Minä ehdin varmaankin ensin:
Julistan omasta puolestani Blogistaniin joulurauhan. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille tasapuolisesti. Tämä koskee tietenkin myös joulun vihaajia, joiden on syytä lopettaa joulun dissaus ja jatkaa sitten Tapaninpäivän jälkeen.
Pikkujoulun jälkeen olemme alkaneet jo lauleskella joululauluja - karaokessakin White Christmasia, joka on oikein pyryn kanssa tulossa tännekin - samalla, kun lueskelee tulleita joulukortteja. Tänä vuonna kävi niin, että tuli useampi kuin lähti. Ensi vuonna sitten varmaan taas toisinpäin.
Kotona leivotaan huomenna joulutorttuja ja piparkakkuja, valmistetaan porkkanalaatikko, lanttulaatikko ja tehdään rosolli. Huomisen ja ylihuomisen välinen yö varmaan paistetaan joulukinkkua. Innokkaimmat siivoavat.
Jouluaaton aamuna keitetään koko poppoolle jouluinen riisipuuro, lounaalla on sitten jo laatikoita ja kinkkua. Rosolli testataan. Illan pimetessä ajoissa hankittu joulukuusi tuodaan sisälle ja lapset koristelevat sen aina yhtä iloisena. Osa porukasta käy haudoilla sytyttämässä kynttilöitä. Joulurauhan julistaminen kuunnellaan radiosta ja katsotaan varmaan vähän televisiostakin, vaikka se toosa on jouluna sivutehtävissä. Joulurauhaa saa rikkoa vain kännykän piippaus - viestiliikenne on tukossa koko illan, mutta muutamalla kymmenellä viestillä siitä selviää.
Jouluaaton iltana saunotaan, syödään iltaruoka ja vihdoin tulee pukki, joka kysyy: "Onko täällä kilttejä lapsia?" "On, tietysti", kaikki vastaavat. Pukille lauletaan ja harmonilla säestetään "Joulupukki, joulupukki", ja sopivan ikäiset voivat esittää muutakin mukavaa, jos esiintymishaluja on. Jotkut käyvät sukulaisissa muuallakin käymässä, muuten ilta menee jutellessa, suklaata naposteltaessa ja kun ahtaus alkaa tuntua, lukiessa omassa alkovissa. Varmaan aikuiset ottavat lasin punaviiniäkin ja napsivat herkkuja.
Joulupäivä on rauhan juhla, ja se vietetään suurperheessä, paitsi mitä kävelyllä käydään, jos lämpö ei alita 20 miinusastetta. Jotkut saattavat käydä joulukirkossakin, nykyäänhän on näitä yöpalveluksiakin. Meillä suurperheeseen kuuluu luterilaisia, ortodokseja ja ateisteja. Ihan tasaisesti kaikkia aatteita kannatetaan - joulu on ekumeenista menoa.
Hauskan ja vähän riehakkaamman joulun pito alkaa Tapaninpäivänä. Tapaninajelu jää varmaankin väliin, kun kännykkä alkaa puoleltapäivin piipata. Tutut soittelevat kapakista, että missä sitä viivytään...
2 kommenttia:
Kuule sedis.
Koska tiedän, että Ainailona lukee säännöllisesti sinun blogiasi, mutta minun vain satunnaisesti, niin haluaisin näin vanhana ystävänä kysyä, että saanko lainata vähän tätä sinun kommenttilohkoasi toivottaakseni Ainailonalle henkilökohtaisesti pikanttia joulua.
Ja nyt kun kerran rupesin niin voisin laittaa herttaisen sydämelliset jouluntoivotukset tyttärellesi, vaimollesi ja sinulle myös.
Jos tämä bloggaaminen on jotakin ajatuksia aiheuttanut, niin yksi päällimmäisistä on kyllä se, että sinun kanssasi voisi olla antoisaa vetää jossakin kohdassa perseet olalle.
Toisaalta kun nyt kerran rupesin, niin voisin tällä tavoin keskitetysti hoitaa kaikki sinun vakituisesi, joita minä erityisesti arvostan siitä syystä, että he seuraavat säännöllisesti vain laatublogeja.
Eli Maalainen siellä moikka ja hyvää joulua.
Hyvärisen Juuso, zup zup zup ja rattoisaa sinne valkeakoskelle. Tulisitko sitten joskus Sediksen ja minun kanssa ryyppäämään ihan aikuisen oikeasti?
Ja Sven siellä kulman takana, kyllä säkin voit tulla, eikö voikin Sedis?
Marleenaa olen lyönyt laimin jo pitkään ja siitä minulla on paha mieli. Joulusuukko lähtee tästä sinun jouluposkellesi.
Ja kaikille teille kaltaisilleni Sedisfaneille yhdessä ja erikseen Kauheen ihanaa joulua kaikille, siis ihan oikeesti.
Siis Kansallis-Kirjallinen Blogimiitti pystyyn. Urheilukisojen aikaan ensi kesänä viimeistään.
Lähetä kommentti