sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Hilltykäämme yhdessä!

"Mitvit oli julkisuudenkipeydessään säveltänyt ja sanoittanut kappaleen, jonka nimi on ”Anssi ei oo mikään Paska”", valitti hoteista hotein toimittaja Anssi Miettinen (HS) elämänsä ensimmäisen blogin kuudennessa kirjoituksessa.

Ilmeisesti Nötköt oli kirjoittanut pakinansa väärällä tavalla: sitä ei varmaan olisi sellaisenaan valtalehteen printattu.

Sitä olisi puulattu ja hiottu. Vähän ehkä sensuroitukin. Tasapuolistettu ja vielä viilailtu. Prosessin aikana yhä tiukemmaksi ja epätoivoisemmaksi käynyt pomo, jonka käyttäytymisestä ei puutu naurettavia piirteitä, olisi sen lopulta hyväksynyt nyökkäillen. Silittänyt sankarillisesti dead linensä ja kaikki vastukset voittanutta toimittajaa. Päästänyt uusille laitumille. Uuteen tuntemattomaan.

Seuraavan kuukauden aikana toimittaja matkaa jälleen jokilaivassaan yhä syvemmälle ja syvemmällä pimeyden ytimeen. Laivasta hän ihmettelee peloissaan mantereelta kuuluvia ääniä. "Ne" ovat siellä, "me" täällä laivassa. Onneksi, toimittaja puuskahtaa leveän hymyn kanssa.

Mutta näinhän ei käynyt. Anssi on vakavissaan, Blogistanin mallioppilas. Ja oppii tavoille nopeasti. Jätkät hei! Se löi heti takaisin.

Blogeihin tutustuva toimittaja läiski melkein ensi töikseen julkisuudenkipeyden märällä rätillä Blogistanin kolmanneksi suosituinta blogia. Räjähdysmäisen hotti nousukasuros haastoi vanhan paviaanimestarin. Kaikki menee suunnitelmien mukaan!

Me voisimme tietysti rollia Mimosalle, Anssin kuvitteelliselle pomolle, jonka televisiosarjamainen hahmo nostaa sankaritoimittajan vieläkin korkeammalle sillä kiikkerällä jalustalla, jonne hänet on ilmeisen vastentahtoisesti pantu kuin sivutöinään Blogistania tarkastelemaan. Yllättävän korkealle. Siis sillä jalustalla.

Ihan totta, Anssi. Nimimerkillä kirjoittavaa ja valokuvista aina kieltäytynyttä kirjoittajaa on paha sanoa julkisuudenkipeäksi.

Enemmän se sopisi toimittajaan, joka kuvan kanssa heeboilee kirjoittamassa minä-muotoista juttua, jonka "mise en scene" on kuin parhaimmastakin reality-tai suorastaan poliisisarjasta. Niissä pomotkin ovat tuollaisia.

Sitä paitsi toimittajat elävät julkisuudenkipeydestä. Pahinta on sellainen toimittaja, joka on julkisuudenkipeä itse.

Hyvin on menetelmä purrut. 152 tilaajaa muutamassa päivässä, linkki löytyy jo 75 blogista, tämän kirjoituksen jälkeen vielä useampi. Ja sitten ne vielä sanovat, että kärkeen eivät hyvät blogit nouse.

Mutta onhan oikeitakin hiiltymisiä. Sven on ilmeisesti hankkimassa taloa Italiasta.

5 kommenttia:

mitvit kirjoitti...

Kyllä minä tuonkin tulkinnan ymmärrän. Luulen kuitenkin, että arvon toimittaja viittasi ihan vaan tuohon vaatimattomaan kirjoitukseeni, joka tosiaan oli rakennettu julkisuudenkipeyden idealle. Minä luottaisin toimittajan huumorintajuun tässä asiassa.

Muutenhan kommenttinsa haiskahtaisi nokittelulta, ja sehän olisi aika hassua. Blogi-nokittelua ... aahhahhaa... noki-blogittelua... huiiiii.

Eihän me näitä hommia niin vakavasti oteta. Kiitos kuitenkin lämpimästä ajatuksesta, paviaanimestarista ja Nötkötistä. Nötköt. Ihihi.

Julkisuus, suloinen julkisuus. Täältä tullaan, oi kristallikruunut ja hanhenmaksaa notkuvat pöydät!

Sedis kirjoitti...

Me jotka emme tiedä, joudumme aina tekemään tulkintoja. Nötköt tuli tietysti loppusoinnullisesti mieleen mitvitistä ja runoudesta, puhe mestarista oli tietysti vain symbolista. Tiedän, selityksiä.

Mutta me jotka emme tiedä, joudumme aina selittämään.

Selityksiä ja tulkintoja. Sitä se elämä on. Ja tarkoitus.

Sun äitis kirjoitti...

Nythän mä sen hogasin!

Sedis ei kenties ole, ja tuskin pyrkiikään olemaan, mikään varsinainen huumoriblogi. Mutta huumorikommentaattorina Sedis on aivan omaa luokkaansa!

Sedis kirjoitti...

Jes ja tässä umlautittomassa maailmassa sille luokalle on annettu nimikin: Ö-luokka!

Marleena kirjoitti...

Asiaa puhut, veli hyvä :)