perjantaina, kesäkuuta 23, 2006

Kotijuhannus

Emme ole menossa mihinkään tänäkään juhannuksena. Itse asiassa en ole koskaan mennyt kaupallisiin juhannusjuhliin, jos kotipaikkakunnan leirintäaluejuhlia ei lasketa. Siellä kävin joskus heittämästä saapasta, mutta minun heittoni diskattiin tarpeeseen keksityn sektorirajan ylityksen vuoksi.

Saapas lensi 36 metriä, joka oli melkein kymmenen metriä enemmän kuin muilla. Meinasin kyllä diskauksen jälkeen katsoa, kuinka pitkälle kilpailun valvoja lentää saappailla tai ilman, mutta hillitsin itseni.

Rymyjuhliin en ole koskaan mennyt, vaikka kyllä niillä poliittisilla leireillä, joissa juhannuksia nuoruudessani vietin, aina väliin rymyttiinkin. Muistan sieltä esimerkiksi Eero Heinäluoman, joka ei rymynnyt, vaan pelasi shakkia. Valehtelematta koko viikon. Pelimiehiä siis.

Kerran kävin Rokualla juhannusjuhlissa. Annikki Tähti lauloi. Käveleskelin omissa oloissani ainakin tuhannen juhlijan keskellä. Vastaan tuli omalaatuinen sakki, kuin seitsemän veljestä. Kotipaikkakunnan voittoisan ja menestyksekkään painojoukkueen jäseniä. Parhaimmat yli satakiloisia lihaskönsikkäitä, plakkarissa pohjoismaiden mestaruuksia ja vähän isompiakin kisavoittoja. Ihan ne kuuluisimmat eivät tainneet sillä kertaa olla mukana.

Pojat tietysti tunnistivat minun ja se suurin, Oiva, sanoi klassiset sanat: "Jari, onko kukaan vittuillut sinulle?"

Siinä oli potentiaalinen mahdollisuus vallankäyttäjäksi. Sormen osoitus ja seitsemän veljestä kuin neljäkymmentä härkää olisivat rynnänneet tantereelle. Taputtelin miestä olalle ja sanoin, että rauha maassa ja kaikilla hyvä tahto. Pojat taisivat olla vähän pettyneitä.

Kymmentä minuuttia myöhemmin satunnainen, tuntematon ja hyvin humalainen vastaantulija täräytti minua aivan yllättäen ja ilman syytä kuonoon keskellä tannerta. Lasit menivät rikki. Sittemmin olen viettänyt juhlia kotosalla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista kotijuhannusta sitten. Oulun suunnalla vietellään myös rauhallista kotijuhannusta grillaillen, saunoen ja kesäisestä auringosta nauttien koko perheen voimin - ei seitsemän veljeksen vaan tyttären ja miehen (välillä tosin melkein kuin seitsemän veljestä).

Systeri-M