keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Mellakkaa

Samaan aikaan kun kansa joi mellakkaa tai oli jo unhoittanut kaiken, valveutunut nuoriso kantoi kaasupullon nuotioon. Se oli tyhmästi tehty. Panemme tähän partiolaisten turvallisuusohjeet, että ymmärtäisivät vastustaa poliisia ja palomiehiä järjen kanssa.

Poliisista en sano mitään, mutta Suomessa palomiehet eivät ole militaareja muuten kuin henkilökohtaisesti. Palo-opistossa johtajana oli aikoinaan majuri E. Jaakkola. Hänen kanssaan välimme olivat lämpimät kuin makasiinin nuotio. Hän muisti aina juhlapuheissaan lausua painokkaasti: "Venäläisissä paloautoissamme on kyllä konekivääritelineet, mutta me emme ole asentaneet niitä niihin."

Jaakkola piti ihan vauhdikkaita puheita, mutta muu kommunikaatio ei ollut oikein onnistunutta. Hän juonitteli selän takana, kun ei ollut miestä parempaan. Ei olisi minun kanssani kannattanut. Sen hän kyllä huomasi arvovallan rippeiden rapistuttua palomies- ja paloesimiesopiskelijajoukkonsa keskellä opiston eteisen lattialle.

Annoin nimittäin mittani täytyttyä tulla tuutin täydeltä kaikkien kuullen. Minut siirrettiin samana iltana Lohjalle väestönsuojelukouluun. Sitä johti Tarmo Kopare, joka oli järkevä mies. Ongelmia ei ollut, kuten ei olisi ollut Espoossakaan, jos siellä oltaisiin oltu järkeviä. Vaan kun ei. Vietin loppuajan Lohjalla kirjoitellen väestönsuojelun historiaa koulun 20-vuotisjuhlapuhetta varten, vaikka minulle tarjottiin loppuajaksi työtä sisäasiainministeriöstä ja kyytikin olisi paikallisen virkamiehen mukana järjestynyt joka aamu. Homman tein viikossa.

Aiemmin olin toiminut sihteerinä parissakin palomiesten valtakunnallisessa toimikunnassa. Sihteerinä sain läpi vuosia junnanneen vapaaehtoisten palokuntien hälytysosaston johtosäännön: opiskelin alan lait ja säädökset, kirjoitin uuden version, riitainen toimikunta kuunteli perusteluni ja hyväksyi ne siltä istumalta mukisematta. Kun eivät minua tunteneet, tulivat kysymään kuinka monta vuotta olin toiminut palokuntatehtävissä, kun asiat olivat niin hyvin hallussa käytännön sammutusorganisaation järjestelyjä myöten. Vastasin etten ole, enkä tule olemaan. Ja sanoin, että selväähän kaikista asioista saa. Näillä säännöillä paloja sitten sammutettiin koko maassa vuosikaudet. Aiemmat versiot ja suurimman työn oli tehnyt Pekka Saunamäki, joka menehtyi Jokelan junaturmassa. Hyvä mies.

Näin palo-opistolla siviilipalvelusta suorittaneena tiedän, että moniakin palomiehiä voi hyvin siviiliaikana moksia ja pitääkin, eikä maailma sen pahemmaksi tule, päinvastoin. Mutta heidän ollessa työtehtävissä se ei ole kannatettavaa.

Vaikka oli siellä vielä tyhmempiäkin miehiä. Kun alaa rationalisoitiin, oli selvää, että vetovastuu annettaisiin Kuopiolle. Näistä ylijäämämiehistä tuli mm. komisarioita Vantaalle. Se mies, joka on eräs tähän astisen elämäni pohjanoteerauksia, antoi myöhemmän uransa varrella lausunnon lehdille, kun alle kymmenvuotiaat olivat retkillään syöneet joitakin lääketehtaan takapihan roskiin dumppaamia lääkkeitä ja joutuneet sairaalaan, että lasten pitäisi oppia kunnioittamaan toisten omaisuutta eikä varastaa.

Rauha hänen toiveilleen päästä yliluutnantiksi, minkä vuoksi hän ei ylennyspäivien edellä nuku. Eduskunnan oikeusasiamies häntä oli aiemminkin nuhdellut, kun hän oli lehtikirjoituksessa omalla nimellään tapattamassa siviilipalvelusmiehiä, joita hän käytännön elämässä "johti". Vasta Risto opetti, kuinka elämässä on myös varoittavia esimerkkejä.

Mutta se tärkein lopuksi. Antakaa pelastushenkilöstön tehdä tehtäväänsä. Ja me muut. Meidän on suojeltava pelastushenkilöstöä idiotismilta. Hyvätkään asiat eivät kaipaa tuekseen tällaista väkivaltaan taipuvaista liikehdintää, mitä nyt on nähty.

Mutta muistaa pitää myös se, että on turha odottaa poliisin ja lehdistön kertovan tapahtumien kulusta oikein. Vastapuolelta kuuluu myös venkoilua ja vastuusta vetäytymistä.

Poliisiorganisaation valehtelulla - tai yksisilmäisyyteen asti yksipuolisella asian kuvaamisella - on tarkoituksensa. Nyt se näytti olevan tiedusteluorganisaation vahvistaminen. Tätä mantraa tulemme kuulemaan lähiaikoina. Vasikoita on ydinporukoista ilmeisesti ollut vaikea hankkia? Ja nyt niitä sitten tulee? Silloin, kun tällaiset asiat sanotaan ääneen, kyse on varoituksesta, jota lehtien näihin asioihin erikoistuneet luottotoimittajat sitten sopivasti paisuttelevat. Arolainen niputti nätisti kaikki globalisaation vastustajat, organisoijat, tiedottajat, vastuuhenkilöt ja mellakoitsijat samaan virkkeeseen. Aivan oikeaoppista propaganda-asiantuntijalta. Kai minä tämän saan sanoa tiedonvälityksen rehellisyyden nimissä?

Makasiineilla tiedustelu olisi sujunut niin, että olisi siviilit päällä kävelty paikalle katsomaan ja vähän kuvaamaankin. Ei tarvitsisi antaa mellakkalausuntoja. Mutta he tarkoittivat oikeaa tiedustelua. Soluttautumista, puhelin- ja salakuuntelua, vasikoiden värväämistä jne. Siksi tätä kutsutaan mellakaksi.

Mutta mitä ovat nämä polttopullot. Kuka ne on nähnyt? Miksei niistä ole valokuvia? Vai onko se suurin vale tässä "uutisoinnissa"?

9 kommenttia:

hukkajukka kirjoitti...

Suunnilleen ensimmäinen näkemäni kirjoitus, jossa osataan suhtautua kriittisesti median ja poliisin antamaan kuvaan vappuyön tapahtumista. Kiitos!

Etevimmät tiedotusvälineet ovat onnistuneet yhdistämään jopa Kaivarissa tapahtuneen ambulanssin häiritsemisen makasiinien tapahtumiin, muttei siitä sen enempää.

Ennen kaikkea kyseessä oli hyvät bileet, makasiinien viimeiset. Jos joku poliiseja nakkelikin jollain, oli se aika marginaalinen osa illan tapahtumia.

Itseäni paikalla olleena myös häiritsi se, etteivät jotkut uhovimmassaan ymmärtäneet, että palohenkilöt ovat puolueettomia. Mellakkapoliisien olisi ehkä ollut hyvä tiedottaa, että ovat paikalla suojaamassa palokuntaa eivätkä lopettamassa bileitä (siis silloin ensimmäisen kerran). Olisi ehkä hillinnyt joitakin.

Kolmatta kokkoa sytytettäessä yritin käydä sanomassa, että sisällä olisi paremmat bileet ja kokko on poliisimagneetti. Ei auttanut.

Arolaisen nuoriso- ja aktivistivihamielistä linjaa en viitsi edes liiemmin kommentoida. Aina sama juttu: nämä tyypit olivat siellä, täällä ja tuolla rähinöimässä aiemminkin. Hän pääsisi varmasti paremmin oikeuksiinsa iltapäivälehdistössä.

Polttopullot saattaa olla joku väärinymmärrys. Minun jäljiltäni paikalle jäi kolme tyhjää, muovista sytytysneste-/lamppuöljypulloa (ja dippausastiana käytetty metallinen säilykepurkki), joilla ei ollut mitään tekemistä nuotion tai poliisien kanssa, vaan tulikeppien ja poin polttoaineena. Tulien pyörittelystä lienee joitakin kuvia. Voisiko poliisin tai toimittajan suussa kolme käytettyä sytytysnestepurkkia muuttua kymmeneksi käyttämättömäksi polttopulloksi? En tiedä.

Itse lähdin nukkumaan ennen kuin mitään kaasupulloa oli nuotioon paiskattu.

Anonyymi kirjoitti...

kaasupullot olivat spraymaalipurkkeja, joita makasiinit olivat paria viikkoa kestäneen maalaamisen (makasiinien sisällä) jälkeen täynnä. ei mitään erityisen vaarallista siis.

aiheeseen liittyvien uutisten lukeminen tekee pahaa.

aika kuvaava oli hesarin maanantain kaupunkiosion etusivu: sikailevat, ylpeänä vähemmistöistä pilkkalauluja esittävät (tämä siis kerrottiin itse jutussa) kokoomusopiskelijat esiteltiin positiivisessa sävyssä, "hulinoitsijoiksi" leimattujen pahaa oloaan osoittavien ja purkavien nuorten motiiveista ei sanaakaan.

tekisi mieli sanoa, että väkivalta ei missään tapauksessa ole perusteltua, mutta sanon mielummin, että notskeille olisi löytynyt 500 metrin säteellä muutama parempikin paikka.

Matti kirjoitti...

"Vasikoiden" löytymättömyys tuskin on mikään ongelma. Nämä vapun räyhätapahtumat ovat helposti ennustettavissa. Ainakin minä tiesin että poliisille uhittelu, ikkunoiden rikkominen ja spreijaaminen on tulossa heti kun näin kaksi viikkoa sitten että prekariaatti.org on järjestämässä jotain mielenosoitusta.

Vt kirjoitti...

Viisaita sanoja, Sedis hyvä. Minulla onkin kiire.

Panu kirjoitti...

Melkoisen paljon olen samoilla linjoilla. Jommassakummassa iltapäivälehdessä oli hämmentävä sekoitus kiihottamista ja siltä pohjan vievää faktaa. Kerrottiin, että poliisin kimppuun oli hyökätty raa'asti, samaan hengenvetoon paikalla ollutta poliisia siteerattiin (siteeraan muistista):"meidät käskettiin juhlijoitten kimppuun ilman asianmukaista varustusta jonka seurauksena monelta oli sormet sinisinä." Samassa jutussa sanottiin nuotion palaneen viisi tuntia ennen poliisin hyökkäystä. Ei kovin räjähtävän kuuloinen tilanne. Itse luulisin että jopa poliisi on toiminut melko fiksusti, antaen juhlien palaa loppuun ennen rynnäkköä.

Oletettu palomiesten häiritseminen ja etenkin väkivalta heitä kohtaan on kyllä hölmöä. HS:n keskustelupalstalla vapaalla ollut palomies kertoi juhlijoiden olleen asiallisia ja ottaneen häneltä neuvoja vastaan kokon polttamisesta. Mutta sehän ei tarkoita etteikö palomiehiäkin olisi voitu tosiaan häiritä.

Polttopulloja löytyy huvittavan usein, siihen nähden ettei niitä juuri ole kuultu käytetyn. Viittaisiko tulitaiteeseen tosiaan? Toisaalta ihmettelisin, jos meiltä Suomesta ei löytyisi halukkaita cocktailintekijöitä, varsinkin jos on ollut oletus, että roviot pitää saada nopeasti tuleen - ja onhan siinä oma leso tunteensa niitä askarrella. Vaikka tämä kohu ja mellakka tuntuu itsestäänselvästi olevan poliisin, Arolaisen ja iltapäivälehdistön itsetehostusta, on noita reipasotteisia nuoria tässäkin maassa.

Kaikesta huolimatta toivoisin, ettei palomiesten tarvitsisi jatkossa pelätä keikoilla, ja että poliisit ymmärtäisivät jatkossakin pistää eturiviin kypärättömät jp:t jouhan sijaan. Sotastrategioista tuttu vihollisen epäinhimillistäminen käy itseä vastaan, kun juhlijoita ahdistelemaan laitetaan robocopit. Sellaista on paljon helpompi heittää polttopullolla kuin ihmistä, vaikka tämä olisi poliisi.

Panu kirjoitti...

Sedis: Poliisiorganisaation valehtelulla - tai yksisilmäisyyteen asti yksipuolisella asian kuvaamisella - on tarkoituksensa. Nyt se näytti olevan tiedusteluorganisaation vahvistaminen. Tätä mantraa tulemme kuulemaan lähiaikoina. Vasikoita on ydinporukoista ilmeisesti ollut vaikea hankkia? Ja nyt niitä sitten tulee? Silloin, kun tällaiset asiat sanotaan ääneen, kyse on varoituksesta, jota lehtien näihin asioihin erikoistuneet luottotoimittajat sitten sopivasti paisuttelevat. Arolainen niputti nätisti kaikki globalisaation vastustajat, organisoijat, tiedottajat, vastuuhenkilöt ja mellakoitsijat samaan virkkeeseen. Aivan oikeaoppista propaganda-asiantuntijalta. Kai minä tämän saan sanoa tiedonvälityksen rehellisyyden nimissä?

Kai sen saa sanoa yleisen rehellisyyden nimissä, että niin kauan kuin erilaiset vasemmistoaktivistiryhmät ihannoivat "suoraa toimintaa" ja flirttailevat laittomuuksien kanssa, poliisilla on ihan bona fide syyt olla tekemättä hirveän suurta eroa legitiimien mielenosoittajien ja rikollisten öyhöttäjien välille?

jukka: Itseäni paikalla olleena myös häiritsi se, etteivät jotkut uhovimmassaan ymmärtäneet, että palohenkilöt ovat puolueettomia.

Pikkuisen häiritsi, joo. Mutta tietenkään herra ei viitsinyt/uskaltanut/kehdannut aktiivisesti yrittää hillitä öyhöttäjäosaston tuhovimmaa. Juuri tuollaisella myötäilyllä annetaan vapaat kädet räyhääjille.

Juri kirjoitti...

Hyvä, Sedis! Itselleni tuli melkein fyysisiä oireita, kun luin Ilta-Sanomien jutun prekariaatti.orgin ja vihreiden välisistä yhteyksistä. Tyyppejä esiteltiin kuin jossain FBI's Most Wanted -jutussa. Ja jostain syystä pidätetyn "25-vuotiaan" ulkoasua esiteltiin uutisjutussa todella tarkkaan - jotta kaikki siviiliasuiset kyttääjät varmasti tunnistaisivat, ketkä ovat mahdollisia häiriköitä ja osaavat vasikoida. (Joskin kyllä toisen syytä epäillä -tarkkailuun pannun normaalia ulkoasuakin esiteltiin, mutta sehän tietysti kääntyi itseään vastaan nopeasti.)

Äärivasemmistolaisen terrorismin logiikka 70-luvulla toimi niin, että kun yhteiskuntaa kiristetään äärimmilleen ja turvatoimet tehostuvat, ihmiset - siis tavalliset kansalaiset - huomaavat, että kapitalistinen yhteiskunta on vain fasistinen tarkkailuorganisaatio ja *tekevät vallankumouksen*. Logiikka ei toiminut silloin eikä se ehkä toimi nytkään, mutta on siinä joku perä. Siitä kertoo tiedotusvälineiden retoriikka.

Jos jotakuta kiinnostaa, kirjoitin aiheesta pitkän pätkän blogiini. Siinä tosin kommentoin asiaa yleisellä tasolla.

Timo kirjoitti...

Juri, blogisi on blanko, vailla dataa. Missä vika?

Juri kirjoitti...

Nyt sen pitäisi näkyä. En tiedä, mistä oli kyse - se oli monta tuntia ihan viti.