Kaupunki kylpee sumussa joka aamu. Lauantai avautui sadetta enteillen ja tulihan se lopulta. Harhailimme ensin hieman vaariinkin kaupunginosiin, mutta sitten sain lapi ajatuksen vierailla Kansallisessa teknisessa museossa - elokuvan ystavalle se kannatti. Juuso olisi onnellinen niista vetureista joita alakerta on pullollaan ja oli siella lentokonettakin ja autonromua lattiasta kattoon.
Itse kiersin tarkimmin elokuvakamera, -projektori ja valineosaston, valokuvausosaston ja kellokojeet jo vahemman innoissani. Audio-osastossa olisi voinut olla enemmankin aanta tuottavaa konetta - vaittaisin etta Lahden radio- ja televisiomuseo on kiinnostavampi. Mutta sadepaivan herkku Prahassa vieraileville se on. Letenskan aukiolla ratikalla pois, seuraava pysakki olisi sitten Sparta Prahan jalkapallostadion.
Takaisin tullessamme olutsiepot olivat varanneet ratikkapysakin, joten hyppasimme ensimmaiseen numero kahdeksaan ja paasimme niin lahelle hotelliamme kuin oli mahdollista. Mina jain iltapaivaksi kampille, mutta vaimo karkasi keskiajan taidenayttelyyn Agneksen luostariin ja saikin aimo annoksen kulttuuria. Mina otin hotellin mukavassa ravintolassa kaksi tuoppia Pilsner Urquellia. Litrahinnaksi tuli 3,4 euroa, joten se ei ole ihan halvimmasta paasta. Mainittakoon etta vaimo, museoammattilainen, kehaisi Agneksen nayttelyn eli boomilaisen keskiajan taiteen esillepanoa myos teknisesti. Korkealuokkainen esillepano ja hieno kokoelma tekevat nahtavyydesta kaupungin karkijoukkoon kuuluvaa - siella kannattaa kayda.
Iltaohjelma ei ollut auki, joten paatimme lahtea kavelemaan kaupungille. Gluhwein-lasi lammitti torilla, jatkoimme matkaa Vanhaan kaupunkiin ja myohastyimme juuri mustan teatterin naytoksesta, jossa esitettiin Mozartin Don Giovannia. Ei haitannut, silla Kaarlen sillan kupeessa olevassa kirkossa alkoi samaan aikaan konsertti, jossa taiturimainen tsekkiurkuri, hyva japanilainen viulisti ja nuori tsekkilainen mezzosopraano esittivat musiikkia 1500-luvulta 1800-luvulle. Akustiikka oli erinomainen, joskin ylarekisteriin mennessa Bachin nopeimmat urkujuoksutukset hieman puuroutuivat, mutta ei liene helppo valttaa. Enemman ongelmia tuli oikeastaan viulusoolon presto-osassa.
Koska olimme myohassa saimme lipun opiskelijahintaan 390 korunaa eli noin rapeat 13 euroa kappale. Konsertti oli hyva, kirkko kaunis, joskin tietty yhdenmukaisuus alkaa rasittaa silmaa. Monet kirkot on rakennettu kerralla valmiiksi, niin tamakin Fransiskus Assisilaisen mukaan nimetty, ja se tuo niihin yksitoikkoisuutta - taideteokset ja maalaukset muistuttavat toisiaan niin paljon, etta tulee tusinatuotteen maku - ymmarrattehan etta liiottelen tassa.
Konsertin jalkeen vuorossa oli iltapala - se on onneksi edullista taalla, kun ei erehdy antamaan halpuuden tuomaa etua turhina ylimaaraisina tippeina. Tipithan ovat samaa kuin korruptio, taalla vakio on 10 prosenttia, eika enempaa hirveasti kannata antaa - miksi totuttaa ihmiset huonoille tavoille, kun se EI nay parempana palveluna. Suomessahan hyvaa palvelua ei saa - tarveisia vain alan tutuille - joten meilla tippien antaminen on sulaa hulluutta. Hintauudistus aikoinaan sisallytti silloisen 13 prosentin tarjoilupalkkion hintoihin. Ne siis ovat siella jo!
Sunnuntaiaamuna ilma oli jo selkeampaa, mutta selvasti kylmempaa. Kavimme juutalaiskaupunginosassa, jossa paasylippujen hinnat ovat jo hurjia. Juutalaiskorttelin kohteiden yhteishinta on perati 500 korunaa eli melkein 17 euroa, ja kahdelle se on jo aika paljon. Lehtimieskortti ei kay eika tuota alennusta. Tavallinen museohinta taalla on yleensa alle 100 korunaa, joten siina on hieman erikoiskohdelisaa.
Saastimme rahat ja ajoimme pienoisjunalla tunnin reissun ympari kaupunkia. Koleaa ja hieman hyppyyttaa, mutta sen korvaavat palkitsevat hymyt. Mika siina on, etta ihmisten on vaikea olla hymyilematta kun pienoisjuna taapertaa pitkin kaupungin katuja. Hauskoja tilanteita videokameroiden kohdatessa toisia videokameroita oli runsaasti ja sekos vain hymya levitti. Samalla saimme eri nakokulmia jo aiemmin vierailtuihin kohteisiin - jostakin syysta pidan naista lapsellisista tavoista nauttia kaupungin nahtavyyksista enemman kuin vastamakeen kavelysta.
Nyt on aika etsia lounaspaikkaa. Kiertelemme katuja ja saatamme pistaytya useampiinkin paikkoihin. Ehka kahville Ruutiportin lahella olevaan Cafe Europeen, jonka yhteydessa olevalla kunnantalolla on myos konsertteja. Cafe Europe on tunnettu Art Nouveau-koristuksistaan. Niitakin kaupunki on pullollaan.
Ei ole viela yhtaan kafkamaista paivaa ja tuntien liikkumiseenkin jalan alkaa jo tottua.
Vaimo nykii hihasta. Silla on varmaan pari barokkikirkkoa mielessa. Mina voisin kayda sunnuntaioluella. Aikoinaanhan prahalaiset joivat aina sita parempaa merkkia olutta sunnuntaisin.
Hyvaa Gustaf (II) Adolfin -paivaa sinne kotisuomeen. Kaverihan on taalla tunnettu. Tuli kerran 30-vuotisen sodan aikana vallanneeksi tamankin kaupungin. Oli silla onneksi pari kaveria mukana. Mutta me ruotsalaiset voimme nauttia tuopposen vaikka sen tapahtuman kunniaksi. Gustafin paiva on muuten ruotsalaiseen tapaan juhlintaa kuolinpaivan kunniaksi. Han haavoittui/kuoli Lutzenin taistelussa tanaan joku vuosi sitten. Kuolinpaivaa on mukavampi juhlia. Siita kun pitavat seka ystavat etta viholliset.
Naihin sanoihin, naihin tunnelmiin paatamme raporttimme Prahasta tahan. Pysykaa kanavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti