"Olen journalisti, bloggari, podcastaaja, kameramies, valokuvaaja ja hakkeri (vaikkakaan en kovin hyvä)" ,kirjoittaa Kevin Andersson jutussaan, joka on otsikoitu Renesanssijournalisti". Journalismin ja netin kietoutumisessa ei oleellista ole hänen mukaansa tekniikka, vaan se, että on näkemystä siitä, mikä on mahdollista. Se vaatii vähän tekniikankin tuntemusta.
Monesta toimittajista on tehty nykyisin pelkkiä ohjelmoijia. Ja ne jotka eivät vielä ole, "ahdetaan sellaisiin organisatoorisiin rakenteisiin, jotka keskittyvät yksinomaan sylkemään ulos päivittäin ilmestymiä sanomalehtiä tai ruokkimaan pedon, 24-tuntisen uutiskoneen lähetysvirtaa".
Siksi on perustettava eri taitoja yhdistäviä ryhmiä ja pyrittävä ryhmätyöskentelyllä tyydyttämään "varhaisten omaksujien" uusia tarpeita. Ja ne ovat: "IM, RSS, sharing. Mash ups. New news. News for the MySpace generation."
Nämä ovat teknisiä nimikkeitä, tekniikkaa ja kaavaratkaisuja. Mutta eikö vielä parempi olisi ajatella renessanssijournalismia sisällöllisesti? Olisiko se yksi bloggari-mahdollisuus humanistiseen vastaiskuun? Miksi kaiken pitäisi toimia kaavan mukaan: irrottautumisen mahdollisuus näyttäisi Andersoniltakin lopulta puuttuvan - hän vain etsii uusia malleja - ja katso, kohta liukuhihnatuotanto on saanut taas vallan.
Missä on todellinen renessanssijournalismi?
Inspiraation antoi Tuhat sanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti