Eilisessä Helsingin Sanomissa esiteltiin ekonomisti Ricardo Caballero, taloustieteiden professorista MIT:ssa, joka pistäytyi Suomessa lanseeraamassa Joseph A. Schumpeterin (1883-1950) käsitettä luova tuho. "Yhdysvalloissa on laskettu, että viisikymmentä prosenttia kasvusta syntyy luovasta tuhosta. Tuottavuuden kasvu on lopulta kaiken kasvun lähde", brasilialaissyntyinen Caballero sanaili.
Vaikka Caballero ei omien sanojensa mukaan tunne Suomea, hän oli valmis antamaan pika-analyysin: työpaikat ovat häviämässä täältä, koska luova tuho toimii Suomen taloudessa suurella teholla.
Hänen päätelmänsä on, että työpaikkansa menettävän tulisi olla onnellinen. Kun Juhana Rossi näyttää hänelle valokuvaa irtisanotuista makeistehtaan työntekijöistä, hän sanoo: "Et näytä minulle valokuvia niistä lukuisista ihmisista, jotka samaan aikaan saavat uuden työpaikan. Sellaisia kuvia näkee paljon harvemmin."
Caballeron lausunnot istahtavat aikaan, jolloin työpaikkoja syntyy enemmän kuin niitä menee. Se sopii paljon huonommin tilanteeseen, jossa työpaikkoja menee satoja tuhansia enemmän kuin niitä tulee. Mutta tärkeintä hänelle on olla onnellinen, uskoa vapaaseen kilpailuun ja markkinatalouteen.
Siinä sivussa Caballerolla on chileläisenä mahdollisuus kivoihin historiantulkintoihin. Vai onko kyse toimittajan tulkinnasta? Rossi nimittäin kirjoittaa: "Tulevan ekonomistin kannalta 1970-luvun Chile oli suotuisa kasvuympäristö. Augusto Pinochet'n väkivaltaisen sotilaskaappauksen yksi seuraus oli nimittäin se, että Chilessä alettiin toteuttaa avointa, vapaaseen kilpailuun perustuvaa talouspolitiikkaa."
Onko tämä sitä luovaa tuhoa, jota Schumpeter tarkoitti teoksessaan Capitalism, Socialism and Democracy (New York: Harper, 1975) [alunperin 1942], 82-85 puhuessaan kapitalismin evoluutiosta.
Ehkä Suomen valtiovarainministeriön tilalle pitäisi perustaa luovan tuhon ministeriö (LTM), ja aloittaa puhdistus yliopistoista ja Yleisradiosta. Varmuuden vuoksi puhdistetut voisi heittää Chilen tavoin stadionille ja kidutuskoppeihin. Sehän Caballeroakin innoitti: "Me näimme, kuinka ekonomisteilla on vaikutusvaltaa, ja me kaikki haluamme vaikuttaa jossain vaiheessa elämäämme."
Me tarkoittaa tässä vain ekonomisteja.
8 kommenttia:
Täytyy vain luottaa siihen, että kun yt-neuvotteluja käydään yhtäällä, niin uusia työpaikkoja on luvassa toisaalla.
Ongelma on vain se, että kompetenssit eivät kohtaa - siinä mielessä rakennemuutos on yksilötasolla rankka juttu. Makeistehtaan työntekijän on vaikea muuttua huipputeknologian huippuosaajaksi.
Monissa suurissa firmoissa perustetaan heti irtisanomisten jälkeen toimisto, jossa järjestetään entisen työpaikkansa menettäneille uusi työpaikka saman firman sisällä. Tällaisista ei kerrota koskaan lehdissä.
Jotkut firmat eivät laita edes työpaikkoja avoimiksi, kun tietävät menestyneemmän kilpailijansa olevan irtisanomassa työntekijöitä. He nappaavat parhaat päältä kilpailijansa entisten työntekijöiden joukosta. Tästäkään ei kerrota missään.
Ihmettelin myös tuota juttua Pinochetin kauden suotuisasta vaikutuksesta. Onko Rossi oikeasti tätä mieltä vai laittoiko hän vain kiltisti lehteen sen mitä hieno ulkomaansetä sanoi? Näin toimii kriittinen toimittaja. Melkein käy mielessä, että onneksi Rossi lähti Parnassosta. Tai no, siellä hän ei olisi voinut kirjoittaa, että Pinochet oli hyvä juttu.
Jos puhutaan pelkästään maan taloudesta, Pinochetin aika oli Chilelle hyvinkin suotuisaa. Chilellä on yksi Etelä-Amerikan vahvimmista kansantalouksista paljolti Pinochetin ajamien uudistusten ansiosta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Augusto_Pinochet
Eiköhän tuo riippune kuparin maailmanmarkkinahinnasta. Onko Chilellä vieläkään muuta vientituotetta?
Kuparia syövän elektroniikan kehitys pelasti uppoavan laivan vuonna 1985, kun velat olivat järjettömät.
Eli Pinochetin talous oli ruvella 12 vuotta vallankaappauksen jälkeen. Ja vastustajat mullan alla.
Kuparin hinnan nousun jälkeen 1990-luvulla oli sitten "helppo" tehdä tulosta.
Pinochet pani alulle Chilessä friedmanilaisen talouspolitiikan. Vaikuttaako tutulta iiroviinaselta:
Pinochet launched an era of economic deregulation and privatization. To accomplish his objectives, he abolished the minimum wage, rescinded trade union rights, privatized the pension system, state industries, and banks, and lowered taxes on wealth and profits.
Jos Friedmanin opit olisivat ainoa onni, maailmassa olisi paljon rikkaita valtioita. On niin mukava laskea minimipalkka nälkärajalle, kutistaa ammattiyhdistysten toiminta, yksityistää eläkkeet, valtionyhtiöt ja pankit sekä alentaa veroja niin varallisuuden kuin voittojenkin suhteen.
Suomalaiset ovat menossa mukana vasta puolessa välissä, mutta ehkä jokin aika sitten niin ihailtu Uuden Seelannin malli ei sovikaan tänne, kun se jo meni sielläkin.
Rossi on niin provosoiva. Mutta hänen ajattelunsa taustalla en ole havainnut mitään ydintä. On vain dialektiikka ja tiedostaminen, hyväpalkkaisen kepeän kaupunki-intellektuellin ainoat hyveet.
Huomaatko, herra Sedis tässä, että mitään journalismin etiikkaa ei ole olemassa, koska aivan mitä tahansa satiiria saatetaan tarjoilla tosikoille täytenä totena...
Hesarin mediaviihdettä! Työläiset vapisevat parakeissaan....
Lähetä kommentti