sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2005

Sukulaisia

Kun maalaissukuni vaiheet ovat herättäneet kiinnostusta, kerrotaanpa sitten Iisalmessa syntyneestä renkimies Johan Poikosesta, joka on isäni äidin isän äidin isä. Hän syntyi ilmeisesti vuonna 1796 (oman kirjoituksensa mukaan 1794) aviottoman äidin lapsena Iisalmen emäseurakunnassa, ilmeisesti Pörsänmäessä. Hän oli kahdesti avioliitossa: ensin vuonna 1821 puolisoksi tuli Maria Karpp; toisen avioliiton hän solmi vuonna 1842 rantasalmelaisen Elin Lindin kanssa. Elin oli syntynyt vuonna 1797 Sulkawalla ja kuoli Lapinlahdella 20.09.1867.

Johan (myös Juhana eli Juho) Poikonen oli vaatimattoman maanviljelysuransa ohella myös herännäisyysmies ja -liikkeen johtohenkilö Savossa ja Karjalassa, herännnäisyysjohtajan Paavo Ruotsalaisen oppilas ja työtoveri. Kerimäen aiempi kirkkoherra Kalervo Koskimies on kirjoittanut hänestä elämäkerran nimeltään Aitoviereltä temmattu. Myös Jaakko Sahimaan romaani Koljonvirran körttisoturi sivuaa joiltakin osin Poikosen elämää kuvatessaan toista herännäisyysmiestä, Lauri Juhana Niskasta. Kaarlo Wirilanderin Savon historiaankin (III osa) Poikonen on muutamalle sivulle päässyt. Muistaakseni - tätä en mene nyt vannomaan - myös yksi Juhani Ahon novelli kertoo Poikosen elämän viimeisistä hetkistä varsin arvostavaan sävyyn.

Juhana Poikosen vanhempia ei tiedetä. Syy tähän on yksinkertainen. Iisalmen historiakirjoja tuhoutui Suomen sodan tiimellyksissä mm. venäläisten sotilaiden käytettyä niiden arkkeja puhdistaessaan pyssyjään, kun joukot majailivat kirkossa.

Juhana Poikosen syntymä ja lapsuuden vaiheet liittynevät Iisalmen Pörsänmäen kylään ja Lapvetelään, mahdollisesti Lapinlahteen sekä Pielaveden ja Maaningan kappeleiden Viannon kylään.

Kansallisarkistossa säilytetään Poikosen omin käsin kirjoittamaa nelitoistasivuista vihkosta "Muistelus yhellelle renkimiehelle elämänvaiheista". Siitä selviää, että kirjoittajan äiti on kuollut pojan ollessa 9-vuotias. Todennäköistä on, että hänestä tuli silloin huutolaispoika.

Suomen sodan aikoihin hän oli kaksitoistavuotias. Rippikoulun Juhana kävi vuodesta 1854 Maaninkaan kuuluvasta Viandon eli Viannan kylästä, joka seurakuntajaossa 1811 siirtyi Pielaveteen Iisalmen puolen kylänä. Kylään kuului tuolloin kaksi taloa. Pielavedelle toimittamansa muuttokirjan mukaan hän on käynyt ensi kerran Herran ehtoollisella 28. kesäkuuta 1812. Rippikoulu toimitettiin tuolloin yleensä kahtena viikon kurssina, joista toinen pidettiin syksyllä ja toinen, konfirmointiin johtava seuraavana keväänä.

Poikonen ehti aloittaa rippikoulunsa ennen pitäjäalueen muutosta. Omien muistelmiensa mukaan hän tuli herätykseen samana vuonna 16-vuotiaana, kun hän jo rippikoulun päättäneenä oli renkinä Iisalmen Pörsänmäessä.

Uusi palveluspaikka keyriltä 1812 teki Poikosesta pielavetisen, kun hän vaihtoi palveluspaikkaa Pörsänmäestä Löytynjärvelle Herman Röngän taloon. Köyri (sav.) loka-marraskuun vaihteessa aloitti palkollisvuoden edellisen palvelusvuoden päätyttyä "riiviikkoon" eli vuosilomaan, jolloin uuden pestin ottaneet vaihtoivat palveluspaikkaa.

Pielavesi oli itsenäistyinyt keisarillisella päätöksellä kirkkoherraseurakunnaksi 1811 Iisalmen ja Rautalammin alueiden osalta ja 1814 annetulla keisarin käskykirjeellä Kuopion kappelin Maaningan osalta. Nykyisen Iisalmen kylistä Lappvetelä kuului tuolloin itsenäistyneeseen Pielaveteen, samoin kuin myöhemmin Maaninkaan siirtynyt Vianto ("Viando"). Lapinlahti erotettiin Iisalmen eteläisistä kylistä koostuvaksi seura kunnaksi 1858 ja Maaninka Kuopiosta 1871, jolloin kyläjako pitäjien kesken jälleen vaihtui.

Poikosen elämänvaiheita pähkinänkuoressa Koskimiehen ym. kirjallisuuden mukaan:

- Tammikuun alussa Poikonen muuttaa 1814 Röngältä Maaningan Tuovilanlahteen, aluksi lautamies Adam Mykkäsen taloon Korhomäkeen, sitten saman kylän Abraham Räihän taloon.

- Iisalmelle paluun jälkeen hän on renkinä Nerkoonniemen Vanhassapihassa Juho Kauppisen talossa.

- Iisalmessa ja sen ympäristöpitäjissä vaikutti ylitorniolainen pyöräseppä Juhani Puustijärvi, sotilasnimeltään Lustig, kansanomaisesti "Lusti", joka oli tullut 16-vuotiaana Savoon. Hän oli nimensä mukaisesti musikaalinen, iloinen, vilkas ja valloittava persoonallisuus, hauska mies, johon savolaiset mieltyivät helposti. Ominaisuuksiaan hän hyödynsi herätyspuhujana ja kohosi seuraväen johtajaksi. Hänen opetuksensa nojasivat Tornion seudun 1700-luvun lopulla syntyneeseen herätykseen. Puheen sisältö käsitti lestadiolaisuudesta tutut merkitykset Jeesuksen verestä ja haavoista.

- Vuoteen 1817 viisi vuotta kestänyt sisäisen taistelun kausi. Vuosi oli myös Poikosen silloisen ystävän ja Paavo Ruotsalaisen ajatusten ja elämänvaiheiden muistiinmerkitsijän Lauri Juhana Niskasen "heräämisvuosi". . Lauri Juhana Niskanen kuului välillä Lustigin kannattajiin, Poikonen ei.

- Ensimmäinen välirikko Lauri Juhana Niskasen kanssa, aiheena Lustigin oppi, johon Niskanen tunsi viehtymystä Poikosen jäädessä Ruotsalaisen armonkäsityksen kannattajaksi yksin.

- Ystävystyminen Lauri Juhana Niskasen kanssa, selkiintyvä käsitys Lustigin opista, vanhurskaaksi tekemisen opin yhteistutkistelua.

- Ukko-Paavon oppilaasta "Löyhkän perässä juoksijaksi", sielun hätään joutuneen Poikosen vierailu Nilsiän Syvärinjärven Aholansaaressa Paavo Ruotsalaisen Soukan torpassa, mutta kolmipäiväinen keskustelu Ukon kanssa jäi tuloksettomaksi, armon varmuus ei selkiintynyt. Paavon opetukset avautuivat ja luterilaisen "armojärjestyksen" selkiintyminen tapahtui vasta paluumatkalla.

- 1818 alusta takaisin Pielavedelle.

- Maaningalta saatu esteettömyystodistus avioliittoa varten lokakuun alussa 1818, merkittiin kirjoihin Iisalmessa, merkinnee paluuta kotiseudulle.

- Oppiriita Iisalmella Lustigin ja hänen kannattajiensa kanssa johti Lauri Juhani Niskasen pyyntöön, että Poikonen hakisi Ukko-Paavon Nilsiästä Iisalmeen. Lustigin opetukset toivat hänelle kannattajia myös heränneiden joukosta. Tämä hakumatka toi Paavo Ruotsalaisen ja Juhana Poikosen jo toisen kerran yhteen.

- Poikonen joutui todistajaksi Iisalmen talvikäräjille 1819 riitajutussa, jonka Roobert Leonard Akselinpoika Nissinen oli nostanut Lauri Juhana Niskasta vastaan. Poikonen oli Nissisen toinen renki.

- Kihlautuminen avioliittoaikein kymmentä vuotta vanhemman, heränneisiin lukeutu neen Maria Karpp´in kanssa, avioliitto 1821.

- 1832 muutto Käärmelahti no 3 Risuharjun tilaan kuuluneesta torpasta oman ilmoituksensa mukaan toistakymmentä vuotta Maaningalla kestäneen asumisen jälkeen Suonenjoelle. Muuttoilmoituksen mukaan asumisjakso alkoi vuodesta 1826.

- 1835 muutto Pieksämäelle Tikkalanmäen alueelle

- 1839 muutto pitäjän rajan taakse:

"Sitten taas muutti tämä mies Joroisiin, jossa kuitenkin oli hänen asuntonsa Pieksämäen pitäjän laidassa", kirjoitti Poikonen Kansallisarkistosta löytyvissä omaelämäkerrallisessa vihkosessaan Muistelmia yhellelle renkimiehelle elämän waiheista. Kolme vuotta jälleen oli kulunut ja Pieksämäen Tikkalanmäki jäi muutaman kilometrin päähän Joroisten kappelin rajan taakse.

Naapurikylä Joroisten puolella oli Pohjoismäki, josta löytyi Poikosten Nupumäen torpan sija Lahnajärven takamailta. Se näytettiin rovasti Koskimiehelle hänen tutkiessaan Poikosen elämänvaiheita teostaan varten. Joroinen ja Haukivuori olivat Pieksämäen emäseurakunnan kappeleita.

Tuskinpa talvikäräjillä oli osuutta Niskasen ja Poikosen välien lopulliseen rikkoon tumiseen, jonka todellista syytä ei tiedetä, tiesivätkö itsekään. Niskanen suorastaan parjasi Poikosta sekä muistelmissaan että Paavo Ruotsalaiselle. Parjaus jatkui Joroisiin ja Pieksämäelle, missä kerrottiin myöhemmin, etteivät seudun heränneet pitäneet enää Lauri Juhana Niskasta tervetulleena vieraana seuroihinsa.

Koskimies kirjoittaa (s. 94):

"... Siionin virsiä veisattiin kuin Poikosenkin aikaan. Kaikki häntä hyvällä muistelivat. Kenenkään muun kuin Niskasen ei tiedetä häntä moittineen tai syyttäneen virheellisestä opetuksesta, "orjuuden ikeeseen saattamisesta" tai petollisuudesta.

Niskanen ei kuitenkaan suostunut lopettamaan Poikosen parjaamista. Tämä vainoa lähentelevä vikoilu oli ehkä Poikosen elämän raskain kokemus. Yhä uudelleen Niskanen ikäänkuin 'suostutteli ' Ukko-Paavoakin uskomaan, että 'vaikka hän (siis Poikonen) puhuisi enkelien kielellä, niin hän olisi valheen saarnaajan kaltainen' , kuten Niskanen on muistiinpanoihinsa merkinnyt. Lopulta kait Paavo häntä uskoi, ..."


Poikosesta kirjoittaneen Kerimäen emeritusrovastin Kaarlo Koskimiehen käsityksen mukaan Niskanen oli kade Poikosen saarna miehen armolahjan ja ehkä organisaattorin taitojenkin takia. Poikonen oli kansanjohtaja Luojan armosta. Rovasti Koskimies kertoi tutkimuksissaan saaneensa käsityksen, että Poikosen opetus oli puhdasta luterilaista oppia, mihin Paavo Ruotsalaisellakaan ei ollut oikaistavaa.

Tästä Koskimies sanoi isälleni vuonna 1992 puhelinkeskustelussa olevan aikalaistodistuskin, Pieksämäen kirkkoherran Johan Fredrik Homenin lausuma. Koskimies korosti, ettei lausuman antaja kuulunut itse heränneisiin. Tästä syystä hän piti lausumaa täysin luotettavana.

Johan Fredrik Homen, joka palveltuaan kauan Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin jäsenenä sittemmin siirtyi Pieksämäen kirkkoherraksi, on virkatehtävissään joutunut antamaan lausunnon Juhana Poikosesta. Homen sanoo lausumassaan:

"Poikonen oli syrjässä pysyvä, raitis ja ystävällinen sekä ahkera. Hänen kanssaan oli hupaista olla yhdessä. Hänellä oli kaikki kristityn ihmisen parhaat hyveet."

Poikosen toiminnasta saarnaajana ja hengellisenä neuvonantajana Homen edelleen kertoo:

"Hän ei ollut tunkeileva eikä esiintynyt tuomitsevasti toisin ajattelevia kohtaan, mutta kernaasti antautui uskonnollisiin keskusteluihin, mielellään puhuen varsinkin vanhurskauttamisesta Kristuksen kautta. Hän teroitti Jumalan mielen mukaista synnin surua, katumusta ja parannusta, niin kuin useimmat ovat vakuuttaneet, Raamattuun perustuen. Kernaasti ja luottamuksella oli häntä kuunneltu."

Tapani Ruokasen 1989 ilmestynyt teos Talonpoikien herättäjä Paavo Ruotsalainen luvussa Keisari ja rovasti käsittelee Poikoseen liittyviä käsityksiä ja tapahtuneita Lars Johan Niskasen Muisto-Kirja Hengellisten asiain päälle lähdetietoja käyttäen.

Vaikka Ruokasen yritys oli luoda tasapuolinen näkemys näistä herännäisaikoja ravistelleista kiistoista ja liikkeen johtomiesten osuuksista, jää Poikosen merkitys Niskasen oman uskonkäsityksen selkeyttäjänä kokonaan huomiotta. Koskimiehen mielestä Poikoseen isketystä leimasta löytää tukea Niskasen oman tunnustuksen tuntijalta.

Kansallisarkistossa on näet säilytettävänä Poikosen Muistokirjan lisäksi hänen aiemman ystävänsä ja kiistaveljen Lars Johan Niskasen yllä mainittu Muisto-Kirja, jonka sivulta 11 alkaen: (muistelma vuosilta 1817-18 )

"Niin siellä (Idensalmessa) oli yksi nuori miesi Lars Joh: Niskanen nimeldä, joka oli jo lapsudesa Raamattua lukenut, ja myös muita Hengellisiä kirjoja, jonga sydämmen Herra avaisi tundeman kauhistuksella sielunsa vaaran, ja hän kohta etsei niitä ihmisiä, jotka tundisi Jumalan tien itse kohtaansa, ja tuli heti tutuksi niitten kanssa, jotka warjo Kristillisyden pitivät, ja kävi niitten kanssa [salaa ja] sisällen. Ja sen jälkeen tuli myös muita herätyksen tiellen niillä paikoilla, josa Niskanen oli; waan ne vanhat jotkat pyör ryttelivät niitä sillä ulkokullatulla Tekopyden opillansa jongunajan. aina siihen asti että Jumala sovitti niin tämän asian, että tulla tutuksi sen, Nilsiäsä virkistyneen Seurakunnan ja Paavon kanssa.

Asia oli tämän lainen: Ne vanhat tekopyhät, ja nekin vielä, jotka kokonansa maailmaan olit menneet, lausuit usein Lustin korkeista Saarnoista; (sillä Lustig saarnais Tekstein kansa aina) ja että kuinga se on jalo miesi Kristillisyydesä. Siihen vastaisi Niskanen, ettäs: laittakaat niin, että mekin saisimme kuulla händä; joka myös niin tapahtui. He kutsuit Lustin, ja Lustig tuli, ja selitti autuden järjestyksen wanhurskaaksi tekemiseen asti, suurella opilla, niin kuin edellä jo on sanottu; johonga oppiin Niskanen myös suostui, ja kaikki muut siinä (paikkakunnasa);

Mutta sinä aikana oli myös siellä yksi Trengimies, Johan Poikonen, joka ennen oli tullut tutuksi, oli paremmin sanoin, ymmärtämään Lustin petoksen, Paavon kautta, ja oli puhutellut myös Paavoja tarkasti --

Tämä alkoi sanoa sitä vastaan Lustin opista, ja ei vähin riita tullut siitä, Niskasen ja Poikosen välillä. Ja sen jälkeen tapahtui, että he menivät Kuopion markkinaan, johon tuli yksi vaimo ihminen Nilsiästä, Lustin joukosta, hyvin puheljas luonnostaan ja Tekopyhyden opilla sohvaistu, joka Niskasta paljon villitsi. Waikka Paavo tuli sinne kanssa, niin se käski Niskasta Paavoja karttamaan, ja ei antamaan itsensä vietellä Paavolta. - Ja sen lisäksi oli Kuopion kaupungisa yksi kirjan kauppias, nimeldä Petter Wäänänen, josta kansa paljon sinä aikana piti, waan hän oli ensimmäisen [ri]kkauden ylösnostanut ahnuudella, ja Tekopyhyden opilla sokaistu. Tämä myös oli kahakätinen; hän piti kaikki hyvänä, niin Paavon, kuin myöskin Lustin ja kaikki ne muut Tekopyhät. Ja näitten syit ten tähden jäi Niskanen ja myös muut Idensalmesa Lustin puolellen; Waan Poikonen piti aina itsensä pois siitä; niin myös Niskanen katsoi tarkasti Jumalan Sanasta, Berealaisten esimerkin jälkeen; mikä täsä on syynä,? ja kuin hän ymmärsi Jumalan sanasta sen petoksen, niin hän pyysi Poikosta lähtemään Nilsiään, Paavoja Idensalmen hakemaan, johon Poikonen ei kysynyt lihalda ja unelda neuvoa, waan haki paavon. Ja Paavo tuli ja selitti autuuden järjestyksen Idensalmelaisten eteen, ja sen välin, mikä totisten ja pilallisten kristittyiden välillä on . . . "


Poikosen mieltä kalvoi oma suhde paitsi entiseen ystävään, myös liikkeeseen. Ruotsalaisen kuoleman jälkeen syntyivät jaottelevat oppiriidat, joista Poikosen omin sanoin:

" Vaan niin pian kuin ukko ja muut vanhat kuolivat, joutuivat nuoremmat heränneet kahteen lahkokuntaan. Kaikki viisaat, rikkaat ja voimalliset erosivat halvoista ja yksin kertaisista pois ja soimasivat heitä tekopyhiksi ja ulkokullaisiksi, jotka eivät tainneet viljellä tätä maailmaa puhtaalla omallatunnolla kuin he."

Paavo Ruotsalaisen luona Poikonen oli saanut opastusta:

" Älä veli kulta mene enää kenenkään riskin kanssa riitelemään."

Vaan kuinka kävikään?

"Heti kun ukko Paavo kuoli, nousi kaksi herrasmiestä pöyhkeilemään uskostaan, josta toiset vähän nuhtelivat heitä ja näyttivät heidän uskonsa huonoksi että sen, ettei heidän elämänsä ollut Jumalan sanan mukaista. Sitten se mies (Poikonen) pyysi kahden keskisessä tilassa yli voittaa, ja alkoi kummeksua, minkä tähden tässä meidän rakkaassa Iisalmessa nousee niin monta lahkoa, ja pyysi kaikella nöyryydellä, että pidettäisiin yhteinen neuvottelu. Sillä kaikkena maailman aikana on noussut oppiriitoja, jotka on yhteisesti tutkittu ja sovittu, ja sanoi: vielä on riita julkinen, vaan kun toimella ja yksinkertai sesti selitetään kahen puolen ja kummaltakin puolen ottaa syyn mikä syyksi näkyy; sillä ei yksikään ole vielä kummallakaan puolella niin armoton sieluaan kohtaan, että hän ehdollista koiruutta tahtoisi säilyttää; sen tähden tulisivat yhteen nerokaammat miehet, että rauha ja sovinto saataisii."

Sovintoa ei saatu. Omistaan Poikonen sanoo:

"Tämä halpa ja yksinkertainen kansa tyytyi mielellään heidän soimauksiinsa. Ja eroamisessa ei noussut paljon riitoja, ja he ovat siitä lähin erillään.Sen jälkeen heräsi paljon kansaa täsä edellämainitussa pitäjässä. Ne ovat olleet yksimieliset tämän halvan joukon kanssa. Tämä sama mies on ollut yksimielinen ja hupana tällä yksinkertaisella kansalla."

Lars Johan Niskanen asui edelleen Iisalmen Koljonviralla, kun Poikonen 1845 palasi Kerimäeltä kotiseudulleen. Niskanen ei enää kirjoitellut.

Poikonen mainitsee tavanneensa Niskasen joitakin kertoja. "Hän toivoi jonkinlaista välien selvitystä vuosikymmenet kestäneen ahdistavan riitaisuuden lopettamiseksi.", toteaa Koskimies päätelmänään.

Poikonen kirjoitti viimeisestä kohtaamisesta:

"Niinkuin ennen on sanottu oli Niskanen aina kylmällä mielellä tätä miestä vastaan ja herjasi monta kertaa sopimattomasti kansan kuulten.Yhen kerran olivat kahden yhdessä, sanoi mies Niskaselle: sinin pitää vastata muutamiin kysymyksiin. Ensinnä mikä syy sii hen on, että myö erimieliset ollaan. Myö oltiin seitsemän vuotta yksimieliset, vaan lähes kolmekymmentä vuotta oltiin jokseenkin erimielellä. Sano syy siihen mikä on ollut."

Niskanen ei tiennyt syytä.

Oman käsityksensä Poikonen kirjasi ylös, kun kertoi sanoneensa:

"... kun oltiin palavat Jumalan rakkaudessa, silloin oli veljellinen rakauskin. Sitten ruettiin puhumaan heränneelle kansalle, joka sen otti mielellään vastaan, ja paljon kansaa mieltyi meihin monilla paikkakunnilla. Niin sitten alettiin kelvata itsellemme ja luopua pois uskon yksinkertaisuudesta, joka (kelpaaminen ja luopuminen) saattoi meidät eri mielisiksi. Tähän ei Niskanen sanaakaan vastannut."

Niskanen ei osannut vastata mitään myöskään kysymyksiin Poikosen erehdyksistä opinkappaleissa enempää kuin tämän vilpeistä eli "ehdollisen koiruuden rakastamisestakaan".

2 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Näitä pitkiä, mielenkiintoisia jatkosarjojasi lukiessani (tämä kai on yhden jatkosarjan ensimmäinen osa?) mietin aina, miten valmiiksi kirjoitettuja jutut ovat ennen kuin ne blogiisi ilmestyvät. Sillä eivät ne kai kaikki vasta täällä Sediksessä synny?

Montako gigaa kirjoituksia sinulla on? Ja mihin ihmeen tietokantaan ne on indeksoituna, että kykenet aina löytämään tilanteeseen sopivan jutun?

Sedis kirjoitti...

Osa on vanhempaa perua, osa samantien tehtyä. Eihän tämmöisten kokoonpaneminen nyt niin paljon vie aikaa. Rutiinia kun alkaa olla.

Sukujuttuja olemme tutkineet isäni kanssa, ja hän on vuosien varrella kirjannut ylös paljon myös muistikuviaan ja haastatteluitaan asian tiimoilta, alun perin minun aloitteestani. Jos jatkan asian tiimoilta, teksti on usein isän tekemää ja minulle jää enintään muokkaajan tehtävä. Jotain sitä yleensä kuitenkin aina itsekin sekaan keksii.

Historiallisia taustoja olemme yhdessä penkoneet, mutta ilman isän paikallistuntemusta ja sitkeyttä myös alkuperäislähteiden kanssa, eivät jutut olisi kovin kiinnostavia.

Aikaa on siis vietetty arkistojen, kirkon arkistojen ja kirjallisuuden parissa ja yritetty ne saattaa myös paperille, kuitenkaan enempiä viimeistelemättä.

Mutta kyllähän näissä koneen nurkissa on monenlaista tekstinpätkää - toiset mielenkiintoisempia ja toiset eivät.

Kyllä sitä aina välillä itsekin yllättyy, mitä on tullut paremman tekemisen puutteessa tullut tehdyksi.

Mutta blogissa suurin osa on kyllä sitä varten tehty.