[Välimuisti temppuilee ja blogger temppuilee: siksi varhaisaamun postaus uudestaan]
Viime viikkoiselta Tampereen retken hetkiltä ("Culpa Campaign of
Tampere") mukana tuotu yleisväsymys kostautui eilen pahan kerran. En ole tässäkään yksin, sillä myös Mea näyttää uuvahtaneen käytyään viikonloppuna hekuman huipulla.
Veikkaisin että fyysissielullisen tilapäisen rappion takana on se seitsemän hunnun tanssi, jonka hän suostui esittämään meanderthalilaisyleisön raivokkaiden vaatimusten innoittamana.
Tosiasia on, että flunssavaara kasvaa huntu hunnulta, kuten tiedämme nuoruuden arabianopiskelutunneiltamme. Ja voi kuinka ne lensivätkään! Aina etelän maihin. 25 asteen lämpöön.
Eilisen elokuvaesityksen jälkeen Orionista Coronaan valui ammattilaistason keskusteluun pystyvä seurue ja täydentyi hetkeä myöhemmin vielä karaokebaarin helmellä, joka oli kuin varkain lähestynyt tekstiviestein kesken elokuvaesityksen! Konttasin rivien väliin vastaamaan, ettei pyhäinhäväistystä olisi tapahtunut.
Kapakissa sippasin kokonaisen tuopin olutta kahteen tuntiin ja hipsin kotiin lueskellen venäläistä dekkaria. Edes kahden viehättävän seuralaisen huokuttelut, vetoavat katseet ja aistikkaat puheet eivät saaneet minua jäämään pidemmäksi aikaa. Ei vaikka minulle vihjattiin, että olisi mukava laulaa karaokea, ja että sitä ja tätä piisiä pitäisi vähän niinku harjoitella. Olin ensimmäistä kertaa enemmän elämässäni enemmän kuin cool, olin kylmä! Anteeksi!
Olisiko se johtunut siitä, että kudun kutsuhuuto kuului kaupungin toiselle laidalle?
Kudun - siis tämän safarien antilooppilajin - sisäfileepihvi paistetaan rose-stailiin, suolaa, pippureita miedosti, reunalle sipuleita kypsymään olympiarenkaina.
Ai että oli hyvää maiskutella sitä kotona, vaikka hieman reuna kuivahti (liian kuuma pannu hieman liian pitkään eka puolelta paistettaessa (9/10 pistettä silti) ja kudun veri oli hieman laimean näköistä lautasella. Eli nestettä ilmeisesti pakkasessa säilytetystä tuotteesta tulee niin runsaasti, että hieman silmän spektaakkelia haittaa. Punaviinikastiketta olisi voinut tietysti tehdä, jos sen olisi arvannut etukäteen.
Mutta, kuten sanottu, se oli maukasta.
Melkein kuin itse ammuttua. Enkä viittaa tällä nautaeläimiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti