tiistaina, maaliskuuta 22, 2005

Lakeuksien lukko revisited

Aamupäivänä ratoksi katselimme kuumeesta toipuvan tyttären kanssa Matti Kassilan Lakeuksien lukon (SF, 1951). En ollut itse nähnyt sitä vuosiin, enkä onnistunut viime marraskuussakaan katsomaan sitä isolta kankaalta elokuvateatterissa, mikä on vahinko päätellen Markku Varjolan ja Antti Alasen myönteisen yllättyneistä jälkikommenteista. Elokuva toimi edukseen suuressa koossa, televisiossa se menettää visuaalisuudestaan suuren osan. Tuon linkkaamani esitteen kirjoittelin aikanaan vanhasta muistista, mutta onneksi ei tarvitse katua, vaan voin pysyä sanojeni takana.

Tytär lojui hieman kalpeana ja silmät hienoisten mustien kaarien ympyröimänä sohvalla ja tirskui aina kun talonpoikaisäntä Kantola (Aku Korhonen) uhkasi tai yritti pysäyttää Adler-patruunan pojan, Harri-herran (Matti Oravisto) lähentymisen isännän Annika-tytärtä (Eija Inkeri) kohtaan. 1850-luvun loppuun sijoittuva elokuva antoi mahdollisuuden pieniin kulttuurihistoriallisiin huomioihin sen aikaisista tavoista, sääty-yhteiskunnasta (mistä lapselle on viime aikoina luettu muutakin), jopa vaatetuksesta ja esineistöistä. Pieni sysäys suomalaisuuden ja pohjalaisuuden maailmaan varmasti syntyi: vauhdikasta kosiotappelua Heikki Savolaisen ja Matti Oraviston välillä katselimme molemmat silmät ymmyrkäisinä, varsinkin kun voittaja sai talontyttäreltä ikimuistoisen hyväksynnän.

Elokuvan lopun maailmaa kummallisesti sovittava loppu sen sijaan tarttui nyt mieleen paremmin kuin aiemmin. Kostonkierre päättyy, mutta persoonan mukaisen käyttäytymisen lopettaminen täytyy sovittaa kuolemalla - ehkä se viittaa koko talonpoikaisen elämäntavan kuolemaan yhteiskunnallisen konsensuksen äärellä. Ilkeämielisen, konservatiivisen talonpojan ja yritteliään, radikaalin, mutta omaisuuden riivaaman patruunan keskinäiset suhteet herättivät monta kommenttia ja keskustelua tässä katselussa. "Onko tuo sinusta oikein?" ja "Kumman puolella olet?" kyseli tytär ja minä vastailin, yritinpä perustellakin vastaukseni.

Hieno elokuvakokemus meille molemmille, minulle ja 8-vuotiaalle.

Ei kommentteja: