Milloin Urho Kekkonen sai silmälasit?

Kajaanilainen ylioppilas, paikallisen suojeluskunnan riveissä ja sotatoimissa kunnostautunut 17-vuotias Urho Kekkonen kirjasi päiväkirjaansa sisällissodan tapahtumia toukokuussa 1918. Pohjois-Savon Rykmenttiin kuuluva Kainuun Sissi-Rykmentin sotilas toimi Haminan valleilla teloituskomppanian päällikkönä.

Muistelmien julkistamisen yhteydessä tehdyissä haastatteluissa, muistaakseni Helsingin Sanomissa, silloinen presidentti kertoi katuvansa yli kuudenkymmenen vuoden takaisia tekojaan. Tätä vahvisti sekin, että hän korosti muistelmissaan järkytystä, jonka aiheuttivat Varkauden valtauksen jälkeiset kokemukset.

Kekkonen oli ollut yksi monista Varkauden edustalla Huruslahden jäällä yli sataa teloitettua punikkia katsomassa käynyt. Samaisen näyn lienee kohdannut isänisäni Heikki, vaikkei hän siitä koskaan suoraan puhunutkaan. Jotakin järkyttävää hän kuitenkin oli kokenut.

Oliko sillä yhteyttä isoisän ikuisiin päänsärkyihin, jatkuvaan Hota-pulverin syöntiin ja ajoittaiseen unettomuuteenkin?

Yhteisiä sotatantereita he kolusivat Varkauden lisäksi ainakin Kinnissä ja Viipurissa, mutta mitalinsa, sen saman kuin Kekkonenkin Mouhusta, Heikki Sedergren ansaitsi kunnostumalla Hillosensalmen taisteluissa. Hän oli Pohjois-Savon Rykmentin "vapaaehtoisia", joka tuli kirjatuksi yhtenä monista pielavetisistä Kuopion suojeluskuntaan kutsun käytyä helmikuussa 1918. Itselleen hänelle oli sanottu, että tarjolla oli töitä vanginvartijana vasta vallatussa Kuopiossa.

Pohjois-Savon rykmentin I komppanian Urho ja II komppanian Heikki kelpasivat molemmat ryhmäpäällikköinä Pohjois-Savon rykmentin näytesotilaiksi toukokuun 16. päivän paraatiin Helsingissä.

Helsinkiläisyleisö ulvoi suosiotaan enemmän omat erityiset käsivarsinauhansa teettäneille kajaanilaisille, joiden raju maine tunnettiin. Savolaisia se kai hieman kismitti.

Vaikka yksityiskohtaista selostusta Kekkosen teoista sisällissodassa ei ole kirjoitettu, maine nuoren miehen raisuudesta on silti jokaiselle tuttu. Puukkotappeluun on väitetty kariutuneen miehen armeijaurakin, liekö totta? Näistä pettymyksistä on sanottu johtuneen hänen myöhempi armeijanvastaisuutensa.

P-savolaisen ja kainuulaisen kulttuurimaiseman kirjailijana tunnettu Eino Säisä kirjoitti viimeisessä elinaikanaan julkaistussa esseekokoelmaassa "Kevättä kohti" myös Kekkosesta.

Kirjailija sanoo, että Haminan vallien tapahtumat tunnetaan kyllä.

Mutta kirjan nimeä kantavassa esseessään hän jatkaa
"Mutta kun se ei ollut ainoa kerta... Tapana oli kutsua teloituskomppania jostakin ulompaa, täällä se kävi Kajaanista. Iisalmessa ei olisi ammuttu kuin yksi kuolettava laukaus, jos vieraspaikkakuntalaiset eivät olisi tulleet jakamaan oikeuttaan, tuon yhden ampui eräs maalaiskunnan mies. Paikalliset johtomiehet niin valkoisten kuin punaistenkin puolella tekivät kaikkensa välttääkseen veritöitä. Alkuun punaisten ollessa voitolla tänne tuli runsaasti venäläistä sotaväkeä, heidän hillitsemisessään paikallisilla punaisilla johtomiehillä oli tekemistä, mutta he onnistuivat -- yhteys vastustajien johdon välillä pelasi hyvin. Puolestaan myöhemmässä vaiheessa valkoiset tekivät kaikkensa väkivaltaisuuksien välttämiseksi ja he olisivat onnistuneet ellei Kajaanista olisi tullut eräs ylitarmokas nuori mies teloitusryhmänsä kanssa ja sitä että hän näin teki -- tuli sekoittamaan parhaimman mahdollisen kuvion -- eivät nämä tuntemani entiset valkoiset vanhat miehet antaneet hänelle ikinä anteeksi. Muistelmissa ei Iisalmen veritöistä ole mainintaa."

Uinon kirjassa toistetaan Kekkosen unohdus tai muistelmat suurimmaksi osaksi haamukirjoittaneen Paavo Haavikon vaikeneminen. Iisalmen tapahtumat kuitataan rivin mittaisella maininnalla siitä, että Kuopion valtauksen jälkeen paluumatkalla Kajaaniin olleet voittoisat valkosotilaat vangitsivat 9.2. 1918 Iisalmen punapäälliköt.

Kirjailija Säisä ei pätevän historiantutkijan tavoin tuomitse, vaikka ei hyväksykään:
"Juho Kekkosen rauhattomuus periytyi pojassa ylikorostuneena toimintatarmona, luonnollisesti sen suunta tuossa iässä oli kontrolloimatonta."

Suuntautumatonta nuorukaisen toimintatarmoa näkyy ehkä siinäkin, että Kajaanin suojeluskunnan vs. päällikkönä Kekkosen nimi seisoo monissa papereissa, joissa punaisia tai punaisiksi arvioituja passitettiin vankileireihin.

Suojeluskunnan listoissa nimien viereen on merkitty vain pukki ja joskus teksti "epäluotettava" tai "punikki". Leirille määrättyjen joukossa sitten oli kajaanilainen puuseppä ja maalari, tämän kirjoittajan äidinisänisänisä Kalle Huotari.

Kalle kuoli 64-vuotiaana Kuopiossa kasarmin vankileirillä vuonna 1918.
Siellä hänellä oli yli 710 kohtalotoveria. Senkin vankileirin papereista katsoin, ettei isänisäni koskaan joutunut äitini isoisänisää vartioimaan.

"Sydänkohtaus", luki vankileirin papereissa Kalle Huotarin kuolinsyynä niinkuin melko monella muullakin.

"Nälkä", sanoivat sukulaiset kysyttäessä. Leirillä olleet kertoivat sukulaisille myös sen, että Kalle oli kovana nikotinistina vaihtanut vähäisiä ruoka-annoksiaan tupakaksi.

Se vaaransi peruuttamattomasti muutenkin heikoissa kantimissa olleen ikämiehen terveyden.

Ja niinhän se on, että syntymää vastaa aina kuolema. Ja sattumaa siis on, että Urho Kekkosen syntymästä on muistellut juuri äitinsä kanssa Liimataisen Aadan synnytysavustajana ollut pielavetinen Ida Sedergren. Liimatainen pysyi Kekkosen mielessä pakinoitsijanimimerkiksi asti.

Arkistojen kertomus Sota-arkiston papereista sitten seurasin isoisääni Mäntyharjun rintamalta Viipurin edustalle. Ennen Viipurin valloitusta miehet olivat olleet liikkeellä viisi- kuusi vuorokautta, koko ajan puhdistaen aluetta "punikeista". Otetaanko sellaisen väsymyksen keskellä vankeja?

Sitten törmäsin Viipurin komendantiksi alennetun kenraali Löfströmin kyselyyn Pohjois-Savon rykmentille. Viipurin valtauksen jälkeen olivat Kajaanin Sissi-Rykmentin miehet marssineet päävartiostoon, ottaneet siellä kiinni "Venäjän alamaisia", kuten Löfström kirjoittaa, vieneet heidät "valleille" ja ampuneet siihen paikkaan.

Asiasta piti suorittaman tutkimus, ja jonkinlainen tutkimuskomissiokin piti asettaa. Komendantti Löfström ei pystynyt nimeämään kirjelmässään tekoon syyllisiä, mutta oli hänellä sen verran tietoa, että kajaanilaisia oli ollut muutama "ja heitä johti tietty silmälasipäinen mies".

Milloin Kekkonen sai silmälasit?

[Kirjoitettu vuonna 1995. Asiaa on sittemmin tutkittu perinpohjaisesti, eikä sitä silmälasipäistä miestä ole silti vielä löydetty: itse luulen nykyisin ettei Kekkosella niitä silloin vielä ollut - mutta melkomoisella intuitiivisella varmuudella sanoisin hänen olleen näissä kahinoissa mukana. Varmaksi tietoani en voi väittää. Johtaja saattoi olla Kajaanin Sissi-Rykmentin silmälasipäinen päällikkö Elja Rihtniemi. Rihtniemi erotettiin pataljoonansa päällikkyydestä 18. kesäkuuta 1918 jouduttuaan pidätetyksi Pohjois-Esplanadilla Helsingissä, jossa hän humalapäissään syytti samaten mutta todistaneen poliisin mukaan kevyemmin juopunutta ruotsalaista upseeria Arna Örnhjelmiä vakoilusta, löi tätä ja joutui pidätetyksi. Poliisin mukaan hän pidätti sen enemmän humalassa olleen. Saatuaan tästä ankaran varoituksen hänet komennettiin muualle. Reservin luutnantin arvonsa hän sai pitää, kun esimiehet vetosivat ansioihin sodassa.]