lauantaina, kesäkuuta 10, 2006

Kuinka tieto leviää

Helsingin Sanomien eilinen juttu ja ehkä ne radiojututkin (torstai: Kultakuume, perjantai: Radion uutistoimituksen Ajantasa) avasivat hanan. Uutisjuttujen lähteenä on nyt STT, jonka artikkeli ilmestyi myöhään eilen illalla. (Linkki on STT:n uutisen sellaisenaan julkaisseeseen Kulttuuriuutisiin.) Käytännössä se esittelee teoksen piirteitä sen ensimmäiseltä puoliskolta. Kiirettä on varmasti pitänyt senkin 300 sivun kahlaamisessa, sillä alle vuorokauden kirjan saamisesta juttu ilmestyi ja varmasti muitakin tarinoita on ollut kirjoitettavana. Hatunnosto toimittajalle, joka ei ollut saanut taittovedoksia etukäteen kuten ensimmäisenä ehättäneet.

Samalta varmalta pohjalta ponnistaa myös
Turun Sanomat omassa versiossaan. Ehkäpä muutamat lehdet säästävät uutista sunnuntainumeroonsa? Kyl maar se minulle käy.

Ja voihan joillakin ehkä olla mielessä arvostelun ja esittelyn saaminen samaan numeroon. Arvostelujahan aina odottaa vähän jännittyneenä, ne kun aina herkistävät mielen.

En panisi pahitteeksi, jos juttuja eri lehdistä bonganneet siitä minulle kertoisivat. ja mikäli niitä on netissä, linkinkin heittäisivät kehiin.

2 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Tämän aamun Lapin Kansassa oli juttu, jota oli väritetty kuvalla Les Armantsista, teksti näytti olevan STT:n teksti sellaisenaan.

(Olisin käyttänyt tuota Bloggerin linkkisysteemiä tässä viitatakseni mainintaani tuosta omalla tahollani, mutta se tukee näköjään vain Blogger-blogeja, joten toimittakoon tämä kommentti sen linkin virkaa.)

Jari Sedergren kirjoitti...

Kiitos tiedosta!