maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Pelastakaa Jugendsali!

Agitaatiota, ystävät! Adressin voi allekirjoittaa osoitteessa Adressi

"Jugendsali, ainutlaatuinen helmi Helsingin sydämessä, on vaarassa.

Julkisuuteen on tihkunut tietoja aikeista siirtää Jugendsalin toiminnot kaupungintalon ala-aulaan ja muuttaa Lars Sonckin ja Walter Jungin suunnittelema, vajaa kymmenen vuotta sitten pieteetillä entisöity ja suojeltu Jugendsali ravintolaksi.

Empire-keskustan elävöittäminen avaamalla virastokäytössä olleet kiinteistöt yleisölle ravintoloina, kauppoina ja gallerioina, on tärkeä ja kannatettava hanke. Elävöittämisen tarve koskee erityisesti Unionikadun itäpuolisia kortteleita, myös kaupungintalon ala-aulaa.

Nyt kuitenkin elävöittämisen nimissä ollaan uhraamassa yksi alueen elävimmistä paikoista. Jugendsalin näyttelyt, jotka käsittelevät kaupunkilaisia lähellä olevia aiheita, ovat saaneet osakseen niin suuren yleisön kuin kriitikoidenkin kiitokset. Intiimi ja akustisesti miellyttävä tila on myös suosittu konserttien pitopaikka. Jugendsalissa vierailee vuosittain noin 100 000 kävijää, mikä tarkoittaa 350 kävijää päivässä.

Ajatus Jugendsalin toimintojen siirtämisestä sellaisinaan kaupungintalon valtavaan ja aivan erihenkiseen ala-aulaan on absurdi. Paikan henki ei siirry siirtämällä.

Suojellun jugendhelmen muuttaminen nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ravintolaksi ilmastointeineen, keittiöineen, saostus- ja rasvakaivoineen kuulostaa yhtä absurdilta. Lisäksi ympäristö on jo täynnä ravintoloita. Parinsadan metrin säteellä Jugendsalista niitä löytyy vähintään kahden käden sormilla lueteltava määrä.

Voidaanko puhua kaupungin elävöittämisestä, jos kaupunkilaisia avoimin ovin palveleva yhteinen tila luovutetaan yksityisen liiketoiminnan käyttöön, vain maksaville asiakkaille?

Me allekirjoittaneet vetoamme Helsingin kaupungin päättäjiin, että Jugendsali säilytetään ”kaupunkilaisten olohuoneena” nykyisiä toimintoja kehittäen.

Berndt Arell
Museonjohtaja, Nykyaiteen museo Kiasma

Severi Blomstedt
Museonjohtaja, Rakennustaiteen museo

Kati Bergman
Muusikko

Wenzel Hagelstam
Antiikkikauppias

Marjatta Hanhijoki
Kuvataiteilija

Pertti Jenytin
Valokuvaaja

Matti Kassila
Elokuvaohjaaja

Jukka Karjalainen
Muusikko

Kari-Paavo Kokki
Museonjohtaja, Heinolan museo

Pekka Korvenmaa
Professori, Taideteollinen korkeakoulu

Pasi Mäenpää
Kaupunkisosiologi, Helsingin yliopisto

Vuokko Nurmesniemi
Akateemikko

Tapani Ruokanen
Päätoimittaja, Suomen Kuvalehti

Raili Tang
Kuvataiteilija

Jussi Tiainen
Valokuvaaja, kustantaja, Parvs Publishing

Jukka Yli-Lassila
Kulttuuritoimittaja, kuvataidekriitikko

SEKÄ

Jugendsalin ystävät pirkko.vekkeli[@]hotmail.com)"

1 kommentti:

KirsiMy kirjoitti...

Kiitos tiedosta.