Sotasyyllisyysseminaarin paluu

Taannoinen postaukseni sotasyyllisyysseminaarista poiki reaktioitakin. SDP:n historian kanssa täystyöllistetty tohtori Mikko Majander pisti mailia siitä, että olin maininnut hänetkin "torjuntavoitto"-linjan kannattajaksi. Virhe oli minun ja siis korjattakoon. Tarjosin kyllä vastinetilaakin - sehän olisi Blogistanissa uusi ja hauska ilmiö, mutta työkiireet estävät niin tarkkojen muotoilujen väsäämisen. Samalla on hauska huomata, että jos ei muuten, niin ainakin "puskaradion" kautta sana menee blogeista perille. En väitä, ettenkö olisi sitä ajatellutkin... Joka tapauksessa historian ammattilaisten läsnäolo pakottaa miettimään omaakin sanomistaan entistä tarkemmin.

Mikko korjasi viestissään pitävänsä "kesän 1944 sotilaallisen puolustuksen onnistumista jatkon kannalta perkeleellisen tärkeänä", mutta sanoo vierastaneensa torjuntavoitto-termiä. Olemme siis samoilla linjoilla ja samoista syistäkin vielä: tämä "torjuntavoiton" rummuttaminen kun on alkanut hämärtää historiallista tosiseikastoa. Miesten palatessa syksyllä sodasta takana oli hävitty sota sekä suurpoliittisesti että miesten (ja naisten) kokemusmaailmassa. Heillä oli edessään iso tehtävä: sopeutua uuteen tilanteeseen. Eikä se historiallinen tehtävä, joka myös toteutui ollut mitään selkärangatonta ja munatonta touhua, kuten torjuntavoitto-kolikon heittely kääntöpuolellaan antaa ymmärtää.

Mikolla oli aihetta huomautella myös siitä, että puhuin hänen yhteydessään ”ideologisesta hehkutuksesta” ja vielä väitöskirjastakin samaan syssyyn. Aivan kokonaan en anna periksi aikataulun vuoksi kovakouraisesti typistetyn puheen juhlaluonteelle, mutta irroitamme tämän kommentoinnin nyt ja kokonaan ansiokkaasta väitöskirjasta. Siinä ideologian merkityksen tarkastelu nivoutui tyylikkäästi osaksi rakenteellista yhteiskuntatasoa. Se ei ollut pelkkää sosialidemokratian sankaritarinaa, kuten omasta heitostani olisi voinut päätellä, ja olihan väitöksen teeman iskulauseeksi tiivistänyt loppulausekin toista: ”Miksi Suomesta ei siis tullut kansandemokratiaa... Koska Suomi oli pohjoismaa.”

Tanner-kommentoinnistanikin vielä peräännyn mielelläni sen verran, varsinkin nyt kun puhumme Mikon väitöskirjasta, että sen argumentointi perustui varsin vankkaan kansainväliseen vertailuun: kyse ei ollut kansallisen hehkutuksesta tai vanhakantaisen nationalismin paluusta. Mutta en minä semmoista ihan väittänytkään.

Mutta lukekaa nyt Mikon väitöshaastattelu ja samantiensä hänen väitöskirjansa "Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1944-1951."