Puoluekokousonnea

Näyttää siltä, että tiivistynyt oikeisto ei ole keskittynyt lukemaan uusinta teostani, vaan ovat ryhtyneet oikein puoluekokoustamaan. Kovin olivat yksimielisiä kokouksissaan ja kultaista kenkää - huom. trendikäs jalkapalloviite - sai vain Eero Lankia. Entinen puoluesihteeri sai lehtitietojen mukaan lahjakseen äyskärin: siihen lienee kaiverrettu: "Kepu - heitä hätätilanteessa vettä". Toivottavasti myöhemmin lahjoitettavasta veneestä ei puutu sitä kuuluisaa tappia.

Lankian valokuva (HS 11.6.2006, A4) oli muuten digitaalisen estetiikan riemuvoitto punakeltaisine dogma-sävyineen ja tärähtäneine taustahahmoineen. Juuri tuollaisia kuvia me kaikki megapikselitason digipokkareinemme kuvaamme nyt kun juhannus jo lähestyy. Olen vasta nykyisin oppinut ymmärtämään kuinka hyviä ne uuden estetiikan valossa ovat. Alkuvaiheessa niitä tuli aina raakattua pois. Mitä mestariteoksia maailma tietämättömyydestäni johtuen menettikään.

Eikä tässä kaikki. Muitakin tulkintoja tuhannen sanan valokuvista riittää. Kepun pääkuvassa loistaa tähti heti Korhosen pään vieressä: sen täytyy olla kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, joka ei saanut ikuista syytinkiä puoluehallitukseen, vaikka oma perusyhdistys sitä ehdotti. Lyönpä vetoa, että lankialaisen äyskärin sijaan keskustan kultaisen kengän piiri lahjoittaisi hänelle mieluummin kiikkustuolin.

Puoluesihteeri Korhonen asetti vaalivoitolle ällistyttävät reunaehdot. "Lähdemme hakemaan voittoa, ja siihen tarvitsen jokaisen teidän tukenne." Kuuluvatkohan siihen ne 19 kokousedustajaa, jotka jättivät äänestämättä Paula Lehtomäkeä. Vaikka sen verranhan kuuman hallin jäsenistä on keskimäärin koko ajan vessassa. Tuskinpa se Lehtomäen kasvoille sai sitä kiukkuisen lapsen rypytystä, joka on ainoa huono puoli, mitä hänessä poliitikkona keksin.

Kepun järisyttävän voiton takaa kuulemma vaaliohjelma, joka perustuu sille, että energian hinta nousee ja saatavuus käy epävarmemmaksi, samalla kun ilmastonmuutos vaatii nopeaa kasvihuonekaasujen vähentämistä. Tämä on kaikkea muuta kuin päivänpolitiikkaa, joka pyörittää sellaista "puppugeneraattoria, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat ja parisuhdelaki ja hedelmöityshoitolaki ovat mediaseksikkäämpiä kuin köyhyys ja lasten huostaanotto". Korhosen mielestä kansa vihaa tällaista politiikkaa.

Mutta kansa ei vihaa näemmä Vanhasen sormimerkkeilyä. Nimittäin kykypuolue Kokoomuksen vaalitilaisuudesta Helsingin Sanomat (HS 11.6.2006, A5) oli valinnut valokuvan, joka on omistakin otoksistani kovin tuttu. Siinä etusormi oli lipsahtanut objektiivin eteen. Mutta sattuma korjaa parasta satoaan. Jyrki Katainen on kietoutunut mustaan viittaan ja sormen merkit - niin ne muistuttavat elävästi erään ylähuoneen edustajan opetuksia pääministerille. Eikö vain olekin aivan sama "ns. heavymerkki", hieman yhdysvaltalaisena muutoksena.

Kokoomuksen puoluekokouksen yllätys oli, että se ei vaatinut Suomen liittymistä Yhdysvaltoihin osavaltioina - onhan siellä semmoisiakin hieman epämääräisiä osavaltioita kuten Puerto Rico. Myös NATO-kanta oli niin lievä, että kuvittelisi heidän ymmärtäneen - camoon, se on sentään kokoomuksen poliittinen johtokeskus - suomalaisten vastustavan sotilasliittoon liittymistä. Mutta kuinka suomalaiset voisivat kannattaa poliitikkoa, jonka tietämys on näin vähäistä: "Naton merkitys on kriisihallinnassa, jossa suomalaisia on jo ollut mukana." NATOn merkitys on muuten tasan tarkkaan siellä, missä suomalaisia ei ole mukana, ja juuri sen vuoksi suomalaiset sotilasliittoa vastustavat.

Mutta tämä horjuvuus uskossa - "sellaista suurta hyökkäystä ei tule" - se johtuu varmasti siitä, että aktiivisin poliitikko transatlanttisissa suhteissa on ruotsalainen sosialidemokraatti eikä suomalainen kokoomuslainen Jyrki Katainen, kuten äkkinäinen luulisi. Ja tämäkin sosialidemokraattien ylistys viatonta seuraajaa hämmensi: "Paavo Lipposen hallituksen aikana meillä oli vahva rakentava suhde Yhdysvaltoihin."

Onko nyt niin, että Katainen on tyytyväinen vasta, kun saamme puikkoihin - varmuuden vuoksi koko Pohjoismaihin - sellaisen sosiaali-demokraatin, joka osaa rakentaa rakentavat suhteet Yhdysvaltoihin. Katainen ei tässä yhteydessä maininnut ainuttakaan kokoomuslaista, joka kykenisi ylipäätänsä yhtään mihinkään. Sellainen ei ollut edes Sauli Niinistö, jonka puoluejohto sysäsi niin syrjään, ettei edes Pahvi-Saulia voinut nurkkaan häpeämään seuraajiensa maltillista keskustaoikeistolaista ponnettomuutta sijoittaa. Ja miten muut voivat puhua sellaisesta ehdokkaasta yhteen ja toiseen, joka ei edes oman puolueensa puoluekokoukseen viitsi rahasamponsa ääreltä matkustaa?

Vaimo yritti eilen katsella uutisia - tästä pitäisi jo ymmärtää että YLE 1 - vaikka jalkapallo-ottelu oli kesken. Kun muut argumentit loppuivat ja käytyäni kaksi sekuntia uutisten puolella tuo suomenruotsalaisen suvun suomalaistunut vesatar huusi muka uutisten katsomista puoltavana argumenttina, että hän ei tiennytkään Ruotsalaisella kansanpuolueella olevan puoluekokousta. Ja tämä kaikki 38 asteen kuumeessa kesäflunssassa, jonka minä lienen häneen tartuttanut, vaikka yritinkin pitää etäisyyttä.

Katselin sen jälkeen vielä innoissani RKP-Jugendin afrikkalaista rummunpäristystä, mutta sitten alkoi poliittinen osio: "Ruotsin kielen asema Suomessa on uhattuna." Vaihdoin etnisestä oppositioasemastani huolimatta heti riikinruotsalaiselle puolelle, sillä siellä odotettiin Ruotsin lyövän vähintään 8-0 karibialaiset vastustajansa, jotka ovat keränneet kokemusta lähinnä Oulun Tervareissa ja Englannin alasarjoissa. Olin tosin veikannut Trinidad-Tobagon puolesta kun kerroin oli niin hyvä. Silloin tulokseksi voi odottaa tasapeliä, sillä minulle ei rikkauden lahjaa ole suotu. Tosin rahallahan ei ole merkitystä, sillä Equador ja britit olivat tuoneet pelikassan kattoon heti ensimmäisellä yhdistelmällä: rahat takaisin lähes kuusinkertaisena. Sillä veikkailee seuraavat kuusi päivää ja eiköhän näitä yllätyksiä tapahdu toistekin.

Apropos! Kaikki lehdet ovat julistaneet näin porvareiden kokousaikoina Ilta-Sanomien riemusanomaa, joka osoittaa vääräksi Vennamon väitteen siitä, että kansa ei unohda: Porvarihallituksen suosio on gallupilan mukaan kasvanut. Merkittävän otsikoinnin takana ei ole suinkaan se, että edes gallupin mukaan porvarihallitus olisi se populaarein vaihtoehto, sillä punamulta sai enemmän ääniä, vaan se, että suosio on kasvanut "tasavahvaksi" sinipunan ja punamullan kanssa. Silti kaikki toitottavat analyyseissään ensimmäisenä ja painotuksen kannalta ainoana tosiasiana, että "entistä useampi suomalainen on sitä mieltä, että keskustan ja kokoomuksen varaan rakentuva porvarihallitus on paras vaihtoehto". 28 prosentin yhteiskannatusta voi pitää mukavana alkuna tuleviin eduskuntavaaleihin. Siitä jää kokoomuksen ja RKP:n lisäksi pari prossaa kepulaistenkin täytettäväksi.

Vaikka uutisista sitä oli vaikea lukea, tosiasiassa punamulta on yhä suosituin ja mikä uutisissa jäi kokonaan mainitsematta, kokoomuslaisetkin ovat jakautuneet kahtia: toinen puoli kannattaa sinipunaa, toinen erityisesti myös kepulaisten (ministeripaikkojen ulkopuolella olevan) kakkos- eli vilttiketjun kannattamaa porvariyhteistyötä. Kuten sanottu, mukana prosenteissa on tietysti runsas joukko RKP:läisiä.

RKP on siitä populaari puolue, että se olisi mukana johtotiimissä, vaikka Suomen hallitus lakkautettaisiin, ja sen korvaisi Lordien johtama ylähuone. Uudesta puheenjohtajasta en ollut koskaan kuullut aiemmin, mikä ei ole ihme, sillä hän julisti haluavansa "ideologisemman" ja "idealistisemman" puolueen.

Kielipuolueen minä vielä jotenkin ymmärrän. Mutta herra varjelkoon ja siunatkoon meitä "ideologisemmalta" ja "idealistisemmalta" RKP:lta. Patruunat piippuun, sillä se niistä on museoitu viimeksi.