keskiviikkona, joulukuuta 22, 2004

Kolmas lomapäivä

Eilen oli ensimmäinen "ei-yhtään-elokuvaa-tänään" -päivä. Tosin Pinserin Top-listan täydellinen romahdus, uusi nousu ja palautus entiselleen kesti vajaat 150 minuuttia eli reilun leffan verran ja oli sitäpaitsi ihan yhtä hauskaa seurata. Ehti siinä kaiken seurannan keskellä sen verran devareita valikoida, että vaimon sisko ja sen mies saivat joulujännitystä mukaansa.

Minusta oli uskomattoman nopeata (ja hämmentävän tehokasta), että yli 120 ihmistä päivitti Pamauksensa alusta uudelleen tosta vain reilussa kahdessa tunnissa. En tiedä kävikö muille niin kuin minulle, että uutta päivitystä (ja järjestystä, yks, kaks, mars, mars) alkoi kaivata. Ei niinkään sen takia, että itse hyppäsi sijoituksessa ylös ja monet muut alas, vaan siksi, että katseli uusin silmin maailman "järjestyksiä". Moniin järjestyksiin kuuluu sekä tyytyväisyys- että tyytymättömyystekijöitä. Siksi järjestyksien murenemista seuraa sekä tyytyväisenä että kaihoa tuntien.

Keksinpä sitten pamauttaa uudestaan Maailman ympäri -blogin, jota en ole muistanut pitkään aikaan seurata.

Ja sitten vielä joulun hengestä: "Kärttyisyyden päämotiivi on haluttomuus muuttua, liikkua, lähteä tai kasvaa. Siellä taustalla vaikuttaa epävarmuus ja huoli tulevasta", Käymälä kirjoitti eilen ja päätti - mielestäni vähän liiankin synkeästi sekä historiaa kirjoittaen että tulevaisuutta ennustaen - "Mutta koska hän on syntynyt kärttyisäksi, ja totuus aina lopulta voittaa, hän kuolee yksin".

Tässä huomaa omalta kohdaltaan sen, että koulutuksella on merkitystä: historioitsijan on vaikea antaa todistusta tulevaisuudesta. Jos se olisi helppoa, silloin voisi hyvin vaihtaa ammattia: ryhtyä vaikka hevosveikkaajaksi. Eikä historioisija voi helposti lähteä kenestäkään sanomaan, että tämä on syntynyt kärttyisäksi.

Mutta muuten Käymälä oli taas kerran taitavasti asialla: ihan kuin olisi lukenut omia kärttyisiä kirjoituksiani ja siitä intoutunut. Vaikkei olisi, niin hyvin mietitty, kun niin yleispäteväksi yltyi.

Näin kolmannen lomapäivän kunniaksi huomasin juuri, että on palattava työpaikalle ihan vain esineitä kanniskelemaan paikasta toiseen.

2 kommenttia:

Sven Laakso kirjoitti...

Kritiikki tästä oli aiheellinen. Jo kirjoittaessa viimeinen rivi "Mutta koska hän on syntynyt kärttyisäksi, ja totuus aina lopulta voittaa, hän kuolee yksin." tuntui ylilyönniltä. Se on suora mukaelma Dideron Ensyclopedien artikkelin Mutisija (suom. TN http://kaannoksia.blogspot.com/) loppulauseesta. Ajattelin loppua kirjoittaessani vanhaa kärttyisää Tolstoita, mikä ei taida vielä oikeuttaa yleistyksiin. Eli voi sanoa, että loppu ei toimi tässä yhteydessä. Täytyy keksiä jotain parempaa.

Jari Sedergren kirjoitti...

Kasvattaisin kyllä muuten parran, mutta kun se ei tule valkoisena.