Tiivis teksti jatkosodan alusta

Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler julisti Saksan sodan Neuvostoliittoa vastaan alkaneeksi 22.6.1941. Barbarossa-suunnitelmaksi nimetyssä operaatiossa tavoitteena oli nopealla iskulla valloittaa Neuvostoliiton elintärkeät alueet.

Kolme miljoonaa miestä itärintamalle lähettäneen Hitlerin puheessa mainittiin yhtenäinen rintama Mustalta mereltä Jäämerelle. Siinä suomalaiset joukot laskettiin mukaan.

Suomen johdon näkökulmasta asia ei ollut niin helppo, vaikka pohjoisimman rintamaosan osalta Saksan kanssa sotaa oli yhdessä suunniteltukin. Tuleva hyökkäys itään oli johtavissa piireissä tunnettu tosiasia.

Suomi ei halunnut esiintyä julkisuudessa hyökkääjänä, vaikka avusti Saksan hyökkäystä alun alkaen monella tapaa, myös Suomen alueelta, jossa Saksalla oli runsaasti joukkoja. Neuvostoliitto tarjosi mahdollisuuden puolustusretoriikkaan, kun se 25.6.1941 aloitti Suomen asutuskeskusten pommitukset. Suomen hallitus julisti nyt maan käyvän puolustussotaa. Tämän mukaisesti esimerkiksi elokuvasensuuri sensuroi mainitun kohdan Hitlerin sodanjulistuspuheesta.

Suomen Neuvostoliiton vastainen rintama jakaantui kahteen osaan. Pohjois-Suomessa rintamavastuu oli noin 500 kilometrin osalta saksalaisilla, joita Lappiin oli tullut yli 200 000. Saksan sodanjohdolle oli alistettu kolme suomalaista divisioonaa lähes kaksi viikkoa ennen sodan alkua. Suomalaiset joukot olivat Oulun korkeudelta etelään marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin ylipäällikkyyden alla. Näin Suomen puoleen miljoonaan mieheen kasvaneet joukot oli keskitetty etelään.

Suomen armeijan pääjoukot hyökkäsivät itään heinäkuun alkupäivinä 1941. Virallinen retoriikka, josta ei sotavoimien ja hallituksen kesken ollut erityisesti sovittu, unohtui, kun Mannerheim antoi Itä-Karjalan valloituksesta uhoavan päiväkäskyn, niin sanotun miekantuppipäiväkäskyn. Käsky kuroi umpeen itsenäistymisvuosien sotien ja jatkosodan vuosien tavoitteet idässä ja vastasi suursuomiajattelijoiden toiveita.

Päämajan suunnitelmien mukaisesti hyökkäys eteni kolmessa vaiheessa. Aluksi hyökänneen Karjalan armeijan painopiste oli Laatokalla. Toisessa vaiheessa edettiin Karjalan kannaksella sijaitsevalle ns. vanhalle rajalle. Kolmannessa vaiheessa hyökkäys jatkui Syvärille ja Äänisjärvelle. Tarkkoja sodanpäämääriä ei koskaan julkistettu.

Kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin komentama Karjalan armeija saavutti talvisotaa edeltäneet rajat elokuun lopussa 1941. Tärkeät ennen talvisotaa Suomelle kuuluneet Sortavala, Käkisalmi ja Viipuri oli vallattu takaisin elokuun aikana. Petroskoi oli vuorossa 1.10.1941. Kaupungin nimi vaihtui samalla Äänislinnaksi.
Joulukuussa 1941 Suomen eduskunta liitti talvisodassa menetetyt alueet takaisin Suomeen ja palautti yksipuolisesti Tarton rauhan rajat. Tapahtumaa ja siihen liittyvää presidentti Risto Rytin puhetta ei elokuvattu. Arkistotietojen mukaan Päämajan kuvaosasto sai siitä ilmoituksesta liian myöhään.

Kun vanha raja oli saavutettu ja paikoin ylitetty, Suomessa käynnistyi keskustelu sodan päämääristä. Itä-Karjalan liittäminen Suomeen vastasi niitä, joita elähdytti 1920- ja 1930-luvuilla varsinkin yliopistopiireissä paljon kannatusta saanut heimoaate. Siihen liittyi ajatus Suur-Suomesta, joka mielikuvituksellisimmillaan ulottui Uralille asti.

Sensuuri yritti hillitä julkista keskustelua sodan päämääristä sen jälkeen, kun sosiaalidemokraatit olivat julkisesti syyskuussa 1941 vastustaneet vanhan rajan ylitystä. Sensuuri kehitti termin turvalliset rajat. Se oli uudenlaista propagandaa.

Sodan luonnetta selvitettiin myös rintamamiehille, kun yleisesikunnan päällikkö asetti joulukuun alussa tavoitteeksi selittää miehistölle, että suomalaiset käyvät omaa sotaansa tavoitteenaan sellaisten rajojen saavuttaminen, että niitä pystytään yksin puolustamaan. (Yleisesikunnan päällikkö E. Hanell kenraaliluutnantti W. Tuompolle 3.12. 1941 - olemassa sota-arkiston tekemänä kopiona sota-arkistossa, alkuperäinen luovutettu Liittoutuneiden valvontakomissiolle). Päämajan tiedotusosasto valmisti tavoitteen mukaisen erikoistiedotuksen valistustoimintaa varten 11.12. 1941 (Päämajan tiedoitusosaston Erikoistiedoitus N.o 1 valistustoimintaa varten T8362/40, Sota-arkisto). Muussa julkisuudessa erillissodan ajatus alkoi hahmottua vasta vuoden 1942 aikana, sen jälkeen kun Suomen Sosialidemokraatti tammikuussa 1942 kirjoitti asiasta useaan otteeseen.

Saksalaiset toivoivat, että suomalaiset osallistuisivat Leningradin valloitukseen. Mannerheim ei tähän suostunut ja joukkojen eteneminen pysäytettiin. Suomalaiset jäivät piirittämään Leningradia. Sodan suoranaisena seurauksena kaupungissa kuoli yli 7-800 000 asukasta.

Jatkosodan hyökkäysvaihe kesti runsaat puoli vuotta. Sodan alussa Suomessakin oli uskottu, että edessä on ”kesäsota” ja nopea operaatio Neuvostoliittoa vastaan. Puhuttiin yleisesti kuuden viikon sodasta. Kun sotaretkelle lähdettiin "sireenien kukkiessa" - se oli Valtion tiedotuslaitoksen ensimmäisen propagandafilmin nimi - takaisin uskottiin tultavan heinän tekoon.

Näin ei käynyt. Hyökkäyksen päättyessä rintamalinjat vakiintuivat. Vuoden 1941 lopulta alkanut asemasota kesti kaksi ja puoli vuotta.

Vaikka sotilaallisesta näkökulmasta hyökkäys itään oli sujunut mallikelpoisesti suunnitelmien mukaan, oli siitä maksettu varsin kallis hinta. Vuoden 1941 loppuun mennessä jatkosota oli vaatinut jo 25 500 suomalaista kuollutta, haavoittuneita oli lähes 50 000.

Ks. myös vanha kirjoitukseni erillissodasta.