Vuoden 1918 kuvat

Monet ovat varmaankin nähneet erilaisia dokumentteja Suomen sisällissodasta vuonna 1918. Ne käyttävät kuvamateriaalinaan pääasiassa valokuvia, mutta vuoden tapahtumista on säästynyt jonkin verran elokuviakin. Tästä kirjoituksesta selviää mistä ne kuvat ovat peräisin. Dokumenttielokuvista kuvalähde ei yleensä käy ilmi, sillä "arkistomateriaalia" käytetään surutta. Ne ovat kompiloivan elokuvan harmaata massaa, jolta puuttuu identiteetti. Siksi se identiteetti pitää niille palauttaa elokuvahistorian tutkimuksen kautta.

Vuonna 1918 Suomessa käydyn sisällissodan kuvat ovat lähes täysin voittajien historiaa siitä huolimatta, että edellytyksiä olisi voinut olla toisellekin historialle. Sodan puhjetessa maassa käytössä ollut kuvauskalusto jäi suurelta osin punaisten hallitsemille alueille. Punaisten mahdollisista filmausaktiviteeteista ei ole tietoa. Venäläisten kuvaama Krasnaja Finljandia (1918) eli Punainen Suomi on ainoa tunnettu punaisten valtaamaa aluetta kuvaava elokuva. Alun perin venäläiseksi uutiskatsaukseksi tehty elokuva sisältää otoksia mm. Hämeenlinnasta ja punaisten käytössä olleesta panssarijunasta.

Valkoisten hallitsemilla alueilla toimi useita elokuvayhtiöitä. Myös sodan jälkeen useat ulkomaiset elokuvayhtiöt, saksalaiset UFA ja Oskar Messterin Messter-katsaus, Ruotsin Pathé Frères ja kotimaiset Lyyra ja Bio-Filmi / Pallas ikuistivat Mannerheimin ja valkoisen armeijan saapumisen Helsinkiin sekä paraatikuvin että siihen liittyvissä tilanteissa.

Vuonna 1918 filmitarkastukseen tuotiin kaikkiaan 15 elokuvaa. Peräti kahdeksan niistä liittyy oleellisesti sisällissodan päättymiseen. Ne nostivat Mannerheimin filmitähdeksi. Tapa ei ollut uusi, sillä kruunupäät, aateliset, sotilas- ja virkaeliitti olivat maailmanlaajuisesti varhaisen elokuvan houkuttelevinta aineistoa.

Lyyra ehti uutiskilpailussa ensin, sillä Helsinki puhdistuksen jälkeen tuli markkinoille jo 26. huhtikuuta. Pohjoismaisen Biografi Kompanian Kuvia pääkaupungista vapautuspäivien jälkeen ehti tarkastukseen seuravana päivänä ja Pathén Frèresin Ruotsissa toimineen sisarliikkeen valmistama 400 metriä pitkä dokumentaarinen kokonaisuus Suomen parhaillaan käytävästä vapaustaistelusta (Från den pågående frihetskampen i Finland, Ruotsi 1918) saapui tarkastukseen Suomeen vasta 8. päivänä toukokuuta. Ruotsissa elokuva oli tarkastettu jo maaliskuun 16. päivänä.

Ilmeisesti sama kuva-aines ilmestyi hieman lyhempänä elokuun lopussa 1919 dokumenttikoosteessa Kuvia Suomen vapaussodasta, jonka maahantuoja- ja levitysyhtiöksi ilmenee asiakirjoista Erik Estlanderin Finlandia. Lyhentäminen selittyy parhaiten sillä, että elokuvan Ruotsissa kuvatut sankarihautajaiset ja sikäläisten vapaaehtoisten vastaanottojuhlallisuudet on jätetty Suomessa toimitetusta versiosta pois.

Elokuvan alussa valkoisen armeijan ylipäällikkö, kenraali C. G. E. Mannerheim esikuntineen tarkastaa valkoisten päävartion Seinäjoen asemalla, minkä jälkeen samalla paikkakunnalla kuvauskohteena on marssi- ja ampumisoppia saava talonpoikaisosasto ja edelleen rintamalle siirtyvä ruotsalaisten vapaaehtoisten joukko. Väliin on sijoitettu Uudenmaan rakuunoiden koulutusta sotasaalishevosilla.

Kun elokuva siirtyy pohjoiselle rintamalohkolle kuviin tulevat Oulussa tuleen ammutut venäläiskasarmit: sen jälkeen kamera löytää kohteeksi kaupunkiin kootut 1280 punavankia. Oulustakin ruotsalaisyritys löytää kuvattavaksi ruotsalaisia vapaaehtoisia. Oulusta siirrytään Pietarsaareen, jonka komendantti, Svea-tykistörykmentin komentajana toiminut kapteenin arvoinen kreivi Hamilton esiintyy johtamassa tykistökoulua: valkoisen armeijan miehet koulitaan sotasaalistykkien käyttöön. Vaasassa elokuva näyttää isänmaallisten laulujen esityksiä ja kaupungin komendantti Appelgrenin johtamia aseharjoituksia puistokadulla Zacharias Topeliuksen patsaan luona. Oulun tapaan myös Vaasassa oli vankeja, nyt kasarmeihin suljettujen punavankien lisäksi kuvauskohteena ovat venäläiset sotavangit, jotka hakevat soppaa kenttäkeittiöstä. Vöyrin sotakoulun toimintaa kuvattaessa elokuvassa esitetään aliupseereiksi koulutettavien harjoituksia konekivääriammunnassa.

Vaikka elokuva kuvaa lähes täysin läntisen rintaman toimintoja, nähdään lyhyt välähdys myös itäiseltä rintamalta, kun kameran kohteeksi tulevat Varkauden valloituksessa tuhoutuneet ja vahingoittuneet tehdasrakennukset. Idän vierailun jälkeen elokuva siirtyy takaisin länteen ja Seinäjoelta mukaan ovat valikoituneet ratsuväen harjoitukset, joukkojen kokoontuminen Seinäjoen asemalle, minkä jälkeen talonpoikaisosasto nähdään marssi-, konekivääri- ja paraatiharjoituksissa. Vangittujen venäläisten matruusien halonhakkaamisen jälkeen Suomessa kuvattu osuus päättyy, kun esiteetään Vaasassa järjestetty sodassa kaatuneiden valkoisten surusaattue.

Ruotsalaiseen versioon kuuluvat lisäksi kuvaukset Ruotsissa, jossa kuvattiin surujuhla Suomen sisällissodassa kaatuneille ruotsalaisille, joiden arkut kannetaan surusaatossa suurkirkkoon. Alkuperäisversion päättää tapahtumasarja, jossa eloonjääneiden ruotsalaisten vapaaehtoisten prikaati palaa Tukholman satamaan Coole Traider-laivalla, missä heille järjestetään vastaanottoseremonia ja paraati.

Uutisfilmiä muistuttavasta elokuvanteon nopeudesta kertoo Pohjoismaisen Biografi Kompanian säilynyt yhden rullan (60 m) otos Kunniaparaadi Senaatintorilla leijona-lipun kohottamisen johdosta Suomenlinnan huipulle toukokuun 12 p:nä, joka ehti tarkastukseen kuudessa päivässä. Maximin täydellisenä säilynyt Suomen kansallinen sotajoukko tarkastettiin niin ikään 18.5.1918.

Pohjoismaisen Biografi Kompania valmisti vielä kolme filmiä, yhden toukokuun 16. päivän paraatista, yhden Turusta ja Hangosta valtauksen jälkeen, mihin liitettiin otoksia saksalaisesta 'Möwe'-risteilijästä Hangon satamasta sekä kolmannen elokuvan nimeltään Ruotsalainen prikaati. Tämä Mannerheimin kiitos sisällissodan ruotsalaiselle prikaatille on toinen täydellisenä säilynyt sisällissotaan liittyvä filmi. Toukokuun voitonparaatin ikuisti myös Lyyra otsikolla Ylipäällikkö, kenraali Mannerheimin ja nuoren voittoisan kansansotajoukon tulo Helsingiin toukokuun 16 p:nä.

Valkoinen voittoisa armeija säilyi tärkeimpänä dokumentaarisena kuvauskohteena vielä vuonna 1919. Sisällissodan muistojuhlat ja erilaiset sotilasparaatit tallennettiin tarkoin: Suomen Biografi aloitti kuvaustoimintansa elokuvalla Suojeluskuntaparaadi Helsingissä, joka ilmestyi tarkastukseen 17.3., vain vuorokausi paraatin jälkeen. Yhtiö jatkoi elokuvaamista huhtikuussa otsikoilla Tampereen valloituksen muistojuhla, Vuosijuhlallisuudet Helsingissä vapautuksen johdosta, ja edelleen toukokuussa nimikkeillä Suuri paraati Helsingissä toukokuun 16 p:nä kenraali Mannerheimin johtaman armeijan pääkaupunkiin marssimisen vuosipäivän johdosta, Suojeluskunnan kevätjuhlasta Helsingissä 17/5 1919 ja vielä elokuussa kuvatulla elokuvalla Kenraali Mannerheimin vastaanotto H:gissä 16.8.

Kaikkien näiden markkinoille saattamiseen kului aikaa enimmillään kaksi päivää. Kehitys ja kopiointi on tapahtunut yllättävän nopeasti. Vaikuttaisi siltä, että ne tehtiin Suomessa. Se onkin mahdollista, sillä Esko Töyri mainitsee Karl Johanssonin (s. 1879) ja Petter Bäckströmin laboratoriosta puhuessaan siellä olleen todennäköisesti Pathé-merkkisen kopioimiskoneen, joka oli "ilmeisesti jo vuoden 1910 paikkeilla ostettu maahamme. Tällä kopiokoneella kopioitiin elokuvateattereihin tulevat esityskopiot."

Töyrin mukaan tämä ei edes ollut ensimmäinen kopioimiskone Suomessa, sillä Atelier Apollon omistaja Karl Emil Ståhlberg osti Pathélta kopioimiskoneen jo vuonna 1907. Asiasta tiedetään tiedetään varsin vähän, Töyrin sanoin: "Tähän kopiokoneen ostoon jäävätkin tiedot ensimmäisen suomalaisen elokuvalaboratorion jatkovuosien työskentelystä. On kuitenkin varmaa, että vuosien 1907-1919 aikana täytyi olla enemmän kuin yksi elokuvafilminegatiiveja kehittävä ja positiivivedoksia valmistava laboratorio." Töyri viittaa aivan oikein myös ulkomaisten laboratorioiden toimitusaikojen pituuteen ja hitaisiin kulkuyhteyksiin. Suomalainen laboratoriotekniikka on ollut korkeammalla tasolla kuin yleisesti on oletettu.

Elokuvateatteri Maxim tarkastutti vuonna 1918 kaksi elokuvaa: Ylipäällikkö kenraali Mannerheim kiittää ruotsalaista prikaatia ja Saksin prinssi Henrikin käynti Suomessa. Suomessa ei ole tunnettu sitä, että jälkimmäinen on tallessa Bundesarchivissa, ja aineistosta tehty Messter Woche 40 –katsaus sisälsi otoksia otsikolla Besuch Prinz Heinrichs von Saxen in Helsingfors (suom. Saksin prinssi Heinrichin vierailu Helsingissä) ja An der Wasserfälle des Imatra (suom. Imatran kosken äärellä). Katsaukseen, jonka kopiota ei ole Suomessa, voi tutustua Saksan Bundesarchivin alaisuudessa toimivassa digitaalisessa katsausarkistossa <http://www.wochenschau-archiv.de/>. Näin kadonneeksi luultu, Filmographica Fennicaankin mukaan laskettu elokuva, paljastuu Suomi-aiheiseksi saksalaiseksi uutiskatsaukseksi.

Suomen Biografi ehti mainittujen elokuviensa lisäksi valmistamaan neljä muuta uutisaihetta, joista niistäkin kaksi liittyi sotilaalliseen teemaan: Englantilaisen amiraalilaivan vierailu Helsingissä 9.5. 1919, Promotsioni toukokuun 31. p:nä, Promovendien retkeily Suomenlinnaan ja Uudenmaan Rakuunarykmentin ratsastuskilpailut 2. VI 1919. Sen sijaan Hjalmar V. Pohjanheimon omistaman Lyyran dokumentoiva filmaustoiminta oli tässä vaiheessa jo harvaa, mutta sekin kulki samaa sotilaallista latua, sillä vuoden ainoaksi elokuvaksi jäi musiikkiaiheinen Suomen vapausmarssi, Jääkärien marssi, joka tarkastettiin huhtikuussa 1919.

Suuri promotioni Helsingissä kelpasi kuvausaiheeksi ja elokuvan otsikoksi myös uudelle elokuvayhtiö Pallakselle. Sen yhtiöjärjestys hyväksyttiin 28.12. 1918. Yhtiön 500 osakkeen osakekannan merkitsivät keskenään tasan yhtiön toimitusjohtaja Sven E. Svensson, hallituksen varsinaiset jäsenet johtaja Karl Edvard Jonsson ja kauppias Herman Bernstein; kaksi muuta osakkeenomistajaa olivat johtaja Oscar Jahn ja arkkitehti Nils Wasastjerna. Aktiebolaget Bio-Film päätti toimintansa toukokuussa 1920 ja rekisteröitiin lakanneeksi 10.10. 1922. Käytännössä yhtiön toiminta oli siirtynyt Svenssonin omistamaan, "elokuvatoimintaa" harjoittavan yhtiöön Pallas Teatern Innehafvare A. B. Bio Film, joka merkittiin rekisteriin 26.11. 1919. Se tarkoitti vain Hagasundgatan 3:ssa sijainneen elokuvateatterin pyörittämistä.

Ennen Pallas-aikoja, Bio -nimellä toimiessaan yhtiö valmisti kolme elokuvaa: Suomen talvikisat ja Suomen talvikisat II sekä Valtionhoitaja Mannerheimin paluu Helsinkiin 22/2. Mannerheim haki tuolloin lännestä, erityisesti Iso-Britanniasta, tukea Suomen itsenäistymiselle. Yhtiö valmisti maaliskuusta lähtien uudella Pallas-nimellä kuusi elokuvaa, joissa liikutaan samoilla paraatikuvauslinjoilla: ohjelmaan kuuluivat maaliskuinen Suojeluskunnan paraati Helsingissä, missä kuvattiin myös huhtikuun 13. päivän paraati, Tampereen paraati ja kahdessa osassa tarkastettu Helsingin toukokuun paraati. Sotilaallisen kuvauksen ohella yhtiön kuvausohjelmaan mahtuivat myös vankileirinäkin tuolloin toiminut Suomenlinna.

Suomen sisällissotaa kuvaavista elokuvista tärkeimpiin kuuluu saksalaisen UFA-yhtymän Deutsche Hilfe für Finnland (suom. Saksan apu Suomelle, 1918), joka lähtee liikkeelle Kielin satamasta ja seuraa aluksi kenraali Rüdiger von der Goltzin (s. 1865) johtamaa 9500 miehen vahvuista Itämeren divisioonaa laivamatkalla myrskyisän Itämeren halki Hankoon. Siinä tallennetaan 3.-4. huhtikuuta tapahtunut rantautuminen, joukkojen ja materiaalin purkaminen laivasta, mitä seuraa jalkamarssi varsin kuraisissa olosuhteissa halki kumpuilevien maastojen kohti Helsinkiä, ja mihin helpotukseksi ainakin osalle joukosta tulee eteneminen rautateitse resiinalla.

Helsingin valtaaminen toteutui 12.-13.4, minkä osoituksena elokuvassa näytetään tykistötaisteluja kaupungin reunamilta, vangittuja punaisia rautatien varrella ja heidän kokoamisensa Kauppatorilla, siellä täällä esillä on myös kaatuneita punaisia. Sen jälkeen palataan hetkeksi taisteluihin ilmeisesti Ilmalassa. Rautatieasemalta Helsingistä kameran eteen tulee lisää vangittuja punaisia, jotka on siirretty vankijunaan. Laiturilla näkyy ammuttuja punaisia. Esplanadilta kuvataan saksalaisten puhdistusoperaatiota tark'ampujia kohtaan, mitä seuraa kuvia Turun kasarmin kulmalta, Senaatintorilta ja Esplanadilta. Mukaan on mahdutettu kaksi paraatia, ensin Helsingin suojeluskunnan marssi Pohjois-Esplanadia pitkin, sitten samaa reittiä kulkenut saksalaisten sotilaiden paraati, jonka päätöstä seurataan myös Senaatintorilla, jossa puheita pitävät niin kreivi von der Goltz kuin Helsingin kaupungin edustajakin. Lopuksi näytetään tapahtumia seuraavaa yleisöä kadulla ja saksalaiset marssivat räntäsateen peittämällä Esplanadilla. Elokuvan viimeinen kuva esittää vallan ja kontrollin symbolina saksalaisen vartiosotilaan ratsun selässä.

Elokuva säilyi Saksassa, viimeksi DDR:n filmikeskusarkistossa, mistä se saatiin vaihtosopimuksin Suomeen ja tallennettiin Puolustusvoimain elokuva-arkistoon, joka vuoden 2004 alusta yhdistettiin Suomen elokuva-arkistoon.