Tämän päivän Ilta-Sanomat (IS 30.3.2005, s. 11) noteeraa Juha-Pekka Tikan jutulla "Suomen parhaat nettipäiväkirjat äänestetty" tulevat valinnat.
Kuvakaappauksella lähes kokosivun jutussa mukana ovat parhaasta blogista kisailevat SchizoBlog, Näkymä rannalta, ei sinutella, menopaussi ja iMitVit.
Mieleen juolahti se, että ei sinutella -blogille tämmöinen julkisuus ei välttämättä ole mieleen. Mikäli nimittäin sisältö viittaa vahvasti kirjoittajan todellisuuteen eikä ole fiktiivinen luomus. Julkisesti kirjoittamisella on aina riskinsä. Olin yllättynyt, kun JiiPee kirjoitti tuon blogin olevan monen ihmisen luomus. En minä ole semmoista huomannut.
Marginaalin poliisijuttukin oli mahtunut tarinan loppuun. Itse näyn kuvakaappauksessa MitVitin blogista: siinähän minua verrataan Beatles..., ei vaan Jumalaan.
Kävin eilen noutamassa Otavasta Peter von Baghin laajennetun Suomalaisen elokuvan kultaisen kirjan. Tuhti paketti, jonka erikoisuutena on perusteellinen nimihakemisto artikkeleineen suomalaisen elokuvan vaikuttajista. Edellinen painos ilmestyi 1992, joten osuus tuosta päivästä nykypäivään on kokonaan uutta. Kaikkiaan tiiliskiven massasta uutta on puolet.
Siis välttämätön hankinta elokuvanystävän pussiin. Hinta pyörinee kirjakaupoissa tuolla 64 euron kieppeillä. Tonnikala ja pettuleipä ovat ratkaisumme tähän pulmaan.
3 kommenttia:
Hyviä huomiota, Sedis! Ja "paras blogi" -pystihän on aina annettu vain sellaiselle, jonka henkilöys on tiedossa, joten ei jää paljon valinnanvaraa.
Terveisin "Aina vaan yhtä anonyymi"
"aina annettu". Aina?
Traditioiden muodostuminen on nykyään nopeaa! Kyllä toisella kerralla sanotaan ainakin mainoskielessä ehdottomasti "aina annettu".
Lähetä kommentti