perjantaina, syyskuuta 09, 2005

Politiikkaa

Nyt olisi aihetta poliittiselle bloggaukselle. Demarien ministerirumba oli hämmentävän laaja, eikä perusteluja juuri ole kuultu. Perusteluja ei tarvittu ehkä siksi, että suuret ratkaisut Matti Vanhasen hallituksen loppukaudelle on jo tehty. Tämä on toimeenpaneva kokoonpano, joka osoittaa puheenjohtajan vallan, johtajuuden kaapin paikan SDP:ssa.

Pätevän oikeusministerin Johannes Koskisen tilalle tulee toinen ministeri, Leena Luhtanen, joka ei ole oikeudellisia kysymyksiä juuri (oman ministerialansa ulkopuolella) harrastanut, kuten oppositio lohkaisi. Se antaa ministeriön virkamiehille suuren vallan - eli juuri päinvastoin kuin mitä pääministeri luonnehti. Ehkäpä muutama "jäissä" ollut lakihanke huitaistaan uuden ministerin aikana sujuvasti läpi. Se, että muutamia joutuu varmasti myös jäihin, on aivan yhtä päivänselvää.

Korkeakoulupolitiikasta vastaa ministeri, jonka voi olettaa tuntevan juuri rakennetun jättimäisen säästöohjelman paremmin kuin muun korkeakoulupolitiikan. Vasemmalta tullut pelko on aiheellinen, eikä painostus pure Antti Kalliomäkeen. Mutta kyllä yliopistoväki on vaisua: ainoa kommentaari on valitus siitä, että on tätä vaikea toteuttaa tätä alasajoa. Jääkö supistuksien jälkeen uuteen palkkajärjestelmään enemmän jaettavaa vai supistetaanko palkkasaalista samassa määrin?

Sujuvasanainen ja asioihin hyvin perehtynyt ja tehtävässään myös julkisesti esiintymään kyennyt Sirkka-Liisa Mönkäre lähetettiin kotijoukkoihin. En tiedä miksi, enkä ymmärrä.

Eero Heinäluomalta vaativa valtiovarainministerin tehtävä varmasti loppukaudelle onnistuu, pysyyhän nykyinen vielä hallitusremmistä, enkä usko liikenneministerin tehtävienkään olevan uudelle nuorelle, mutta sekä yhteyksiltään että kokemukseltaan riittävälle naisministerille liian vaativa tehtävä. Ylehän on jo hanskassa, kommunikaatiomarkkinoilla ei ole mitään uutta tiedossa ja tiepaketti runnottu läpi. Lunki homma opetella.

Pitäisiköhän pistäytyä Juttutuvassa höristämässä korviaan.

18 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Korkeakoulupolitiikasta vastaa ministeri, jonka voi olettaa tuntevan juuri rakennetun jättimäisen säästöohjelman paremmin kuin muun korkeakoulupolitiikan.

Sinä kun olet asioita aika kauan seuraillut, niin milloinkahan meillä on viimeksi ollut opetusministeri jolla on ollut korkeakoulupolitiikkaan tuntumaa? Olikos Gustav Björkstrand aikoinaan siinä hommassa? Eipä toki korkea oppiarvo tai yliopistovirka vielä ansiokasta koulutuspoliitikkoa tee. Tuntuu vain kuitenkin jäävän mieleen nämä hallituksen jakojäännökset.

Petteri Oksa kirjoitti...

Pientä selitystä, ehkä:

http://merkintoja.blogspot.com/2005/09/ministerikierrtys.html

Anonyymi kirjoitti...

Ei paljoa koulutus, kokemus ja pätevyys saati sivistys paina demarien valinnoissa. No sehän on selvä kun vvm:ksi nousee ylioppilas ja sakilainen politrukki niin pätevimmät ministerit pannaan syrjään ja loput kiertoon horjuville oudoille palleille. Lipponen käytti vastaavaa keinoa nostaen kakkosnaiset ykköseensä. Maan kannalta onkin enimmäkseen sitä parempi mitä heikommat ministerit ymmärtäen itsekin asemansa demareilta on asialla väärillä palleillaan, ei tapahdu kuten Rajamäelle bussipalautuksen kanssa.

Sun äitis kirjoitti...

Minäkään en voi ymmärtää Mönkäreen heivaamista! Miten demareilla on varaa lempata niin fiksu ja varmasti esiintyvä ministeri?

Sedis kirjoitti...

Tuo Petterin (= demarinuorten pj.)antama linkki kannattaa käydä katsomassa.

Ja sitten miettiä mitä se Koskisen ja Mönkäreen poistamisen antama vauhditus vaaleihin tarkoittaa... Eläkkeelle tai virkaan ja ulos politiikasta? Tai mitäs se, että se oli Heinäluoman näköinen päätös... Voimapolitiikkaa, kilpailijoiden karsintahakkuut...

Sedis kirjoitti...

Hallitus on ohjaillut korkeakoulupolitiikkaa hyvin voimallisesti ministeristä huolimatta.

Ministerit eivät ole uskaltautuneet kovin selkeästi omia linjojaan tuomaan esiin, vaikka huomattaviakin rahalisiä on aina väliin tarjottu - niiden toteutuminen on ollut sitten jo vähän eri juttu.

Sosiaalidemokraattien kannatus yliopistoissa on mitätön opiskelijavaaleista lähtien. Yliopiston ulkopuolella kannatus on valtaisa.

Demarit ajavat tätä korkeakoulujen (porvarillista) autonomiaa alas joka suunnasta: keskusohjauksella (mm. vuokrakäytännön toteuttaminen, hallintouudistuksen suunnat, rahoitus), ammattikorkeakoululla (joka tuli saamarin kalliiksi, muuten, ja on pakko ajaa osin alas nyt) ja avoimen yliopiston ratkaisuilla (joka oli vain hösäys, sillä se oli helppo torpata: tutkintojen suoritusoikeutta ei voi siirtää yliopistoilta pois, vaikka ammattikorkeakoulujen nimikerumba onkin ollut naurettavaa).

Kyse ei ole ministeristä, vaan puolueesta. Mutta kuten Petteri kirjoittaa, Kalliomäki ei tule keskittymään yliopistopolitiikkaan: yliopistohan ajettiin jo alas äskettäisillä kuristuspäätöksillä.

Tiedemies kirjoitti...

Mönkäre on jarruttanut sosiaali- ja terveysalan kehitystä kympillä koko uransa ajan. Hyvä, että heivasivat pihalle. Nyt virkamiehet pääsevät runnomaan läpi ne oikeasti järkevät ehdotukset, joita on jarrutettu.

Petteri Oksa kirjoitti...

jeh, Sedis näyttää lukevan rivien välit erinomaisesti ja melko oikeinkin ohi varsin diplomaattisen politiikan kielen(i).

Vauhditus tosin tarkoittaa myös sitä, että uusilla ministerikasvoilla hankitaan uusia äänestäjiä.

Pelin politiikkaa. Jotkut pitävät. Minä en niin kauheasti.

Tuo yliopistokannatus tosin ei ole ihan niin yksioikoinen juttu kuin Sedis esitti.

Sedis kirjoitti...

Toki henkilökunnassa kannatusta löytyy.

Silja Orvokki kirjoitti...

Oli korkeakoulutuksesta vastaava ministeri kuka tahansa, niin yliopistoja ajetaan alas. Tämä ei ollut postauksesi aihe, mutta en vain ymmärrä, miksi suomen vanhin ja suurin yliopisto pitäisi laitaa lihoiksi. Mielummin pitäisi siirtää rahoja maakuntayliopistoista ja ammattikorkeakouluista (mitä ihmettä nekin ovat?) Helsinkiin ja antaa tehokkaimman suomalisen yliopiston kilpailla euroopan kanssa.

Jarkko kirjoitti...

Korkeakoulupolitiikan suuntaan liittyy suuria näkemyksellisiä eroja, jotka pelkistyvät akateemisen yhteisön, elinkeinoelämän ja poliitisten puolueiden näkemyksiin.
Autonomia valtiosta on suhteellinen asia, valtiohan rahoittaa tällä hetkellä km. 40 % yliopistojen budjeteista. Autonomia on myös periaatteellisesti suhteelinen asia (ks. esim. blogni). Korkeakoululaitoksen laajamittainen laajentaminen on johtanut myös muissa kehittyneissä länsimaissa tilanteeseen, jossa valtion asema korkeakoululaitoksen ohjaamisessa ja erityisesti rahoittamisessa on pienentynyt. Suomessakin eletäänkin eräänlaista murrosvaihetta, jossa korkeakoulutusta ei ajeta valtion osalta alas, vaan valtion osuutta korkeakoulutuksen vastuullisena ohjaajaosapuolena murennetaan, mutta toisaalta valtio pitää vielä kiinni lakiperustaisesta ohjaamisesta. Tämä on nähdäkseni suuri ristiriita korkeakoulujen, erityisesti yliopistojen, todellisen kehittämisen kannalta. Tässä tilanteessa valtio ikäänkuin sääntelee yliopistoja ja yliopistot joutuvat toimimaan pelkistetysti sekä sääntelyperustaisessa että markkinaperustaisessa toimintaympäristössä.

Sedis kirjoitti...

Epäilemättä tämä kuristuspolitiikka johtaa todelliseen tapahtumaan: yliopistojen oman varainhankinnan vapautumiseen. Varoja hankitaan markkinaperusteisella toiminnalla, sillä Suomessa ei ole rikkaita lahjoittajia.

Jarkko kirjoitti...

Jostain muistan lukeneeni, että yhdysvaltalaisten (eliitti)yliopistojen rahoitus perustuu kolmeen kutakuinkin yhtäsuureen tulosegmenttiin: valtion, yksityisten/yritysten rahoitukseen ja opiskelijoiden lukukausimaksuihin. Todennnäköisesti Suomessakin kaksi viimeistä korostuu tulevaisuudessa.

Jarkko kirjoitti...

Edellisestä unohtui, etten näe valtion toimia kuristuspolitiikkana, pikemminkin eräänlaisena massayliopistovaiheen luonnollisena kehitystilana. Esim. brittiläisten yliopistojen rahoituksesta jo yli puolet on ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuolinen rahoitus käsitteenä on kuitenkin ongelmallinen, sillä esim. Suomessa ulkopuoliseen rahoitukseen luetaan luonteeltaan julkinen rahoitus, jota esim. Suomen Akatemia myöntää.

Sedis kirjoitti...

Luonnollisia olotiloja ei ole tässä meidän keinotekoisessa maailmassamme. Siksi se on sananakin pannassa. Kun kuulet sanan "luonnollinen", poista varmistin.

Hallitusohjelma toteaa, että yliopistojen rahoitus turvataan lainsäädännöllä. Yliopistoissa harjoitettavan tieteellisen tutkimuksen ja ammattikorkeakouluissa tehtävän tutkimus- jakehitystyön perusedellytyksiä vahvistetaan.

Kun sitten toimitaan päinvastoin, kyse on kuristuspolitiikasta.

Sedis kirjoitti...

Budjettiesityksessä lukee näin:

"Yliopistot kehittävät yhteyksiään muuhun yhteiskuntaan ja elinkeinoelämään tehostamalla liiketoimintaosaamistaan, innovaatiopalvelujaan sekä tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä mm. yliopistoyhtiöiden tarjoamien mahdollisuuksien avulla. Yliopistojen alueellista vaikuttavuutta vahvistetaan verkostoitumalla ja lisäämällä vuorovaikutusta alueiden keskeisten toimijoiden kanssa.

Yliopistot jatkavat sisäisten rakenteidensa ja toimintatapojensa kehittämistä profiloitumalla painoalojensa vahvistamiseksi ja laajentavat toimintansa rahoituspohjaa suoran budjettirahoituksen lisäksi hankkimallaan täydentävällä rahoituksella. Yliopistojen täydentävän rahoituksen osuus on vähintään 36 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Täydentävän rahoituksen tulee tukea yliopistojen perustehtäviä ja niihin liittyviä tavoitteita."

Sedis kirjoitti...

Yliopistojen kustannusten kohdentuminen eri tulosalueille:
Luvut: toteumat 2002,-2,-4 ja suunnitelma 2006:

Kokonaiskustannukset, milj. euroa 1 772 1 850 1 930
Koulutus (%) 38,9 38,8 37,7 37,0
Tutkimus ja jatkotutkintokoulutus (%) 50,6 50,3 51,2 51,8
Yhteiskunnalliset palvelut ja taiteellinen toiminta (%) 10,5 10,9 11,1 11,2
Budjettirahoitteisen toiminnan kustannukset, milj. euroa 1 127 1 208 1 250
Koulutus (%) 49,5 49,0 48,1 47,8
Tutkimus ja jatkotutkintokoulutus (%) 39,6 40,2 40,6 40,9
Yhteiskunnalliset palvelut ja taiteellinen toiminta (%) 10,9 10,8 11,3 11,3

Luvuista näkyy kuinka itse hankittu rahoitus kasvaa huimasti. Kiinnostavaa on se, kuinka peruskoulutukseen rahaa jaetaan entistä vähemmin.

Se selittyy kaksiportaisella valmistumisella: kun entiset humkandit olivat eräällä tavalla koulunsa keskenjättäneitä, nyt he pakollisen välivaiheen kautta ovat markkinoilla tarvittavia osaajia, jotka eivät pyydä isoa palkkaa, mutta osaavat enemmän kuin muut.

Maisterit ovat sitten jo "tutkijakoulutusta" saaneita tutkijoita: siitä silmälasien läpäisykyky laskee niin, että täysin oppineina tutkijakoulutettuina tohtoreina he eivät kelpaa [maisteri- tai kandipomojensa mukaan] mihinkään työhön, kun heistä on tullut niin paljon kapeampialaisia kuin mitä he olivat lisensiaatteina, maistereina ja varsinkin kandeina.

On hämmästyttävää, kuinka monet koulut suorastaan hylkivät opettajiksi pyrkiviä tohtoreita. Luulisi edes jonkun koulun ottavan siitä itselleen pienen valttikortin.

[Tohtorit kelpaavat sellaisenaan opettamaan tulevia ja virassa olevia opettajia, mutta eivät heidän oppilaitaan...]

Jarkko kirjoitti...

Tämä murrosvaihe on osa pitkäkestoista korkeakoulupolitiikan linjamuutosta. Se murentaa perinteisen yliopistoajattelun, silloin kun perinteistä yliopistoajattelua ei kyetä uudistamaan.

Peruskoulutuksen rahoituksen osuuden pienentyminen ohjannee yliopistoja ja amk-sektoreita yhteistyöhön ja johdattaa yliopistoja vahventamaan tutkimusorientoituneisuutttaan.

Kandivaiheen työmarkkinarelevanssi on yliopistoille suuri ongelma, ammattikorkeakoulut ajavat tässä vaiheessa todennäköisesti yliopistojen ohi.