Pistäydyin Kaupunginmuseon Kunnon kansalainen-näyttelyn avajaisissa. Kitkerät neitsyet soittivat ja M. A. Numminen puhui. Moni meistä toivoi, että olisi laulanut.
Lauantaina yleisölle avattava näyttely oli viittä vaille valmis - esinetekstejä puuttui vielä eikä moniväritekniikalla painettava katalogi ehtinyt painosta - mutta saimme asiantuntevan opastuksen. Tungoksen vuoksi kakkoskerros jäi toiseen kertaan. Karaokepistettäkään ei tullut koetelluksi vaikka mieli teki.
Jalat notkuivat jo tunnin päästä. Viikon sairastelu ja ilmeisesti vähän eilinenkin juhlinta saattoivat vaikuttaa niin, että skumppalasin nostelu väsytti. Ihan mielelläni menin kotiin vahtimaan lasta - vaimo nimittäin ilmoitti yllättäen (minun Pyhänä Perjantainani!), että hän menee työtovereidensa kanssa jatkoille. Ja keräsi vielä käytännöllisesti katsoen kaikki rahanikin matkaansa. "Kun en tiedä onko sielläpäin pankkiautomaattia."
Katselin varpaitani hetken aikaa. Sehän on nainut tohvelin eikä miehen. Ympäristössä hymyiltiin vinosti.
Takaisin pimeään koppiin häpeämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti