Aamupäivä tuhraantui virusmetsästyksessä, joka olisi pitänyt tehdä jo viikko sitten. En huomannut, että poissaollessani koneelle oli etsiytynyt lapsen retkien jäljeltä vähän ärhäkämmän sorttinen vihulainen, joka muutti myös viruksentorjuntaohjelman asetuksia niin, etteivät uusimmat torjuntafileet päivittyneetkään. Niinpä koneelle jäi tuhottavaa.
Ulospäin kaikki näytti olevan kunnossa. Virus muutti torjuntaohjelman virusmäärittelytiedoston esittelytekstiä niin, ettei se mennyt automaatista läpi. Ei siis muuta mahdollisuutta kuin ohjelma pois ja uudelleen lataukset peliin. Niissäkin oli hieman venkoiltava, mutta nyt homma on hoidossa ja kone kiiltää.
Sen verran sain kuitenkin aikaiseksi tänään ja eilen, että olen lukenut vähän yli 300 sivua Kustaa H. J. Vilkunan teosta Viha (SKS, 2005). Se on uusi tulkinta Isovihasta ja hän näyttää tehneen sille jatkoakin nimellä Paholaisen sota.
Vihaa on hauska lukea, sillä tekijä osaa ottaa jättimäisen aineiston haltuun johdonmukaisesti ja analyyttisesti. Teos ei todellakaan ole kertomus Isovihasta; niinpä esimerkiksi tuosta yllä linkatusta Wikipedia-artikkelista ei jää oikeastaan mitään jäljelle. Niin paljon se muuttaa yleistä näkemystä asiasta.
Metodista en voi muuta sanoa, kuin että se on sukulaissielun aikaansaannos, niin paljon se henkisesti muistuttaa esimerkiksi oman väitöskirjani metodia, josta osaisin kertoa nyt enemmän kuin sitä tehdessäni. Vilkuna vain tekee oman aiheensa parissa julmetun paljon parempaa työtä kuin mihin itse kykenin.
Vaikka se ei ole kummankaan pääasia, yhteistä meille on propaganda-teeman haltuunotto omien teemojemme sisällä. Siihen liittyen lähdeanalyysi on Vilkunalla aivan upeaa: se myös tuottaa aivoja räjäyttäviä tuloksia sivu sivulta - kerrankin mietitään kuka, mitä, kenelle ja miksi perinpohjaisesti lähdetekstien sisältä ja rinnastetaan se kansainvälisen ja uuden kotimaisen tutkimuksen tuloksiin saman tiensä.
Vilkuna on uuden ajan historiankirjoittaja myös sallivan ja mitään pelkäämättömän tyylinsä vuoksi: vihateemassa alkuperäiskielen käyttäminen voi vaikuttaa rajulta, mutta toimii. Palaan kirjaan varmasti, kun saan sen kokonaan luetuksi. Kirjassa on 623 sivua, joten tekemistä riittää.
Aloittelin myös Derek Fewsterin väitöskirjaa Visions of Past Glory. Nationalism and the Construction of Early Finnish History (SKS, 2006). Olen lukenut vasta vajaa 100 sivua, enkä ole keksinyt paljon huomautettavaa, myönteistä hyminää on paljonkin parvekkeelta kuulunut.
Alku on huolellisesti tehdyn tuntuista ja esimerkillisesti ajankohtaista keskustelua seuraavaa. Ja sekin murskaa myytin toisensa jälkeen, tekee selväksi lähtökohdat, keskustelun ja asettaa teesinsä selkeästi. Helsingin yliopiston historian laitos (ja sen ruotsinkielinen puoli) voi olla ylpeä tästä työstä. Mittava se on, yli 550 sivua. Pienet sievät historiateokset eivät taida olla muodissa juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti