sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004

Historia tuomitkoon!

Julmimmat tuomiot sanelee evoluutio. Emme tunne 40000 vuotta nuorempia espoolaisia mammutteja, vaikka yksi sen lajitovereista tallasi viimeiset askeleensa Helsingin Herttoniemessä vain 11000 vuotta sitten. Siitä ei voi kuitenkaan päätellä espoolaisten mammuttien olleen millään tavoin helsinkiläisiä pahankurisempia. Mutta historian tosiseikaksi jää, ettei mammutteja enää tavata Espoossa.

Mammutin hampaisiin, joista ikä voidaan määrittää, ei muutenkaan voida soveltaa vanhan maailman sääntöä: "Silmä silmästä, hammas hampaasta".

Siteeraus on paha kyllä vasta 3500 vuotta vanha. Se on peräisin Hammurapilta, Babylon I:stä, ja osoittaa, että oikeudelliset pelisäännöt keksittiin aika myöhään.

Siitä lähtien turvattomuutta vastaan on taisteltu muutenkin kuin kukkasin.

Noituutta vai taikuutta?

Eräitä ilmiöitä laki ja oikeus on onnistunut hävittämään lähes tyystin Espoostakin. Jo Hammurapin laeissa mainituista noidista havaintoja tehdään nyttemmin niukalti.

Armon vuonna 1690 Vanttilan Ervastista oli varastettu iso ruissäkki. Talon emännän Marketan avuksi löytyi Riitta, joka oli valmis selvittämään rikoksen taikakonstein. Tarvinneeko sanoa, ettei isäntä ollut kotosalla.

Riittaa ei kannata sanoa noidaksi pelkästään tämän tapauksen perusteella, vaikka saattoi hän tietysti sitäkin olla. Mutta ketään ei ainakaan pyritty noitavoimin vahingoittamaan. Toisille pahaa tahtovan ja väkivaltaa käyttävän noituuden perinne elää nykyään ainakin saatananpalvonnassa.

Riitan yhteydessä on ehkä parempi puhua taikuudesta, sillä kyse näyttää olleen maagisten esineiden käytöstä taikariitissä. Muuten taikuudeksi ymmärretään monet nykyisinkin tutut ja turvalliset asiat kuten loitsiminen, ennustaminen, selvännäkö ja parantaminen. Niillä ei asioiden pitäisi mennä ainakaan huonompaan suuntaan...

Taikuutta olivat myös noitasapattikuvitelmat, sillä eiväthän ne ketään vahingoittaneet. Noitasapattikäsitys perustui eurooppalaiseen noitateoriaan 1400-luvulta. Sen mukaan noidat saattoivat lentää paholaisen luo noitasapattiin irstailemaan ja juhlimaan. Kristilliselle mielelle se oli vastenmielistä ja siksi siitä annettiin jo periaatteesta kuolemantuomio.

Espoossa noitasapateista ei liene ketään oikeuden eteen viety, mutta Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla tapauksia oli kymmenittäin. Se oli Ruotsin vaikutusta.

Nykyinen käsitys satojen vuosien takaisista noitaoikeudenkäynneistä on se, että noitia vainottiin ja kohdeltiin huonosti. Silti on huomattava, että noidat olivat useimmiten syyllisiä siihen mistä heitä syytettiinkin. He noituivat pahantahtoisesti vahingoksi toisille ihmisille. Rangaistukset olivat kyllä kovanlaisia.


Riitan taiat

Riitta asetti virsikirjan ja neulan seulaan, ja Jeesuksen Kristuksen nimeen vedoten hän pyysi läsnäolevia mainitsemaan mahdollisten syyllisten nimiä. Kun isännän sisaren Karinin nimi mainittiin, seula pyörähti ympäri näennäisesti itsestään. Koska kaikki uskoivat vankkumatta taikavoimien olleen ihmeen takana, syyllinen oli varmuudella paljastunut.

Taika ei sinänsä tähdännyt vahingoittamiseen, mutta väkivallalta ei silti vältytty. Isäntä pieksi kotiin tultuaan sisarensa julmasti. Asia ei jäänyt siihen.

Ilmiannettu Riitta Pekantytär tunnusti käräjillä taikatekonsa. Hän sai tuomion myös Jumalan nimen käyttämisestä väärin, toista käskyäkin oli rikottu. Maalliseksi tuomioksi tuli 40 hopeataalaria sakkoa kaikille naisille, myös seulaa pitäneelle Annalle. Se kuka varkauden oli tehnyt ei oikeutta kiinnostanut eikä myöskään talon isännän väkivaltaisuus.

Taikuustuomioille oli tyypillistä, että tuomittuja oli useita. Taikatemppuja ja niiden vaatimia riittejä kun ei voi kunnolla yksin harjoittaa. Noidat saatiin kiinni yleensä yksitellen.

Tuomitut naiset istutettiin varmasti vielä musta- eli häpeäpenkkiin, sillä tuomioita jakoi myös kirkko. Sen jälkeen he saivat julkisen synninpäästön ja asia oli sillä erää virallisesti sovitettu. Maineen palautuminen oli tietysti eri juttu. Tahra jäi vaikka kuinka olisi liottanut.
Ruumiilliset tuomiot olivat sangen lievät, joka johtui siitä, että Jumalaa oli vain halvennettu, mutta ei sentään pilkattu. Siitä olisi voinut saada kuolemantuomion.


Kuolemantuomiot

Omia vanhempia kohtaan käytetystä väkivallasta, eläimeen sekaantumisesta ja kaksinkertaisesta huoruudesta (= molemmat naimisissa) saattoi saada kuolemantuomion.

Kahdesta ensimmäisestä myös tuomittiin hengenmenoon 1700-luvun Espoossakin. Viimeinen rauhan oloissa annettu kuolemantuomio Suomessa pantiin toimeen 1820-luvulla.

Korkeinta rangaistusta ei annettu noin vain, vaan kaikki tapaukset vietiin korkeampaan oikeusasteeseen. Espoossa tämä tarkoitti Turun Hovioikeutta, jossa kuolemantuomiot yleensä lievenivät. Hovioikeus lienee arvioinut todisteita paikallistuomioistuimia tarkemmin.

Todistajien villeimmät kertomukset saattoivat epäilyttää ainakin noitajutuissa. Silti kuolemantuomio kerran pantiin toimeen, vaikka kyse ei ollut murtovarkautta kummemmasta rikoksesta. Muista 1700- luvulla kuolemaan johtaneista rikoksista tyypillisin oli pikkulapsen surmaaminen, minkä voi arvella johtuneen suoraan salavuoteudesta annettujen rangaistusten raskaudesta. Niistä, kuten pikaistuksissa tehdyistä tapoistakin tekijä selvisi hengissä.

Vanhempien pahoinpitelystä annettuja kuolemantuomioita oli 1700-luvulla muutamia. Seipäällä isänsä päähän haavan lyönyt renki ja komisario-isänsä verille mukiloinut tytär saivat kuolemantuomion. He rikkoivat "Jumalan lakia", sen neljättä käskyä.

Tavallisesti semmoinen tuomio pantiin toimeen hirttämällä. Sotilasarvon omaavat rikoksentekijät kuitenkin mestattiin kirveellä. Eläimiin sekaantuneen mestattu ruumis taas poltettiin yhdessä asiassa saastuneiden eläinten kanssa. Ihmiset ja eläimet ovat eri asioita.

Kuolemantuomion oheisrangaistuksena saatettiin kieltää myös vihittyyn maahan hautaaminen. Ruumiit kuskattiin kauas erämaahan. Samankaltainen unohtaminen koski myös itsemurhan tehneitä. Hirttäytyneet saatettiin vielä 1600-luvulla jättää roikkumaan vuosikausiksi siihen mihin olivat ripustautuneetkin. Hylättyjen talojen uumenissa saattoi hyvinkin piilotella karmea salaisuus.

Periaatteessa kuolemantuomiota voitiin vielä koventaa. Poikkeuksellisen raskauttavissa olosuhteissa tehty rikos saattoi antaa aiheen syyllisen teilipyöräkäsittelyyn.

Kyse oli sen luokan visuaalisesta tapahtumasta, että filmattuna moinen splatter kiellettäisiin jopa elokuvatarkastamossa, päinvastoin kuin kuolemaantuomion mahdollistaneiden tekojen esittäminen.

Niin historian moraaliset tuomiot muuttavat näkemystämme siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

2 kommenttia:

Hyvärinen J. kirjoitti...

Ei tuommoisia (viitekirjoituksen alkuosa) saa vastuullinen tutkija kirjoittaa! Tälläkin hetkellä moni miettii, mikä silloisessa Espoossa teki elinolosuhteet niin paljon ankarammiksi kuin silloisessa Helsingissä, että mammutitkaan eivät siellä pärjänneet. Joku "erektuslaista" historiakäsitystä kannattava kuntapäättäjä voi vaikka ryhtyä perustelemaan tällä mielipiteitään pääkaupunkiseudun kaavoituspolitiikkaa tai joukkoliikennettä koskien.

Pipsa kirjoitti...

Aika kiva tämä uusi ulkoasu. Mä olen aika koukussa sun blogiin :)

Tuli kirjoituksestasi väkisinkin mieleen viime kevään luennot ja Heikki Pihlajamäen Johdatus varhaismoderniin oikeushistoriaan-kirja :) Tosin sinun tekstisi on paljon mielenkiintoisempaa.