Ketä kiinnostaa, Leo?

Onko Helsingin Sanomien tavistoimittaja Leo Pugin ulkomaanosastolta tullut ahdistelluksi? Onko häntä painostettu kirjoittamaan blogia? Siltä ainakin vaikuttaa, sillä tämän päiväisessä (HS 28.11.2005, C3) jutussaan hän tekee selväksi paitsi sen, miksi ei itse halua sellaista kirjoittaa, myös sen, miksi ei halua kirjoittaa ylipäätään mitään. Kunhan nyt jotakin työnsä vastineeksi kääntelee.

Ketä Hesarin lukijaa kiinnostaa, Leo? Haluaisimme samalla intensiteetillä tietää myös, miksi et hyppää laskuvarjolla, kerää mustesieniä tai veistä Stalin-patsaita. Blogikirjoituksena kolumni sen sijaan olisi ollut ihan aatelia: metodologinen alemmuudentunto kun on saanut jo Blogistanissa kokonaisen koulukunnan.

Mutta sen sijaan, että osoittaisi mieltään, blogikansa vastaa kannustuksella. "Anna siis palaa Leo, ei minua kiinnosta 'suuret visiot' tai 'mullistavat ajatukset-, joiden puutteen tunnet estävän blogin kirjoittamisen", huomauttaa Kansatieteilijä desktopinsa äärellä urbaaniantropologisesta näkökulmasta. Leokin voisi antaa blogillaan panoksen blogikirjoittajien luomaan verkostoituneeseen suureen kertomukseen, jota purkamaan lähitulevaisuudessa tarvitaan satoja ja taas satoja kansatieteilijöitä.

Kari Haakana muistuttaa siitä, kuinka silloin kun se ilmiö oli uusi, kännykkää pidettiin kolumneissa vain itsetehostuksena - vaikka kyllä jokainen joka on nähnyt 1980-luvun alussa pollean nuoren miehen raahaavan monikiloista kännykkää ja puhuvan siihen viittilöiden ja metelöiden Aleksanterinkadulla on kyllä loppuikänsä juuri sitä mieltä. Mutta asiat arkipäiväistyvät, Kari sanoo, ja lohduttaa: "Niin että kyllä se siitä, Leo. Avaa vaikka pari olutta odotellessa. Ei blogin perustamisella ole mikään kiire. Voit tehdä sen aivan yhtä hyvin sitten kymmenen vuoden kuluttua, [-- --] eikä kukaan kiinnitä siihen mitään huomiota." Näin on, Hesarin toimittajallakin on meidän liberaalien bloggaajien mielestä oikeus olla kymmenen vuotta ajastaan jäljessä ja mikä ettei vielä toisenkin vuosikymmenen.

Anita Konkka päättelee Leo P:n kärsivän masennuksesta. Koska hän ei sitä mainitse, sanottakoon, että lehden kuvasta päätellen se on ilmeistä. Puginin otsa hikoilee ja parta on ajamatta: yleisvaikutelmaksi liberaalille bloggaajalle tulee, että Puginin tapana on illan päätteeksi miettiä hetken kuinka rahat riittävät seuraavaan tilipäivään, avata sen jälkeen olutpullon (tai kaksi, onko hikihelmi ylähuulellakin?) ja mennä vähän myöhemmin sänkyyn - valvomaan. Se on masennusta. "Toimittajien työ on ollut kilpailua jo ennen nykyistä tilannetta. He ovat kilpailleet keskenään ja toisten lehtitalojen kanssa siitä kuka saa parhaimman skuupin ja istuneet pressiklubilla purkamassa päivän työpaineita. Heidän työnsä on ollut rankkaa, he ovat kyynistyneet, palaneet loppuun ja hoitaneet masennusta alkoholilla", Anitakin luonnehtii journalistin arkea ja muistuttaa toimittajan talon hyvistä mielenterveyspalveluista. Me Sedis Blogissa tietysti yhdymme toivotuksiin rentouttavan hohotuksen kera.

Kasan Jussi ryhtyy evankelistaksi ja meinaa käännyttää Puginin pojan siltä istumalta. "Itse asiassa Pugin on niitä harvoja Hesarin toimittajia, joiden toivoisi perustavan blogin. Hänen kirjoitustyylinsä sopisi blogiin kuin nenä päähän. Ei kai vielä ole liian myöhäistä?" Kuten tämän kirjoituksen alusta huomasitte, olen samaa mieltä, vaikka en aina muista nenää päähän sovittaakaan, vaan homma menee usein ihan poskelleen. Puginin kirjoittajanlahjat, joita hän itse metodisesti niin taitavasti väheksyy, sopisivat juuri blogiin - kuin nenä poskelle.

Ja minkä bloginkirjoittajan maailma Leossa menettääkään. Esimerkiksi Dazzle keksii Leon inspiroimana kysymyksiä liukuhihnalta tavalla, josta tulee etsimättä mieleen vanhat hyvät tai paremmat ajat satoine kysymyksineen ja vastauksineen. Dazzle häikäistyy Puginin loistokkuuteen juuri bloginkirjoittajana (joka ei siis vielä itse potenssiaan tiedosta): "Kirjoitushan oli loistava! Pugin kirjoittaa kuin Platon."