Olo on kuin Veikko Ennalalla tai täydellä hammastahnaputkilolla. Tietää, että kun vain puristaa, tekstiä virtaisi seitsemän seinällistä alle aikayksikön.
Helsigin Sanomien tämän päivän paras kirjoitus oli yleisönosastossa.
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Teppo Reininko kirjoitti huijauksesta, joka koskee tiedotusvälineiden paljon käsittelemää, ensi vuoden alkuun sijoitettua leivän ja oluen hinnan nousua.
"Ihmettelen, onko toimittajilta kadonnut lähdekritiikki tai suhteellisuudentaju vai peräti molemmat", hän kysyy oikeutetusti. Tutustuttuani tosiasioihin sanoisin omasta puolestani että kaikki kolme. Otsikoista on tullut oleellisempia kuin itse jutusta. Lehdillä on, tunnetun elokuvan oleellista välihuutoa lainaten "too much power".
Reininko laskee, että aamiaispöytiin rahdattavaan leipätuotteeseen käytetyn vehnän hinta tyypillisessä (450 g) leivässä on alle kymmenen senttiä. Suomalainen syö vuodessa leivän joka toinen päivä eli 180 leipää. Parikymmentä euroa on siis vuoden leipien vehnän hinta. Hinnan tuplaantuminen toisi laskun lähemmäksi neljääkymmentä euroa vuodessa.
Vehnän hinta on viime vuosikymmeninä laskenut niin, että kaksinkertaistuminen nostaisi viljan hinnan 1990-luvun alun tasolle. Vehnän hinnan reaalinen alentuminen ei ole näkynyt leivän hinnassa, kun me kuluttajat tiedämme. Hinnan korotusaikeet johtuvat siis jostakin aivan muusta.
Entäs olut? Mallasohra maksaa nykyisessä ennätyshinnassaan 25 senttiä kilo. Kilosta tulee kahdeksan litraa olutta eli 16 tuoppia tai 44 pullollista. Eli pulloa kohden ohrakustannus on relun sentin, korillisessa 25 senttiä. "Pullon korkkikin maksaa enemmän kuin ohra", Reininko kirjoittaa.
Jos nykyisestä kaksinkertaistuvalla mallasohran hinnalla pantua olutta joisi kymmenen pulloa päivässä, kuluttajan lasku kasvaa vuodessa 36 euroa 50 senttiä, karkausvuonna yhden sentin enemmän. Voiko mallasohran hinta siis olla oluen hintojen korotusten syy, kuten tiedotusvälineet yksimielisesti ovat viime aikoina manipuloineet meitä uskomaan.
****
Helsingin Sanomissa oli myös Maarit Niiniluodon lamentti Tuire Orri-Björkellille. 88-vuotias laulaja ja näyttelijä esiintyi monissa kotimaisessa elokuvassa: niitä olivat Risto Orkon ohjaama Kyökin puolella, Eino Jurkan Eulaalia-täti (1940), Ilmari Unhon elokuvissa Poikani pääkonsuli (1940) ja Poretta eli keisarin uudet pisteet (1941), Valentin Vaalan Keinumorsian (1943), ja Jorma Nortimon elokuvat Synnin puumerkki (1942) ja Kyläraittien kuningas (1945).
Pieniä osia hänellä oli monessa muussakin elokuvassa: näitä ovat ainakin Perheen musta lammas (1941), seurapiirinaisen rooli elokuvassa Syyllisiäkö? (1938), nainen sirkuksessa Lapatossussa (1937), konttorityttö elokuvassa Lapatossu ja Vinski Olympia-kuumeessa (1939) ja yhtenä kyläläisistä elokuvassa Tukkijoella (1937). Tämän lisäksi hän toimi selostajana elokuvissa Joka kuudes ja Kalevalaista kauneutta vuosina 1946.
Sotaan liittyvän viihteen tapahtumissa 1990-luvulla paljon esiintynyt Orri ehti vielä vuonna levyttää tangon Tuo suru jonka sain ja näytellä lotta-aiheisessa tv-elokuvassa Kun taivas repeää vuonna 1997.
***
Kaikkien ahkerasti mainostama (HS 15.9.2007, C2) seminaari 1960-luvun suomalaisesta elokuvasta alkaa tänään klo 11.40 Orionissa, Eerikinkatu 15, Helsinki. Eilen kuullun mukaan Eero Tuomikoski on jäämässä pois, tilalla näytetään ilmeisesti valittuja paloja aiemmista seminaareista. Eilisistä vierailuista ja esimerkiksi Juha Seppälän suomalaisen elokuvan 1920-lukua käsittelevästä luennoista sain kyllä tehdyksi pitkät muistiinpanot, mutta onhan tässä tuubia jo puristeltu. Agitoitukaa itse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti