sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

Laskurin tuloksia

Olen huomannut, että erilaiset kävijäluvut kiinnostavat ainakin joitakin blogosfäärin kirjoittajia. Joidenkin toplistan kärjessä olevien blogien
ilmoitettuja lukijämääriä on väliin epäilty. On puhuttu pahantahtoisesti jopa manipulaatiosta. Itse en ole semmoista havainnut, päinvastoin, vuosien varrella satunnaisesti esiin tulleet luvut suosikkiblogien kävijämääristä ovat olleet järkeenkäypiä.

Yleisempää on kuitenkin pienenä pidetyn lukijamäärän päivittely ja suoranainen vähättely. Siinä nyt ei ainakaan ole mitään järkeä, sillä lasti kaatuu uskollisten lukijoiden niskaan (jotka siis joutuvat sitä itkemistä katsomaan...).

Koska entinen laskuri alkoi pukata mainoksia tekstini päälle, asetin uuden laskurin viikko sitten. Olen blogannut varsin tasaisesti läpi viikon. Useamman päivittäisen bloggauksen tulokset näkyvät korkeampina lukuina.

Mutta vuorokaudenkaan tauko ei laske kävijämääriä dramaattisesti. Olen päätellyt siitä, että osa vakinaisista lukijoistani käy etsimässä päivitystä rutiininomaisesti. Niin minäkin teen erityisesti silloin kun blogilista on juuttunut piikkimattoon.

Maksimiin pääsee kolmella päivittäisellä bloggauksella: aamubloggauksella noin kahdeksan aikaan, päiväbloggauksella noin klo 11 ja oikein ajoitetulla iltabloggauksella.

Blogilistan oikuttelu tekee tämänkaltaisen laskelmoinnin käytännössä mahdottomaksi. Toinen syy laskelmoinnin välttämiseen on se, ettei siitä ole mitään hyötyä.

Tietysti voi olla piristävää miettiä, millä keinoilla lukijamääriään voisi maksimoida - sitä kaikki kaupalliset blogit tekevät - mutta käytäntö opettaa, että kasvua tulee jos on tullakseen. Blogien luontoon kuuluu pitkäaikainen luotettavuus sekä ilmestymisen että kirjoitusten "tason" suhteen. Niin tulee tulosta.

Järjestelmä on äärimmäisen demokraattinen. Vain lukijat päättävät, mutta eivät onneksi yksi kerrallaan, vaan ryhmänä, vaikkakin useimmiten toisistaan tietämättä. Lukijat tulevat ja menevät yksilöinä - ryhmäilmiöt ovat harvinaisia, mutta kyllä niitäkin on vuosien varrella nähty. Huonon käyttäytymisen tuloksena lukijamäärä voi pudota helposti puoleen, kun boikotteerauksesta tulee tosiasia. Ikuista sekään ei tietysti ole.

Hämmästyttävintä on se, että monet lähes päivittymättömät blogit säilyttävät tilaajamääränsä. Siitä voi päätellä, että odottaminen muodostaa blogistanin viehättävyydestä merkittävän osan. Odottamisen viehättävyys näkyy myös tuossa tavassa käydä tarkistamassa tutun blogin päivitystilanteen rutiinilla, apuvälineitä käyttämättä.

Olen siis Blogilistan kuudenneksi linkatuin blogi ja top-listalla tilaajamäärin mitattuna 16., mihin oikeutti 203 tilaajaa. Kertoimet voitte siis laskea itse helposti. Päivittäinen kävijämäärä on 2,1-2,7 -kertainen: pidemmällä aikavälillä se vaihtelee ylöspäin, sillä piikit voivat nostaa kävijämäärän jopa tuhanteen, puoleentoista tuhanteen. Tällaiset kävijäpiikit voivat johtua ulkopuolisesta linkkauksesta (yleensä yksittäinen bloggaus), seurapiiritapahtumasta (Kuukkeli-gaala) tai onnistuneesta meemistä.

Mutta tässäpä viikon lista. Sarakkeet ovat: Päivämäärä. Sivuselaukset.Kävijämäärä.

Saturday 24th Sept 2005 745 424
Friday 23rd Sept 2005 620 417
Thursday 22nd Sept 2005 775 458
Wednesday 21st Sept 2005 856 530
Tuesday 20th Sept 2005 674 467
Monday 19th Sept 724 471
Sunday 18th Sept 737 441

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuota, etsin sitä pitkää ktjua tuolta arkistostasi, jossa oli postaus MBTI-perstyyppitestistä ja bloggaajien tuloksista.En löyvä! Kävin arkistot mielestäni läpi ihan huolella ja eikös se ollut toukokuussa kun se villitys oli päällä? Onko sulla kopiota siitä?
-minh-

Jari Sedergren kirjoitti...

Sun äitis taisi juuri äsken linkata siihen. Noin suurin piirtein 25 toukokuuta se oli.

Jari Sedergren kirjoitti...

Minh! Tässä sen testin tulokset.

Anonyymi kirjoitti...

Selkeyttäisikö pilkun käyttö listaasi?

vrt:
Saturday 24th Sept 2005 745 424
ja
Saturday 24th Sept 2005, 745, 424

Luettavuus kun ei aina ole kiinni siitä fontin koosta ;)

Jari Sedergren kirjoitti...

Ei tuon pitänyt olla vielä ylivoimaista. Edes sunnuntaina.

kiltti ihminen kirjoitti...

Ihan vaan uteliaisuutta: kuinka paljon kävijöissä suunnileen on hakukoneiden kautta tulevia? Ajattelin vain kun sulla on merkinnöissä aika paljon asiaa, nimiä ja tietoa, niin luulisi blogiisi eksyvän muidenkin kuin epätoivoisten "miehiä sukkahousuissa" -typpien. Itsekin kerran hain tietoa eräästä järjestöstä, josta oli tosi vaikea löytää mitään ja musta oli tosi hauskaa että yksi hakutulos johti sinun blogiisi. :)

Jari Sedergren kirjoitti...

Aika paljon. Alle puolet kuitenkin parhaimmillaankin.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se ylivoimaista ollutkaan, mutta silmäni hahmotti luvut ensin satoina tuhansina.

Anonyymi kirjoitti...

Blogistaniassa taitaa maailmanjärjestys olla hieman erilainen kuin muualla. Kaupallisten www-palvelujen kävijätilastoja pitkään katselleena olen huomannut trendin että maanantai on viikon kiireisin päivä, tiista - keskiviikko ovat hieman hiljaisempia ja torstaista lähtee selkeä laskeva suuntaus perjantaihin. Lauantain ja sunnuntain liikenteet ovat n. 50% arkiliikenteestä, sunnuntai hieman vilkkaampana.

Tuntitasolla katseltuna kiireimmät tunnit ovat juuri ennen lounastaukoa ja ennen työpäivän päättymistä. Kolmas piikki osuu n. klo 18.30 - 19.30 aikoihin, eli silloin on päivällinen syöty ja tiskit siivottu.

Anonyymi kirjoitti...

Hieman sisäpiirin tietoa Blogilistasta, jos kiinnostaa:

Kävijäpiikit osuvat välille 12-14 sekä 20-21. Selvästi aktiivisin käyttöaika on välillä 9-24.

Blogilistan hidastelun poistamiseksi tehdään juuri parastaikaa hommia. Tulemme saamaan tehokkaamman palvelinalustan joka toivon mukaan poistaa kokonaan ajoittaiset hyytymiset.

Eilen aktivoin uuden säännöllisesti ajettavan optimoijan, joka toivon mukaan näkyy myös hieman käyttönopeuksissa.

Blogilista näkyy myös oman saitin joissain kävijätilastoissa. Koneelta krypton.nebula.fi tulevat haut ovat blogilistan hakubottiin liittyviä ja niitä tulee keskimäärin 9 kpl vuorokaudessa.

Tosin sellaiset kävijätilastot jotka perustuvat sivulle laitettavaan kuvaan tai javascript-ohjelmaan eivät rekisteröi blogilistan hakubottia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos linkistä. Tuota MBTI- perstestiä käytetään muuten aika laajasti ihan työpaikoillakin. Äitini pitää johtamis- ja muita kursseja ja on monta vuotta käyttänyt tuota niillä. Ihmiset ovat siitä tosi innostuneita, eikä se ole (minusta) mitään horoskooppihömppää, joskin testin suomenkielinen versio on outo. Huonosti suomennettu, koska toistaa useasti samat kysymykset.
Englanniksi saan aina tuloksen ENFP ja suomeksi INFP...
-minh-