torstaina, tammikuuta 24, 2008

Perinteinen romaani - V luku

... jatkuu
Lue ensin nämä
I luku / II luku / III luku / IV luku

Elämän perusasiat olivat kunnossa. Toistaiseksi pysyvän työpaikkani pilvenpiirtäjä pysyi vakaalla perustalla. Ei ainuttakaan maanjäristystä. Tulvat eivät täyttäneet katuja ja viemärijärjestelmä toimi mitä mainioimmin. Talven lumisateet olivat pysyneet aisoissa. Edellinen kesäkin oli vähäluminen. Jopa parantumattoman skeptikon oli myönnettävä, että jumalat hoitivat jo myyttisessä menneisyydessä sälytetyn hommansa eximia cum laude approbatur.
Jumalalla tarkoitan henkilöksi ymmärrettyjä yliluonnollista olentoa, jonka uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ja maailmahistorian lopputulosta.
Usein kriittiseksi heittäytyvän ihmisen luottamukseen tarvitaan useampia jumalia.
Käydessäni aasialaisessa temppelissä paikallinen opas ihmetteli sitä, että jotkut minunkaltaiseni voivat tyytyä yhteen jumalaan.
Camoon, tarjolla on tuhansia, opas sanoi ja heilautti kättänsä jumalpatsaita täynnä olevien hyllyjen suuntaan.
Sanoin että meillä päin on vain yksi jumala ja hänet on naulattu kiinni kahteen ristissä olevaan paaluun. Jumala on sitoutettu jumaluuteensa juuri noin. Naulaaminen ei riittänyt. Hänet murhattiin ja hänen vertansa juodaan uskon vahvistukseksi säännöllisin väliajoin.
Opas pudisti päätään surullisena ja pyyhki huolellisesti pölyä pullakalta näyttävän jumalan päältä. Sain katsoa patsasta. Sen pohjassa oli numero 2369.
Kaikki oli siis niin hyvin kuin maan ihmisellä voi olla. Hälytyksiä ei ollut eikä tarvinnut tehdä.
Haloo, onko Jumalalla? Onko vika kommunikaattorissa vai Elisalla? Yhdeksän kymmenestä veikkaisi jälkimmäistä. Se yksi on töissä vikapalvelussa.
Perinteisestä kasvatuksesta huolimatta en koskaan innostunut itseruoskintaan. Munkin tie ei ollut minun tieni. Rakastin enemmän kammiotani kuin kidutusta. Vain rationaalinen ajattelu lähensi minua uskontoihin ja heidän jumaliinsa. Rankkojen lumisateiden jälkeen eteläisen Helsingin talojen katot olivat paksun lumipeitteen alla. Katot olivat jyrkkiä. Ilmojen lämmetessä mikään ei pidätellyt tuhansien kilojen massoja vyörymästä suoraan jalkakäytäville. Jos jumalia ei olisi, Töölön porvarit olisivat kuolleet niiden alle jo vuosikymmeniä sitten.
Ilmastonmuutosteoria kyllä vieroitti minua tästä suojelukseen tarrautuvasta uskovaisuudesta.
Kollegan kanssa palkinto-oluella keskustelimme mahdollisuudesta laittaa kaikki uskonnot samaan huoneeseen muutamaksi kuukaudeksi. Kaikki televisioidaan suorana. Lähetystä voidaan seurata kaikkialla maailmassa. Katselijat saivat äänestää yhden uskonnon pois maailmankaikkeudesta joka viikko.
Ohjelmasta muodostuisi tietysti uskonto itsessään, kollega sanoi. Uskontoja on kyllä niin paljon, ettei ohjelma loppuisi koskaan.
Siinä olisi ikuisuuskäsitys realistisena jokaisen kauko-ohjaimessa, myönsin.
Emme kuitenkaan ryhtyneet toteuttamaan suunnitelmaamme, sillä emme päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi tuottaisi ohjelman.
Toisen piti tuottaa, toiselle jäisi puolustusjärjestelmän rakentaminen ohjelmasta tiputettujen uskontojen itsemurhahyökkääjiä vastaan.
Loppuiltana emme enää vaivanneet päätämme uskonnoilla. Olin silti ylpeä siitä, että muistin kaiken seuraavanaaamuna.
Kaikkein helpottunein olin siitä, että koko vuonna ei olisi enää kehityskeskusteluja ja tuloskeskusteluja. Työpäivät sujuivat kuin leikiten.
Fyysinen suorituskyky varmistui juomalla kymmenen kuppia kahvia päivässä. Henkinen vapautus oli tosiasia kun kupposellista höystettiin vietnamilaiskahvilan tuoreilla munkkirinkilöillä.
Henkinen vastustuskyky edistyi huutelemalla käytävällä liikkuville työtovereille ja soittamalla radiota. Keskuskomitean määräämät työtehtävät olivat kuin leikkiä. Hymyilin itsekseni niin että suupieliä koski.
Mikään ei voisi muuttaa tätä. Se oli ikuista.
Nirvana.
Ainoastaan sanat vaivasivat.
Ajatus romaanista piti minua valveilla öisin.

Ei kommentteja: