Saksa ja Argentiina tasasivat maalin varsinaisen peliajan jälkeen. Se sopi minulle. Rahat tulivat takaisin kolminkertaisena ja pelikassan pohja peittyi monien synkkien hetkien jälkeen.
Matseja kannattaa muuten seurata myös virallisen sivuston kautta. Pysyvät prosentit hallussa, sillä siellä on live-seuranta matsista kuin matsista. Live-seurantaa tulee myös sohvalle juuttuneelta vaimolta: "On se niin söpö." Kohteena Argentiinan kapteeni Juan Pablo, nro 3.
Kaunis ilma, joten loppuilta meneekin parvekkeella. Taidamme juoda lasin ouzoa runsaan veden kera. Illalliseksi Lindströmin pihvejä.
Niitä on myös huomenna aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä. Siskon suurperheen piti tulla vierailulle viikonlopuksi, mutta heidän autonsa hajosi pohjoisemmalla pohjanmaalla. Onneksi entinen kotipitäjä oli lähellä ja kyydittäjiä tienviereltä Muhokselle löytyi. Viime viikon huollossa ollut auto saadaan korjatuksi kuulemma maanantaina: sähkömiehet ovat viikonloput lomilla.
Ja tätä porukkaa varten hankimme kaksi KILOA Lindströmin pihvejä. Kaupungintalon henkilökuntaruokalan myyntipiste oli hieman ovela: pakastetut pihvit olivat valmistettu tammikuussa ja siten viimeiseksi myyntipäiväksi oli merkitty 2. heinäkuuta. Vaikka emme usko niiden mätänevän silmissä juuri tuona päivänä, on urakaksi otettu pihvien täystuho ennen sitä. Saa tulla kylään.
Kermaviilikastike ja kapriskastike ovat vaihtoehtoina lounaalla ja päivällisellä. Aamiaisella valmistamme Kemppisen heittovälineenä mainostavan oopperavoileivän urbaaniserkun. Oopperavoileivässähän on jauhelihapihvi, pariisilaisleivässä sen korvaa Lindströmin pihvi. Molempiin laitetaan mukaan yksipuolisesti paistettu muna. Pariisilaisleipä tarjoillaan salaatinlehtien kera.
Ohje:
Lindströmin mureketaikinaa
4 vaaleaa leipäviipaletta
4 munaa
erilaisia salaatinlehtiä
Muotoile mureketaikinasta pihvit, paista ne joko pannulla tai 225-asteisessa uunissa. Aikaa kuluu noin 15 minuuttia. Leivät voi viimeistellä paahtimessa tai pannulla voissa paistaen. Kuoristaan vapautetut munat paistetaan siis häränsilmiksi, vain toiselta puolelta. Lopuksi löydämme sisäisen arkkitehtimme ja kokoamme leivän ylle torniksi pihvin ja munan.
Onkos muilla ehdotuksia Lindströmin pihvien kylkiäiseksi? Kastikkeita?
perjantaina, kesäkuuta 30, 2006
torstaina, kesäkuuta 29, 2006
Retkellä
Pilvitys on jo hellittänyt, mutta viileä tuuli coolaa varpaat edelleen. Uutta lämpöaaltoa odotellessa voi matkustella virtuaalisesti.
Hukkajukka on asettunut Sambiaan, ja käynyt juuri Mosi-o-Tunya -putouksilla, jotka me kaikki tunnemme, sillä se tarkoittaa savua, joka pitää meteliä. Erittäin opettavainen viihdeblogi virtuaalimatkailijalle. Tai viihteellinen opettava blogi. Miten kuten vain enemmän miellyttää. Mutta jotenkin tuntuu, että tätä lukemalla Sambian oppii tuntemaan paremmin kuin jonkun vieraan maan, sanotaanpa vaikka Ruotsin.
Jura Jukola välttelee jalkapallon maailmanmestaruuskisoja Roomassa, Laziossa, joka on siis Italiassa, mutta ei onnistu. Jura on enemmän taiteen perään, mutta kuvaa mieluusti jalkapallointoilijoitakin.
Italialainen jalkapallo on ollut rakkauden aiheena monellekin, viimeksi sille Kiinan television kuuluttajalle, joka joutuu nyt lehtitietojen mukaan pyytelemään anteeksi loukattuaan Euroopassa olevista siirtotyöläisistä koottua Australian joukkuetta. Kiinan Bubi pantiin kuriin, vaikka kaikki tietävät, ettei Bubi loukkaisi ketään. Politiikka on muuten Suomen selostuksista pysynyt kaukana, vaikka Iranin vastaisiin mielenosoituksiin toki viitattiin. Ja Saksan uusnatsitkin ovat raaskineet olla mukiloimatta enempiä turisteja, eivätkä ilmeisesti ole uskaltaneet brittihuligaanejakaan vastaan enemmän törmäillä.
Omituisin jalkapallonvälttelijä on saksalaiseksi kouluttautuva, mutta todennäköisesti ulkomaalaisten tyttösten vuoksi aivan toiseen suuntaan kehittyvä Pää Aueaux, joka kävi katsomassa entistä emämaata ja teki treffit lukijoidensa kanssa tod. näk. tapaamisajankohdan jälkeen, mistä synkistyneenä fanilauma lienee seurannut jalkapalloa entistä tiiviimmin. Pienen myönnytyksen uussaksalaisuudelleen hän tekee, tosin senkin näennäisesti neutraalilla tavalla: "Niin, enkä minä osaa ajatella kielteisesti Zidanestakaan. Huomenna olen jälleen toisaalla." Zidane ei taida tällä kertaa päästä upottamaan Saksaa kotitantereilla, sillä Brasilia, tuo monien saksalaisten pakopaikka, tekee Ranskasta selvää sitä ennen. Sen sijaan Deutschelinnalla jalkapalloa riittää, jos ottaa suurennuslasin ja vääntää fonttia isommalle. Ainakaan minulla kontrollinäppäin ja hiiren ylärulla ei fonttia suurentanut aivan lukukelpoiseksi. Kauan eläköön tarkkanäköisyyys.
Mr Bones on aikataulustaan jäljessä Arawanissa päin. Siis aavikolla. Tai oikeastaan sen keskellä. Jossakin Sahelin autiomaassa. Keskustelu tuaregien kanssa voi olla antoisaa (seuraa pitkä, mutta nopeasti luettava sitaatti):
"- Met-al-ee-khah
- Met-al-ee-khah
- Kuinka voitte? Oy ik?
- Alkher ghas.
- Kuinka teidän isänne ja äitinne voivat?
- Alkher ghas.
- Kuinka lapsenne voivat?
- Alkher ghas.
- Entä teidän kotinne, serkkunne, sukunne, terveytenne, karjanne...
- Alkher ghas.
- Kuinka työnne sujuu? Mani echeghel?
- Alkher ghas. No "mani", njet njet. Ei ne ole vihaisia eikä meillä ole mitään hätää, vähän juhlimme kaukaisen maan yötöntä yötä.. ja elämä on helppoo...aauuuh
- Täällä heilutettiin jotain rättiä?
- Noh, sellainen pohjoisten ihmisten kansantanssirekvisiitta, ei kummempaa. Kaikki kunnossa. Kiitos vaan... .. ja elämä on helppoo.. päivästä päivään... aauuhh"
Elämä on Malissa helppoo. Päivästä päivään. Toivottavasti matka ei johda aivovaurioon, sillä hiekkaerämaat ovat kuoppaisia tukevillekin jeepeille.
Lukuisa joukko ulkosuomalaisia - monet kotirouvia - bloggaavat meidän iloksemme. Ehkä niitä kannattaisi bongata useammin. Mutta yllättävän monet näistä blogeista ovat jättäneet eksotiikan ja reagoivat ympäristöönsä aika vähän. Kaikista ei edes huomaa mistä päin maailmaa bloggausvirta tulee. Se voi johtua sisäisestä ristiriidastakin: Esimerkiksi Italiaan muuttavalle Marille kävi kehnosti, sillä hän sai johtajuustestissä tuloksekseen Adolf Hitlerin eikä Mussolinia.
Täytynee hankkia Max Jakobssonin teos Finland - A Lone Wolf. Osaapahan asetella sanansa niin, ettei vain sitä muistuttaisi.
Hukkajukka on asettunut Sambiaan, ja käynyt juuri Mosi-o-Tunya -putouksilla, jotka me kaikki tunnemme, sillä se tarkoittaa savua, joka pitää meteliä. Erittäin opettavainen viihdeblogi virtuaalimatkailijalle. Tai viihteellinen opettava blogi. Miten kuten vain enemmän miellyttää. Mutta jotenkin tuntuu, että tätä lukemalla Sambian oppii tuntemaan paremmin kuin jonkun vieraan maan, sanotaanpa vaikka Ruotsin.
Jura Jukola välttelee jalkapallon maailmanmestaruuskisoja Roomassa, Laziossa, joka on siis Italiassa, mutta ei onnistu. Jura on enemmän taiteen perään, mutta kuvaa mieluusti jalkapallointoilijoitakin.
Italialainen jalkapallo on ollut rakkauden aiheena monellekin, viimeksi sille Kiinan television kuuluttajalle, joka joutuu nyt lehtitietojen mukaan pyytelemään anteeksi loukattuaan Euroopassa olevista siirtotyöläisistä koottua Australian joukkuetta. Kiinan Bubi pantiin kuriin, vaikka kaikki tietävät, ettei Bubi loukkaisi ketään. Politiikka on muuten Suomen selostuksista pysynyt kaukana, vaikka Iranin vastaisiin mielenosoituksiin toki viitattiin. Ja Saksan uusnatsitkin ovat raaskineet olla mukiloimatta enempiä turisteja, eivätkä ilmeisesti ole uskaltaneet brittihuligaanejakaan vastaan enemmän törmäillä.
Omituisin jalkapallonvälttelijä on saksalaiseksi kouluttautuva, mutta todennäköisesti ulkomaalaisten tyttösten vuoksi aivan toiseen suuntaan kehittyvä Pää Aueaux, joka kävi katsomassa entistä emämaata ja teki treffit lukijoidensa kanssa tod. näk. tapaamisajankohdan jälkeen, mistä synkistyneenä fanilauma lienee seurannut jalkapalloa entistä tiiviimmin. Pienen myönnytyksen uussaksalaisuudelleen hän tekee, tosin senkin näennäisesti neutraalilla tavalla: "Niin, enkä minä osaa ajatella kielteisesti Zidanestakaan. Huomenna olen jälleen toisaalla." Zidane ei taida tällä kertaa päästä upottamaan Saksaa kotitantereilla, sillä Brasilia, tuo monien saksalaisten pakopaikka, tekee Ranskasta selvää sitä ennen. Sen sijaan Deutschelinnalla jalkapalloa riittää, jos ottaa suurennuslasin ja vääntää fonttia isommalle. Ainakaan minulla kontrollinäppäin ja hiiren ylärulla ei fonttia suurentanut aivan lukukelpoiseksi. Kauan eläköön tarkkanäköisyyys.
Mr Bones on aikataulustaan jäljessä Arawanissa päin. Siis aavikolla. Tai oikeastaan sen keskellä. Jossakin Sahelin autiomaassa. Keskustelu tuaregien kanssa voi olla antoisaa (seuraa pitkä, mutta nopeasti luettava sitaatti):
"- Met-al-ee-khah
- Met-al-ee-khah
- Kuinka voitte? Oy ik?
- Alkher ghas.
- Kuinka teidän isänne ja äitinne voivat?
- Alkher ghas.
- Kuinka lapsenne voivat?
- Alkher ghas.
- Entä teidän kotinne, serkkunne, sukunne, terveytenne, karjanne...
- Alkher ghas.
- Kuinka työnne sujuu? Mani echeghel?
- Alkher ghas. No "mani", njet njet. Ei ne ole vihaisia eikä meillä ole mitään hätää, vähän juhlimme kaukaisen maan yötöntä yötä.. ja elämä on helppoo...aauuuh
- Täällä heilutettiin jotain rättiä?
- Noh, sellainen pohjoisten ihmisten kansantanssirekvisiitta, ei kummempaa. Kaikki kunnossa. Kiitos vaan... .. ja elämä on helppoo.. päivästä päivään... aauuhh"
Elämä on Malissa helppoo. Päivästä päivään. Toivottavasti matka ei johda aivovaurioon, sillä hiekkaerämaat ovat kuoppaisia tukevillekin jeepeille.
Lukuisa joukko ulkosuomalaisia - monet kotirouvia - bloggaavat meidän iloksemme. Ehkä niitä kannattaisi bongata useammin. Mutta yllättävän monet näistä blogeista ovat jättäneet eksotiikan ja reagoivat ympäristöönsä aika vähän. Kaikista ei edes huomaa mistä päin maailmaa bloggausvirta tulee. Se voi johtua sisäisestä ristiriidastakin: Esimerkiksi Italiaan muuttavalle Marille kävi kehnosti, sillä hän sai johtajuustestissä tuloksekseen Adolf Hitlerin eikä Mussolinia.
Täytynee hankkia Max Jakobssonin teos Finland - A Lone Wolf. Osaapahan asetella sanansa niin, ettei vain sitä muistuttaisi.
keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006
Vihulaisia ja myytinpurkua
Aamupäivä tuhraantui virusmetsästyksessä, joka olisi pitänyt tehdä jo viikko sitten. En huomannut, että poissaollessani koneelle oli etsiytynyt lapsen retkien jäljeltä vähän ärhäkämmän sorttinen vihulainen, joka muutti myös viruksentorjuntaohjelman asetuksia niin, etteivät uusimmat torjuntafileet päivittyneetkään. Niinpä koneelle jäi tuhottavaa.
Ulospäin kaikki näytti olevan kunnossa. Virus muutti torjuntaohjelman virusmäärittelytiedoston esittelytekstiä niin, ettei se mennyt automaatista läpi. Ei siis muuta mahdollisuutta kuin ohjelma pois ja uudelleen lataukset peliin. Niissäkin oli hieman venkoiltava, mutta nyt homma on hoidossa ja kone kiiltää.
Sen verran sain kuitenkin aikaiseksi tänään ja eilen, että olen lukenut vähän yli 300 sivua Kustaa H. J. Vilkunan teosta Viha (SKS, 2005). Se on uusi tulkinta Isovihasta ja hän näyttää tehneen sille jatkoakin nimellä Paholaisen sota.
Vihaa on hauska lukea, sillä tekijä osaa ottaa jättimäisen aineiston haltuun johdonmukaisesti ja analyyttisesti. Teos ei todellakaan ole kertomus Isovihasta; niinpä esimerkiksi tuosta yllä linkatusta Wikipedia-artikkelista ei jää oikeastaan mitään jäljelle. Niin paljon se muuttaa yleistä näkemystä asiasta.
Metodista en voi muuta sanoa, kuin että se on sukulaissielun aikaansaannos, niin paljon se henkisesti muistuttaa esimerkiksi oman väitöskirjani metodia, josta osaisin kertoa nyt enemmän kuin sitä tehdessäni. Vilkuna vain tekee oman aiheensa parissa julmetun paljon parempaa työtä kuin mihin itse kykenin.
Vaikka se ei ole kummankaan pääasia, yhteistä meille on propaganda-teeman haltuunotto omien teemojemme sisällä. Siihen liittyen lähdeanalyysi on Vilkunalla aivan upeaa: se myös tuottaa aivoja räjäyttäviä tuloksia sivu sivulta - kerrankin mietitään kuka, mitä, kenelle ja miksi perinpohjaisesti lähdetekstien sisältä ja rinnastetaan se kansainvälisen ja uuden kotimaisen tutkimuksen tuloksiin saman tiensä.
Vilkuna on uuden ajan historiankirjoittaja myös sallivan ja mitään pelkäämättömän tyylinsä vuoksi: vihateemassa alkuperäiskielen käyttäminen voi vaikuttaa rajulta, mutta toimii. Palaan kirjaan varmasti, kun saan sen kokonaan luetuksi. Kirjassa on 623 sivua, joten tekemistä riittää.
Aloittelin myös Derek Fewsterin väitöskirjaa Visions of Past Glory. Nationalism and the Construction of Early Finnish History (SKS, 2006). Olen lukenut vasta vajaa 100 sivua, enkä ole keksinyt paljon huomautettavaa, myönteistä hyminää on paljonkin parvekkeelta kuulunut.
Alku on huolellisesti tehdyn tuntuista ja esimerkillisesti ajankohtaista keskustelua seuraavaa. Ja sekin murskaa myytin toisensa jälkeen, tekee selväksi lähtökohdat, keskustelun ja asettaa teesinsä selkeästi. Helsingin yliopiston historian laitos (ja sen ruotsinkielinen puoli) voi olla ylpeä tästä työstä. Mittava se on, yli 550 sivua. Pienet sievät historiateokset eivät taida olla muodissa juuri nyt.
Ulospäin kaikki näytti olevan kunnossa. Virus muutti torjuntaohjelman virusmäärittelytiedoston esittelytekstiä niin, ettei se mennyt automaatista läpi. Ei siis muuta mahdollisuutta kuin ohjelma pois ja uudelleen lataukset peliin. Niissäkin oli hieman venkoiltava, mutta nyt homma on hoidossa ja kone kiiltää.
Sen verran sain kuitenkin aikaiseksi tänään ja eilen, että olen lukenut vähän yli 300 sivua Kustaa H. J. Vilkunan teosta Viha (SKS, 2005). Se on uusi tulkinta Isovihasta ja hän näyttää tehneen sille jatkoakin nimellä Paholaisen sota.
Vihaa on hauska lukea, sillä tekijä osaa ottaa jättimäisen aineiston haltuun johdonmukaisesti ja analyyttisesti. Teos ei todellakaan ole kertomus Isovihasta; niinpä esimerkiksi tuosta yllä linkatusta Wikipedia-artikkelista ei jää oikeastaan mitään jäljelle. Niin paljon se muuttaa yleistä näkemystä asiasta.
Metodista en voi muuta sanoa, kuin että se on sukulaissielun aikaansaannos, niin paljon se henkisesti muistuttaa esimerkiksi oman väitöskirjani metodia, josta osaisin kertoa nyt enemmän kuin sitä tehdessäni. Vilkuna vain tekee oman aiheensa parissa julmetun paljon parempaa työtä kuin mihin itse kykenin.
Vaikka se ei ole kummankaan pääasia, yhteistä meille on propaganda-teeman haltuunotto omien teemojemme sisällä. Siihen liittyen lähdeanalyysi on Vilkunalla aivan upeaa: se myös tuottaa aivoja räjäyttäviä tuloksia sivu sivulta - kerrankin mietitään kuka, mitä, kenelle ja miksi perinpohjaisesti lähdetekstien sisältä ja rinnastetaan se kansainvälisen ja uuden kotimaisen tutkimuksen tuloksiin saman tiensä.
Vilkuna on uuden ajan historiankirjoittaja myös sallivan ja mitään pelkäämättömän tyylinsä vuoksi: vihateemassa alkuperäiskielen käyttäminen voi vaikuttaa rajulta, mutta toimii. Palaan kirjaan varmasti, kun saan sen kokonaan luetuksi. Kirjassa on 623 sivua, joten tekemistä riittää.
Aloittelin myös Derek Fewsterin väitöskirjaa Visions of Past Glory. Nationalism and the Construction of Early Finnish History (SKS, 2006). Olen lukenut vasta vajaa 100 sivua, enkä ole keksinyt paljon huomautettavaa, myönteistä hyminää on paljonkin parvekkeelta kuulunut.
Alku on huolellisesti tehdyn tuntuista ja esimerkillisesti ajankohtaista keskustelua seuraavaa. Ja sekin murskaa myytin toisensa jälkeen, tekee selväksi lähtökohdat, keskustelun ja asettaa teesinsä selkeästi. Helsingin yliopiston historian laitos (ja sen ruotsinkielinen puoli) voi olla ylpeä tästä työstä. Mittava se on, yli 550 sivua. Pienet sievät historiateokset eivät taida olla muodissa juuri nyt.
tiistaina, kesäkuuta 27, 2006
Ylen radiosoitin
Laitoin sivupalkkiini Yle radiosoittimia: sieltä voi kuunnella elokuva- ja historia-aiheisia juttuja. YLE:n uutisethan siellä olivat jo ennestään. Saa kommentoida päätöstä.
maanantaina, kesäkuuta 26, 2006
Viro haltuun
Nousin aamulla kuin blueslaulaja. Se oli yhtä suuri ihme, sillä eilinen aamukolmeen kestänyt karaoketuokio tuntui vielä kintereissä. Päivä oli merkitty aikakirjoihin divariretkeilyn nimiin, mutta lopulta pääsin vain keskustan kirjakauppoihin. Olin bongaavinani Stockan kohdalla kesävetimiin sonnustautuneen bloggari Kemppisen. Hyvä lomaa hänellekin, jos sattuu lukemaan.
Oman kirjan näyttävästi aseteltu muutaman kymmenen kappaleen pino oli huvennut Akateemisessa niin, että vain viisi oli jäljellä uutuuslapun alla. Pitäkääpä kiirettä (vaatii henkisen hymiön). Annan nimmarin halukkaille.
Enää ei vieressä ollut Petterin Kaurismäki-eeposta, vaan tilalle oli nostettu Da Vinci-koodi -elokuvaa esittelevä kuvateos, jota löytyi joka puolelta kirjakauppaa. Imperialismia, jos minulta kysytään. Oma kirjanihan on vain elokuvaosastolla, historiaosastoon sitä ei kelpuuteta, vaikka siellä sitä myytäisiin vielä enemmän, sanokaa minun sanoneen, jos joku kysyy.
Ostoksia kertyi. Hankin vihdoinkin omaksi viron kielen peruskurssin ja saman tiensä myös tsekin kielen perusteet. Ajattelin kuunnella edellisen kolmea cd-kasettia päivittäin niin, että viron perussanasto tulee heinäkuun aikana tutuksi. Kieliopin lukaisin pikaisesti läpi, eikä näytä mahdottomalta, kun tavoitteetkaan eivät ole korkealla. Rima on matalalla. On vahinko, että Viron tv pitää kaapelitalouksiinkin tilata erikseen. Sitä voisi kuunnella jalkapallon välissä. Minulla taitaa olla videolla YLE:n aikanaan lähettämä viron kurssi - eiköhän niin saada kotitarpeiksi kesän mittaan sen verran, että pärjää Tallinnan ulkopuolellakin.
Minua on aina hävettänyt se, että en ole opiskellut käytännön viron taitoa. Naapurimaa, lähempänä kuin Tampere ja helpompaa kuin rauman kieli. Erityisen ankarasti tämä tuntuu, kun mietin velipoikaakin, joka suomen kielen opinnoissaan sai viron kurssin käydä. Hän itse varmaan sanoisi, että joutui. Muistaakseni hän ei pohjoissuomalaisena ole koskaan Virossa käynyt, eikä koskaan kieltä käytännössä käyttänyt. Niin hassuja ovat akateemiset pakolliset opinnot joskus. Mutta olen siitä kateellinen.
Jokohan suomalaisissa lukioissa voidaan opiskella erikoiskursseilla EU-naapurin kieltä?
Ja jokohan olisi aika järjestää bloggarimatka maan rajojen ulkopuolelle. Jos jotkut innostuvat järjestelemään, ehdottaisin määränpääksi Tallinnaa.
Oman kirjan näyttävästi aseteltu muutaman kymmenen kappaleen pino oli huvennut Akateemisessa niin, että vain viisi oli jäljellä uutuuslapun alla. Pitäkääpä kiirettä (vaatii henkisen hymiön). Annan nimmarin halukkaille.
Enää ei vieressä ollut Petterin Kaurismäki-eeposta, vaan tilalle oli nostettu Da Vinci-koodi -elokuvaa esittelevä kuvateos, jota löytyi joka puolelta kirjakauppaa. Imperialismia, jos minulta kysytään. Oma kirjanihan on vain elokuvaosastolla, historiaosastoon sitä ei kelpuuteta, vaikka siellä sitä myytäisiin vielä enemmän, sanokaa minun sanoneen, jos joku kysyy.
Ostoksia kertyi. Hankin vihdoinkin omaksi viron kielen peruskurssin ja saman tiensä myös tsekin kielen perusteet. Ajattelin kuunnella edellisen kolmea cd-kasettia päivittäin niin, että viron perussanasto tulee heinäkuun aikana tutuksi. Kieliopin lukaisin pikaisesti läpi, eikä näytä mahdottomalta, kun tavoitteetkaan eivät ole korkealla. Rima on matalalla. On vahinko, että Viron tv pitää kaapelitalouksiinkin tilata erikseen. Sitä voisi kuunnella jalkapallon välissä. Minulla taitaa olla videolla YLE:n aikanaan lähettämä viron kurssi - eiköhän niin saada kotitarpeiksi kesän mittaan sen verran, että pärjää Tallinnan ulkopuolellakin.
Minua on aina hävettänyt se, että en ole opiskellut käytännön viron taitoa. Naapurimaa, lähempänä kuin Tampere ja helpompaa kuin rauman kieli. Erityisen ankarasti tämä tuntuu, kun mietin velipoikaakin, joka suomen kielen opinnoissaan sai viron kurssin käydä. Hän itse varmaan sanoisi, että joutui. Muistaakseni hän ei pohjoissuomalaisena ole koskaan Virossa käynyt, eikä koskaan kieltä käytännössä käyttänyt. Niin hassuja ovat akateemiset pakolliset opinnot joskus. Mutta olen siitä kateellinen.
Jokohan suomalaisissa lukioissa voidaan opiskella erikoiskursseilla EU-naapurin kieltä?
Ja jokohan olisi aika järjestää bloggarimatka maan rajojen ulkopuolelle. Jos jotkut innostuvat järjestelemään, ehdottaisin määränpääksi Tallinnaa.
sunnuntai, kesäkuuta 25, 2006
Huonot puoleni teidän käsissänne
Käykääpä listaamassa kaikki heikkouteni, niin saan tietää minkälainen oikeasti olen. Siis kerrankin saa osoittaa sormella, kun oikein pyydetään. Mutta olkaa nyt rrrrehellisiä edes itsellenne.
Kokonaistuloksia tästä iloisesta aktiviteetista näkyy sitten täältä. En tiedä aionko katsoa sitä, joten teidän ei tarvitse tehdä mitään opetusmielessä.
Oli muuten tosi hankala testi: niin vaikeata oli löytää aluksi kuusi vikaa eli heikkoutta itsestään. Olin aina luullut ettei niitä ole kuin kolme: Elämä, Kiinan muuri ja hybris. Nyt tiedän paremmin.
Tähän sieluja repivään totuusleikkiin minut ohjasi - tietenkin - Lord Boredom gradua edistävän juhannusmakkaran äärestä.
Kokonaistuloksia tästä iloisesta aktiviteetista näkyy sitten täältä. En tiedä aionko katsoa sitä, joten teidän ei tarvitse tehdä mitään opetusmielessä.
Oli muuten tosi hankala testi: niin vaikeata oli löytää aluksi kuusi vikaa eli heikkoutta itsestään. Olin aina luullut ettei niitä ole kuin kolme: Elämä, Kiinan muuri ja hybris. Nyt tiedän paremmin.
Tähän sieluja repivään totuusleikkiin minut ohjasi - tietenkin - Lord Boredom gradua edistävän juhannusmakkaran äärestä.
Kesälukemista
Sen täytyy olla kesä vaikka varpaita palelee. Haahuilen levottomasti ylicoolilta parvekkeelta lukemattomien kirjojen kirjahyllylle ja hurisevalle tietokoneelle. Kolmiodraama siis. Luin uusimman Parnasson ja huomaan sen mitä olen aiemminkin epäillen mietiskellyt: kirjallisuuskeskustelun keskiössä ovat Suomessa suuret tuntemattomat - kustannustoimittajat. Haamukirjoittajat eivät tähän numeroon vielä ehtineet. Ovat varmaan tulossa. Siunausta vain sillekin hankkeelle.
Aina silloin tällöin mietii itsekseen, kuinka paljon maailmasta on tipahtanut. Lehdissä kerrottiin veneestä löydetystä miehestä, jonka pää roikkui vedessä. Ne muut veneestä tipahtaneet olivatkin tippuneet laiturilta tai menneet uimaan palaamatta. Tarinoita jotka liitetään juhannukseen automaattisesti, mutta jotka realisoituvat kun ne tulevat osaksi arkipiiriä. Yksi näistä neutraaleista uutisista oli tehty kotipitäjän tapahtumista.
Vaimo oli kantanut kotiin 769-sivuisen artikkelikokoelman Women, Gender and Enlightenment (toim. Sarah Knott ja Barbara Taylor, Palgrave 2005). Monikansallinen hanke kirjallisuudesta ja historiasta valistuksen aikana on saatu päätökseen. Toimittajat apulaisprofessoreita ja yliopistonlehtoreita Yhdysvalloista ja Englannista, kirjoittajat samoista maista, mutta myös Italiasta, Espanjasta, Hollannista. Siellä puhutaan kirjallisuudesta sujuvasti eikä kukaan valita, että historia on mukana. Ei paljon voi, kun itse teos jo tekee historiaa. Sen laajemmin, uusia tulkintoja tuoden, ei kukaan ole valistuksen maailmasta puhunut. Tästä kirjasta ei Parnassossa kuulla, mutta kuullaanko missään muuallakaan.
Toinenkin teos on ollut selattavana. Murray Pomerance on toimittanut teoksen American Cinema of the 1950's. Themes and Variations (Berg, Oxford 2005). Se on paljon vaatimattomampi kokoelma. Lyhyitä johdantoja ja yksittäisten elokuvien analyyseja, väliin jopa kronologisessa järjestyksessä. Vajaa kolmesataa sivua. Kymmenen kirjoittajaa, aiheina maisema (1950), maskuliinisuuden uudet kasvot (1951), naistähteyden paradoksit (1952), "meidän salaiset elämämme" (1953), yksityisyyden muurit (1954), elokuvat ja kasvaminen ... absurdi (1955), "Crack of Doom" (1956) [- miten tuon suomentaisi], suhteellisuuden etsiminen (1957), ambivalennsin allegoriat (1958), rotujaot (1959). Suurin osa kirjoittajista professoroi, loput opettavat.
Vaikka ovat eri maailmoista, molemmat kirjat ovat valtaisa kokemus ja opetus. Kun kaikkea ei voi keksiä itse, on syytä katsella, mitä maailmalla kysytään, miten luetaan, miten analysoidaan ja mitä saadaan tulokseksi. Ehkä niillä on relevanssia tässä maailmassa, Suomessa, jota voi katsella yhä pettyneemmin silmin.
Pidin vuosia yliopistolla eräänlaista nettikurssia. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kehotin ihmisiä lukemaan tieteellisiä aikakauskirjoja. Näistä kolmannen tai neljännen vuoden opiskelijoista käytännöllisesti katsoen kukaan ei koskaan viettänyt yhtään aikaa tieteellisten kirjastojen lehtihyllyillä katselemassa, missä maailma menee. Mitkä aiheet vetävät, mitä uutuuksia on ilmassa ja mikä tärkeintä, mihin ollaan menossa. Heitä ei kiinnostanut. Yritin tyrkyttää nettiä. Josko olisi helpompaa seurata?
Mutta tässä kaupalliset pyrkimykset taisivat lyödä korvalle ennen kuin sitä ehti höristää. Uusia lehtiä humanistisilla aloilla ei löydä netistä, ja ensi-innostus "sisällöntuottamisessa" on ohitse. Näyttää siltä ettei vanhoja vuosikertojakaan laiteta luettavaksi sen enempää kuin ennenkään. Vaikka varmaan sieltä muutama tuhat vuosikertaa löytyy. Siis muillakin kielillä kuin englanniksi. Ettei ihan menisi valitukseksi. Mutta kun varpaitakin palelee, vaikka pitäisi olla kesä kesän keskellä.
Aina silloin tällöin mietii itsekseen, kuinka paljon maailmasta on tipahtanut. Lehdissä kerrottiin veneestä löydetystä miehestä, jonka pää roikkui vedessä. Ne muut veneestä tipahtaneet olivatkin tippuneet laiturilta tai menneet uimaan palaamatta. Tarinoita jotka liitetään juhannukseen automaattisesti, mutta jotka realisoituvat kun ne tulevat osaksi arkipiiriä. Yksi näistä neutraaleista uutisista oli tehty kotipitäjän tapahtumista.
Vaimo oli kantanut kotiin 769-sivuisen artikkelikokoelman Women, Gender and Enlightenment (toim. Sarah Knott ja Barbara Taylor, Palgrave 2005). Monikansallinen hanke kirjallisuudesta ja historiasta valistuksen aikana on saatu päätökseen. Toimittajat apulaisprofessoreita ja yliopistonlehtoreita Yhdysvalloista ja Englannista, kirjoittajat samoista maista, mutta myös Italiasta, Espanjasta, Hollannista. Siellä puhutaan kirjallisuudesta sujuvasti eikä kukaan valita, että historia on mukana. Ei paljon voi, kun itse teos jo tekee historiaa. Sen laajemmin, uusia tulkintoja tuoden, ei kukaan ole valistuksen maailmasta puhunut. Tästä kirjasta ei Parnassossa kuulla, mutta kuullaanko missään muuallakaan.
Toinenkin teos on ollut selattavana. Murray Pomerance on toimittanut teoksen American Cinema of the 1950's. Themes and Variations (Berg, Oxford 2005). Se on paljon vaatimattomampi kokoelma. Lyhyitä johdantoja ja yksittäisten elokuvien analyyseja, väliin jopa kronologisessa järjestyksessä. Vajaa kolmesataa sivua. Kymmenen kirjoittajaa, aiheina maisema (1950), maskuliinisuuden uudet kasvot (1951), naistähteyden paradoksit (1952), "meidän salaiset elämämme" (1953), yksityisyyden muurit (1954), elokuvat ja kasvaminen ... absurdi (1955), "Crack of Doom" (1956) [- miten tuon suomentaisi], suhteellisuuden etsiminen (1957), ambivalennsin allegoriat (1958), rotujaot (1959). Suurin osa kirjoittajista professoroi, loput opettavat.
Vaikka ovat eri maailmoista, molemmat kirjat ovat valtaisa kokemus ja opetus. Kun kaikkea ei voi keksiä itse, on syytä katsella, mitä maailmalla kysytään, miten luetaan, miten analysoidaan ja mitä saadaan tulokseksi. Ehkä niillä on relevanssia tässä maailmassa, Suomessa, jota voi katsella yhä pettyneemmin silmin.
Pidin vuosia yliopistolla eräänlaista nettikurssia. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kehotin ihmisiä lukemaan tieteellisiä aikakauskirjoja. Näistä kolmannen tai neljännen vuoden opiskelijoista käytännöllisesti katsoen kukaan ei koskaan viettänyt yhtään aikaa tieteellisten kirjastojen lehtihyllyillä katselemassa, missä maailma menee. Mitkä aiheet vetävät, mitä uutuuksia on ilmassa ja mikä tärkeintä, mihin ollaan menossa. Heitä ei kiinnostanut. Yritin tyrkyttää nettiä. Josko olisi helpompaa seurata?
Mutta tässä kaupalliset pyrkimykset taisivat lyödä korvalle ennen kuin sitä ehti höristää. Uusia lehtiä humanistisilla aloilla ei löydä netistä, ja ensi-innostus "sisällöntuottamisessa" on ohitse. Näyttää siltä ettei vanhoja vuosikertojakaan laiteta luettavaksi sen enempää kuin ennenkään. Vaikka varmaan sieltä muutama tuhat vuosikertaa löytyy. Siis muillakin kielillä kuin englanniksi. Ettei ihan menisi valitukseksi. Mutta kun varpaitakin palelee, vaikka pitäisi olla kesä kesän keskellä.
perjantaina, kesäkuuta 23, 2006
Kotijuhannus
Emme ole menossa mihinkään tänäkään juhannuksena. Itse asiassa en ole koskaan mennyt kaupallisiin juhannusjuhliin, jos kotipaikkakunnan leirintäaluejuhlia ei lasketa. Siellä kävin joskus heittämästä saapasta, mutta minun heittoni diskattiin tarpeeseen keksityn sektorirajan ylityksen vuoksi.
Saapas lensi 36 metriä, joka oli melkein kymmenen metriä enemmän kuin muilla. Meinasin kyllä diskauksen jälkeen katsoa, kuinka pitkälle kilpailun valvoja lentää saappailla tai ilman, mutta hillitsin itseni.
Rymyjuhliin en ole koskaan mennyt, vaikka kyllä niillä poliittisilla leireillä, joissa juhannuksia nuoruudessani vietin, aina väliin rymyttiinkin. Muistan sieltä esimerkiksi Eero Heinäluoman, joka ei rymynnyt, vaan pelasi shakkia. Valehtelematta koko viikon. Pelimiehiä siis.
Kerran kävin Rokualla juhannusjuhlissa. Annikki Tähti lauloi. Käveleskelin omissa oloissani ainakin tuhannen juhlijan keskellä. Vastaan tuli omalaatuinen sakki, kuin seitsemän veljestä. Kotipaikkakunnan voittoisan ja menestyksekkään painojoukkueen jäseniä. Parhaimmat yli satakiloisia lihaskönsikkäitä, plakkarissa pohjoismaiden mestaruuksia ja vähän isompiakin kisavoittoja. Ihan ne kuuluisimmat eivät tainneet sillä kertaa olla mukana.
Pojat tietysti tunnistivat minun ja se suurin, Oiva, sanoi klassiset sanat: "Jari, onko kukaan vittuillut sinulle?"
Siinä oli potentiaalinen mahdollisuus vallankäyttäjäksi. Sormen osoitus ja seitsemän veljestä kuin neljäkymmentä härkää olisivat rynnänneet tantereelle. Taputtelin miestä olalle ja sanoin, että rauha maassa ja kaikilla hyvä tahto. Pojat taisivat olla vähän pettyneitä.
Kymmentä minuuttia myöhemmin satunnainen, tuntematon ja hyvin humalainen vastaantulija täräytti minua aivan yllättäen ja ilman syytä kuonoon keskellä tannerta. Lasit menivät rikki. Sittemmin olen viettänyt juhlia kotosalla.
Saapas lensi 36 metriä, joka oli melkein kymmenen metriä enemmän kuin muilla. Meinasin kyllä diskauksen jälkeen katsoa, kuinka pitkälle kilpailun valvoja lentää saappailla tai ilman, mutta hillitsin itseni.
Rymyjuhliin en ole koskaan mennyt, vaikka kyllä niillä poliittisilla leireillä, joissa juhannuksia nuoruudessani vietin, aina väliin rymyttiinkin. Muistan sieltä esimerkiksi Eero Heinäluoman, joka ei rymynnyt, vaan pelasi shakkia. Valehtelematta koko viikon. Pelimiehiä siis.
Kerran kävin Rokualla juhannusjuhlissa. Annikki Tähti lauloi. Käveleskelin omissa oloissani ainakin tuhannen juhlijan keskellä. Vastaan tuli omalaatuinen sakki, kuin seitsemän veljestä. Kotipaikkakunnan voittoisan ja menestyksekkään painojoukkueen jäseniä. Parhaimmat yli satakiloisia lihaskönsikkäitä, plakkarissa pohjoismaiden mestaruuksia ja vähän isompiakin kisavoittoja. Ihan ne kuuluisimmat eivät tainneet sillä kertaa olla mukana.
Pojat tietysti tunnistivat minun ja se suurin, Oiva, sanoi klassiset sanat: "Jari, onko kukaan vittuillut sinulle?"
Siinä oli potentiaalinen mahdollisuus vallankäyttäjäksi. Sormen osoitus ja seitsemän veljestä kuin neljäkymmentä härkää olisivat rynnänneet tantereelle. Taputtelin miestä olalle ja sanoin, että rauha maassa ja kaikilla hyvä tahto. Pojat taisivat olla vähän pettyneitä.
Kymmentä minuuttia myöhemmin satunnainen, tuntematon ja hyvin humalainen vastaantulija täräytti minua aivan yllättäen ja ilman syytä kuonoon keskellä tannerta. Lasit menivät rikki. Sittemmin olen viettänyt juhlia kotosalla.
keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2006
Festarikuvia
Sodankylän festarit laittoivat kuvia jokaiselta festaripäivältä ja vähän niiden ylikin nettiin. Käykääpä katsomassa. Minustakin näyttää löytyvän kuva sunnuntailta, lähtöpäivältä.
Vahinko, ettei rennon meiningin lopuksi sytytetty 20-senttinen kuubalainen sikari erotu kuvasta paremmin. Mutta sunnuntaiaamun helpotus siitä näkyy. Karaoketapahtumat ovat ohitse ja vankka rääppiäispäivä edessä. Sain palkkioni virallisessa luovutustilaisuudessa ravintolateltalla: festarin johto antoi pullollisen jaloviinaa ja tämän vuotisen festarijulisteen päävieraiden nimmareilla. Se laitetaan kunniapaikalle. Edelliselle voin suunnitella jotakin käyttöä nyt kun voi ottaa iisimmin lähikuukauden.
Onko ehdotuksia?
Vahinko, ettei rennon meiningin lopuksi sytytetty 20-senttinen kuubalainen sikari erotu kuvasta paremmin. Mutta sunnuntaiaamun helpotus siitä näkyy. Karaoketapahtumat ovat ohitse ja vankka rääppiäispäivä edessä. Sain palkkioni virallisessa luovutustilaisuudessa ravintolateltalla: festarin johto antoi pullollisen jaloviinaa ja tämän vuotisen festarijulisteen päävieraiden nimmareilla. Se laitetaan kunniapaikalle. Edelliselle voin suunnitella jotakin käyttöä nyt kun voi ottaa iisimmin lähikuukauden.
Onko ehdotuksia?
Viikon vieraana [- salanimellä]
Lämpimät päivät jatkuvat. Tänään YLEX:n Viikon vieraana, tosin kanavan nettisivun mukaan näemmä salanimellä ja muutenkin salassa, sillä sukunimi on kirjoitettu väärin ja tapahtuu-listalta on ohjelman kellonaika (12.35) jätetty varmuuden vuoksi pois. Onneksi kanavan muiden tämän päiväisten vieraiden kohdalla asiat näyttäisivät olevan paremmin. [EDIT: sähköpostihuomautuksen jälkeen asia korjaantui nopeasti, kellonaikaa lukuunottamatta, sitä kun en älynnyt mainita]
Eilen aamutelevision jälkeen kaupungille känkkäämään, sillä polvi vihoittelee pahasti ja nyt siitä seuraten myös pohje kramppaa. Kävimme vaimon kanssa Suomenlinnassa aamuisella "merimatkalla", mutta päädyimme helteisestä kaupungista lopulta kotiin omalle parvekkeelle lämmöstä nauttimaan. Ei tehnyt polvella mieli potkia, hyvä että potkupalloa katsella.
Luin pitkästä aikaa myös aamun lehdet. Siellä kyllä potkitaan ihan reippaasti. Ainakin minun mielestäni Paavo Lipposen pään vierestä (HS, A5), vasemmalta puolelta, erottuu taulun alta selvästi Darth Vaderin kypärä. Johtuneeko kuvan äreydestä se, että viereinen juttu Tarja Halosen matkasta Saksaan on saanut erittäin sointuvan ja yhteishenkeä uhkuvan kuvituksen. Eilinen tv-uutisten (TV1) juttu Halosen Saksan-vierailusta oli taas osoitus siitä, kuinka surkeaa taso voi olla. Asioista ei saanut selvää, ja niin oivaltavasti oli mukaan leikattu vain tympääntyneet ja huolimattomat hetket. Vaikutelma oli täysin päinvastainen kuin HS:n tämän päivän kuvitus.
Halosen hahmoon liittyy siis tällä hetkellä vahva manipulatiivinen lataus. Kuvajournalismi, mukaan lukien liikkuva kuva, antavat ulos toimittajien kulloistenkin tunteiden mukaista sanomaa. Kyse on vain tunteista, sillä hehän eivät tunnetusti tätä ikinä mieti, koska siitä puhuminenkin olisi jo salaliittoteoriaa. Pois se minusta. (Tämä siis on ironiaa)
Suomen ulkopolitiikan toteutumaton lahjakkuus Kimmo Sasi potkii puhemies Lipposen mukaan presidenttiä nilkkaan. Samaa on tehnyt jo vuosia EVA - ulostulot aina Halosen ulkomaanmatkojen aikana, jotta huomio kiinnittyisi epäolennaisuuksiin - ja monet muut kokoomuslaiset. Onkin hämmentävää, kuinka vähän ulkopoliittista kyvykkyyttä kokoomuksesta löytyy, vaikka puheet ovat aina niin ronskeja. Kokoomuksen viimeisin kyky ulkopolitiikassa oli tunnetusti J. K. Paasikivi, jollei ilomielistä Pertti Salolaista lasketa mukaan ja miksi laskettaisiin.
Näistä tosiasioista johtuvista syistä ei ole ihme, että sellaisten sosiaalidemokraattien kuten Halosen, Lipposen (ja tietysti myös Tuomiojan) kansainvälisen kokemukset huomioon ottaen kokoomuslaisten jatkuva nilkkaan näykkiminen ansaitsee välillä kevätkiimaisen hevosenpotkun päähän. Jos siis käytämme tällaisia aggressiivisia vertauksia päivänpolitiikassa, kuten nyt helteellä näyttää olevan tapana.
Eilen aamutelevision jälkeen kaupungille känkkäämään, sillä polvi vihoittelee pahasti ja nyt siitä seuraten myös pohje kramppaa. Kävimme vaimon kanssa Suomenlinnassa aamuisella "merimatkalla", mutta päädyimme helteisestä kaupungista lopulta kotiin omalle parvekkeelle lämmöstä nauttimaan. Ei tehnyt polvella mieli potkia, hyvä että potkupalloa katsella.
Luin pitkästä aikaa myös aamun lehdet. Siellä kyllä potkitaan ihan reippaasti. Ainakin minun mielestäni Paavo Lipposen pään vierestä (HS, A5), vasemmalta puolelta, erottuu taulun alta selvästi Darth Vaderin kypärä. Johtuneeko kuvan äreydestä se, että viereinen juttu Tarja Halosen matkasta Saksaan on saanut erittäin sointuvan ja yhteishenkeä uhkuvan kuvituksen. Eilinen tv-uutisten (TV1) juttu Halosen Saksan-vierailusta oli taas osoitus siitä, kuinka surkeaa taso voi olla. Asioista ei saanut selvää, ja niin oivaltavasti oli mukaan leikattu vain tympääntyneet ja huolimattomat hetket. Vaikutelma oli täysin päinvastainen kuin HS:n tämän päivän kuvitus.
Halosen hahmoon liittyy siis tällä hetkellä vahva manipulatiivinen lataus. Kuvajournalismi, mukaan lukien liikkuva kuva, antavat ulos toimittajien kulloistenkin tunteiden mukaista sanomaa. Kyse on vain tunteista, sillä hehän eivät tunnetusti tätä ikinä mieti, koska siitä puhuminenkin olisi jo salaliittoteoriaa. Pois se minusta. (Tämä siis on ironiaa)
Suomen ulkopolitiikan toteutumaton lahjakkuus Kimmo Sasi potkii puhemies Lipposen mukaan presidenttiä nilkkaan. Samaa on tehnyt jo vuosia EVA - ulostulot aina Halosen ulkomaanmatkojen aikana, jotta huomio kiinnittyisi epäolennaisuuksiin - ja monet muut kokoomuslaiset. Onkin hämmentävää, kuinka vähän ulkopoliittista kyvykkyyttä kokoomuksesta löytyy, vaikka puheet ovat aina niin ronskeja. Kokoomuksen viimeisin kyky ulkopolitiikassa oli tunnetusti J. K. Paasikivi, jollei ilomielistä Pertti Salolaista lasketa mukaan ja miksi laskettaisiin.
Näistä tosiasioista johtuvista syistä ei ole ihme, että sellaisten sosiaalidemokraattien kuten Halosen, Lipposen (ja tietysti myös Tuomiojan) kansainvälisen kokemukset huomioon ottaen kokoomuslaisten jatkuva nilkkaan näykkiminen ansaitsee välillä kevätkiimaisen hevosenpotkun päähän. Jos siis käytämme tällaisia aggressiivisia vertauksia päivänpolitiikassa, kuten nyt helteellä näyttää olevan tapana.
maanantaina, kesäkuuta 19, 2006
Paluu
Sodankylän elokuvajuhlat ovat taas ohitse ja huimia kokemuksia plakkarissa. Mediaopettaja nykäisi hihasta, mutta Seita-baarissa minua kaipailleet naisbloggarit ilmeisesti eivät. Kuten Mediaope mainitsi minua ei ollut vaikeaa löytää, sen verran auringon kirkkaan punaiseksi polttama pärstä joukosta erottui.
Kaksi kertaa tälläydyin lavalle asti: vedin yksin ensimmäisen elokuvakaraoken, jossa sirkusteltan valkokankaalle heijastettiin rillumareielokuva Rovaniemen markkinoilla. Se päättyi viiden aikaan aamulla, mutta silti mukana oli pari sataa äänekästä katsojaa. Ja olin mukana toisessakin, jossa laulettavana olivat musiikkiesitykset Jouko Aaltosen elokuvassa Kenen joukoissa seisot?. Tunnelma oli mikrofonin varressa hurja sillä telttaan tuli klo 1.00 sunnuntaiaamuna yli 600 ihmistä: se oli festarin suurimpia menestyksiä. Ja laulu raikui halki yöttömän yön. Esilaulajina olivat lisäkseni idean keksinyt ja toteuttanut Iida Simes (Likestä) ja mukaan onneksi suostunut Pekka Aarnio (Agit-Prop). Teltan biisien jälkeen räjähtäneet taputusmyrskyt olivat huikean anteliaita.
Pohjolan Sanomat teki sitten minusta lauantaiksi (ja parista muusta samaan pöytään eksyneestä festarivieraasta) yleisjutun, kun toimittaja sattui samaan pöytää aamulättyjä syödessäni koulun ravintolateltalla. Ja kun olen lörppö, niin juttukin oli iso ja oikein kuvien kanssa. YleQ haastatteli Carroll Ballardin uudesta elokuvasta Duma (2005), joka voisi olla nimeltään "Poika ja gebardi". Olen tässä juhannuksena lähetettävässä ohjelmassa se "kadun mies", joka sattui toimittajan kanssa elokuvan katsomaan. Juhannusohjelmistoon kuuluu siis parituntinen Sodankylästä. Joten ei minua voi piiloutumisesta syyttää.
Huomenaamuna, siis tiistaina noin klo 7.48 olen sitten haastateltavana TV1:n aamutelevisiossa. Se tulee varmaan illalla uudestaan kakkoselta ja oletettavasti nettiinkin. YleX haastattelee minua keskiviikkona. Sillä ehkä selviää juhannukseen. Kuulin, että kirjasta on tulossa arvosteluja ainakin Demariin ja Keskisuomalaiseen. Aika näyttää.
Ehkä tästä väsystä siihen mennessä toipuu. Hauskaa oli ja Helsingin helle on haastava.
Kaksi kertaa tälläydyin lavalle asti: vedin yksin ensimmäisen elokuvakaraoken, jossa sirkusteltan valkokankaalle heijastettiin rillumareielokuva Rovaniemen markkinoilla. Se päättyi viiden aikaan aamulla, mutta silti mukana oli pari sataa äänekästä katsojaa. Ja olin mukana toisessakin, jossa laulettavana olivat musiikkiesitykset Jouko Aaltosen elokuvassa Kenen joukoissa seisot?. Tunnelma oli mikrofonin varressa hurja sillä telttaan tuli klo 1.00 sunnuntaiaamuna yli 600 ihmistä: se oli festarin suurimpia menestyksiä. Ja laulu raikui halki yöttömän yön. Esilaulajina olivat lisäkseni idean keksinyt ja toteuttanut Iida Simes (Likestä) ja mukaan onneksi suostunut Pekka Aarnio (Agit-Prop). Teltan biisien jälkeen räjähtäneet taputusmyrskyt olivat huikean anteliaita.
Pohjolan Sanomat teki sitten minusta lauantaiksi (ja parista muusta samaan pöytään eksyneestä festarivieraasta) yleisjutun, kun toimittaja sattui samaan pöytää aamulättyjä syödessäni koulun ravintolateltalla. Ja kun olen lörppö, niin juttukin oli iso ja oikein kuvien kanssa. YleQ haastatteli Carroll Ballardin uudesta elokuvasta Duma (2005), joka voisi olla nimeltään "Poika ja gebardi". Olen tässä juhannuksena lähetettävässä ohjelmassa se "kadun mies", joka sattui toimittajan kanssa elokuvan katsomaan. Juhannusohjelmistoon kuuluu siis parituntinen Sodankylästä. Joten ei minua voi piiloutumisesta syyttää.
Huomenaamuna, siis tiistaina noin klo 7.48 olen sitten haastateltavana TV1:n aamutelevisiossa. Se tulee varmaan illalla uudestaan kakkoselta ja oletettavasti nettiinkin. YleX haastattelee minua keskiviikkona. Sillä ehkä selviää juhannukseen. Kuulin, että kirjasta on tulossa arvosteluja ainakin Demariin ja Keskisuomalaiseen. Aika näyttää.
Ehkä tästä väsystä siihen mennessä toipuu. Hauskaa oli ja Helsingin helle on haastava.
tiistaina, kesäkuuta 13, 2006
Sodankylän tunnelmissa jo
Ei tunnu vielä kesä varpaissa betoniparvekkeella Helsingissä. Kun iltapäivän aurinko sinne kohta paahtaa lämpö nousee varmaankin yli neljänkymmenen. Sitten tarkenee. Perusilma on vielä viileä.
Huomenna lähtö Sodankylään elokuvajuhlille. Katselin säätä: juuri nyt siellä on hurja tilanne: "Aurinko ei nouse eikä laske tänään. Tuorein havainto: 13.06.2006 12:00 lämpötila 27,9 °C, paine 1010,7 hPa, kosteus 32 %, lounaistuulta 6,0 m/s, pilvisyys 0/8." Siis varmaan jo yli 28 astetta juuri nyt. Mutta se ei kestä: seuraaville päiville luvataan vain 16, 17 ja 18 astetta. Siedettävää, mutta ei helteen herkkua. Yöllä on varmasti kylmää... Toivottavasti aamuaurinko paistaa, että leirintäalueen nuotion traditioaamu voidaan tänä vuonnakin viettää.
Festivaalivieraista mainittakoon iranilainen Jafar Panahi, josta Times-lehti teki juuri parin sivun jutun. Hän on moninkertaisen yhteistyökumppaninsa Abbas Kiarostamin rinnalla maansa kansainvälisesti arvostetuimpia ja palkituimpia ohjaajia ja hänet tunnetaan esimerkiksi Valkoisen ilmapallon tekijänä. Kiarostamiahan Sodankylään ei ole saatu houkuteltua monista yrityksistä huolimatta.
Carroll Ballardin lisäksi paikalle ovat uusimpien tietojen mukaan tulossa Cannesissa kilpailleen Nanni Morettin Il Caimanon (The Caiman, 2006) naispääosassa tehnyt Jasmine Trinca (s. 1981). Hän sai tänä vuonna festivaalin arvostetun, nuorille näyttelijöille suunnatun Chopard Trophyn.
Mykkäelokuvien ja elokuvakaraoken (minä mukana vetämässä molempia telttakaraoketilaisuuksia yhtenä esilaulajana) lisäksi ohjelmistosta kannattaa nostaa esille 70 mm:n esitykset.
Jo perinteiseen tapaan oma ohjelmisto muotoutuu paikan päällä. Veikkaisinpa ensimmäisen illan menevän karaokessa Hotelli Sodankylässä, jos siellä vain semmoista on. Koko festivaalin ajan bloggarit voivat nykäistä hihasta ja tulla juttelemaan. Seita-baarissa tai koulun teltan kahvilassa väliajat varmaankin sujuvat mallikkaasti - yöt ovat sitten Lapin taikaa!
Huomenna lähtö Sodankylään elokuvajuhlille. Katselin säätä: juuri nyt siellä on hurja tilanne: "Aurinko ei nouse eikä laske tänään. Tuorein havainto: 13.06.2006 12:00 lämpötila 27,9 °C, paine 1010,7 hPa, kosteus 32 %, lounaistuulta 6,0 m/s, pilvisyys 0/8." Siis varmaan jo yli 28 astetta juuri nyt. Mutta se ei kestä: seuraaville päiville luvataan vain 16, 17 ja 18 astetta. Siedettävää, mutta ei helteen herkkua. Yöllä on varmasti kylmää... Toivottavasti aamuaurinko paistaa, että leirintäalueen nuotion traditioaamu voidaan tänä vuonnakin viettää.
Festivaalivieraista mainittakoon iranilainen Jafar Panahi, josta Times-lehti teki juuri parin sivun jutun. Hän on moninkertaisen yhteistyökumppaninsa Abbas Kiarostamin rinnalla maansa kansainvälisesti arvostetuimpia ja palkituimpia ohjaajia ja hänet tunnetaan esimerkiksi Valkoisen ilmapallon tekijänä. Kiarostamiahan Sodankylään ei ole saatu houkuteltua monista yrityksistä huolimatta.
Carroll Ballardin lisäksi paikalle ovat uusimpien tietojen mukaan tulossa Cannesissa kilpailleen Nanni Morettin Il Caimanon (The Caiman, 2006) naispääosassa tehnyt Jasmine Trinca (s. 1981). Hän sai tänä vuonna festivaalin arvostetun, nuorille näyttelijöille suunnatun Chopard Trophyn.
Mykkäelokuvien ja elokuvakaraoken (minä mukana vetämässä molempia telttakaraoketilaisuuksia yhtenä esilaulajana) lisäksi ohjelmistosta kannattaa nostaa esille 70 mm:n esitykset.
Jo perinteiseen tapaan oma ohjelmisto muotoutuu paikan päällä. Veikkaisinpa ensimmäisen illan menevän karaokessa Hotelli Sodankylässä, jos siellä vain semmoista on. Koko festivaalin ajan bloggarit voivat nykäistä hihasta ja tulla juttelemaan. Seita-baarissa tai koulun teltan kahvilassa väliajat varmaankin sujuvat mallikkaasti - yöt ovat sitten Lapin taikaa!
sunnuntai, kesäkuuta 11, 2006
Puoluekokousonnea
Näyttää siltä, että tiivistynyt oikeisto ei ole keskittynyt lukemaan uusinta teostani, vaan ovat ryhtyneet oikein puoluekokoustamaan. Kovin olivat yksimielisiä kokouksissaan ja kultaista kenkää - huom. trendikäs jalkapalloviite - sai vain Eero Lankia. Entinen puoluesihteeri sai lehtitietojen mukaan lahjakseen äyskärin: siihen lienee kaiverrettu: "Kepu - heitä hätätilanteessa vettä". Toivottavasti myöhemmin lahjoitettavasta veneestä ei puutu sitä kuuluisaa tappia.
Lankian valokuva (HS 11.6.2006, A4) oli muuten digitaalisen estetiikan riemuvoitto punakeltaisine dogma-sävyineen ja tärähtäneine taustahahmoineen. Juuri tuollaisia kuvia me kaikki megapikselitason digipokkareinemme kuvaamme nyt kun juhannus jo lähestyy. Olen vasta nykyisin oppinut ymmärtämään kuinka hyviä ne uuden estetiikan valossa ovat. Alkuvaiheessa niitä tuli aina raakattua pois. Mitä mestariteoksia maailma tietämättömyydestäni johtuen menettikään.
Eikä tässä kaikki. Muitakin tulkintoja tuhannen sanan valokuvista riittää. Kepun pääkuvassa loistaa tähti heti Korhosen pään vieressä: sen täytyy olla kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, joka ei saanut ikuista syytinkiä puoluehallitukseen, vaikka oma perusyhdistys sitä ehdotti. Lyönpä vetoa, että lankialaisen äyskärin sijaan keskustan kultaisen kengän piiri lahjoittaisi hänelle mieluummin kiikkustuolin.
Puoluesihteeri Korhonen asetti vaalivoitolle ällistyttävät reunaehdot. "Lähdemme hakemaan voittoa, ja siihen tarvitsen jokaisen teidän tukenne." Kuuluvatkohan siihen ne 19 kokousedustajaa, jotka jättivät äänestämättä Paula Lehtomäkeä. Vaikka sen verranhan kuuman hallin jäsenistä on keskimäärin koko ajan vessassa. Tuskinpa se Lehtomäen kasvoille sai sitä kiukkuisen lapsen rypytystä, joka on ainoa huono puoli, mitä hänessä poliitikkona keksin.
Kepun järisyttävän voiton takaa kuulemma vaaliohjelma, joka perustuu sille, että energian hinta nousee ja saatavuus käy epävarmemmaksi, samalla kun ilmastonmuutos vaatii nopeaa kasvihuonekaasujen vähentämistä. Tämä on kaikkea muuta kuin päivänpolitiikkaa, joka pyörittää sellaista "puppugeneraattoria, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat ja parisuhdelaki ja hedelmöityshoitolaki ovat mediaseksikkäämpiä kuin köyhyys ja lasten huostaanotto". Korhosen mielestä kansa vihaa tällaista politiikkaa.
Mutta kansa ei vihaa näemmä Vanhasen sormimerkkeilyä. Nimittäin kykypuolue Kokoomuksen vaalitilaisuudesta Helsingin Sanomat (HS 11.6.2006, A5) oli valinnut valokuvan, joka on omistakin otoksistani kovin tuttu. Siinä etusormi oli lipsahtanut objektiivin eteen. Mutta sattuma korjaa parasta satoaan. Jyrki Katainen on kietoutunut mustaan viittaan ja sormen merkit - niin ne muistuttavat elävästi erään ylähuoneen edustajan opetuksia pääministerille. Eikö vain olekin aivan sama "ns. heavymerkki", hieman yhdysvaltalaisena muutoksena.
Kokoomuksen puoluekokouksen yllätys oli, että se ei vaatinut Suomen liittymistä Yhdysvaltoihin osavaltioina - onhan siellä semmoisiakin hieman epämääräisiä osavaltioita kuten Puerto Rico. Myös NATO-kanta oli niin lievä, että kuvittelisi heidän ymmärtäneen - camoon, se on sentään kokoomuksen poliittinen johtokeskus - suomalaisten vastustavan sotilasliittoon liittymistä. Mutta kuinka suomalaiset voisivat kannattaa poliitikkoa, jonka tietämys on näin vähäistä: "Naton merkitys on kriisihallinnassa, jossa suomalaisia on jo ollut mukana." NATOn merkitys on muuten tasan tarkkaan siellä, missä suomalaisia ei ole mukana, ja juuri sen vuoksi suomalaiset sotilasliittoa vastustavat.
Mutta tämä horjuvuus uskossa - "sellaista suurta hyökkäystä ei tule" - se johtuu varmasti siitä, että aktiivisin poliitikko transatlanttisissa suhteissa on ruotsalainen sosialidemokraatti eikä suomalainen kokoomuslainen Jyrki Katainen, kuten äkkinäinen luulisi. Ja tämäkin sosialidemokraattien ylistys viatonta seuraajaa hämmensi: "Paavo Lipposen hallituksen aikana meillä oli vahva rakentava suhde Yhdysvaltoihin."
Onko nyt niin, että Katainen on tyytyväinen vasta, kun saamme puikkoihin - varmuuden vuoksi koko Pohjoismaihin - sellaisen sosiaali-demokraatin, joka osaa rakentaa rakentavat suhteet Yhdysvaltoihin. Katainen ei tässä yhteydessä maininnut ainuttakaan kokoomuslaista, joka kykenisi ylipäätänsä yhtään mihinkään. Sellainen ei ollut edes Sauli Niinistö, jonka puoluejohto sysäsi niin syrjään, ettei edes Pahvi-Saulia voinut nurkkaan häpeämään seuraajiensa maltillista keskustaoikeistolaista ponnettomuutta sijoittaa. Ja miten muut voivat puhua sellaisesta ehdokkaasta yhteen ja toiseen, joka ei edes oman puolueensa puoluekokoukseen viitsi rahasamponsa ääreltä matkustaa?
Vaimo yritti eilen katsella uutisia - tästä pitäisi jo ymmärtää että YLE 1 - vaikka jalkapallo-ottelu oli kesken. Kun muut argumentit loppuivat ja käytyäni kaksi sekuntia uutisten puolella tuo suomenruotsalaisen suvun suomalaistunut vesatar huusi muka uutisten katsomista puoltavana argumenttina, että hän ei tiennytkään Ruotsalaisella kansanpuolueella olevan puoluekokousta. Ja tämä kaikki 38 asteen kuumeessa kesäflunssassa, jonka minä lienen häneen tartuttanut, vaikka yritinkin pitää etäisyyttä.
Katselin sen jälkeen vielä innoissani RKP-Jugendin afrikkalaista rummunpäristystä, mutta sitten alkoi poliittinen osio: "Ruotsin kielen asema Suomessa on uhattuna." Vaihdoin etnisestä oppositioasemastani huolimatta heti riikinruotsalaiselle puolelle, sillä siellä odotettiin Ruotsin lyövän vähintään 8-0 karibialaiset vastustajansa, jotka ovat keränneet kokemusta lähinnä Oulun Tervareissa ja Englannin alasarjoissa. Olin tosin veikannut Trinidad-Tobagon puolesta kun kerroin oli niin hyvä. Silloin tulokseksi voi odottaa tasapeliä, sillä minulle ei rikkauden lahjaa ole suotu. Tosin rahallahan ei ole merkitystä, sillä Equador ja britit olivat tuoneet pelikassan kattoon heti ensimmäisellä yhdistelmällä: rahat takaisin lähes kuusinkertaisena. Sillä veikkailee seuraavat kuusi päivää ja eiköhän näitä yllätyksiä tapahdu toistekin.
Apropos! Kaikki lehdet ovat julistaneet näin porvareiden kokousaikoina Ilta-Sanomien riemusanomaa, joka osoittaa vääräksi Vennamon väitteen siitä, että kansa ei unohda: Porvarihallituksen suosio on gallupilan mukaan kasvanut. Merkittävän otsikoinnin takana ei ole suinkaan se, että edes gallupin mukaan porvarihallitus olisi se populaarein vaihtoehto, sillä punamulta sai enemmän ääniä, vaan se, että suosio on kasvanut "tasavahvaksi" sinipunan ja punamullan kanssa. Silti kaikki toitottavat analyyseissään ensimmäisenä ja painotuksen kannalta ainoana tosiasiana, että "entistä useampi suomalainen on sitä mieltä, että keskustan ja kokoomuksen varaan rakentuva porvarihallitus on paras vaihtoehto". 28 prosentin yhteiskannatusta voi pitää mukavana alkuna tuleviin eduskuntavaaleihin. Siitä jää kokoomuksen ja RKP:n lisäksi pari prossaa kepulaistenkin täytettäväksi.
Vaikka uutisista sitä oli vaikea lukea, tosiasiassa punamulta on yhä suosituin ja mikä uutisissa jäi kokonaan mainitsematta, kokoomuslaisetkin ovat jakautuneet kahtia: toinen puoli kannattaa sinipunaa, toinen erityisesti myös kepulaisten (ministeripaikkojen ulkopuolella olevan) kakkos- eli vilttiketjun kannattamaa porvariyhteistyötä. Kuten sanottu, mukana prosenteissa on tietysti runsas joukko RKP:läisiä.
RKP on siitä populaari puolue, että se olisi mukana johtotiimissä, vaikka Suomen hallitus lakkautettaisiin, ja sen korvaisi Lordien johtama ylähuone. Uudesta puheenjohtajasta en ollut koskaan kuullut aiemmin, mikä ei ole ihme, sillä hän julisti haluavansa "ideologisemman" ja "idealistisemman" puolueen.
Kielipuolueen minä vielä jotenkin ymmärrän. Mutta herra varjelkoon ja siunatkoon meitä "ideologisemmalta" ja "idealistisemmalta" RKP:lta. Patruunat piippuun, sillä se niistä on museoitu viimeksi.
Lankian valokuva (HS 11.6.2006, A4) oli muuten digitaalisen estetiikan riemuvoitto punakeltaisine dogma-sävyineen ja tärähtäneine taustahahmoineen. Juuri tuollaisia kuvia me kaikki megapikselitason digipokkareinemme kuvaamme nyt kun juhannus jo lähestyy. Olen vasta nykyisin oppinut ymmärtämään kuinka hyviä ne uuden estetiikan valossa ovat. Alkuvaiheessa niitä tuli aina raakattua pois. Mitä mestariteoksia maailma tietämättömyydestäni johtuen menettikään.
Eikä tässä kaikki. Muitakin tulkintoja tuhannen sanan valokuvista riittää. Kepun pääkuvassa loistaa tähti heti Korhosen pään vieressä: sen täytyy olla kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, joka ei saanut ikuista syytinkiä puoluehallitukseen, vaikka oma perusyhdistys sitä ehdotti. Lyönpä vetoa, että lankialaisen äyskärin sijaan keskustan kultaisen kengän piiri lahjoittaisi hänelle mieluummin kiikkustuolin.
Puoluesihteeri Korhonen asetti vaalivoitolle ällistyttävät reunaehdot. "Lähdemme hakemaan voittoa, ja siihen tarvitsen jokaisen teidän tukenne." Kuuluvatkohan siihen ne 19 kokousedustajaa, jotka jättivät äänestämättä Paula Lehtomäkeä. Vaikka sen verranhan kuuman hallin jäsenistä on keskimäärin koko ajan vessassa. Tuskinpa se Lehtomäen kasvoille sai sitä kiukkuisen lapsen rypytystä, joka on ainoa huono puoli, mitä hänessä poliitikkona keksin.
Kepun järisyttävän voiton takaa kuulemma vaaliohjelma, joka perustuu sille, että energian hinta nousee ja saatavuus käy epävarmemmaksi, samalla kun ilmastonmuutos vaatii nopeaa kasvihuonekaasujen vähentämistä. Tämä on kaikkea muuta kuin päivänpolitiikkaa, joka pyörittää sellaista "puppugeneraattoria, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat ja parisuhdelaki ja hedelmöityshoitolaki ovat mediaseksikkäämpiä kuin köyhyys ja lasten huostaanotto". Korhosen mielestä kansa vihaa tällaista politiikkaa.
Mutta kansa ei vihaa näemmä Vanhasen sormimerkkeilyä. Nimittäin kykypuolue Kokoomuksen vaalitilaisuudesta Helsingin Sanomat (HS 11.6.2006, A5) oli valinnut valokuvan, joka on omistakin otoksistani kovin tuttu. Siinä etusormi oli lipsahtanut objektiivin eteen. Mutta sattuma korjaa parasta satoaan. Jyrki Katainen on kietoutunut mustaan viittaan ja sormen merkit - niin ne muistuttavat elävästi erään ylähuoneen edustajan opetuksia pääministerille. Eikö vain olekin aivan sama "ns. heavymerkki", hieman yhdysvaltalaisena muutoksena.
Kokoomuksen puoluekokouksen yllätys oli, että se ei vaatinut Suomen liittymistä Yhdysvaltoihin osavaltioina - onhan siellä semmoisiakin hieman epämääräisiä osavaltioita kuten Puerto Rico. Myös NATO-kanta oli niin lievä, että kuvittelisi heidän ymmärtäneen - camoon, se on sentään kokoomuksen poliittinen johtokeskus - suomalaisten vastustavan sotilasliittoon liittymistä. Mutta kuinka suomalaiset voisivat kannattaa poliitikkoa, jonka tietämys on näin vähäistä: "Naton merkitys on kriisihallinnassa, jossa suomalaisia on jo ollut mukana." NATOn merkitys on muuten tasan tarkkaan siellä, missä suomalaisia ei ole mukana, ja juuri sen vuoksi suomalaiset sotilasliittoa vastustavat.
Mutta tämä horjuvuus uskossa - "sellaista suurta hyökkäystä ei tule" - se johtuu varmasti siitä, että aktiivisin poliitikko transatlanttisissa suhteissa on ruotsalainen sosialidemokraatti eikä suomalainen kokoomuslainen Jyrki Katainen, kuten äkkinäinen luulisi. Ja tämäkin sosialidemokraattien ylistys viatonta seuraajaa hämmensi: "Paavo Lipposen hallituksen aikana meillä oli vahva rakentava suhde Yhdysvaltoihin."
Onko nyt niin, että Katainen on tyytyväinen vasta, kun saamme puikkoihin - varmuuden vuoksi koko Pohjoismaihin - sellaisen sosiaali-demokraatin, joka osaa rakentaa rakentavat suhteet Yhdysvaltoihin. Katainen ei tässä yhteydessä maininnut ainuttakaan kokoomuslaista, joka kykenisi ylipäätänsä yhtään mihinkään. Sellainen ei ollut edes Sauli Niinistö, jonka puoluejohto sysäsi niin syrjään, ettei edes Pahvi-Saulia voinut nurkkaan häpeämään seuraajiensa maltillista keskustaoikeistolaista ponnettomuutta sijoittaa. Ja miten muut voivat puhua sellaisesta ehdokkaasta yhteen ja toiseen, joka ei edes oman puolueensa puoluekokoukseen viitsi rahasamponsa ääreltä matkustaa?
Vaimo yritti eilen katsella uutisia - tästä pitäisi jo ymmärtää että YLE 1 - vaikka jalkapallo-ottelu oli kesken. Kun muut argumentit loppuivat ja käytyäni kaksi sekuntia uutisten puolella tuo suomenruotsalaisen suvun suomalaistunut vesatar huusi muka uutisten katsomista puoltavana argumenttina, että hän ei tiennytkään Ruotsalaisella kansanpuolueella olevan puoluekokousta. Ja tämä kaikki 38 asteen kuumeessa kesäflunssassa, jonka minä lienen häneen tartuttanut, vaikka yritinkin pitää etäisyyttä.
Katselin sen jälkeen vielä innoissani RKP-Jugendin afrikkalaista rummunpäristystä, mutta sitten alkoi poliittinen osio: "Ruotsin kielen asema Suomessa on uhattuna." Vaihdoin etnisestä oppositioasemastani huolimatta heti riikinruotsalaiselle puolelle, sillä siellä odotettiin Ruotsin lyövän vähintään 8-0 karibialaiset vastustajansa, jotka ovat keränneet kokemusta lähinnä Oulun Tervareissa ja Englannin alasarjoissa. Olin tosin veikannut Trinidad-Tobagon puolesta kun kerroin oli niin hyvä. Silloin tulokseksi voi odottaa tasapeliä, sillä minulle ei rikkauden lahjaa ole suotu. Tosin rahallahan ei ole merkitystä, sillä Equador ja britit olivat tuoneet pelikassan kattoon heti ensimmäisellä yhdistelmällä: rahat takaisin lähes kuusinkertaisena. Sillä veikkailee seuraavat kuusi päivää ja eiköhän näitä yllätyksiä tapahdu toistekin.
Apropos! Kaikki lehdet ovat julistaneet näin porvareiden kokousaikoina Ilta-Sanomien riemusanomaa, joka osoittaa vääräksi Vennamon väitteen siitä, että kansa ei unohda: Porvarihallituksen suosio on gallupilan mukaan kasvanut. Merkittävän otsikoinnin takana ei ole suinkaan se, että edes gallupin mukaan porvarihallitus olisi se populaarein vaihtoehto, sillä punamulta sai enemmän ääniä, vaan se, että suosio on kasvanut "tasavahvaksi" sinipunan ja punamullan kanssa. Silti kaikki toitottavat analyyseissään ensimmäisenä ja painotuksen kannalta ainoana tosiasiana, että "entistä useampi suomalainen on sitä mieltä, että keskustan ja kokoomuksen varaan rakentuva porvarihallitus on paras vaihtoehto". 28 prosentin yhteiskannatusta voi pitää mukavana alkuna tuleviin eduskuntavaaleihin. Siitä jää kokoomuksen ja RKP:n lisäksi pari prossaa kepulaistenkin täytettäväksi.
Vaikka uutisista sitä oli vaikea lukea, tosiasiassa punamulta on yhä suosituin ja mikä uutisissa jäi kokonaan mainitsematta, kokoomuslaisetkin ovat jakautuneet kahtia: toinen puoli kannattaa sinipunaa, toinen erityisesti myös kepulaisten (ministeripaikkojen ulkopuolella olevan) kakkos- eli vilttiketjun kannattamaa porvariyhteistyötä. Kuten sanottu, mukana prosenteissa on tietysti runsas joukko RKP:läisiä.
RKP on siitä populaari puolue, että se olisi mukana johtotiimissä, vaikka Suomen hallitus lakkautettaisiin, ja sen korvaisi Lordien johtama ylähuone. Uudesta puheenjohtajasta en ollut koskaan kuullut aiemmin, mikä ei ole ihme, sillä hän julisti haluavansa "ideologisemman" ja "idealistisemman" puolueen.
Kielipuolueen minä vielä jotenkin ymmärrän. Mutta herra varjelkoon ja siunatkoon meitä "ideologisemmalta" ja "idealistisemmalta" RKP:lta. Patruunat piippuun, sillä se niistä on museoitu viimeksi.
lauantaina, kesäkuuta 10, 2006
Kuinka tieto leviää
Helsingin Sanomien eilinen juttu ja ehkä ne radiojututkin (torstai: Kultakuume, perjantai: Radion uutistoimituksen Ajantasa) avasivat hanan. Uutisjuttujen lähteenä on nyt STT, jonka artikkeli ilmestyi myöhään eilen illalla. (Linkki on STT:n uutisen sellaisenaan julkaisseeseen Kulttuuriuutisiin.) Käytännössä se esittelee teoksen piirteitä sen ensimmäiseltä puoliskolta. Kiirettä on varmasti pitänyt senkin 300 sivun kahlaamisessa, sillä alle vuorokauden kirjan saamisesta juttu ilmestyi ja varmasti muitakin tarinoita on ollut kirjoitettavana. Hatunnosto toimittajalle, joka ei ollut saanut taittovedoksia etukäteen kuten ensimmäisenä ehättäneet.
Samalta varmalta pohjalta ponnistaa myös
Turun Sanomat omassa versiossaan. Ehkäpä muutamat lehdet säästävät uutista sunnuntainumeroonsa? Kyl maar se minulle käy.
Ja voihan joillakin ehkä olla mielessä arvostelun ja esittelyn saaminen samaan numeroon. Arvostelujahan aina odottaa vähän jännittyneenä, ne kun aina herkistävät mielen.
En panisi pahitteeksi, jos juttuja eri lehdistä bonganneet siitä minulle kertoisivat. ja mikäli niitä on netissä, linkinkin heittäisivät kehiin.
Samalta varmalta pohjalta ponnistaa myös
Turun Sanomat omassa versiossaan. Ehkäpä muutamat lehdet säästävät uutista sunnuntainumeroonsa? Kyl maar se minulle käy.
Ja voihan joillakin ehkä olla mielessä arvostelun ja esittelyn saaminen samaan numeroon. Arvostelujahan aina odottaa vähän jännittyneenä, ne kun aina herkistävät mielen.
En panisi pahitteeksi, jos juttuja eri lehdistä bonganneet siitä minulle kertoisivat. ja mikäli niitä on netissä, linkinkin heittäisivät kehiin.
perjantaina, kesäkuuta 09, 2006
Takaisin kammioon II
Pistäydyin Kaupunginmuseon Kunnon kansalainen-näyttelyn avajaisissa. Kitkerät neitsyet soittivat ja M. A. Numminen puhui. Moni meistä toivoi, että olisi laulanut.
Lauantaina yleisölle avattava näyttely oli viittä vaille valmis - esinetekstejä puuttui vielä eikä moniväritekniikalla painettava katalogi ehtinyt painosta - mutta saimme asiantuntevan opastuksen. Tungoksen vuoksi kakkoskerros jäi toiseen kertaan. Karaokepistettäkään ei tullut koetelluksi vaikka mieli teki.
Jalat notkuivat jo tunnin päästä. Viikon sairastelu ja ilmeisesti vähän eilinenkin juhlinta saattoivat vaikuttaa niin, että skumppalasin nostelu väsytti. Ihan mielelläni menin kotiin vahtimaan lasta - vaimo nimittäin ilmoitti yllättäen (minun Pyhänä Perjantainani!), että hän menee työtovereidensa kanssa jatkoille. Ja keräsi vielä käytännöllisesti katsoen kaikki rahanikin matkaansa. "Kun en tiedä onko sielläpäin pankkiautomaattia."
Katselin varpaitani hetken aikaa. Sehän on nainut tohvelin eikä miehen. Ympäristössä hymyiltiin vinosti.
Takaisin pimeään koppiin häpeämään.
Lauantaina yleisölle avattava näyttely oli viittä vaille valmis - esinetekstejä puuttui vielä eikä moniväritekniikalla painettava katalogi ehtinyt painosta - mutta saimme asiantuntevan opastuksen. Tungoksen vuoksi kakkoskerros jäi toiseen kertaan. Karaokepistettäkään ei tullut koetelluksi vaikka mieli teki.
Jalat notkuivat jo tunnin päästä. Viikon sairastelu ja ilmeisesti vähän eilinenkin juhlinta saattoivat vaikuttaa niin, että skumppalasin nostelu väsytti. Ihan mielelläni menin kotiin vahtimaan lasta - vaimo nimittäin ilmoitti yllättäen (minun Pyhänä Perjantainani!), että hän menee työtovereidensa kanssa jatkoille. Ja keräsi vielä käytännöllisesti katsoen kaikki rahanikin matkaansa. "Kun en tiedä onko sielläpäin pankkiautomaattia."
Katselin varpaitani hetken aikaa. Sehän on nainut tohvelin eikä miehen. Ympäristössä hymyiltiin vinosti.
Takaisin pimeään koppiin häpeämään.
Takaisin kammioon
Jaha. Työni on huomattu. Mistähän johtuu, että ihmiset käyttävät historiateoksista niin usein nimitystä historiikki. Ammattilaisen korvaan se kuulostaa amatöörityöltä, sivuhommina pusketulta. Historiikkinen. Kirjan kannessahan lukee, että valtiollisen elokuvatarkastuksen historia. Ehkä minä olen vain liian mimosa tänään.
Täytynee käydä kirjakaupassa. Mihinkähän se tällä kertaa on piilotettu. Viimeksi hirvitti eräässäkin kirjakaupassa, kun viidenkymmenen kappaleen pino oli istutettu taideosastolle valtavien kuvateosten keskelle. Siis piiloon. Elokuvahyllystä ja historiaosastolta sitä oli turha hakea. Ehkä minä olen vain liian mimosa tänään.
Takaisin pimeään koppiin. Ehkä minä olen liian mimosa tänään.
Täytynee käydä kirjakaupassa. Mihinkähän se tällä kertaa on piilotettu. Viimeksi hirvitti eräässäkin kirjakaupassa, kun viidenkymmenen kappaleen pino oli istutettu taideosastolle valtavien kuvateosten keskelle. Siis piiloon. Elokuvahyllystä ja historiaosastolta sitä oli turha hakea. Ehkä minä olen vain liian mimosa tänään.
Takaisin pimeään koppiin. Ehkä minä olen liian mimosa tänään.
keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2006
Kesäflunssa - osa III
Hesarin haastattelu - tulossa ilmeisesti pienehkö uutisjuttu perjantaina ja Yle 1:n Kultakuumeen suora lähetys takana. Jälleen yksi todistus siitä, että nykyiset särkylääkkeet ovat hyviä, ne demppaavat kivun ja säryn taakse näillä volyymeillä. Radiossa työskentely oli jälleen kerran kivaa: toimittajat ovat mainioita ja tehneet taustatyönsä hyvin, siis lukeneet kirjan. Siinä menisi helposti pidempikin tuokio jutustellessa.
Huomiseksi on tulossa ainakin Radion uutistoimitus: jos aamun haastattelu sujuu, joskus kahden jälkeen pitäisi jotakin tulla eetteriin. Muuten on puhelin pysynyt (yllättävän) hiljaisena, ehkä työpaikan sähköpostissa lojuu jotakin, jota en nyt pääse lukemaan.
Kun olen sairastellut kotona, en ole itse kirjaa edes nähnyt muuten kuin taittovedoksina. Soitto kollegalle paljasti äsken, että paino oli tehnyt työnsä ja kirjaa on jaettu työtovereille. Onni onnettomuudessa: joku olisi kuitenkin läiskäissyt onnittelunsa selkään ja sitten olisin kaatunut nenilleni enkä olisi enää noussut.
Koska kirja on olemassa, voi olettaa että ns. hyvin varustetut kirjakaupat sitä huomenna, virallisena julkaisupäivänä myyvät. Olkaa hyvä!
Huomiseksi on tulossa ainakin Radion uutistoimitus: jos aamun haastattelu sujuu, joskus kahden jälkeen pitäisi jotakin tulla eetteriin. Muuten on puhelin pysynyt (yllättävän) hiljaisena, ehkä työpaikan sähköpostissa lojuu jotakin, jota en nyt pääse lukemaan.
Kun olen sairastellut kotona, en ole itse kirjaa edes nähnyt muuten kuin taittovedoksina. Soitto kollegalle paljasti äsken, että paino oli tehnyt työnsä ja kirjaa on jaettu työtovereille. Onni onnettomuudessa: joku olisi kuitenkin läiskäissyt onnittelunsa selkään ja sitten olisin kaatunut nenilleni enkä olisi enää noussut.
Koska kirja on olemassa, voi olettaa että ns. hyvin varustetut kirjakaupat sitä huomenna, virallisena julkaisupäivänä myyvät. Olkaa hyvä!
Kesäflunssa jatkuu
Miksi minä? Eikö tässä maailmassa ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Ymmärrän sen, että olen maailmaan yksin heitetty, kukaan ei rakasta minua vaan mieluummin vaikka kaurapuuroa ja näistä ynnä muista syistä haluan vain palata sängyn pohjalle itkemään kohtaloani ellen sitten kietoudu epätoivoissani mattoon nyyhkyttämään. Mutta miksi kesäflunssa, kun talvi- ja kevätflunssalta säästyin kuin ihmeen kautta. Sanon kuin laululintunen: Warum?
Kaksi tuntia aikaa kieriskellä upeassa itsesäälissä ja doupata kurkku kuntoon: Yle 1 Kultakuumeen haastattelu kolmen jälkeen on suora. Onkohan kukaan ennen päässyt hourailemaan studioon?
Miten se laulajan neuvo menikään? Valkosipuli kumpaankin sieraimeen ja kuumaa teetä juomaan. Pysyy kuulemma ääni vireessä. Mutta eihän sitä voi ensimmäistä kertaa kokeilla tällaisessa tilanteessa.
Venäläistä sipulivotkaa ei valitettavasti voi sitäkään testata. Jees ja just!
Kaksi tuntia aikaa kieriskellä upeassa itsesäälissä ja doupata kurkku kuntoon: Yle 1 Kultakuumeen haastattelu kolmen jälkeen on suora. Onkohan kukaan ennen päässyt hourailemaan studioon?
Miten se laulajan neuvo menikään? Valkosipuli kumpaankin sieraimeen ja kuumaa teetä juomaan. Pysyy kuulemma ääni vireessä. Mutta eihän sitä voi ensimmäistä kertaa kokeilla tällaisessa tilanteessa.
Venäläistä sipulivotkaa ei valitettavasti voi sitäkään testata. Jees ja just!
tiistaina, kesäkuuta 06, 2006
Kesäflunssa
Tämä tästä puuttui. Kesäflunssa. Kurkku oirehti jo lauantaina ja sunnuntaina se oli tulessa. Vanhan kansan konstit käyttöön. Suolalla kurlaus tepsi, kivut kaikkosivat ja tänään kurkku on selvästi parempi.
Mutta muuten ei ole parempi vaan kurja. Eilen huomasin, että kävely metroasemalle teki tiukkaa. Huimasi ja kunto meinasi pettää kilometrin matkalla. Töissä olo alkoi tuntua todella kurjalta. Siis kotiin ja petiin heti. Yöllä heräilin tunnin välein, ensin alilämpöiseen horkkaan ja myöhemmin hiessä piehtarointiin. Nenä valuu, vaikka aivastelu sentään on poissa: siksi luulin eilen aamulla, että olen saanut jonkun uuden allergialähteen elämääni. Heinähän ei kai vielä heilimöi. Mutta kyllä tämä tavalliseksi flunssaksi tasaantui. Silmät ovat valonarat, nenä tukossa ja kroppa jäykkä kuin lordimiehellä. Ibuprofenaatiota peliin.
Parin tunnin päästä on ensimmäinen haastattelu kirjasta. Huomenna radioon. Aika vähällä ovat tiedotusvälineet minut päästäneet näin etukäteen.
Kun nyt pysyisi tolpillaan edes nämä ja pääsisi torstain julkaisutilaisuuteen.
Mutta muuten ei ole parempi vaan kurja. Eilen huomasin, että kävely metroasemalle teki tiukkaa. Huimasi ja kunto meinasi pettää kilometrin matkalla. Töissä olo alkoi tuntua todella kurjalta. Siis kotiin ja petiin heti. Yöllä heräilin tunnin välein, ensin alilämpöiseen horkkaan ja myöhemmin hiessä piehtarointiin. Nenä valuu, vaikka aivastelu sentään on poissa: siksi luulin eilen aamulla, että olen saanut jonkun uuden allergialähteen elämääni. Heinähän ei kai vielä heilimöi. Mutta kyllä tämä tavalliseksi flunssaksi tasaantui. Silmät ovat valonarat, nenä tukossa ja kroppa jäykkä kuin lordimiehellä. Ibuprofenaatiota peliin.
Parin tunnin päästä on ensimmäinen haastattelu kirjasta. Huomenna radioon. Aika vähällä ovat tiedotusvälineet minut päästäneet näin etukäteen.
Kun nyt pysyisi tolpillaan edes nämä ja pääsisi torstain julkaisutilaisuuteen.
maanantaina, kesäkuuta 05, 2006
Taistelu elokuvasensuurista ilmestyy
Taistelu elokuvasensuurista ilmestyy ensi torstaina. Täytynee valmistella puhetta ja harjoitella polkan askelia julkaisutilaisuuteen.Jari Sedergren:
Taistelu elokuvasensuurista. Valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946-2006
Julkaisusarja: SKS:n toimituksia (SKST) 1069. Helsinki 2006. 603 s.
ISBN 951-746-812-1; hinta: 36 EUR
sunnuntai, kesäkuuta 04, 2006
Sunnuntaita pelastamassa
Harvinainen viikonloppu. Perjantaina lapsen koulujuhlissa, lauantaina en päässyt todistuksenjakotilaisuuteen. Sain tietää iltapäivällä lapsen todistuksen numerot: 9, 10, 9, 10, 9, 9, Kiitettävä, Kiitettävä, Hyvä, Kiitettävä. Se hyvä on käsityöstä. Isäänsä tullut siinä.
Kympit olivat äidinkielestä ja kirjallisuudesta sekä matematiikasta. Isäänsä on tullut siinäkin, vaikka en minä tuosta äidinkielestä tainnut ysiä kummempaa koskaan saada. Eikä ollut aihettakaan. Lapsi sai vonkumansa tietokonepelin, koska todistus oli hyvä. Rehellinen palkkio toiveen mukaan rehellisestä työstä.
En todistanut todistusten jakoa, koska kävin väitöstilaisuudessa. Vanhan ystävän ja nuoren tutkijan väitös oli viihdyttävä ja asiallinen. Siinä käsiteltiin olennaisia asioita ja tunnelma oli hyvä. Sama reipas meininki jatkui nyt illalla karonkassakin. Puhuimme ja nauroimme paljon, mikä on hyvä merkki. Karonkkapuheetkin olivat hienoja. Palasimme vaimon kanssa kotiin puolen yön tienoilla, mikä ei ole vanhuuden vaan järjen käytön merkki. Pelastimme siten itsellemme sunnuntain.
Kympit olivat äidinkielestä ja kirjallisuudesta sekä matematiikasta. Isäänsä on tullut siinäkin, vaikka en minä tuosta äidinkielestä tainnut ysiä kummempaa koskaan saada. Eikä ollut aihettakaan. Lapsi sai vonkumansa tietokonepelin, koska todistus oli hyvä. Rehellinen palkkio toiveen mukaan rehellisestä työstä.
En todistanut todistusten jakoa, koska kävin väitöstilaisuudessa. Vanhan ystävän ja nuoren tutkijan väitös oli viihdyttävä ja asiallinen. Siinä käsiteltiin olennaisia asioita ja tunnelma oli hyvä. Sama reipas meininki jatkui nyt illalla karonkassakin. Puhuimme ja nauroimme paljon, mikä on hyvä merkki. Karonkkapuheetkin olivat hienoja. Palasimme vaimon kanssa kotiin puolen yön tienoilla, mikä ei ole vanhuuden vaan järjen käytön merkki. Pelastimme siten itsellemme sunnuntain.
perjantaina, kesäkuuta 02, 2006
Kurkvaaraa
Viime päivinä on taas hieman ahkeroitu. Päätin kirjoittaa kesän elokuvaesitteet pois kerrankin ajoissa ja niitä oli jonossa parikymmentä. Hauskaa oli kuitenkin se, että tulin niitä tehdessäni katsoneeksi melkein koko Maunu Kurkvaaran elokuvatuotannon.
Hänen varhaisimmat elokuvansa olin nähnyt jo aiemmin, joitakin myöhempiä taas en ole katsonut lainkaan. Kun yrittää olla järjestelmällinen, tällaisista "näkemättömistä" elokuvista tulee pieniä paineita. Niin omituista kuin se onkin, mieltä jopa vaivaa, jos jotakin elokuvateosta ei ole nähnyt. Minun kohdallani tämä tarkoittaa erityisesti kotimaista elokuvaa. Vaikka sen tässä työssä on oppinut, että aina on klassikkoja, joita ei ole nähnyt. Ja niitä "puutteita" on elokuvasivistyksessä kaikilla muillakin. Joskus käymmekin tällaista "häpeäkseni tunnustan, etten ole nähnyt"-leikkiä klassikkoelokuvilla.
Joidenkin elokuvien näkemistä on odottanut 35 vuotta. Sellainen oli eilen katsomani Punatukka, jonka nimi jo poikasena herätti huomiota ja jäi mieleen jo silloin myös protagonisti Tarja Markuksen vuoksi. Edellisenä päivänä vuoron saivat Rottasota ja Tänään hän on täällä, Naiset, Lauantaileikit sekä Miljoonaliiga, mikä tarkoitti, että katseluun otettiin vähän yöaikaakin. Miljoonaliigasta ja Tänään hän on täällä -elokuvista tein esitteenkin; jälkimmäiseen olen harvinaista kyllä tyytyväinen, koskapa se on uusi tulkinta vähän tunnetusta elokuvasta. Ja vieläpä oma tulkintani. Laitan niitä Sediksen elokuvablogiin jahka innostun. MTV joutaisi niitä esittämäänkin; monien esittämisestä televisiossa on jo 30 vuotta.
Tänään on vuorossa Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu ja ehkä, jos muu esitetyö antaa myöten, Kielletty kirja, jonka olen joskus nähnyt. Kujanjuoksusta kirjoitan esitteen. Sitten jäljellä ovat Menestyksen maku ja Perhosen uni.
Eivätköhän nekin ensi viikolla synny, vaikka viikko voi olla kiireinen. Kirja nimittäin julkaistaan torstaina. YLE Radio 1, Kultakuume, haastattelee minua kirjan johdosta ensi keskiviikkona noin klo 15.15. Radio onkin mieluinen kohde, vaikka suorat lähetykset ovat sinällään aina arvoitus.
Mainituista elokuvista monet voi nähdä kesällä Orionissa, Eerikinkatu 15:
KIELLETTY KIRJA 21.6., MAUNU KURKVAARAN KUJANJUOKSU 26.7., MENESTYKSEN MAKU 2.8., MILJOONALIIGA 12.7., PERHOSEN UNI 16.8.,PUNATUKKA 19.7.,RAPORTTI ELI BALLADI LAIVATYTÖISTÄ 7.6., ROTTASOTA 6.7.,TÄNÄÄN OLET TÄÄLLÄ 4.7.
Hänen varhaisimmat elokuvansa olin nähnyt jo aiemmin, joitakin myöhempiä taas en ole katsonut lainkaan. Kun yrittää olla järjestelmällinen, tällaisista "näkemättömistä" elokuvista tulee pieniä paineita. Niin omituista kuin se onkin, mieltä jopa vaivaa, jos jotakin elokuvateosta ei ole nähnyt. Minun kohdallani tämä tarkoittaa erityisesti kotimaista elokuvaa. Vaikka sen tässä työssä on oppinut, että aina on klassikkoja, joita ei ole nähnyt. Ja niitä "puutteita" on elokuvasivistyksessä kaikilla muillakin. Joskus käymmekin tällaista "häpeäkseni tunnustan, etten ole nähnyt"-leikkiä klassikkoelokuvilla.
Joidenkin elokuvien näkemistä on odottanut 35 vuotta. Sellainen oli eilen katsomani Punatukka, jonka nimi jo poikasena herätti huomiota ja jäi mieleen jo silloin myös protagonisti Tarja Markuksen vuoksi. Edellisenä päivänä vuoron saivat Rottasota ja Tänään hän on täällä, Naiset, Lauantaileikit sekä Miljoonaliiga, mikä tarkoitti, että katseluun otettiin vähän yöaikaakin. Miljoonaliigasta ja Tänään hän on täällä -elokuvista tein esitteenkin; jälkimmäiseen olen harvinaista kyllä tyytyväinen, koskapa se on uusi tulkinta vähän tunnetusta elokuvasta. Ja vieläpä oma tulkintani. Laitan niitä Sediksen elokuvablogiin jahka innostun. MTV joutaisi niitä esittämäänkin; monien esittämisestä televisiossa on jo 30 vuotta.
Tänään on vuorossa Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu ja ehkä, jos muu esitetyö antaa myöten, Kielletty kirja, jonka olen joskus nähnyt. Kujanjuoksusta kirjoitan esitteen. Sitten jäljellä ovat Menestyksen maku ja Perhosen uni.
Eivätköhän nekin ensi viikolla synny, vaikka viikko voi olla kiireinen. Kirja nimittäin julkaistaan torstaina. YLE Radio 1, Kultakuume, haastattelee minua kirjan johdosta ensi keskiviikkona noin klo 15.15. Radio onkin mieluinen kohde, vaikka suorat lähetykset ovat sinällään aina arvoitus.
Mainituista elokuvista monet voi nähdä kesällä Orionissa, Eerikinkatu 15:
KIELLETTY KIRJA 21.6., MAUNU KURKVAARAN KUJANJUOKSU 26.7., MENESTYKSEN MAKU 2.8., MILJOONALIIGA 12.7., PERHOSEN UNI 16.8.,PUNATUKKA 19.7.,RAPORTTI ELI BALLADI LAIVATYTÖISTÄ 7.6., ROTTASOTA 6.7.,TÄNÄÄN OLET TÄÄLLÄ 4.7.
torstaina, kesäkuuta 01, 2006
100 vuotta - nyt
Miten edes saatoinkaan miettiä muuta kirjoitusaihetta tänään. Suomi ei ole Lordien ja muiden ylähuoneen ihmisten maa, vaan rehtien tasa-arvoisten kansalaisten yhteiskunta, jossa demokraattisia arvoja pidetään kunniassa ja niitä myös vaalitaan osallistumalla.
Kyse ei ole vuosisataisesta traditiosta, joten vaalimiseen on aihetta: järjestelmä ei ole itsestään selvä. Sanon asian tarkoituksella hämärästi: sen pitää muuttua, mutta se voi myös muuttua.
Kesäkuun 1. päivänä 2006 tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun neljä kansaa - silloisen kansakäsityksen mukaan - edustanutta säätyä - aatelisto, papisto, porvaristo ja talopojat - hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain.
Tulevakin juhla on tiedossa: toukokuun 23. päivänä 2007 tulee kuluneeksi sata vuotta yksikamarisen eduskunnan ensimmäisestä täysistunnosta.
Ahkerat opiskelijat ovat pistäneet nettiin muistiinpanot Heikki Ylikankaan valtiopäiväjärjestelmän historiasta kertovista luennoista.
Ja tietysti linkki myös päivänsankariin.
Tämä päivä on mielestäni yhtä arvokas juhlittavaksi kuin itsenäisyyspäivä. Virtuaalinen kilistys kaikille. Siihen voinevat kaikki yhtyä - enemmän kuin valtion, tämä on yhteiskunnan jäsenten ja kansalaisten osallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen juhla. Ja aamun lehdistä päätellen aliarvostettu.
Kyse ei ole vuosisataisesta traditiosta, joten vaalimiseen on aihetta: järjestelmä ei ole itsestään selvä. Sanon asian tarkoituksella hämärästi: sen pitää muuttua, mutta se voi myös muuttua.
Kesäkuun 1. päivänä 2006 tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun neljä kansaa - silloisen kansakäsityksen mukaan - edustanutta säätyä - aatelisto, papisto, porvaristo ja talopojat - hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain.
Tulevakin juhla on tiedossa: toukokuun 23. päivänä 2007 tulee kuluneeksi sata vuotta yksikamarisen eduskunnan ensimmäisestä täysistunnosta.
Ahkerat opiskelijat ovat pistäneet nettiin muistiinpanot Heikki Ylikankaan valtiopäiväjärjestelmän historiasta kertovista luennoista.
Ja tietysti linkki myös päivänsankariin.
Tämä päivä on mielestäni yhtä arvokas juhlittavaksi kuin itsenäisyyspäivä. Virtuaalinen kilistys kaikille. Siihen voinevat kaikki yhtyä - enemmän kuin valtion, tämä on yhteiskunnan jäsenten ja kansalaisten osallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen juhla. Ja aamun lehdistä päätellen aliarvostettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)