva ryhtyi valmistamaan uutta Finlandia-Katsaus –sarjaa elokuvaajinaan Björn Soldan ja Holger Harrivirta. Katsauksissa oli mahdollista avartaa näkökulmaa sota-ajan kulttuuriin ja myös viihteen saksalaissuhteisiin armeijan harmaista kuoritulla kepeydellä ja rohkeudella.

Finlandia-Katsaus 7
Suomi 1943. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva Oy. Ohjaus: Björn Soldan. Kuvaus: Björn Soldan ja Holger Harrivirta. Esiintyjät: Ilse Werner (laulu), Adolf Steimel (säveltäjä-säestäjä). Elokuvatarkastamo: 1779 / 28.5.1943 – V – 160 m.

Björn Soldan ja Holger Harrivirta olivat kameroineen asemissa, kun Kolmannen valtakunnan operetti- ja filmitähdet, Indonesiassa hollantilaisperheeseen syntynyt, mutta Frankfurtiin 10-vuotiaana muuttanut Ilse Werner (oik. Ilse Charlotte Still, 1921 -2005) ja Wienin pommituksissa traagisesti kuollut itävaltalainen Lizzi Waldmüller (1904-1945) saapuivat vuorollaan Propaganda-aseveljet r.y:n järjestämälle konserttimatkalle Suomeen. Kontaktin tähtösiin oli luonut Venetsian filmivesti-vaaleilla säännöllisesti vieraileva suhdetoimintamies, puolustusvoimain kuvaosastolla työskentelevä Yrjö Rannikko. Sekä Lizzi Waldmüllerillä että Ilse Wernerillä oli takanaan mittava ura viihteellisten operettielokuvien tähtinä.

Ufan historian kirjoittaja Klaus Kreimeierin (Die Ufa Story, 1992) tyypittelyssä Marlene Dietrich ja Zarah Leander kuuluivat eroottisesti dominoiviin arjalaisdiivoihin, jotka vangitsivat kabaree-esityksillään Kolmannen valtakunnan eliitin. Lizzi ja Ilse vetosivat sen sijaan rivimiehiin arjalais-morsiamen katseella pitäen lauluillaan yllä emotiivista yhteyttä kotiliden ja tulilinjojen välillä. Propaganda-aseveljien tilauksesta tämä asetelma täyttyi Messuhallin pääkonsertissa, missä vierailevat tähdet lauloivat hurmioon hallillisen paikalle ahtautuneita rintamamiehiä ja helsinkiläisen miesvaltaisen yleisön. Parisuhdeilluusion yleisössään herättänyt Werner oli berliiniläisten lemmikki. Hänen laulunsa ja vihellyksensä kantoivat radioaalloilla läpi sodan, välittäen saksalaisille kuuntelijoille sydämien yhteenkuuluvuuden tunnelmia sunnuntai-iltapäivien "Wunschkonzert" –toivekonsertissa.

Ilse Werner, suosittu elokuva- ja laulajatähti (mm. Paroni Münchausenin seikkailut, 1943) käy Suomen vierailullaan Aulangolla ja illastaa Kalastajatorpalla säestäjänsä Adolf Steinerin seurassa. Myöhemmin "hänen esiintymistilaisuutensa Konservatoriossa ja Messuhallin asemiesillassa sekä teatteri Rexissä muodostuivat suurmenestyksiksi " (Yrjö Rannikko, Filmimaailma 11/1943). Ilse esittää Messuhallissa vuonna 1941 levyttämänsä Maria Siegelin laulun Sing ein Lied wenn du mal traurig bist.

Elokuva sisältää välähdyksiä sodanaikaisesta Helsingistä ja Ilsen ympärillä parveilevista kaiken-ikäisistä ihailijoista. Mieskuoro esittää hänelle saksankielellä Adolf Marschnerin säveltämän serenadin Warum bist du so ferne.

Päiväkirjassaan 19.5.1943 Holger Harrivirta kertoo menevänsä aamulla Ilse Wernerin konsertin harjoituksiin: "Samalla se on filmauksen harjoitus, jossa kuvataan hänen laulunsa 100%! Ensi ker-ran katsauksissa! Illalla on sitten Asemiesilta ja filmaus." Kysymyksessä oli siis play back –kuvaus, jossa äänifilmille aikaisemmin kuvattuihin lauluihin oli tarkoitus yhdistää asemiesillassa tapahtuva laulajattaren esiintyminen. Tavoitteessa ei täysin onnistuttu. Materiaalipulan vuoksi kuvanegatiivi oli leikattava synkroniin riskillä ilman työkopion suomaa välivaihetta. Kun synkkaa ei osaan esiintymisestä löydetty, oli kuvattua ja äänitettyä aineistoa jätettävä katsauksen ulkopuolelle.

Puuttuva osa saa nyt ensimmäisen julkisen esityksensä videoteknikko Jarmo Nymanin ansiosta. Käyttämättömässä materiaalissa Werner viheltelee taidokkaasti ja laulaa vauhdikkaan Peter Igel-hoffin ja Adolf Steimelin säveltämän, Erich Käuterin ja Aldo von Pinellin sanoittaman nimisävelmän uunituoreesta elokuvastaan Wir machen musik sekä samasta elokuvasta tunnelmalliset laulut Wann wirst du wieder bei mir sein ja Mein Herz hat heut´Premiere.

Finlandia-Katsaus 10
Suomi 1943. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva Oy. Ohjaus: Björn Soldan. Kuvaus: Björn Soldan ja Holger Harrivirta. Selostus: Veikko Itkonen. Esiintyjät: Lizzi Waldmüller (laulu), Franz Grothe (säestäjä-säveltäjä). Laulut: Lizzi Waldmüller esittää kappaleen "Du hast Gluck Bei Den Frau'n Bel Ami". Elokuvatarkastamo: A-1788 /6.7.1943 – Va – 240 m / 8 min

"Helsinkiläiset saivat nähdä hänet ensi kerran Kino Palatsissa Valssi sinun kanssasi –elokuvan ensi-illassa. Ennen esitystä johtaja Orko esitti yleisölle 'pienen suloisen aseveljemme'. Myöhemmin säveltäjä Grothen säestämänä hän lauloi filmin pääschlagerin kaunisvärisellä ja hyvin koulutetulla äänellään" (Marja-Leena, Filmimaailma, 13 /1943).

Filmaus oli jälleen keskitetty Messuhallin iltamiin. Jo pitkään esintynyt Lizzi poimittiin Suomi-Filmin valkokankaita varten "ihanassa valkoisessa pitsityylipuvussa" laulamassa jälleen kerran "Bel-aminsa". Sen sijaan kamera ei vieraillut Kalastajatorpalla, missä "Godzinsky soitteli milloin Straussia, milloin itseään ja Tauno Palo innostui laulamaan Lizzille On syömmein lemmensairas –iskelmän niin hehkuvasti".

Suomalainen kamera ei myöskään taltioinut Waldmüllerin ehdotonta pääesiintymistä maamiehilleen Rovaniemen konsertissa, joka radioitiin suorana Kolmannen valtakunnan keskukseen, Berliiniin asti. Franz Grothe (1908-1982), kevyen filmimusiikin tuottelijas säveltäjä ja "Suursaksan Radion Viihdeorkesterin" kapellimestari oli elementissään omiensa parissa. Hän säesti Lizzi Waldmülleriä ja johti orkesteria esittäen sentimentaalisen Illusion –valssinsa saksalaisen sotilasradion "Aina soi" –ohjelmassa.

Puolustusvoimain katsaus 54:
Sotamarsalkan hopeatorvet - asemiesillan musiikkiohjelma
Suomi-Filmi 1942. Tuotanto: Puolustusvoimat. Ohjaus ja kuvaus: Felix Forsman. Äänitys: Pertti Kuusela. Selostus: Reino Palmroth (= Palle). Esiintyjät: Helsingin varuskunnan soittokunta, joht. Artturi Rope, Henry Theel, Vili Vesterinen, George de Godzinsky, Kallion kansakoulun poikakuoro. Elokuvatarkastamo: A-1672 / 17.7.1942 – Va – 280 m / 9 min

Messuhallin asemiesiltaa juontaa kapteen Reino Palmroth poliittista satiiria viljelevän "Pallen" roolissa. Illan avaa Helsingin varuskunnan soittokunta esittämällä kapellimestarinsa Artturi Ropen sähäkän marssin Marsalkan hopeatorvet, joka kelpasi aikansa Finlandia-Katsausten fanfaariksi. Nuori alikersantti Henry Theel laulaa korkealta, sotilaspuukko vyöllä napolilaisen Ernesto de Curtisin tenoribravuurin Muistoja Sorrennosta. Kappale, jota Theel ei koskaan levyttänyt, kantoi myöhemmin nimeä Palaa Sorrentoon… Lavalle astuu alikersantiksi korotettu harmonikkamestari Vili Vesterinen ja soittaa George de Godzinskyn pianosäestyksen kiihoittamana Pietro Frosinin taiturikappaleen La mariposita.

Lopuksi Kallion kansakoulun poikakuoro kajauttaa illalle isänmaallisen niitin laulamalla Sibeliuksen ja Leinon synteesinä syntyneen Ateenalaisten laulun. Vuonna 1899 Helmikuun manifestin mielivaltaa vastaan synnytetty taistelulaulu kipinöi jälleen uhrivalmiuden tulta.

Kenttäpostia
Suomi 1942. Tuotanto: Suomi-Filmi Oy. Kuvaus: Uno Pihlström ja Pentti Lintonen. Musiikin johto: George de Godzinsky (Korsuorkesteri & kvartetti). Esiintyjät: George Malmstén (laulu), Lucia Nifontova (tanssi), Arvo Martikainen (tanssi), Einari Ketola (kuplettilaulu), Toivo Manninen (harmonikka), Liisa Tuomi (mustalaistanssi), Boris Wittenberg (viulu). Elokuvatarkastamo: A-1660 / 7.5.1942 – Va – 410 m / 15 min

Taistelulaivan messissä esittää Georg Malmstén harmonikan (todellisuudessa Korsuorkesterin ja laulukvartetin) säestyksellä de Godzinskyn mahtailevasti sovittaman laulunsa Meripojan preivi. Laulusta hän oli tehnyt tuoreen levytyksen: Odeon A 228600, 6.3.1942. Elokuvissa harvinainen ballerina Lucia Nifontova, jota vie Poretta-musikaalin tähti Arvo Martikainen, tyylittelevät klassisissa lavasteissa. Esitystä tahdittaa de Godzinsky (Musiikkinumero on nimetön). Sitten rintamakiertuiden ikuinen "Möttönen", Einari Ketola esittää syntyvyyden lisäykseen kannustavan sotapoikakuplettinsa Toivo Mannisen harmonikkasointujen siivittämänä. Ketola myös levytti Möttös-sanailua Odeon-levylle. Oli mustalaistanssin aika ja sen pyörteessä nostatti hamettaan Liisa Tuomi viulumies Boris Wittenbergin virittämänä. Lopuksi talvisodan kylmä henkäys puhaltaa rakovalkealla: Kuulemme Georg Malmsténin itsensä laulaman sävellyksen ja Kerttu Mustosen koskettavan sanoituksen Äänisen aallot (Odeon A 228602, 10.3.1942).

Finlandia-Katsaus 58
Suomi-Filmi 1945. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Kuvaus: Unto Kumpulai-nen. Esiintyjät: Tauno Majuri (kuuluttaja), Dallapé –orkesteri, joht. Helge Pahlman, Olavi Virta (orkesterin kitaristi), Anitra Karto (tanssi), Lilian & Armand (tanssipari), Akseli Vuorisola ja Steppitytöt. Elokuvatarkastamo: A-1962 / 4.1.1945 – Va – 210 m / 7 min

Uusi vuosi 1945 vastaanotetaan Messuhallissa Finlandia-ohjelmapalvelun järjestämässä tilaisuudessa. Tapahtumia juontaa kohti kulminaatiota Tauno Majuri, taustalla illan orkesteri Dallapé ja meiningissä mukana kitaransoittaja Olavi Virta. Tanssipari Lillian & Armand pyörähtää aluksi näyttävästi ja sitten Vuorisolan merisotilas-tytöt näyttävät tiimissä steppauksen kurinalaista taitoa. Lopuksi tanssija Anitra Karton oppilaat esttelevät uuden vuoden numerot. "Uusi vuosi ja uusi kuosi" toteaa Pallen sanoin Tauno Majuri, ja Dallapén rytmittämät lavatanssit saavat alkaa. Yhtyeen soittamana kuullaan myös Dallapén tunnussävel, joka aloitti aina orkesterin ohjelmiston vuodesta 1936 lähtien. Sen oli säveltänyt Georg Malmstén eikä yhtyeensä näköistä kipaletta koskaan levytetty.

– Juha Seitajärvi, Ilkka Kippola, Jari Sedergren 20.9.2006