tiistaina, kesäkuuta 21, 2005

Hörhömagneetti

Kesä on tullut. On kuuma, vaikkei nyt sentään hiki valu. Tuulee sen verran reippaasti.

Ja juuri siksi tekee mieli kävellä kadulla. Ihan huvikseen. Työmatkat ja vielä vapaa-ajallakin. Tänäkin päivänä kävelin viitisen kilometriä, ensin kotoa metrolle, metrolta töihin, töistä kaljalle ja metrolle.

Työmatkalla nousin maan pinnalle Kluuvin metroasemalla. Ensimmäiset norkoilijat olivat vastassa ulkona, vaikka kukaan ei käynyt kyselemään. Olen ymmärtänyt että aamutöihin kiirehtäville siinä on ollut pikaextrapalvelupiste edullisen tupakan ja satunnaisen alkoholinhimon tyydyttämisen ongelman ratkaisemiseksi. Kielitaitoa ja ammattiylpeyttä riittää.

Kävelin töihin, kun aurinko paistoi. Sinebrychoffin - tuon keisarillisella luvalla herra sinivatsaksi sallitun - puistossa oli jo viiden miehen remmi pystyssä.

Melu oli enemmän kuin talitiaisparvi saa aikaiseksi ja läheinen roska-astia niin täynnä, että rojua riitti viiden metrin säteellä ainakin toinen iso roskalaatikollinen. Ja tässä tarkoitan oikeasti iso. Kovasti oli mäyräkoiria siihen teloitettu ja sixpackejäkin oli enemmän kuin keskivertojalkapallojoukkueessa vatsalihaksia. Vähän ottivat kontaktia, mutta eivät kuitenkaan.

Työpaikalta lähtiessä vastaanhorjujia riitti jo ensimmäisessä kadunkulmassa. Jalkakäytävällä viidenkymmenen metrin päästä väistelin jo seuraavia.

Silti Punavuoren ulkoilmaravintelissa oli rauhallista, mitä nyt topakka täti aidan takaa kävi raivoamassa kolmelle varsin perinteiselle pultsarille, siis sille jonka kuviteltiin jo olevan katoava luonnonvara, että pitäisi nyt perkele olla vähän hiljempää, että saisi kunnon ihmiset juoda kaljansa sivistyneesti ja rauhallisesti.

Sen verran topakka ja karheutunut oli tätin ääni, että hyvin ruskettuneet miehet tottelivat ja meteli laski alle 80 desibelin. Eli lainmukainen Vihreän Puolueen Piknik (VPP) menossa.

Kahvila Successin korvapuusti oli suuri kuin perhepizza, mutta kotiin oli lähdettävä. Kävelin Mannerheimintietä ja vastaan tuli tatuoitu mies. En voinut mitään sille, että nopeat reaktioni pakottivat vilkaisemaan. Mieshän huomasi, vilkaisi nättiä tyttöystäväänsä vieressä ja käänsi kurssinsa kohti minua. En väistänyt ja kun olkapäämme kohtasivat kuulin vihaisen vankilakarhean tokaisun: "Mopo". En jäänyt katselemaan perään vaikka arvelinkin sieltä kurkittavan.

Tunneliin vain alta polttavan auringon. Eipä aikaakaan, kun taas minut pongattiin. "Sinulle mä oon kyllä tarjonnu ainakin kaks...", noin 120-kiloinen vaalea bodari, nuori (n. 30 v) ja vailla grammaakaan ylimääräistä - mies oli puolet leveämpi kuin minä, vaikka vain kymmenen senttiä pidempi - yritti avata monologiaan.

Tietysti katsoin ja tapani mukaisesti vilkaisin vähän silmänurkkaankin ja jatkoin matkaani. Mies ampaisi perääni ja tavoitteli valtaisalla kourallaan hauistani ilmoittaen, että "nyt tulee turpaan jos et anna euroa"... Muutamaa sekunninkymmenystä ennen kun olin ohittanut miehen ja olin tajunnut, että hän ampaisi perään, minulle tuli tunne, että nyt tulee pahasti turpaan. Kuinka sitä voi olla niin varma noin lyhyessä ajassa. Adrenaliini virtasi sisään ja sydämenlyönnit kasvoivat alle sekunnissa lähelle kahtasataa minuutissa. Nostin oikeaa olkapäätäni vaistomaisesti ja ehkä juuri sen vuoksi miehen ote hauiksestani oli hieman vaisu, ja karjaisin siinä samalla siihen eka kysymykseen, että elä jätkä viitsi ja samalla kiemurtauduin yhtä vaistomaisesti irti miehen otteesta helpottoneena siitä että hän antoi minulle hetken aikaa ryhtymällä pummaamaan eikä heti lyömään - se olisi lyönyt varmasti vaikka olisi rahaa saanutkin - ja ryntäsin pieneen spurttiin keskellä Asematunnelia, enkä jäänyt katsomaan pysyikö nuori köntys perässä. Ei pysynyt. Siksi tätä tässä kerron.

Mutta perkele, nyt tämä blogi kiroaa, minä taidan olla hörhömagneetti. Tänäkin kesänä. Pitäisi varmaan kohta hankkia ase.

8 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Pitäisi varmaan kohta hankkia ase.

Ei pitäisi.

Mutta siitä kyllä voisi huolestua, että kansan enemmistö tuntuu toikkaroivan päissään pitkin Helsinkiä oli kellonaika mikä hyvänsä. Mitäs sille voisi tehdä (kun ase ei ole vastaus)?

Vt kirjoitti...

Täällä Turussa me toimimme siten, että hankkiudumme itsekin humalaan. Se ei ratkaise ongelmaa, mutta voipahan kuvitella aiheuttaneensa omalla käytöksellään moiset tilanteet ja syyllistää itseään seuraavana päivänä.

Nyt, kun tämän kirjoitti ylös, mielessä heräsi joitakin kysymyksiä itselle. Ne täytyy kuitenkin työntää taka-alalle, ettei tasapaino järky.

Kuuluttaja kirjoitti...

Tänäkin päivänä kävelin viitisen kilometriä, ensin kotoa metrolle, metrolta töihin, töistä kaljalle ja metrolle.

Et sitten jaksanut enää metrolta kotiin kävellä?

Jari Sedergren kirjoitti...

Tavis on ihan oikeassa. Kampin metroasemallahan minä.

Kuuluttaja: olin tullut juuri ryöstöyrityksen kohteeksi, johon liittyi voimakas väkivaltainen aspekti. Ei huvittanut katsella enää paikallisia hörhöjä. Tosin adrenaliini sai minut katsomaan jokaista matkustajaa sillä ilmeellä.

Anonyymi kirjoitti...

Kummallisia sattumuksia. Itselläni ei ole kertaakaan tullut uhkaavaa tilannetta eteen, vaikka olen asunut keskustassa neljä vuotta ja koko kaupungissakin pian kymmenen.

Anonyymi kirjoitti...

Kovin, kovin kaukaiselta ja vieraalta tuntuu lukea tuollaista täällä Tampereella missä lahjakkaat, kauniit, pitkät ja vaaleat hämäläiset hymyilevät toisilleen. Tampereen poliisi kertoo aina joskus löytäneensä hörhön mutta palauttaneen sen takaisin Helsinkiin Kelan reservaatioihin... Vaikeinta meille täällä on selvitä ensi vuonna Pirkan pyöräilystä alle kuuden tunnin...

Anonyymi kirjoitti...

Hörhöjen, pummien, nipojen ja holistien poistamiseksi katukuvasta on lähinnä kaksi keinoa:

1) lisätään valvontaa ja sanktiointia (juridisesti) häiritsevästä käyttäytymisestä, tai

2) lisätään sosiaalipoliittista rahoitusta, ts. hankitaan niille asunnot, hoitopaikka ja yritetään saada yhteiskuntakelpoisiksi.

Molemmat maksavat rahaa, ts. veroja. Minä kannatan jälkimmäistä, koska edellinen on paitsi epäinhimillistä, myös tehotonta (vrt. anglosaksiset maat). Joka tapauksessa alkaa olla korkea aika toimia, ennen kuin tilanne karkaa täysin käsistä.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Minä en enää nykyään - polvivammani takia - kävele ilman että mulla on pamppu kassissa, joka on aina mukana...

Tavallaan "iloitsen" siitä, että liberalismi pääsee tällä tavoin voitolle...Nähdäänhän nyt senkin aatteen kaikki puolet.

Viina vaan vielä puolet halvemmaksi, sosiaalimenot leikattava minimiin, niin eiköhän ala selvitä, mikä on liberalismin todellinen olemus.

Mutta vasta sitten kun kolme neljä yhteiskuntamme taloudellista ja/tai poliittista huippua (koronkiskuria)on joutunut näitten liberalismista kohoavien hylkiöiden (enkä nyt tarkoita vain näitä koronkiskureita) uhriksi - siis tapettu, alkaa perspepektiivi pikku hiljaa selkiytyä.

Ääriliberalismi=libertarismi nimittäin on kaikkien sotaa kaikkia vastaan ja siten itsensä kumoava että tuhoava aate...

Eikä Valistus auta silloin, kun raha (käytännössä (väki-)valta) on ainoa arvo kuten libertarismissa.