Tyylitaju näyttää olevan niitä tämän maailman unohdettuja asioita. Ei luulisi, kun niin moni sitä omaa tyyliään korostaa ja rakastaa. Jokainen haluaa yksilöllisen tatuoinnin, joka on miljoonalla muullakin.
En minä näistä tämmöisistä tyyleistä aio jatkaa, sillä loppujen lopuksi kukin taaplaa tyylillään.
Mutta aiemmassa laatulehdistöksi nimitetyssä mediasegmentissä tyyli oli tapana, joskin usein se sotkettiin patakonservatismiin. Asiat olivat siitä huolimatta kuitenkin jotenkin kohdallaan.
Eivät ole enää. Keltapäivälehdistä näitä voi kaivella, mutta nyt myös Suomen Kuvalehdestä. Tapani Ruokanen, jonka olisi luullut oppineen jo koulutuksensa myötä syömään pullaa tukehtumatta siihen, juhli kirjoituksessaan Yleisradion radiouutisten 40-vuotista taivalta.
Ruokanen intoutuu sitten lopuksi tekemään ihan hyvän ehdotuksen:
"Jonkin säätiön pitäisi antaa yhdelle nuorelle tutkijalle nyt apuraha, jotta radiouutisten historia saatettaisiin kirjoihin ja kansiin alkuperäisten tekijöiden muistamana, ennen kuin ne menevät aivan muistamattomiksi. Suurin osa heistä oli vielä paikalla, vaikka moni harmaana huohottaen."
"Ne" ovat siellä "harmaana huohottaen". Ei kai tarvitse kahta kertaa sanoa, että tätä journalistia ei kannata tuleviin juhliin kutsua. Oppikoon tavoille kotonaan.
9 kommenttia:
Tällasta tämä nykyisin usein on; sivalletaan sivulauseissa tai sivumerkityksillä. Tosiaankin luulisi että noinkin merkittävän lehden (pää)toimittajalla olisi itsekritiikkiä tai hänen näkemyksiin kohdistuisi toimituksellista ja erityisesti yhteiskunnallista kritiikkiä.
Niin. Tuskinpa se tahatonta on. Mutta kritiikkinä jotenkin omituista.
Kas! Olipa tökerösti pantu. Seuraavaksi viitataan varmaan virtsankarkailuun.
Jos on lukenut Tapani Ruokasen pääkirjoituksia pitempään, ei ylläty tälläkään kertaa.
Kukapa Suomen Kuvalehteä ja Ruokasta enää vakavasti ottaisi.
Vilkaisen kyseistä läpyskää ehkä pari kertaa vuodessa muistaakseni, miksi siirryin aikoja sitten Spiegeliin.
Miksi te, fiksut ihmiset, luette jotain sellaista soopaa kuin lehtiä noin ylipäätään?
Suomen Kuvalehteä olen pari kertaa yrittänyt lukea. Ei ole tullut mitään, siksi huonoa sen anti on.
Se on lehtien ominaisuus. Mitä voi olettaa välineeltä, jonka teksti luetaan samalta alustalta, johon perse pyyhitään?
Nk. "laatulehdelle" Suomessa on kyllä iso aukko. Vai onko erkkomafia imenyt kaikki kuiviin ja vienyt tuhkatkin pesästä?
SK oli ennen vain jäljessä, mutta sentään kunniakkaasti. Nyt sen astmaattisen. Dramatisoiva. Tyyli. On vaivaannuttava. Skuupeissa ei sinänsä ole mitään pahaa, jos sellaisia olisi eikä niitä vain puhallettaisi naama keltaisena.
Onx niitä vaihtoehtoja, jos sellaisen haluaa poimia lehtipisteestä?
"Onx niitä vaihtoehtoja, jos sellaisen haluaa poimia lehtipisteestä?"
On. Ruotsinkielisiä.
Eikös tuo ole ihan tyypillistä demariretoriikkaa? ;)
Lähetä kommentti