tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Alluusiosta

Jokunen viikko sitten selvittelin itselleni mitä on alluusio? Kun en ehdi kirjoittaa tätä tarkemmaksi, menköön tällaisenaan. Ehkä siitä on joskus jotain hyötyä jollekin.

Alluusio on puheen konfiguraatio, joka viittaa peitellysti tai epäsuorasti johonkin kohteeseen tai olosuhteeseen, mikä on tapahtunut tai ollut olemassa artefaktin ulkoisessa eli eksternaalisessa kontekstissa. Kirjallisessa yhteydessä kyse on keskeisestä teorian piirteestä: mikä on kirjallisen intention paikka tulkinnassa?

Alluusio eroaa intertekstuaalisuudesta juuri tekijän intentionaalisen pyrkimyksen perusteella.

Lukijan tai kuulijan tehtävänä on rakentaa yhteys lähteestä ulkoiseen kontekstiin. Oletus on, että vastaanottaja ymmärtää tekijän intention: siten kyse voi olla myös kulttuurisesta solidaarisuudesta tekijän ja vastanottajan välillä. Tällöin vastaanottaja ratkoisi tekijän peiteltyjä arvoituksia ja saisi onnistuessaan vahvistusta kulttuurisesta yhteydestään. Tutuksi havaittu vahvistaa yhteisöllistä kulttuurista tunnetta.

Aika ajoin tekijä voi tosin syventää alluusioitaan niin, että niiden merkitys väistämättä jää useimmille, ellei lähes kaikille, hämäräksi, jopa niin, että lopulta ne ymmärtää vain tekijä itse: tällöin on siirrytty yksityisen kielen käyttöön. Tälle päinvastainen tilanne muodostuu, kun tietty alluusio tulee niin yleiseksi, että siitä tulee klisee.

Vastaanottaja voi tietysti pyrkiä etsimään tarkasteltavana olevasta lähteen kokonaisuudesta myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole olleet tekijän intentiona: tällöin kyse on hermeneutiikan aspektista.

Alluusio on yhdensuuntainen tekniikka. ”Jos A allusoi B:hen, B ei allusoi A:han. Raamattu ei allusoi Shakespeareen, vaikka Shakespeare voi allusoida Raamattuun" tai ”Vain ajan ulkopuolella pysyttelevä jumalallinen kirjailija voi näyttää kykenevältä allusoimaan myöhempään tekstiin.” Tämä on ydinteema niissä kristillisissä lukutavoissa, jotka olettavat Vanhan testamentin profetioiden olevan luettavissa alluusiona tuleviin tapahtumiin.

R. F. Thomas on erottanut kuusi kategoriaa ”allusoivissa viittauksissa” tutkiessaan antiikin klassista runoutta Virgiliuksen Georgicassa.
1) Satunnainen viittaus, ”kielen käyttö, joka muistuttaa erityisestä edeltäjästä, kuitenkin vain yleisessä mielessä”, joka on puolestaan vain suhteellisen vähän tärkeä uudelle kontekstille.
2) Yksittäinen viittaus, jossa kuulijan tai lukijan oletetaan ”muistavan mallin kontekstin ja soveltavan tätä kontekstia uuteen tilanteeseen”. Tällainen on esimerkiksi erityinen yksittäinen viittaus Virgiliuksella, joka Thomaksen mukaan on tarkoitettu ”synnyttämään yhteyksiä tai tuottamaan ideoita 'on a level of intense subtlety'". (Miten tuon lopun kääntäisi?)
3) Itseviittaus, joka tarkoittaa runoilijan oman työn ”locusta”, paikkaa.
4) Korjaava alluusio, jossa imitaatio on selvästi vastakkainen alkuperäisen lähteen intentiolle.
5) Ilmeinen viite, ”joka näyttää selvästi muistuttavan erityistä mallia, mutta mikä lähemmässä tarkastelussa asettaa alkuperäisen intention kyseenalaiseksi”.
6) Moniviittaus tai konflaatio, joka viittaa yhtäaikaisesti monin tavoin eri lähteisiin ja joka siten sekoittaa ja muuntaa kulttuurisia traditioita.

Alluusio on laajentunut kirjallisesta yhteydestään käsittämään epäsuorat viittaukset mihin tahansa lähteeseen, mukaan lukien elokuvan ja visuaaliset taiteet.

Elokuvakritiikin parissa elokuvantekijän intentionaalisesti eksplikoimatta jätetyt visuaaliset viitteet toisiin elokuviin ovat saaneet englanninkielisen nimityksen homage (ransk. hommage). Yleisimmin tällä kuitenkin tarkoitetaan koko artefaktin sijaan viittauksia erityisiin elokuvan kohtauksiin tai tyylillisiin aspekteihin. Usein kysymys tällöin on parodiasta, joka ymmärretään kuitenkin voimakkaammin liioittelevaksi komedialliseksi keinoksi, kuin mihin alluusio periaatteessa antaa myöten.

Vieläkin pidemmälle mentäessä voidaan ajatella, että jopa todellisuuden tapahtumilla on allusoivia äänenpainoja, kun aiempi tunnettu tapahtuma kiertyy väkisin ajankohtaiseen tapahtumaan. Kyse voi olla yhtä hyvin ideoista, ajatuksista tai tunteista.

Usein alluusio on viittaus kaunokirjalliseen teokseen, paikkaan, tyylisuuntaan, historiaan, tunnettuun tapahtumaan, tarinaan tai henkilöön. Alluusio on epäsuoraa ilmaisua, jossa jokin tunnettu asia / lause muunnetaan toiseksi. Retoriikan termein kyse on usein metonyymien käytöstä.

Alluusio erotetaan konnotaatiosta, joka sitoutuu sitä laajemmin assosiaatioihin.

Alluusioilla voidaan myös rajoittaa asian ymmärtävien joukkoa, kuten tapauksissa jossa on pyritty välttämään sensuuria ja tekstin todellinen merkitys on luettava "rivien välistä".

Alluusioilla on monesti paikka myös komiikassa ja sarjakuvissa, jolloin kuva ja teksti muodostavat alluusion.

Alluusioilla on yhteytensä myös kääntämisen teoriaan, erityisesti käännöksiin liittyvien vieraannuttamisen ja kotouttamisen käsitteiden kautta. Minna Ruokosen työhypoteesin mukaan vieraannuttaminen merkitsee kohdekulttuurissa usein tuntemattomien alluusioiden säilyttämistä lukijalle saatettavassa käännöksessä. Kotouttaminen olisi näin tällaisten alluusioiden selittämistä tai korvaamista kulttuurisesti tutummilla alluusioilla.

11 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kiitos.

Alankin tästä lähtien puhua totuuden ja todellisuuden sijaan alluusiosta ;)

Iines kirjoitti...

Älä, Rauno. Sinulla ei kohta ole ainuttakaan selkeää suomenkielistä sanaa jutuissasi. Vaikka onhan se hieno se alluusio.

Rauno Rasanen kirjoitti...

iines

Tännekö asti sinun piti tulla vänkäämään minulle ;/

Sedis kirjoitti...

Minäkin muistan kuinka kohottava hetki se oli, kun ensimmäisen kerran kuulin sanan alluusio.

Siitä sen ymmärrykseen on pitkä matka ja kuoppainen, mutta kauppaa silti tehdä saan.

Iines kirjoitti...

Raunoseni,

minä nyt satun lukemaan säännöllisesti Sediksen blogia, joten en minä sinun peesissäsi tiennyt tulla. ;)

En vain malttanut olla sanomatta, kun minua huvitti niin suuresti viehtymyksesi alluusioon.

Rauno Rasanen kirjoitti...

iines kirjoitti

'En vain malttanut olla sanomatta, kun minua huvitti niin suuresti viehtymyksesi alluusioon.'

Mistähän näin voi päätellä? Olenko kirjoittanut, että rakastan alluusioita?

Näyttävät 'omat mielipiteesi' olevan ajoittain silkkaa väärin tulkintaa ja ennakkoluuloa.

Ainut, mikä voi sinut pelastaa tällaiselta subjektivismilta on tietenkin tietoinen ironia, mutta sitä tyylilajia sinä et hallitse - kiusoittelun ja ärsyttämisen kylläkin...ellei sekin sitten mene yleisen asenteellisuutesi piikkiin...

Sedis kirjoitti...

Ehdotan aseiksi myrkytettyä nakkimakkaraa.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Minä ehdotan sukupuoliaktia...

Iines kirjoitti...

Älkääs nyt pojat muhinoiko. Vaikka mitäpä se minulle kuluu.

Sedis kirjoitti...

Tähän eivät kansanedustajat kykene.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Ehheheh...iinekseltä löytyi huumorintajua.
Hänhän on niin vapaamielinen ihminen että...